Vaaleanpunainen mekko arkeen


Mekon kuuluisi olla sen verran tiukka että siitä näkee, että olet nainen. Samalla riittävän löysä jotta käy ilmi että olet lady.

Kuntaivuin kesän alussa siihen, että oikeasti vaaleanpunainen on tullut vaatekaappini jäädäkseen totesin että voin aleista katsoa itselleni kaksi mekkoa. Kaksi? No, kaksi. Rakastan mekkoja ja niitä on kaapissa valtava määrä. Käytän niitä myös jonkin sorttista tahtia ja enemmänkin voisin ja tulevaisuudessa varmaan tulenkin pitämään taas. Ei olisi ensimmäinen kerta kun ostaisin uusia mekkoja kymmenen alesta, joten kahden raja oli todella tarpeen. Etenkin kun mekkoja on tullut ostettua (ja pidettyä!) useampia tässä kevään aikana.

Tämä H&M:n vaaleanpunainen a-linjainen mekko on toinen niistä kahdesta uudesta. Toisen tilasin samantien kun se Ted Bakerin verkkokauppaan tuli. Nyt on vain odotettava tilaisuutta jossa sitä pitää. Se oli hintava, sitä en kiellä, mutta se on mekko jonka ostamisen jättämistä kaduin silloin kun ne ensimmäisen kerran verkossa olivat. Nyt siis nappasin omaa kokoa mukaan ja hyvä niin, mekot olivat kadonneet iltaan mennessä, joten en ollut ainut, jonka makuun kirsikankukat vaaleanpunaisella taustalla siis olivat. Kuulostiko tutulta? Joo, se yksi käsilaukku on samaa sarjaa kuin mekko.

Tämä mekko löytyi kun selasin lapselle syksylle päiväkotiin vaatteita, avasin alet noin muutoin ja totesin että vilkaisen mekkoja. Olin jo aikaisemmin selannut mekkoja, löytämättä oikein mitään ihmeellistä. Kevään lopussa olin tilannut ja sovittanut yhtä vaaleanpunaista mekkoa jo aikaisemmin mutta se lähti takaisin. Malli oli ollut hyvä, mutta väri aivan väärä. Lämmin vaaleanpunainen ei vaan ole se oma värini, vaikka mekossa muuten kaikki olikin kohdallaan. Äkkäsin kuitenkin alesta tämän ja päätin tilata kokeiluun.

Mekko sinällään on jäisen kylmän vaaleanpunainen ja pidän värinä siitä paljon. Noiden valkoisten ja hopeisten/harmaiden asusteiden kanssa sen viileänsävyisyys oikein korostuu. Pienet hihat, sopiva pituus ja vuori takaavat sen, että tätä voi pitä ympäri vuoden, ei pelkästään kesällä. Mekon malli muutenkin on itselleni se kaikkein parasta. Ei mitään ylinmääräistä missään, vaan perus mekko jonka voi asustaa niin monella eri tavalla. Jos etsimällä haluaa etsiä jotain mitä mekossa voisi olla niin taskut. Olen niin ehdollistunut jo taskuihin, että kaipaan jokaiseen vaatteeseeni. Taskut kuitenkin lisäävät aina vaatteen hintaa (tai ainakin niiden pitäisi!) ja tämän hinta oli luokassa "ei ole pakko olla taskuja". Se, että mekossa on vuosi antaa paljon anteeksi niitä taskuja.

Kokonaisuudessa on myös uudet balleriinat. Aikaisemmin taisinkin jo mainita että 13 paria kenkiä lensi pois ja muutamat tuli tilalle. Balleriinoja kahdet, nämä ja toiset. Kaappiin kaikkineen jäi siis kolme paria baltsuja, joilla luulisi tulevan oikein hyvin toimeen. Sen verran omat vakio kesäkenkäni ne ovat, että nämäkin pääsivät suunnilleen heti saapumisensa jälkeen jalkaan. Itselleni valkoiset batsut ovat kesän vakiokengät, vähän samalla tavalla kun ne valkoiset tossutkin. Valkoiset kengät siis ylipäätään ovat ne suosikit kesällä. Edelliset kestivät 6 vuotta, odotan näiltä käytännössä siis samaa.

