Perhepäivä Iso Vasikkasaaressa


"Hei ehdittäisiinkö me tohon lauttaan?"

Kesken sunnuntaisen aamukahvin lausutut sanat veivät sunnuntaina seikkailemaan Isoon Vasikkasaareen Espoossa. Join kaikessa rauhassa kahvia ja selasin kotikaupungin tekemisiä kun silmiin osui Iso Vasikkasaari. Hellepäivänä ulkoilualueet, pari kahvilaa ja erilaisia eläimiä saaressa kuulosti juuri sopivalta. Pieni tuuli vilvoittaisi perheen hikipäitä, siis miestä ja lasta ja itsekin vaikka lämmöstä pidänkin niin helteessä tuntuu olevan moni juttu jo liikaa. Niinpä vartissa heitettiin mukaan tavarat ja hypättiin autoon. Haukulahdessa oli aamulla vielä hyvin paikkoja ja suunnistettiin sitten suoraan lautalla kohti saarta. 12€ edestakaisin kahdelta hengeltä oli varsin sopihintainen reissu ja sen enempää ei saarella olisi oikeasti tarvinnutkaan rahaa. Me syötiin lounas kahvilassa, samoin jäätelöt, mutta siellä on todella upeita paikkoja grillata, katoksia on useampia ja samoin ihan ruokapöytä nauttia sitä piknikruokaa.

Espoo opn panostanut monessa paikassa ulkoiluun ja niin myös tämän saaren kohdalla. Leveät tiet sopivat myös rattaille, kaikkialle paitsi sinne näkötorniin pääsee rattaiden kanssa. Polut ovat hyviä kävellä ja saatiin samalla kaksi varsin hyvää lenkkiä tehtyä kun rattaiden kanssa noita talsittiin edes takas parisen tuntia. Lapselle oli nähtävää ihan parista leikkipaikasta alkaen, loppuen sitten lampaisiin ja kanoihin. Kaikkineen siis todellinen perhekohde tämä. Ainut mitä ei päästy tekemään oli sitten se meidän Neidin suurin suosikki eli uiminen. Pakkasin kyllä itselleni ja lapselle uimakamat mukaan täysin valmiina viemään neidin mereen uimaan, vastassa rannalla olikin sitten kyltti "Sinilevää rannalla". Eipä sitten menty uimaan. Toki tämän olisi voinut tarkistaa verkosta aikaisemmin, onneksi meillä lapsi ymmärsi kun selitti että ei voida mennä kun tullaan kipeäksi. Tosin hän ensin pontevasti kielsi tulevansa kipeäksi, mutta kun sanoi että äiti tulee kipeäksi niin toteamus oli "ei uimaan". Sinällään taaperon kanssa elämä on vielä helppoa, uimisen harmin korvasivat lampaat varsin hyvin.

Sinällään tämä lähimatkailu ja kotimaanmatkailu sopii meille oikein hyvin. Saa sen lomafiiliksen näin lähelläkin ja vaikka tässä on käyty kalliimmissakin paikoissa (kuten Lintsillä) niin ehdottomati edullisemmallakin pääsee kesän hauskoihin juttuihin käsiksi. Olen tässä lapsen myötä muutenkin oivaltanut millainen rahasampo kesän kaikki jutut ovat ja miksi ihmisille kesä tekee joskus taloudellisesti tiukkaa. Menoja olisi vaikka millä mitalla, mutta voi elämä millaisilla hinnoilla osa niistä menee. Huh sanon minä. Onneksi on tällaisia varsin edullisia paikkoja. Vaikka syötiin lounaat saaressa ja jäätelöät niin matkojan kanssa pysyttiin silti varsin maltillisissa summissa.

Olen siis toki tiennyt, miten hintavia nämä menot ovat, mutta siinä missä kaksi aikuista voi helposti pitää hillitympää menoa ja oleilla ihan kotona niin huomaan lapselle haluavani tarjota niitä elämyksiä ja kokemuksia. Lienenkö sitten markkinoinnin uhri vai mistä on kyse? Mahdolisesti tietoisesta päätöksestä olla reissaamatta lentäen niin paljon ja etsiä läheltä menoja, päivän reissuun kun saa lopulta uppoamaan aika paljon rahaa niin halutessaan.

Toisaalta meillä halutaan suosia myös näitä edullisempia paikkoja, jotta niistä huolehditaan. Listalla on muutamakin saari joissa vierailla ja muutama paikka jossa pääsee katsomaan eläimiä. Joko pienellä hinnalla tai sitten sen paikalle liikkumisen hinnalla. Onneksi vielä ei olle tilanteessa, jossa kesäloma tekemisiä verrataan, siinä kun se tuloero sitten näkyy samantien. Meillä koetetaan tehdä tällaisesta saarivierailusta kokemuksena yhtä arvokas kuin siitä huvipuistostakin. Kaiken ei pidä eikä tarvitse maksaa. 

Asu oli varsin rento, mitä se sunnuntaina oikeastaan muutakaan voisi olla. Tai oikeammin, tämä oli se toinen kokonasiuus, perjantain postauksessa sitten se ensimmäinen ja syy sille miksi vaatteet vaihdettiin kesken reissun. Nämä pellavahousut ovat olleet kyllä yksi pelastus, etenkin nyt kun mustat useamman vuoden käytössä olleet vihdoin antoivat periksi ja hajosivat haaroista jokunen viikko takaperin. Nämä ja marjapuuron väriset jalassa on menty useampana päivänä ja ehdottomasti pellavahousut ovat se oma kesävarusteeni.

Miten te menette kesän menojen kanssa? Onko mukana edullisempiakin vaihtoehtoja? Miten teillä ylipäätään vietetään lomapäiviä?

Aurinkoien helteistä keskiviikkoa!


Paita: Tommy Hilfiger // Housut: Next // Kengät: Converse




Kommentit

  1. Olen itse juuri tuollainen. Bongaan jonkun jutun somesta. Sitten hei lähdetäänkö? Parasta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ajoin tommoinen meilläkin onnistuu. Oon itse enemmän suunnitteluihminen, mutta tämä oli ihan kiva tämmöinen extemporejuttukin välillä :)

      Poista
  2. Iso Vasikkasaari on mullekin ihan uusi juttu, kiva kun vinkkasit siitä. Pääkaupunkiseutu jaksaa yllättää minut joka kerta monipuolisuudellaan, kun tekemistä riittää ihan niin paljon kun vaan on itsellä virtaa ;) Tästä myös nautin: ihanaa kun ei tarvitse lähteä "merta edemmäs kalaan" vaan kaikki kivat lomajutut löytyy läheltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli myös! Löysin sen Espoon kaupungin sivuilla olevan "kahvilat" listan kautta. Olin menossa alunperin ihan vaan jätskille lapsen kanssa ja kohta huomasinkin olevani saaressa ulkoilemassa :D Saatiin me ne jätskit kyllä kanssa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!