Ota aikaa itsellesi.
Pieni tauko, hengähdys, oli tässä tarpeen. Toukokuu ei mennyt kuten oli suunnitelmissa, vaan harvoinpa se lähetyksen menetyksen kohdalla menee. Voimat keskitettiin sinne missä nbiitä kaivattin ja blogi ei ollut se paikka. Vaan nyt kun toipuminen on jo vauhdissaan on hyvä palata tähän maailmaan takaisin. Ja mikä sen parempi tapa kuin vanha kunnon blogihaaste.
Sain tämän Lauralta ja totesin heti haasteen luettuani, että tähän haluan tarttua. Tämä on hyvä tapa startata kesäkuu.
Lippis vai lierihattu?
En oikein osaa hattuja, minään vuoden aikana oikeastaan, mutta noista kahdesta lierihattu. Kaipaisin sellaista kyllä, vielä kun löytyisi jostain sopiva.
Pehmis vai jäätelöpallo?
Mehujää tai sorbetti. Söin näitä uskomattoman määrän raskauden aikana ja sen jälkeen rakkaus niihin ei ole kadonnut mihinkään Neidin syntymän jälkeen, edelleen mennään niillä. Mangoa tai sitruunaa, Lipsejä ja amppareita.
Herneet vai mansikat?
Herneet, ihan aina herneet. Taisin syödä lapsena liikaa mansikoita ja sen jälkeen niitä on tullut syötyä aika harvakseen.
Palju vai järvivesi?
Meri, ihan aina meri. Järvi näistä kahdesta, mutta isoista vesialueista nautin eniten merestä.
Grilliherkut vai kesäkeitto?
Grillistä pihvi tai kana salaatin seuraksi. Rakastan kyllä niitä herkkujakin, mutta tuo on se mitä eniten tulee syötyä. Halloumia voisin syödä joka ikinen päivä vaan on parempi kun ei syö.
Mökki vai teltta?
Mökki. Mielellään sellainen joka on varustettu sähköllä, juoksevalla vedellä ja muilla mukavuuksilla.
Varjo vai auringonpaiste?
Mieluummin varjo. Tykkään auringosta, mutta sen vaikutuksen iholle eivät ole toivottuja ja siksi valitsen ennemmin varjon vaikka laitankin aurinkorasvaa riittävästi.
Kesäsade vai kesätuuli?
Kesätuuli, toisaalta ei kesäsateessa mitään vikaa ole. Tuuli vaan viilentää mukavasti.
Lavatanssit vai festarit?
Ei kummatkaan. En ole lavatanssien ystävä ja festareille ei saisi enää sitten millään. Tai ehkä jollekin lastenfestareille joilta pääsee ajoissa pois.
Roadtrip vai riippumatto?
Roadtripit! En vaan ole vuosiin moiselle päässyt, mutta näistä ehdottomasti mun juttu. Ehkä vielä jossain vaiheessa, lyhyemmällekin.
Hiirenkorvat vai syreenintuoksu?
Syreeni, joskin ei liiallisena koska saan pääkipua vahvoista tuoksuista. Koivu taas saa aihvastamaan.
Mato-onki vai golfmaila?
Mato-onki nyt kuintenkin näistä kahdesta.
Miten on Annukka, Tiia, Belladonna ja Sari tartutteko haasteeseen? Ja muutkin? Oli hauska pitkästä aikaa täyttää ihan vanha kunnon haaste!
Ihanaa kesäkuuta!
Tiedätkö, että kun luin ekan kysymyksen "lippis vai lierihattu?", ajattelin, että taidankin pölliä tämän haasteen Satulta, mutta ei tarvinnutkaan, kun olitkin tuossa lopussa ihan virallisesti haastanut. Kiitos paljon siitä :). Tällaiset on mukavan kevyttä ajanvietettä niihin hetkiin, kun pääparka kaipaa huilia..
VastaaPoistaPitää vaan ensin unohtaa nuo sun vastaukset, ettei tule sellaista oloa, että vastaan kaikkeen samat.
Oi ihana että otat haasteen vastaan! Mä tässä mietin kehtaako noita vanhoja alkaa kierrättämään taas uudelleen, tätä oli kiva tehdä :D
Poista