Olimme aaton aattona todella käymässä anoppilassa ja sillä välin posti oli kovasti koettanut toimittaa kaksi pakettia tänne suuntaan. Toinen oli mahtunut postiluukusta ja toinen selvästi ei. Feelunique on uusi kosmetiikan osto paikka minulle, mutta nopeasti tulivat (alle kahdessa viikossa, minusta jouluna todella hyvin) tuotteet perille ja ihan oikeat tavarat saapuivat, ainakin siis siinä, joka tuli postiluukusta läpi. Shamppoo ja hoitoaine on vielä postissa noutamatta. Niin kuin on uusin Hennesin pakettikin (jossa Kotinörtille tuotteita enemmän kuin minulle). Ei oikein innostanut viimeisinä päivinä ennen aattoa mennä postiin jonottamaan moneksi tunniksi.
Nämä siis mahtuivat ja vaikka puuterin kannessa onkin naarmuja niin niistä ei voi kyllä varmaksi sanoa, että ovatko ne tulleet siitä luukusta tunkemisesta vai mistä. Itse ihastuin paikan nopeaan toimintaan ja hintatasoon, joten uskon sieltä mineraalini useimminkin tilaavani.
Ainoana miinuksena on sitten mahdollisesti se, että tuotteet tulevat Jerseyn saarelta. Tämähän tarkoittaa sitä, että ALV-raja (tai mikä se tullin perimä maksu ikinä onkaan) on sama kuin EUn ulkopuolelta tilattuna. Itse olen tottunut tilaamaan Briteistä, joista en ole koskaan moisia maksuja maksanut. Näiden kanssa saa siis olla tarkkana kaksi vuotta sitten muuttuneiden ALV rajojen takia ei kokonaistilauksen hinta saisi nousta yli 43€. Tuolla ei kuitenkaan ollut postikuluja, joten suosittelen.
Tuotteet itsessään olen, myönnän kyllä, käynyt testaamassa Sokoksella, että ovat oikean väriset ja muuta. Hinnan takia minä ne ajattelin tilata. Puuteri Suomessa noin 50€, tuolla 23€. Siinä on minulle riittävä peruste odottaa tovin. Samoin hiustuotteet vaikuttivat olevan siellä siedettävämmän hintaisia kuin meillä kampaamoissa, joten jos joku ei ole kokeillut ja uskaltaa netistä tilata, niin nopeuden ja jouhevuuden kannalta suosittelen tätä paikkaa tilaamisen kanssa.

Minäkin käytän Bare Mineralsia ja olen huomannut valtaisan hintaeron Suomen ja vaikkapa jenkkilän välillä. Toistaiseksi olen omani hankkinut amerikan reissuilta, mutta jossain vaiheessa minäkin joudun tilaamaan niitä netin kautta. Nämä vinkit on todella hyviä! Se vilpitön palaute on blogien parhainta antia, kun ei tarvitse näissä asioissa kumartaa mihinkään suuntaan;)
VastaaPoistaItse oli pakko alkaa etsimään sopivaa paikkaa josta etsiä huokeammalla kuin se Sokoksen ja Stoccan hylly. Toki blogin suosituksella tämänkin löysin, en vaan valitettavasti enää muista, että minkä.
VastaaPoistaTykkään kanssa kun voin oikeasti arvioida paikkoja ilman, että pitää kumarrella mihinkään suuntaan. Toki koetan kertoa vain päällisin puolin positiivisista jutuista enkä kokonaan negatiivisia, jälkimmäisistä olen mielummin hiljaa.