How about the new me?

Sillä ei ole merkitystä miltä näytät, jos olet onnellinen itsesi kanssa.
- Adele -

Osa edes varmaankin muistaa projektini uusi minä josta kerroin tammikuussa. Olen tasaisesti saanut kyselyitä projektin etenemisessä, ensimmäiset jo viikon jälkeen. Päätin kuitenkin alusta saakka, että kerron pätkissä tästä, en suinkaan päivitä kerran kuussa, saati kerran viikossa. En koe blogini olevan sitä varten, mutta koska moni on kysynyt, niin halusin palata aiheeseen.

Ensinnäkin on todettava, että oma jaksamiseni romahti syistä, jotka myöskään eivät blogiin kuulu, tammikuun toisella viikolla. Kuukauden verran sai itseään keräillä, ajatuskin siitä, että miettisi mitä syö tai juo ei käynyt mielessäkään. Sen verran voin avata tilannetta, että kävin psykologilla saakka hakemassa ne keinot stressin hallintaan ja oman jaksamisen lisäämiseen. Ne saatuani oli ensin aika korjata henkinen olo sille tasolle missä sen kuuluu olla ja aloittaa alusta helmikuun puolessa välissä.

Tiedän, että moni toivoi menestystarinaa tai totaalista floppia. Valitettavasti kumpaakaan ei ole tällä hetkellä tarjoilla. Ensimmäinen puolitoista kuukautta meni kipuillessa isoja muutoksia muussa elämässä joiden perässä pää ei meinannut pysyä. Jokainen joka on joskus vedetty kahdessa kuukaudessa useamman organisaatiomuutoksen läpi ymmärtää epävarmuuden tunteen jonka siitä kantaa mukana kotiinsa. Ainut asia, josta koetin tuolloin pitää kiinni olivat aamupala ja välipala. Ensimmäinen unohtui, toisen sain suurimpana osia arkipäiviä syötyä.

Helmikuun puolessavälissä alkoi muualta tullut paine helpottamaan siinä määrin, että huomasin suuntaavaani itse kävelylle ja järkeistäväni syömistäni. Pitkän pohdinnan jälkeen myöhästytin aamupalan siihen, että syön sen töissä. Elovenan pussipuuroista tuli vastaus siihen, mistä saan nopeasti aamupalan ilman että se on syötävä kotona. Smoothien idea oli mahtava, mutta kun se aiheuttaa kakomisrefleksin syödä alle tunti heräämisestä, niin taivuin myöhästyttämään lounastani ja syömään samantien töissä kun sinne pääsen. En edelleenkään pidä aamupalasta eikä minulla vieläkään ole aamulla nälkä. Syön, koska suhtaudun siihen samalla tavalla kun johonkin palaveriin. Asia joka on tehtävä.

Välipaloiksi valikoitui niin ateriankorvikepatukka mukana kuin puurokin. Smoothie aika ajoin, mutta puuro on tuntunut olevan se minulle paras vaihtoehto. Kasvikset saan lounaalla ja päivällisellä. Pidänkö puurosta? En. Mutta se menee paremmin alas kuin moni muu ruoka. Ateriankorvike patukka ei varmasti ole paras vaihtoehto, mutta sen voi syödä myös autoa ajaessa ja kiireessä. Myönnän, että on tehtävä töitä ruokailujen kanssa vielä vaikka kuinka, jotta varaan syömiselle aikaa. Mutta en sentään enää unohda näitä.

Lounaissa olen pitänyt kiinni töiden tarjoamasta etuudesta. Tarkoitus oli alunperinkin syödä lounas työpaikkaruokalassa ja syömällä salaattia ja tarjolla olevaa proteiinia olen saanut varsin hyvät ateriat aikaan. Leivän jätän useinmiten pois, samoin mahdollisen lisäkkeen jos se ei ole kasvista. Pastat, riisit ja perunat unohtuvat. Koen saavani terveellisen monipuolisen lounaan. Mitä sitten jos ruuassa on kastike? En voi koko ikääni mennä vain punnituilla ruuilla. On opeteltava hallitsemaan syömisensä ja tämä on yksi tapa.

Kotona taas ruoka on ollut vaihdellen terveellistä ja vähemmän terveellistä. Herkut ovat jääneet paljon vähemmälle joka oli alunperinkin tarkoitus. Kotona on syöty aina illalla kunnon ruoka, se ei välttämättä ole kovin mielikuvituksellinen ja monesti ne tehdään valmiiksi kerran viikossa ja lämmitetään sitten mikrossa arkena, mutta ainakin se on itse tehty ja tiedän mitä syön.

Liikunnassa kolme kertaa viikossa vähintään kävelylle on ollut oma ohjenuorani. Se on aika vähän, tiedän, mutta ainakin se on alku ja siitä on tullut säännöllinen rytmi. En vieläkään ole mikään liikunnan ystävä, mutta menen silti. Huolimatta siitä huvittaako mennä vai ei.Enemmänkin voisin aivan varmasti liikkua, mutta tällä hetkellä tästä on tullut rutiinin omaista, joka itsessään on saavutus sekin. Ruuan kanssa on tehty suuremmat muutokset, liikunta tulkoon perässä. Kun sille on enemmän aikaa ja jaksamista. Huomaan etenkin näin maaliskuun lopussa tuijottavani enemmän ruokaa kuin liikuntaa. Syyt ovat töissä, ensimmäinen vuosineljännes on lopussa. Mutta onhan se kolmekin kertaa viikossa parempi kun ei mitään.

Suurin muuttunut asia on kuitenkin oma ajatusmaailma. Hiiteen tavoitteet sanon minä. Jos olen terve, niin koolla ei ole merkitystä. Tärkeämpää on se, että voin hyvin ja jaksan. Minulla on enemmän energiaa ja olen pirteämpi. työt eivät ime kaikkia mehuja vaan jaksa tehdä töiden jälkeen asioita. Unen laatu on myös parantunut, nukun sikeämmin kuin aikaisemmin. Ei minulla koskaan ole univaikeuksia ollut, mutta nykyisin nukahdan entistäkin nopeammin ja herään pirteämpänä. En pirteänä, siihen illanvirkkuna tuskin koskaan pystyn.

Kyllä, olen laihtunut siitä helmikuusta. Puolessatoista kuukaudessa, kuudessa viikossa, kiloja on lähtenyt yhdeksän. Tahti on sopivan hidas. Tässä on kuitenkin vietetty tyttöjen iltaa, oltu töiden kickofficssa ja muutenkin koetettu elää sitä ihan normaalia elämää. Enkä minä koe jääneeni kyllä yhtään mistään paitsi. Paino varmasti voisi pudota nopeammin, mutta tällä tahdilla jaksan uskoa, että motivaatio pysyy yllä ja pääkoppakin pysyy kaikessa mukana.

Selvennetään vielä, että en vähättele yhdeksän kilon katoamista, enkä kyllä ajatusmasilmankaan muutosta. Olen tehnyt paljon töitä ennen kaikkea oman pääni kanssa saadakseni hyvän olon itselleni. Olen kyllä myös ylpeä tämän ensimmäisen neljänneksen saavutuksesta. Kun projekti nytkähti liikkeelle niin paluuta ei enää ole.

Tällainen siis täällä tämä vuosineljännes katsaus. Ajatuksia?
Upeaa Sunnuntaita!

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

 Facebook , Twitter , Instragram, Pinterest , Bloglovin , Blogilista