Iltapäiväteellä tyttöjen kanssa


Joskus pieni hetki ystävien kanssa kantaa pitkälle.

Yksi sellaisista hetkistä oli reipas viikko sitten kun todella pitkästä aikaa istuimme tyttöjen kanssa alas iltapäiväteelle. Oli aika kun selvisimme kerran kuussa syömään porukalla mutta sitten kävi kuten niin usein käy: elämä ja ruuhlavuodet. Tässä välissä on ehditty juhlimaan kolmet häät ja vielä siihen päälle kaksi lastakin on syntynyt. Nyt meistä yksi kuitenkin ehdotti kahta päivää ja yllättäen kaikille sopi jos ei molemmat niin ainakin toinen niistä. Niinpä iltapäiväteetä on luvassa vielä toisenkin kerran heti ensi kuun puolella.

Oli ihana vaan istua alas ja jutella kaikessa rauhassa, parantaa maailmaa ja miettiä ihan arkisia asioita. Jonkun tyyppistä ikääntymiatä havaittiin olevan ilmassa kun keskusteluissa mietittiin imurin tehokkuutta, mankelointia ja haaveiltiin höyrypesurista. Vaan toki aikansa kutakin, nämä ovat asioita joista on tullut tärkeitä. Onneksi se ei tarkoita sitä, etteikö juttua riittäisi ja naurua piisaa edelleen.

Asuksi teehetkeen valikoitui hame ja neule. Tällä kertaa sen kyllä, mustan poolokauluksisen merinovillaneuleen kanssa pääsi GANT:n ruskea sametti hame ( parempi kuva postauksessa Ruskea samettihame ja perintöhuivi ). Tämä(kin) hame on ollut ahkerassa käytössä. Kaulaan päätyi Longchampin silkkihuivi ja päälle mitäs muutakaan kuin Ted Bakerkn takki. Tuo takki on kyllä ollut ihan loistava ostoa ja sen päälle pukeminen hymyilyttää joka kerta. Onnea on kyllä vaate jossa viihtyy ja tässä viihdyn.

Näistä leppoisista sunnuntai tunnelmista ihanaa ja energistä uutta viikkoa!

Takki: Ted Baker // Huivi: Longchamp (ostettu käytettynä) //
Paita: GAP // Hame: GANT (ostettu käytettynä)


Kommentit

  1. Nam mikä herkku ja hei en ole ikinä kamujen kanssa järkännytkään afternoon tea hetkeä. Tämä asia pitää korjata.

    Ihana tuo sininen villkangastakki. <3

    Kivaa uutta viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afternoon tea oli siitä kiva että kaikki sai tuotua jotain ja sitten sitä syötävää olikin ihan yllin kyllin kun "tein vähän enemmän" :D

      Bakerin takki on kyllä ollut niin nappi ostos että en vaihtaisi enää mihinkään tätä.

      Ihanaa viikkoa Tiia! ❤️

      Poista
  2. Aivan ihana takki! Sopii sulle todella hyvin niinkuin muutkin sun sähäkän siniset vaatteet (mm. pitkä mekko) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka ❤️ Takki on kyllä ihan suosikki ja päällä todella usein. Sininen on semmoinen luottoväri johon tunnun taipuvan hyvin usein.

      Poista
  3. Afternoon tee kavereiden kanssa nyyttäreinä on loistava idea. Ihanat herkut saitten kasaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siinä pääsee kyllä herkkujen äärellä vähällä tekemisellä kun jokainen tekee vähän jotain. Kuvissa ei edes näy ihan kaikki, eivät mahtuneet kuvaan :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!