Black with black.

Mainitsin keskiviikon postauksessa meneväni iltapäivästä alkavaan tilaisuuteen, johon en kokenut pinkin räiskyvän kynsilakanlakan sopivan ollenkaan. Pienen hetken pohdittuani päätin avata tilaisuuden luonnetta toteamalla, että 80% paikalla olleista oli pukeutunut asukokonaisuteen nimeltä m/58. Kuulin myös useamman kerran lauseen alkavan sanoilla "Herra kenraali...". Juhlista ei sen enempää noin muutoin paitsi tämän ah niin värikylläisen oman vaatekokonaisuuteni puolesta. Kun on tottunut pienen ikänsä olemaan tilaisuuksissa jossa pukukoodi on joko tuo mainittu tai vastaava, niin sitä oppii pukeutumaan jokseenkin hillitysti ellei halua kokea oloaan punaiseksi Ferrariksi keskellä mustia Mersuja.

Sen sijaan en selvästi ole vielä tähän ikään mennessä oppinut, että kihara ei yksinkertaisesti pysy tukassani jos ulkona on kosteaa. Niinpä kuvassakin on tarjolla siis varsin lässähtänyttä kiharaa ja väsähtänyttä juhlijaa. Tosiaan vain yhdessä kuvassa, mustaa kun kuvaa rapun keinovalossa loppuillasta/alkuyöstä niin kamerakaan ei ihan onnistu tarkentamaan aina. Sekin lienee väsähtänyt. Onneksi tänään on ilta vapaa ja voi kotihousuissa käpertyä Kotinörtin kainaloon.

Huomenna on edessä ystävän synttärit, jotka hänelle yllätyksenä järjestetään ja sunnuntaina lähdeme Kotinörtin kanssa Tallinnaan. Tosin vain päiväristeilylle, mutta ei se ole ollenkaan huono tapa viettää sunnuntaita sekään.

Mitä teillä on viikonloppuna tiedossa?
Hyvää perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua!

Mekko/Dress: Mark's&Spencer
Pusero/Blouse: From Dublin
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot
Laukku/Bag: Mango

On Wednesday I had an event where I needed to dress on black. Well, not needed but since 80% of people at the event were dressed according to military protocol I did not want to stood out. So safest way was to get black with black on... well, black. 

I have quite much things for this weekend. There's a friends birthday party and on Sunday we go to Tallinn for a day trip. What a great way to spend a day!

How is your weekend?
Hope you are all well!

Kommentit

  1. Itsekin olen aikoinaan monissa tuollaisissa juhlissa ollut, kun työskentelin Kasarmintorin laidalla olevassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat minusta kyllä hienoja aina, vaikka ajoittain pönöttäminen ottaakin voimille. Puheiden jälkeen ne muuttuvat ihanan rennoiksi :)

      Poista
    2. Muistan kerran vuosia vuosia sitten kun kesken tällaisen puheen, mua alkoi naurattamaan kauheasti. Hytkyin paikallani ja vieressäni seissyt evl sanoi mulle jälkeen päin, että katso, että se oli sitten viimeinen kerta kun seisot mun vieressäni. No nykyään ehkä munkin pokka pitää hieman paremmin ;)

      Poista
    3. Hihii. Voi minä olen vääntelehtinyt kyllä noissa tilaisuuksisa. Olen muuten oppinut tosi hyvin putsaamaan kynsien aluset puheiden valuessa korvista ulos :D

      Poista
    4. Voih kun mä oli silloin vielä NIIN nuori ja kun mua on iloliemellä keitetty, niin silloin ei vaan aina pystynyt hillitsemään itseään. Parasta tuossa oli se kun aina välistä sai sen upseerinkin repeämään, vaikka ne on periaatteessa koulittu pitämään se pokkansa ;)

      Poista
    5. Niinhän ne on :) Voi minä olin niin ujo nuorena, että en kauheasti uskaltanut hihitellä :)

      Poista
  2. Täällä myös yksi, joka joutuu mustaan turvautumaan useimmissa työhön liittyvissä kekkereissä. Asusi on kaunis - yksinkertainen, hillitty, tyylikäs. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle ja Kotinörtille - toivottavasti Tallinnassa on kaunis sää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus mennyt tuonne harmaiden keskelle muuten suorastaan rasikaalisti pukeutuneena punaiseen puseroon (muuten mustassa kokonaisuudessa). Koin oloni niin väripilkuksi :D

      Uskon, että rentoutus tulee viikonloppuna tarpeen. Kotiin mäkkärin kautta :D

      Poista
  3. Pönötysjuhlat, ööh, tuttuja ;)
    Minä olen kerran mennyt ihan vain mustien mersujen kokoukseen siinä punaisessa ferrarissa, ja kyllä se huomiota herätti! No, vähän ehkä tuli kiusaantunutkin olo, joten sittemmin olen taas päätynyt ruotuun ja ollut mustissa tai harmaissa..orkeintaan huulipunalla vähän revitellyt.

    Kivaa viikonloppua! Mulla alkaa loma eikä mitään suunitelmia! JES,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tunteen, kyllä sitä hillitympää kaipaa siellä harmaiden keskellä :)

      Oi loma! Oikein hyvää lomaa! <3

      Poista
  4. Millaisissahan isoissa kekkereissä oletkaan ollut :)? Kuulostaa kenraalista päätellen juhlavilta armeijan juhlilta :). Mukavaa viikonloppua, me suuntaamme Jyväskylään, jossa miehelläni on kurssitapaaminen ja minä näen omia opiskeluaikaisia ystäviäni. Illalla menemme kuuntelemaan Laura Närheä Jyväshoviin, sunnuntain ohjelma on vielä auki. Ampumahiihdon MM-kisoja seuraan toki tiiviisti. Kerrohan sitten Tallinnan kuulumisia ja nautinnollista reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on suvussa muutamakin armeijan uran tehnyt/tekevä, joten suvun takia ja ihan mmielelläni erilaisissa juhlissa sitä on tullut pönötettyä :)

      Laura Närhen keikka kuulostaa kivalta! Kyllä se Tallinna tänne vielä päivittyy ensi viikon aikana, vaikka lyhyt reissu vaan edessä onkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!