GANT:n raitapaita


Voisin luopua shoppauksesta, mutta en ole luovuttaja.

Todellisuudessa tuo ei ole totta. En tee enää läheskään niin paljon ostoksia kun mitä tein sanotaanko vaikka blogin alkuaikoina. Teen ehkä kalliimpia kerta ostoksia, mutta palon harvemmin. Tyyli on erilainen ja se on kehittynyt, shoppaus ei myöskään ole enää niin... no, pakollista. Silti nautin siitä suuresti, laajammella paletilla tosin kuin aikaisemmin. Lapsen vaatteet ja kodin hankinnat ovat tulleet siihen samaan syssyyn. Joskus sitä kuitenkin shoppaa vain itselleen, kuten tein viime viikonloppuna. Suunnistimme koko perheen voimin Tapiolaan Stoccalle hakemaan lukulamppua.

Joo, luit oikein. Lukulamppua. Siis semmoista jonka saa klipsillä kiinni, koska en halunnut seinään, saati huonekaluun, reikiä. Mikä aivotoiminnan puute sai shoppaamaan Stoccalta, en todellakaan tiedä. Totesinkin jo edellisessä merkinnässä, että ei se sieltä löytynyt vaan Prismasta. Stoccalta löytyi kuitenkin uusi neulepusero. Ja tämä oli pitkästä aikaa rakkautta ensi silmäyksellä. Pehmeä, hyväntuntuinen, oikein istuva ja muutenkin kaikin puolin sopiva. Mietin pitkään voinko tuhlata tähän, mutta lopulta mieskin totesi, että ota nyt se paita jos se on noin kiva päällä. No, otin paidan ja muuten huivinkin, mutta... no, kerron puolustuspuheen huiville joku toinen kerta.

Reipasta raitaa siis vielä olemassa olevien hankien keskelle, vaikka kovaa tahtia ne tuolta sulavatkin.

Ihanaa torstaita!

Pusero: GANT // Farkut: GAP // Laukku: Longchamp // 
Aktiivisuusranneke: Polar

When you wear something and don't want to take it off. Know the feeling? I had just that with that striped blouse I bought last weekend. From GANT and just pure love.

Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Olisi ollut harmi, jos et olisi ostanut tuota paitaa, se on aivan ihana ja sopii sinulle kuin nakutettu. Raitapaidat ja siniset farkut tuovat tunteen siitä, että kyllä se kesä sieltä vielä tulee. Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa kauniisti kommentoitu ❤ Tottahan se on, että joskus se hyvin istuva vaate on vaan saatava ja tämä oli sellainen.

      Kyllä sitä kevättä jo odottaakin. Ihana että päivä pitenee ja näkee jo valoa. Vielä kun olisi vähän lämpöä lisäksi.

      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Aika seksikäs noissa vanhemmissa kuvissa ;)
    http://2.bp.blogspot.com/-QMD55dlRB2w/UDWxluglhpI/AAAAAAAAHAI/uAd02PYR4lc/s1600/P1017783.JPG

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!