Täällä jälleen

Valmiina haasteeseen, valmiina palaamaan.

Tiedättekö mikä on vaikeinta pitkän blogitauon jälkeen? Palaaminen takaisin kun ei tiedä miten aloittaisi postauksensa. Huomasin tässä kaipaavani blogia ja tänne kirjoittelua, mutta samalla myös vaihtelua siihen mitä ennen kirjoitin. Rakastan kyllä edelleen kosmetiikkaa ja asukokonaisuuksiakin tulee kasattua, vaan elämässä on muutakin. Ovat muut harrastukset ja menonsa, sekä tietenkin meidän pieni lokakuussa syntynyt tyttäremme Mini. Kirjoitettavaa siis riittää haparoivasta "Mamma takaisin kuosiin" projektista alkaen "Mitä kaikkea omassa vaatekaapissa olikaan" ajatelmien kautta loppuen aina "Meillä asuu pieni Mini" jutteluihin.

Blogi sinällään pitää mielestäni olla kirjoittajansa näköinen ja tällä hetkellä elämässä on sen verran monta asiaa menossa, että tuskin osaisin pitää blogia enää pelkästään asuihin ja kosmetiikkaan keskittyvänä. Vaikka toki en ole niitä kumpaakaan unohtanut missään vaiheessa, varmasti niitäkin tulee jossain vaiheessa enemmän, mutta alkuun niitä kuulumisia.

Aloitetaan siitä suurimmasta, pienestä kaksi+ kuukautta vanhasta neidistä Ministä. Lokakuun alussa elämäämme saapui pieni ihana neiti joka on sulostuttanut päiviämme sen jälkeen valtavasti. Mini on kiltti lapsi, vaikkakin ilmeisesti perinyt äitinsä malttamattomuuden. Asioiden pitää tapahtua heti samantien, pienellä on paljon vauva-asiaa toimitettavana. Vaikuttaa olevan vähän on/off tapaus tämä, viuhtominen eri suuntiin on valtaisaa ollut alusta saakka. Joko siis viuhdotaan tai sitten vaan ollaan paikallaan. Utelias kuin mikä, pää pyörii kuin pöllöllä. Viimeaikoina parasta on ollut istua äidin tai isän sylissä ja ihmetellä kuivausrummussa edes takas hurraavia pyykkejä (pääosin neidin omia puklurättejä). Ihana kuin mikä, tämä äiti on rakastunut.

Vaan ei se pelkkää Miniä tämä elämä ole, samalla kun neiti kasvaa niin pyrin minä pääsemään takaisin fyysiseen kuntoon. Fyysiset kivut veivät kesästä eteenpäin voimat joka päivä ja edessä on tällä hetkellä aikamoinen urakka. Vaan toisaalta, olen tehnyt sen kerran jo aikaisemminkin, teen toistekin. Onneksi on tukijoukot tähänkin hommaan. Toki käymme Minin kanssa joka päivä lenkillä (pahimmissa lumituiskuissa jää kyllä väliin), mutta paluu kuntosalillekin on tapahtunut. On se vaan mun laji.

Sen lisäksi on omaa aikaa ehtinyt olemaan muutenkin. Ei tietenkään samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta on tässä ehtinyt näkemään ystäviäkin ja tottakai sopimaan myös ensi vuodelle jokusen projektin joita työstää harrastuksien puolella. Niistä kaikista kuitenkin myöhemmin, kun ovat enemmän ajankohtaisia.

Hiljalleen siis paluu tännekin, on tätä kirjoittelua vaan ollut ikävä. Loppuun vielä kuvaa meidän pienestä joka tänään sinnikkäästi koitti ennen lounaalle lähtöä möngertää eteenpäin lattialla. Kunnes sitten niska väsyi eikä enää näkynytkään kuin lattiaa. Uteliaalle pienelle se oli tietenkin aivan valtava takaisku.

Mitä teille kuuluu?