Miten tehdä arjesta helpompaa?

 

Tervetuloa arki!

Monella arki on alkanut tässä viimeisen kahden viikon sisällä. On palattu päiväkotiin, kouluun ja päiväkotiin. Useammassakin blogissa olen nähnyt näitä arkeen paluu vinkkejä, mutta niistä inspiroituneena päätin kantaa oman korteni kekoon. Meillä elettiin koko kesä lähinnä kuin Ellun kanat. Kesällä päätettiin elää kesää, ottaa rennommalla otteella moni asia. Vähän kaikki jäi retuperälle, lähtien rutiineista ja suunnitelmallisuudesta. Nyt oli kuitenkin viime viikon maanantaina paluu kaikkeen siihen edessä ja samalla kaiken päälle aloitin itse uuden treeniohjelman ja ruokaohjelman jotka, kuten arvata saattaa vievät nekin energiaa. Meillä arkeen solahdettiin kuitenkin lopulta kolmessa päivässä. Miten arkeen paluusta tehtiin meille mahdollisimman helppoa?

Ruokien suunnittelu ja preppaus:
Isoin asia, joka meillä helpottaa arkea on ruokien suunnittelu - näin pääotsikkona tätä kaikkea voi sillä nimellä kutsua. Enkä tarkoita nyt pelkkiä lounaita ja päivällisiä, joista lounaita tehdään kahdelle aikuiselle ja päivälliset koko perheelle. Ei, meillä suunnitellaan myös aamupalat, välipalat ja iltapalat, näin on toimittu jo alkukeväästä saakka ja se on osoittautunut meillä toimivaksi ratkaisuksi.

Meillä on valmiina lista, jossa on noin 30 perheen suosikkiruokaa, jokainen sunnuntai aamupalan aikaan istutaan alas ja katsotaan mitä haluttaisiin syödä sillä viikolla. Kahdesta kolmeen ruokaa joita olisi kiva syödä viikolla. Välillä valinta tehdään lista edellä, välillä pakkasesta kaivetaan jotain sinne laitettua ja katsotaan listasta mitä siitä voisi tehdä. Kokeiltiin myös kiertävää systeemiä ruuissa, mutta lista josta valita on meille se helpoin tapa.

Lounaiden ja päivällisten lisäksi tarkistetaan onko meillä riittävä määrä aamupala tarpeita viikolle, riittävästi välipalaja ja iltapala juttuja. Meillä lopulta syödään aika vähällä valikoimalla noita kaikkia. Neiti rakastaa hedelmiä, riisipiirakoita ja maustamatonta jugurttia, joten usein niitä on tarjolla väli- ja iltapalana. Joskus ostan (kyllä, ostan, en todellakaan tee itse) vispipuuron, kiisselin, viilejä tmv vaihtelun vuoksi. Omat aamupalani ovat pitkälti raakapuuroa ja miehellä sitä lämpimämpää puuroa tai leipää. Iltapalana munakkaita, leipiä, raakapuuroa tmv joten aika simppeleillä aineilla tämän kanssa mennään.

Tämän mukaan tehdään sitten kauppalista jonka kanssa mennään kauppaan. Kaikkea ei saa ostettua kerralla, jääkaappiin ei yksinkertaisesti mahdu kaikkea tuoretta sitä määrää kun sinne pitäisi mahtua, joten täydennys tehdään saman lista mukaisesti sitten kerralla. Sunnuntaina ja osittain maanantaina sitten valmistetaan ne kaikki ruuat valmiiksi. Vähän viikonlopusta riippuen. Ruuat yleensä suunnitellaan sen mukaan, että on yksi uuniin menevä ruoka vähintään, jolloin jos uunissaoloaikoja ei lasketa kaikki ruuat on tehty suunnilleen tunnissa.

Meillä ne säilötään (ja osittain valmistetaan) ihan Prismasta ostetuissa lasisissa vuuissa joissa on kannet. Vanhojen vuokien annettua periksi päätettiin maksaa vähän enemmän siitä että saa helmpimmin säilytettyä jääkaapissa eikä tilaa mene niin paljon. Kannatti. Sieltä niitä sitten nostellaan illalla lautasella ja eväsrasioihin...


Kaikki valmiiksi illalla:
... ja nimenomaan se eväiden valmiiksi laitto tehdään illalla. Samoin Neidin päiväkotitavarat tarkistetaan sää-aplikaatio kädessä illalla ja kaikkien vaatteet pinotaan illalla valmiiksi. Tämä kaikki aloitetaan sillä että päivän tiskit laitetaan likoamaan mahdollisimman kuumaan veteen (tiskikonetta ei nykyisessä asunnossa ole siis). Ensin päiväkotitavarat, sitten aikusiten vaatteet ja vielä eväät (ja lusikat joilla eväät laitettiin rasioihin suoraan tiskiin).

