Turkoosi jakku ja ajatuksia vanhemmuudesta

Yksikään kevät ei ole jättänyt tulematta.

Se on kuulkaa yksi aivan 100% varma kevään merkki kun meikäläinen kaivaa tämän turkoosin jakun esille. Samalla tavalla kun raidat ja valkoinen värinä, on tämä siniseen taittava turkoosi kevään luottovärini. Jakku itsessään on useamman vuoden vanha H&M:n jakku jota käytän myös sen iän takia varoen. En siksi, että en voisi pitää sitä, vaan siksi että en ole löytäyt samaa väriä olevaa enää uudelleen. Enkä oikein tiedä mikä muu kirkkaan sävyinen jakku olisi itselleni se paras mahdollinen tämän jälkeen. Niinpä pidän tätä uudelleen ja uudelleen. Ensin mustien ja tumman sinisen kanssa, jahka tuo takana oleva lumikinos katoaa kunnolla ja maa myös kuivuu enemmän on aika ottaa esiin myös ne vakoiset. Valkoinen värinä tuntuu uudistavan tämän jakun aivan kokonaan. Tekee siitä paljon kirkkaamaan värisen. Vaan niin kauan kun on tarve pitää vaelluskenkiä koska maassa on lätäköitä ja rapaa niin saavat ne valkoiset housut odottaa siellä kaapissa vielä.

Muutoinhan tässä on samoja suosikkeja kuin aina ennenkin, perus t-apitaa, suosikki huivia ja ne farkut. Laukku taisi olla autossa kun ei ei mukaan kuviin saakka päässyt. Muutenkin nämä otettiin päivänä kun viipotin edes takas vauhdilla. Sellainen oli myös viime viikko. Meillä on tilanne jossa mies tekee iltaisin opintoja, tehnyt jo hyvän aikaa ja ollaan loppusuoralla niiden kanssa. Se tarkoittaa ajoittain, etenkin näin jakson alussa sitä, että olen tytön kanssa kotona illat. Tunne kun itse tekee, suorittaa ja sykkii koko päivän ja sitten se aika pysähtyy kun hakee pienimmän päiväkodista. Vastakohta on ihan valtava. Pysähtyä ihmettelemään jokaista ohi ajavaa autoa, kaikkea jännää maassa Kiire loppuu samantien ja niin se minusta pitäisikin oikeasti olla. Lapsen kanssa ollessa haluan myös keskitytyä huomaamaan ne asiat joita en muutoin huomaa. Ihastella ympäristö sen reilun 80cm korkeudelta.

Ruuhkavuosien tiukankin aikataulutuksen keskellä on joskus hyvä muistaa, että aikaa pitää olla myös pysähtymiselle ja yhdessä tekemiselle. Koska sä viimeksi nautit vapauden huumasta kun juoksit mäkeä alas? Niinpä! En minäkään kunnes lapsi oppi oikeasti juoksemaan ja ei kun äidin reppou rattaisiin ja juoksemaan pienen vieressä. Moneen vuoteen en ole juossut samalla tavalla lyhyitä pyrähdyksiä. Tai keinunut. Tai muutenkaan kohdannut elämän pieniä asioita ja ihmetellyt niitä samalla tavalla kuin mitä teen nyt. Vanhemmuus kasvattaa takaisin huomioimaan pieniä asioita. Itse ainakin tunnuin kadottaneen sen kyvyn, nyt toivoisin että kun se on uudelleen löytynyt niin osaisin pitää siitä kiinni vaikka vääjäämättä se pieni kasvaa isommaksi ja ihmetyksen aiheet tulevat muuttumaan.

Näistä mietteistä ihanaa uutta viikkoa ja aurinkoa maanantaihin!

Jakku: H&M // Farkut: GAP // Paita: Uniqlo // Huivi: Balmuir // Kengät: Partioaitta