Shopping from Irealand


En ole shoppaushullu, autan vain taloutta.

Tai niin ainakin koitin itselleni selittää kun Irlannin reissulla lähti tuo ostosten tekeminen enemmän kuin vähän käsistä. Toisaalta olen aikaisemminkin sanonut, että tuppaan ostamaan reissussa enemmän kuin tarpeeksi ja muutoin ostokset ovat hillittyjä, joten kerranko sitä. Koruja ostin, tälläkin kertaa, koska niitä sieltä oikeastaan ei tulisi ostettua. Sen olen oppinut, että kun mieleinen tuolla tulee vastaan, osta. Dublinin krääsäkaupat ovat kaukana niistä länsirannikon yllättävän vähän hintavammista, mutta laadultaan paljon parempia koruja. Niinpä kaulakoru ja korvakorut tarttuivat mukaan Cliffsin reissulta ja rannekoru Connemasta. Arkisempia käyttökoruja tällä kertaa, sellaisia joita voi pitää vaikka joka päivä.



En yllättänyt itseäni, tai Kotinörttiä, tai varmaan ketään muutakaan kun ostin Penneysiltä, eli Primarkilta kasan kotiasuja. Pyjamasettejä tuli ostettua kolme ja päälle vielä kaksi valtavan pehmoista ihanaa t-paitaa. Näitä nimittäin myös kuluu, kun kallein maksaa sen noin 10€ niin materiaali ei ole mitään kestävää. Sen takia se onkin niin ihanan pehmeää. Ja kuka nyt voisi vastustaa puseroa, jossa on Lumikin Jörö ja teksti "Grumpy before coffee". Sopii ainakin minulle mainiosti. Yllätys ei myöskään ollut muutama töihin sopiva huitulapaita eikä edes uudet farkut, kummallekin on tarve ja tuosta kaupasta niitä saa varsin sopuhinnalla. Pääosin Primark on täynnä aikamoista kuraa, mutta aina sieltä tulee haettua hyväksi havaittuja. Kotinörttikin osti kahdet farkut, kympillä laatu on sama kuin hintavammissakin, arvaatte varmaan kummat voittavat.

Sen sijaan yllätin itseni ostamalla treenivaatteita. Tossut eivät ole Primarkista, mutta muut kyllä. Kohtalaisen hintaisia ja niillä pääsee ainakin alkuun. Sisätossut ostettiin outletista, josta sai pilkkahinnalla varsin mainioita tossuja. Pusero on fleeseä sisältä, joten pitää lämpimänä ja salihousut ja pusero... no, niille tuskin on tarve antaa perusteluita. Treenivaatteiden hinnat olivat murto-osan Suomen versioista ja vaikka eivät kestäisi kauaa, niin ovat kyllä sen arvoisia ehdottomasti noin käyttöarvoltaan.




Meillä on kerätty jo hyvä tovi Disneyn leffoja kunnes havaitsin ennen reissua, että kaapissa on ammottava aukko, nimittäin klassikkoprinsessa puuttuivat sieltä vielä. Kipin kapin kauppaan siis kotiuttamaan nämä klassikot. Yhdistimme Kotinörtin kanssa aikanaan keräilymme ja hiljalleen niitä alkaakin olemaan liki 40kpl. Pitäähän sitä yhteisitä harrastuksia pariskunnilla olla, tässä yksi yhteisemme siis.

Kirjakaupassa selvittiin yllättävän vähällä, yhdellä kirjalla, joka oli kyllä pettymys, mutta 4€ oli varsin sopiva. Gerritsen sen sijaan oli taattua laatua, pakko-ostos lähinnä, koska koneeseen ei ollut luettavaa, mutta ei suinkaan mikään huono sellainen. Olen ihmistyyppiä jonka on pakko saada lukea koneessa. Mitä muutakaan siellä tekisi, nukkua en oikein osaa ja jotenkin se aika vaan on kulutettava. 


Sitten tapahtui se pahin akilleen kantapääni tuolla eli Boots. Ensin Belfastissa ja vielä uudelleen Dublinissa. Hupsankeikkaa kun tuli kannettua kosmettiikkaa kotiin. Vaan sen verran koitin olla fiksu, että ostin pääosin tuotteita, joita ei käsittääkseni Suomesta saa. Kuvasta puuttuvat vielä N7:n irtopuuteri ja kivipuuteri, jotka ostin koska niille oli tarve. Heräteostoksia sitten sitäkin enemmän näemmä. Suteja tuli ostettua lähinnä alen takia, varsinaista akuuttia tarvetta ei ollut, mutta sen verran olen ihastunut etenkin Real Techniquesin versioihin, että ostin hetkeksi riittävästi. Onnettomuudeksi on sanottava, että esim. Soap and Gloryn primeri on uskomattoman hyvä, oloinen, samoin Bonjourin aurinkopuuteri, tarkoittaa siis joko nettitilaamista lisää tai reissua. N7:it taas olivat taattua hyvää laatua. Miksihän sitä ihmisen pitää ihastua kaikkeen siihen, joka ei ole saatavilla siinä maassa jossa sattuu asumaan.


Belfastin Hilfigeriltä pääsi mukaan uusi huivi, pehmoinen raidallinen (yllätys?) huivi on kaiketi syksyn kokoelmaa, ainakaan ei olen puolella ollut ja päässytkin ahkerasti käyttöön heti kun työt alkoivat. Työhuiviksi tuo varsinaisesti oli tarkoitettukin. Ei ehkä edullisin mahdollinen, mutta toisaalta, joskus on hemmoteltava itseään. Huivi oli kuitenkin se ensimmäinen ostokseni koko reissusta, muut tulivat vasta sen jälkeen. Olen tykästynyt Hilfigerin laatuun kyllä, niin vaatteissa kuin kengissäkin. Toivo siis elää, että asusteet olisivat samaa hyvää laatua kuin aikaisempi kokemus muista tuotteista osoittaa.