Koska lapsi itse siivoaa leikkinsä on seuraavaksi vuorossa muutaman minuutin järjestyssuihkinta. Yleensä tavara ei kaikki ole paikallaan, joten ne nakellaan paikalleen. Kaikella kun on paikkansa niin tässä ei kauaa kestä. Sen jälkeen pyyhitään kaikki keittiön tasot, keittiön pöytä ja muutama muu taso olohuoneen puolelta. Kun keittiö on siisti on mieli parempi aamulla, samoin siistin olohuoneen kanssa. Viimeisenä vielä tiskataan astiat pois, nyt kun ovat lionneet kunnolla, niin harjaa ei tarvitse lähinnä kuin näyttää niille ja puhdistuvat.

Pyykkiä ja siivousta pitkin viikkoa:
Monta vuotta meillä tehtiin viikko siivous, mutta nykyisin se hoidetaan osittain keskellä viikkoa. Meillä on sovittuna mitä minäkin päivänä tehdään ja itseasiassa ennen tiskausta se on joku näistä: vessan pesu (arvasitte varmaan jo että aineet pönttöön vaikuttamaan jo siinä kohtaa kun tiskit on laitettu likoamaan), päällisin puolin imurointi on kaksi kertaa ja keittiön tarkempi siivous (kaappien pyyhintä, mikron pesu jne.

Imurointi on todella eteinen, olohuone, keittiö tasolla. Siinä ei kauaa nokka tuhise kun meidän 3h+kk sen käy läpi pariin kertaan viikossa. Ehkä arviolta 5min, riippuu siitä paljonko hiekkalaatikkoa eteiseen on tuotu. Vessan pesun kanssa pyyhitään myös peilit ja lavuaarit, aikaa menee suunnilleen saman verran. Samoin tehokkaaseen keittiön putsaukseen, mikron pesuun kun on omat niksinsä, jossa vesi-sitruunamehu seos vaikuttaa siellä rauhassa kun tekee kaiken muun.

Pyykkiä sitten pestään jos ei joka päivä, niin joka toinen päivä. Käytännössä siis kone pyörittää pyykit illan aikana, yöllä kuivausrumpu hurrauttaa kuivaksi. Rumpu avataan aamulla ja molemmat aikuiset (jotka ovat hereillä eri aikaan aamusta) pöyhivät pyykit ja sinne ne jäävät päivän ajaksi. Illalla ne sitten viikataan samalla kun uusi koneellinen pyörii. Lapsen pyykit lapsen kanssa yhdessä ja aikuisten sitten illalla kun muu siivous on hoidettu, samoin lakanat ja pyyhkeet.

Viikkosiivous muutoin sisältää sittne kunnon imuroinnin, pölyjen pyyhinnät ja muut. Mutta kun nämä avustavat siivoukset tekee pitkin viikkoa niin ei siinäkään mene kuin maksimissaan tunti.

Kuulostiko pahalta ruljanssilta?
Se kuulostaa aika isolta määrältä hommaa, mutta iltarutiiniin menee aikaa siivouksen kanssa noin 15-20min. Se on oikeasti nopeasti hoidettu kun sitä tekee joka ikinen ilta.

Tähän rutiiniin paluu oli kyllä Oikeasti Todella Vaikeaa sen ensimmäiset kolme päivää viime viikolla ja sitä tehtiin puolittain viikonloppuun saakka. Urakkasiivottiin kerralla kaikki kuntoon ja sitten se onkin tämän viikon pyörinyt jo omalla painollaan sutjakkaasti ja tuttu rutiini tuo sinne arkeen turvaa.

Millaisia rutiineja teillä on arjen helpottamiseksi? Miten arkeen palaaminen on sujunut?

Ihanaa perjantaita!


Haluatko lukea meidän arki ja viikonloppu rutiineista, tavoista joilla arki helpottuu enemmän?
Käy lukemassa alla olevat postaukset:

Kommentit

  1. Mun ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko tuntuu kestäneen jo ainakin kuukauden :D. Eli aikamoista tervanjuontia on ollut, mutta eiköhän se arki tästä taas.

    Mulla ei nyt valitettavasti ollut aikaa lukea tekstiä ihan kokonaan, mutta halusin huikata, että onpa tosi kaunis uusi ulkoasua sulla täällä <3. On saattanut olla jo pidempäänkin, mutta olen viimeisen kuukauden pitänyt tietoisesti koneen kannet kiinni, joten olen varmasti aika monestakin asiasta pihalla.

    Kivaa viikonloppua Satu&perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! ❤️ Tervetuloa takaisin arkeen. Eka viikko on aina kyllä aina jotenkin todella vaikea ja oikeaa tervanjuontia pahimmillaan.

      Ihanaa sunnuntain jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!