Alejen lopussa on pakko sanoa, että olen ostanut todella paljon uutta, mutta kaapista on myös lähtenyt todella paljon vanhaa pois. Suodattakaa siis tämäkin postaus kuten somea ajatellen yleensäkin niin, että tässä on nyt neljän kesän verran näitä ostoksia tehtynä. Sen verran kun on jäänyt elämäntapamuutoksen, raskauden ja uuden painon pudotuksen jaloissa hankkimatta. Ei sillä, uskon että lukijat sen tiedätte. Joskus se vaan on tämän sosiaalisen median maailma siitä outo, että kuvittelee tämän olevan normaalia. Pyhpah sanon minä. Aleista tottakai tekee löytöjä ja joskus useampiakin. Mutta onko niitä kaikkia pakko ostaa? Ei. Olen jättänyt itsekin ostamatta ja todella paljon vielä. Siitäkin huolimatta että olen kotiuttanut myös useampia juttuja. Joku tasapaino siis kaiken keskellä ollut täälläkin.

Mitäs pidätte mekosta?
Millaisia ale löytöjä teille on päätynyt?

Ihanaa maanataita ja upeaa uutta heinäkuista viikkoa!



Mekko: H&M // Kengät: Tommy Hilfiger // Laukku ja Huivi: Balmuir


Postauksen kuvat: Teemu Salminen


Enemmän siitä vaaleanpunaisesta:



Mihin satsaisin rahat alessa?

Kommentit

  1. Kaunis mekko. Siinä on kiva leikkaus ja sopii hyvin sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Leikkaus on kyllä sellainen joka voisi olla ihan mielellään jokaisessa mekossani :)

      Poista
  2. Tosi kivan näköinen mekko 👍 Ellokselta löysin eileen talvitakin, 50% alehinnasta . Alkuperäinen hinta n.1300kr mä maksoin n.300kr . 🛍 Kivaa viikonalkua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulrika <3 Kuulostaa hyvältä alelta kaikkineen ja etenkin takkien kanssa aleissa voi säästää paljon. Kivaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihanan hempeä sävy ja malli on tosi kiva, hyvä ostos siis!
    Mulla on myös kertynyt pikkuhiljaa mekkoja kaappiin ja
    tykkään kyllä kesällä niitä käyttääkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku <3 Mekot on kyllä super helppo vaate pukea päälle, asukokonaisuus ihan sellaisenaan jo! Itse pidän läpi vuoden niitä, ehdottomasti kuitenkin enemmän kesällä kuin talvella.

      Poista
  4. Aivan ihana, tuollaisen haluan! Tosin en ikinä löydä mitään kaupoista ja netistä en tykkää tilata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ariel! Mä olen tosi huono tekemään ostoksia kaupasta ja sama vika että en löydä mikään. Tilaan siksi verkosta, ja jos ei sovi niin palautan sitten takaisin. Koetan valita noita verkkokauppoja sen mukaan mihin on helppo palauttaa ilman mitään kikkailua, siinä kotimaiset ovat monesti parhaita.

      Poista
  5. Mekko on ihana. Itsellä ei ole vyötäröä, niin mekot, joissa vyötärö tulee rintojen alta toimii, mutta jos vyön paikalta, niin eivät toimi vaan korostavat omaa mahaa.

    Täällä samat fiilikset eli balanssi on. Olen ostanut tarpeellisia juttuja ja laittanut niin paljon pois, että olikin tilaa uusille. Ok, noh uutta kangaslaukkua en tarvinut, mutta mekoille oli todellakin tarvetta ja tuumin, että lähden ihan noilla mekoilal ensi viikolla Lontooseen. Kevyttä pakattavaa ja mahtuu sitten matkalaukkuun takaisin tullessa tuliaisia.

    Ihanaa tätä viikkoa Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Tuo on kyllä totta tuo ettei kaikki mekot sovi kaikille. Itse taas huomaan muuttuvani empire mallissa täysin tasapaksuksi joka tietenkin ei ole toivottavaa.

      Balanssi on hyvä olla olemassa ja joskus jotain turhaakin. Mekot kun on siitä helppoja että niillä voi mennä niin monessa menossa.

      Upeaa viikon jatkoa Tiia! <3

      Poista
  6. Tulin visiitille blogiisi pitkästä aikaa...vaaleanpunainen sopii sinulle! Ihanaa heinäkuuta

    VastaaPoista
  7. Pidän tosi paljon tuon mekon mallista ja pituuskin on juuri mieleiseni. Vaaleanpunainen väri sopii hyvin sinulle ja tennarit tuovat mukavaa rentoutta asuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina! <3 Joo, tästä mekosta on kyllä moneksi, korkojen kanssa tämä on aivan eri mekko ja todennäköisesti talvella muuttuu ihan eri näköiseksi. Tosi monikäyttöinen siis.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!