Disney-Store. Kauppa jossa voisin olla vaikka kuinka kauan ja jonka voisin ostaa tyhjäksi. Ennen kaikkea mukeista. Monta kertaa olen sanonut itselleni ei, sillä meillä on kyllä mukeja ihan riittävästi. Näiden kohdalla sitten sorruin koska keksin mielestäni mahtavan käyttötarkoituksen: sutitelineet! Meikkipöydälle pääsivät siis sutien alle sen sijaan että niistä kahvia juotaisiin, siihenkin olisivat kyllä varsin oivan kokoiset. Jossain vaiheessa ostin aina yhden uuden mukin Disney-storesta joka reissulla kun sellaiseen päädyimme, ne ovat kaikki tallella kyllä vuosien takaa. Ehkä sitä kokoelmaa voi joskus jatkaa vielä.


Varsinaisena tuhlauksen kohteena, mutta Suomeen sopivasti, olivat nämä Aranin neuleet. Kaksi pitkää neuletakkia, josta etenkin musta toimii syksyllä takkini. Myönnän, en miettinyt hetkeäkään näiden kohdalla, kumpikin käsin neulottua Aranin villaa ja sen huomasi kyllä laadussa. Edelliset ovat olleet todella ahkerasti käytössä ja uskon näillekin sitä käyttöä vielä olevan. Tällaiselle neuleita rakastavalle kyllä varmasti, Äiti tämä ei tarkoita, ettenkö edelleen toivoisi sinun tekemiäsi ihania neuloksia.

Sellainen kasa ostoksia, aika määrä kyllä vaan eipä tarvitse hetkeen ostella.

Hyvää perjantaita!


Kommentit

  1. Mun vanhemmat oli yhtä aikaa Irlannissa ja tuliaisia tuli mm.Disney Storesta. Oottekohan olleet yhtä aikaa? :D Hyvän määrän olet löytänyt shoppailtavaa! Kivaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti ollaan oltu, me oltiin se reipas viikko saarella kuitenkin ja ainakin Dublinissa kuului suomea kiitettävät määrät :)

      Poista
  2. Onko tuo ensimmäisen kuvan keskellä rannekoru? Upea, kertakaikkisesti. Lisäksi oon kade noista Aran- neuleista. Kuinka arvokkaita ovatkaan, pitäisköhän harkita halpalentoa Dubliniin. Vai oletko ostanut ne muualta? Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, kaunis se oli minustakin. Aranin neuleita saa tilattua suoraan verkostakin, samalla hinnalla kuin tuoltakin ostettua (toki postikulut tulevat), DHL toimittaa nopeasti perille: https://www.aransweatermarket.com/

      Poista
    2. Kiitos vinkistä,

      Poista
  3. Voi mitä tuliaisia... Noi mukit on NIIN ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole! Ja on muuten just eikä melkein sudeille sopivat!

      Poista
  4. On sulla vaan maailman ihanimmat sutikupit! Heti olin mikä ihana huivi ja tietenkin Hilfiger, ne vaan osaa tuon homman. Korut ovat aivan ihania, voisin heti todeta, että "Fitzin maailmaan" kuvittelen nuo korut. <3

    Upeaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että sinä innostuisit kupeista ;) Sopivat ne sinnekin maailmaan kyllä, Hobb käsittääkseni ammensi jotain ainakin tuolta saarelta loren puolelle.

      Poista
  5. Aivan oivallisia hankintoja! Olisihan se synti ja häpeä tulla reissusta tyhjin käsin... ;)

    VastaaPoista
  6. Oi mitä ostoksia. Itsehän lähden reissuun lähinnä mahtavien shoppailumahdollisuuksien vuoksi, siis osittain.
    Pitäähän sitä reissussa ostella niin onpa kotona sit hypisteltävää ja käytettävää. Sit kun puet eka kertaa sen reissusta ostetun vaatteen niin fiilis kohenee kun muistaa mistä sen on ostanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Aina kun pukee ylleen jonkun reissusta tuodun jutun, niin kyllä sitä vaan muistaa mistä sen kotiin kantoi :)

      Poista
  7. Aikamoiset tuliaiset olet hankkinut:) Ja kun itselle ostaa, niin nehän on parhaat mahdolliset. Onko sudeista osa Ecotoolsia vai näenkö vaan väärin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin ne on! Sudeista suunnilleen puolet on ecotoolsia ja toinen puoli Realtechniqsien. Jälkimmäiset ainakin suuremmissa sudeissa enemmän makuusi, pienemmissä ecot taas voittavat :)

      Poista
  8. Kivoja ja varsin hyödyllisiä tuliaisia<3 Nuo uudet mukit sudeille ovat aivan ihanat<3 Nuo nuo edelliseten postausten maisenat jotenkin ihanan karuja ja vähän jo syksyisiäkin. Niitä katsellessa teki mieli alkaa kaivella villaneuleita kaapista. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atlantin rannikko taitaa kautta Irlannin olla karua, osa paikallisista pitää villaa koko vuoden ympäri, enkä kyllä ihmettele :)

      Poista
  9. Hyvin shoppailtu :)
    Koruista ja neuleista tykkään erityisesti! Aivan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia! Ihana saada jotain koruja välillä käyttöön arkisinkin.

      Poista
  10. Huippuhyviä ostoksia, kaikki kuulostavat tarpeellisilta. Täytyyhän sitä aina jotain shoppailla, kun käy ulkomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, en minä ainakaan shoppaamatta meinaa mistään pois pääst, edes työmatkoilta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!