Kävelyllä kesäiltana


Mikään ei voita sinisiä kesäiltoja!

Ihanaa elokuuta ystävät! Olemme tällä hetkellä keskellä sitä eniten rakastaamani vuodenaikaa. Olemme elokuussa kun illat ovat siniset, auringonlaskun voi nähdä mutta vielä on lämmin ja kesä. Olen aina rakastanut sinisiä iltoja kesässä. Valkoiset yöttömät yöt ovat nekin kauniita, mutta loppu kesä on ehdottomasti se oma suosikkini kesästä. Syvän vihreä väri, hellivä helle ja jos siihen saa yhdistettyä vielä pätkän meren rantaa niin ainakin omalta osaltani juuri sillähetkellä kaikki on hyvin.

Jos seuraat instagrammiani tiedät miten tärkeä meri on ja miten usein meren rannalla käyn. Asuinpaikka helpottaa tätä suuresti, meri on lähellä ja pääsen rannalle helposti. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kuussa kun kävelen näitä samoja polkuja edes takas hiekkarannalle ja takaisin. Eikä se lenkille meno aina vaadi urheiluvaatteita, joskus se on maailman parannusta ystävän kanssa ja silloin riittää vähän vähemmänkin lenkkikokonaisuus. Kuten nhyt vaikka näissä kuvissa. Farkut ehkä olivat liioittelua, sen sijaan tuo paita joita on kaapissa kahdessa muussakin värissä toimi myös tässä kelissä. Ihme paitoja nämä ovat kyllä olleet, menevät ympäri vuoden, jakun alla ja sellaisenaan. Aidosti hyviä ostoksia jotka tuntuvat tulevan pesusta ulos ihan saman näköisinä myös. Tällaisia vaatteita pitäisi ehdottomasti olla enemmänkin kaapissa. Mutta hiljalleen, käytetään ne vanhat ensin pois.

Yksi asia, joista tunnun pääsevän tällä hetkellä taas eroon nopeammin kuin haluaisin ovat housut. Muistatte ehkä, kun alkukesästä kerroin että on noita pellavahousuja enemmänkin kuin yhdet, lopulta niitä oli kaapissa käytettäväksi neljät. Joista kahdet ovat jo hajonneet. Mustien kanssa kyse oli enemmän siitä koska ne ratkeavat kuin siitä ratkeavatko ne. Olivat jalassa kolmatta kesää ja hiljalleen alkoivat olemaan niin hiutuneet jo, että sitä vaan odotti koska kuuluu skriits. Skiits kuuluikin sitten kun kumarruin halaamaan lasta kun lähdin Odysseukselle.... ja eikun housut vaihtoon. Marjapuuron väriset, ne joita ehdottomasti eniten pidin hajosivat puolestaan samoin saumasta kun istuin autoon. Tosin nekin alkoivat olemaan niin kuluneet että olin siirtänyt ne jo käyttöön: Käytetään vain lähialueella.

Jäljellä on siis valkoiset jotka ovat olleet aivan liian vähällä käytöllä mutta tässä on onneksi tässä on kelejä vielä jäljellä käyttää niitä sitten enemmänkin. Ne ovat tuntuneet olevan jotenkin, no liiankin valkoiset ja siksi jääneet kaappiin. Tummansiniä olen kyllä käyttänyt senkin edestä sitten, alkavat nekin olemaan vähän siinä pisteessä että hajoavat. Joka sitten herättääkin kysymyksen, mistähän sitä ihminen saisi oikeasti kestävät pellavahousut? Vai onko lähdettävä vain siitä, että kun kropan malli on tämä jossa sisäreidet tuppaavat osumaan yhteen vaikka painoa putoaisi kuinka että on parempi pysyä niissä edullisissa housuissa? Mistä te olette hankkineet pellavahousunne? Vai onko parempi ostaa sekoitetta olevat kuten ne nyt vasta hajonneet mustat?

Tärkein kysymys lienee: Millähän ihmeellä tämän vielä muistaisi ensi keväänä kun näitä ostoksia sitten taas tekee... Noh, hiljaleen sitä oppii!

Aurinkoista perjantaita!

Paita: Lauren Ralph Lauren // Farkut: GAP // Kengät: Converse// Laukku ja huivi: Balmuir

Postauksen asukuvat: Teemu Salminen

Ne valkoiset pellavahousut joille pitäisi saada enemmän käyttökertoja:
Valkoiset pellavahousut - hellekelin toimistopukeutumisen pelastus

Ne siniset, jotka tuntuvat vielä kestävän:
Raitajakku ja pellavahousut

Tämän postauksen sininen paita vähän eri tavalla stailattuna vielä:

Kommentit

  1. Ihania kuvia! Minulla oli viime kesänä valkoiset pellavahousut, joita käytin tunikoiden kanssa. Istuin sitten puiston penkille nämä pöksyt jalassa ja kangas juuttui johonkin penkin tikkuun ja repesi. En saanut enää housuja korjattua ja se kyllä harmitti, koska olivat niin kivat jalassa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus mikä kohtalo housuilla! Pellava on kyllä materiaali, joka tuntuu hajoavan herkästi, toisaalta on se niin ihana ja vilpoinen kesällä, monesti myös todella mukava päällä.

      Ihanaa viikonlopun jatkoa Outi! <3

      Poista
  2. Hei Satu! En muista olenko koskaan aiemmin kommentoinut postauksiasi, mutta lukenut olen niitä ahkeraan. Ensiksi haluan onnitella sinua upean elämäntaparempan johdosta! Olet laihtunut valtavasti, näytät niin hoikalta ja hehkeältä ❤️.
    Minullekin meri on tärkeä elementti. Istun juuri nyt mökkimme tuvassa ja ihailen kirkkaana välkkyvää merta. Lähdemme pienelle meriseikkailulle tänään. Ihanaa, kun enää ei ole liian kuuma. Tällainen +20 astetta on keli mun makuuni. Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Teija! Kiitos ihanasta kommentista. Elämäntapa on juurtunut syvälle ja oma hyvinvointi sen verran korkealla prioriteettina jo nykyisin että voin paljon paremmin.

      Meri on kyllä tärkeä elementti. Toivottavasti teillä menee seikkailu hyvin ja kaikilla on kiva viikonloppu!

      Poista
  3. Meri. <3 Ihanat kuvat ja näissä on juuri se elokuun sinisyys ja ihana auringon hehku. Pellavapöksyistä en osaa sanoa, olen tainnut kulkea koko kesän mekoissa. :) Ihanaa viikonloppua Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on kyllä parasta <3 Ihanaa uutta viikkoa Tiia!

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tunnelmia<3 Pellavahousut on täälläkin olleet lempparit. Niiden kestävyys vaan valitettavasti ei ole ikuinen. Kuluvat kun reidet osuvat toisiinsa. Aika monet parit olen käyttänyt loppuun, sitten on vaan todettava luultavasti että kaikkia ominaisuuksia ei voi saada luonnonkuituun, ei varsinkaan karheaan pellavaan. Toki pellavaakin on eri laatuja, toinen voi kestää kauemmin kuin toinen. Mulla on ainakin ollut ihan arpapeliä kauanko kestävät. Kauniita elokuun iltoja sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Ihan totta noiden pellavahousujen kanssa, välillä ihan harmittaa, kun eivät meinaa kestää. IHania elokuisia iltoja! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!