A Blog with Substance.

Sain ihastuttavalta Puuvillankukkia ja päikirjoja blogin pitäjältä Pipsalta A Blog with Substance tunnustuksen. Olen tästä kovin otettu, joten suuri kiitos Pipsalle! Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

Tunnustuksen säännöt menevät seuraavasti:
-Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
-Ilmoita heille tunnustuksesta
-Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi


Ajattelin poiketa säännöistä vähän ja ensin kertoa teille kahdeksan asiaa itsestäni ja sitten vasta jakaa tunnustuksen eteenpäin. Olen minäkin kapinallinen. Kahdeksan itsestäni kertovaa asiaa ovat vuoden aikaan kuuluen joulu- tai muuten talviliitännäisiä.


Kuvat, kuten tavallista, osoitteesta: http://weheartit.com/



1. En erityisemmin pidä perinteisistä Suomalaisista jouluruuista. Laatikoista kaikki ovat kauhistus, samoin rosolli ja kinkunkin korvaan mielelläni kalkkunalla. Kalaa syön kyllä mielelläni, samoin meillä äidillä pöydästä löytyvää mätiä.


2. Aloitimme Kotinörtin kanssa viime vuonna perinteen, että emme liiku mihinkään joulupäivänä vaikka minulla avioerolapsena olisikin paikkoja joissa käydä. Laitamme kummankin herkkuruokaa meksikolaista ja nautimme joulupäivästä ihan kahdestaan.


3. Hermostun ja kyllästyn talveen, lumeen ja kylmyyteen yleensä viimeistään jo tammikuun puolessa välissä, jolloin alan kaipaamaan kevättä ja valoa. Mielestäni talvi voisi kestää joulukuun alusta tammikuun loppuun. Sen aikaa jaksan kaikkia villaisia vaatteitakin.


4. Parhaita puolia kuitenkin talvessa ovat juuri ne villaiset vaatteet (villasukat etunenässä) sekä kynttilät. 


5. Olen lasketellut elämässäni kerran. Olin neljännellä luokalla ja kaaduin rinteessä ensimmäisellä laskulla venäyttäen nilkkani. Sen jälkeen en ole suostunut laskettelemaan.


6. Ihoni ei pidä talvesta, se tuppaa kuivumaan joka tarkoittaa, että saan "hukuttaa" itseni rasvapurkkiin päivittäin. Joka päivä mukana kulkevat niin huulirasva kuin käsirasvakin.


7. Kaiken tämän marmatuksen keskellä on kuitenkin todettava, että talvi antaa kuitenkin kaivattua aikaa rakkaalle harrastukselleni nimittäin lukemiselle. Kesällä kun paistaa aurinko haluan olla mahdollisimman paljon ulkona, talvella hyvällä omalla tunnolla vetäydyn kirjan kanssa sohvan kulmaan ja uppoan toiseen maailmaan.


8. Kaikkineen ilman pitkää, kylmää ja pimeää talvea osaisin tuskin arvostaa lämmintä ja kaunista kesää niin paljon.

Tämän haasteen jaan eteenpäin seuraavien blogien pitäjille:

Shoe lover
Elämä uusiksi
Raparperisydän
Me and My
Muotia ja muita kotkotuksia
Aikuisen naisen buduaari
Aneten aika
Optimistia ja energiaa vaatteilla

Hyvää tiistain jatkoa kaikille, päivän varsinainen postaus alempana!


I got this wonderful challenge to tell something about my self and since it's winter I decided to tell something about me that reletad to this time of year. I start by telling that Iäm not a fan of traditional finnish christmas food, but I love mexican we make christmas day with my boyfriend. All and all, I love woollen socks and candels, but by the end of Janyary I'm fed up with winter. I just want the springto came, it comes on April here in Finland. I don't skii and my skin suffer about the cold climate, but all the cold gives me time to read some lovely books and enjoy them. I think I would not love this much summer if we had short winter.

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Kiitos ihana Dahlia!Tartun tähän viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, minusta näitä on ajoittain ihan hauska lukea ja mielelläni luen suosikkiblogaajistani lisää :)

      Poista
  2. Kiitos tunnustuksesta! :) Minusta on aina mukavaa kuulla uusia asioita suosikkibloggaajistani! En kyllä tiedä itse vielä mitä tulen kertomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tuon ongelman takia minäkin valitsin teeman, oli jotenkin helpompi ajatella "paljastuksia" kun keskittyi vaan tiettyyn osa-alueeseen.

      Poista
  3. Dahlia, kiitos tunnustuksesta. Nyt sitten miettimään, mitä uskaltaisin tunnustaa itsestäni ;-D.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta! Mitäköhän osaisin kertoa, tämä on vaikea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon samaa kuin Raparperille, on helpompaa ainakin minulle valite joku teema jonka ympäriltä tehdä tunnustuksia :)

      Poista
  5. Kiitos, rupean miettimään. : )

    VastaaPoista
  6. Kiitos sinulle haasteesta<3 Tänään ajattelin tehdä tämän haasteen :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sinulle!
    Sain kun sainkin kasaan 8 asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin heti vilkuilemassa, näitä on mielestäni kiva lukea :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!