Ruuhkavuosien keskellä - Kuulumiset juuri nyt

Valitse olla optimisti

Elämä ei aina mene kuten sen ajattelisi menevän. Joskus siinä on paljonkin ruuhkaa ja tälle syksylle sitä tuntuu siunaantuneen kyllä oikein urakalla. Alunperin ajattelin, että en avaa enemmän tätä sekamelskaa mutta totesin että voi olla ainut joka elää ruuhkavuosien keskellä ja tuskailee miten saisi aikansa riittämään kaikkeen. Olen koettanut, ja toistaiseksi onnistunutkin, näkemään asiat positiivisen kautta. Missään nimessä en siis ajatellut valittaa, vaan ehkä vertaistukea tarjota näin sunnuntain kunniaksi kertomalla, millaisessa härdellissä meillä mennään tällä hetkellä ja samalla jakaa niitä omia selviämiskeinoja.

Ensinnäkin lienee paikallaan aloittaa siitä, että kun on kohta kaksi vuotias taapero ja kaksi aikuista jotka käyvät töissä niin päiväkotiruljanssilla mennään. Aivan varmasti tämä ruljanssi olisi pahempi useamman lapsen kanssa, mutta esikoisen kanssa kun ei aikaisemmin ole tähän keskittynyt niin tässä on ne omat haasteensa silti mukana. Kalenteriin siis mätetään muistutuksia kuvauksista, halloween naamiaisista ja milloin mistäkin jotta varmasti muistetaan kaikki. Siihen päälle toki sitten tarkistellaan että on oikeanlaisia vaatteita riittävä määrä, on täinesto suihkeet, tossut muskariin ja muuta. Mitä näitä nyt on tällaisia muistettavia asioita. 

Meillä on aktiivinen ja omatoiminen taapero jolla on tahtoa riittävä määrä kuten äidilläänkin. Taaperon kanssa käydään muskarissa ja "koriksessa" (siis juostaan pitkin koulun salia yhdessä, mutta koripalloseuran järjestämällä vuorolla). Harrastetaan siis yhdessä, siksi niitä harrastuksia on uskaltanutkin tähän ottaa sen muutaman. Muutoinkin se aika kun neiti on hereillä keskitytään kyllä siihen lapsen kanssa oloon nin paljon kuin mahdollista. Tottakai sitä pitää ruokaa laittaa joskus ja vaatteita viikata ja muutenkin olisi suotavaa siivota, mutta noin muuten rakennetaan tornia, keinutaan puistossa ja aidosti ollaan lapsen kanssa.

No. Tämän lisäksi käyn itse salilla ja hoida lenkit siihen päälle kun toinen nukkuu. Sali vie suunnilleen puolitoistatuntia kolmesti viikossa. Itselleni se on kuitenkin se, joka pitää jaksamisen kunnossa. Samaan vielä aerobiset, jotka siis tarkoittaa joko treeniä kotona tai kävelyä illalla tai viikonloppuna aamulla. Ohjelman mukaan kaikki lenkit pitäisi tehdä aamulla, mutta tässä järki kädessä, jos se tarkoittaisi heräämistä aamulla neljältä vain jotta ehtii niin ei se fiksua ole eli vasta siis illalla. Kotona tulee huhkittua kun neiti nukkuu, muutama hyvä kotitreeni joka kestää reilun puoli tuntia ja sen jälkeen syke huitelee jossain ihan omissa luvuissaan. Käytännössä jotain teen joka päivä, vaikka sitten vaan sen kävelyn verran kuten muskaripäivinä. Osa on aktiivista palauttamista, mutta niitä raskaampia kertoja on viitisen kertaa viikossa, kolme salia ja kaksi sykkeen nostavaa hiittiä tai vastaavaa, mikä milloinkin tuntuu hyvältä.

Sitten meille eletään rumbassa jossa mies lukee työn ohessa itselleen tutkintoa joka tarkoittaa pakollisia iltaluentoja useamman kerran viikossa. Onneksi enää tämän syksyn. Koulu on ollut meillä oikea tetriksen aiheuttaja sen alusta saakka eli siitä käytännössä kun lapsi syntyi. Ihan sopuisasti kaikki ei ole aina mennyt, mutta tässäkin on yhdessa todettu että taistellaan tämä tie sinne loppuun ja sen jälkeen on yksi unelma muuttunut tavoitteeksi ja tavoitteesta tehdyksi. Tarkoittaa enemmän kotitöitä etenkin viikolla omalle osalleni, mutta vaikka siinä on yksi jos toinenkin kerta tätä kirottu niin isompi kuva mielessä on tämän kanssa edetty.

Kaiken tämän päälle on sitten vapaaehtoistyö yhdistyksen parissa, joka vie aikaani jonkun verran. Siinä olen kyllä sanonut monelle asialle ei, mutta jotain kuitenkin. Monesti ne, kuten myös blogin kirjoittaminen ovat oikea henkireikä, jolla jaksan sen liikunnan lisäksi paljon pidemmälle. Samoin kun kävelylle saa sitä seuraa, ystävän kanssa kävellen maailma paranee huomattavasti.

Olisiko siinä riittävästi? Melkein. Paitsi että tähän elo-syyskuulle voi mätkäistä vielä yhden ulkomaanreissun joka on kyllä varattu ja buukattu jne, mutta sen jälkeen alkaakin vimmattu pakkaaminen. Me nimittäin muutetaan syyskuun loppu puolella. Heinäkuussa löytyi tämän hetken unelmat täyttävä asunto ja sen muuton kokonaisuuden hoitamisen jälkeen voikin sitten lokakuun alkuun järejstää vielä Neidin 2-vuotis synttärit.

Miten sä ehdit? Kysytään joskus. No, kalenterittamalla kaiken, aikaa TV:lle ei oikeastaan ole ellei tytön kanssa satu katsomaan Ryhmä Hauta. Uutiset nykyisin käytännössä kuuntelen radiosta aamulla, olen silleen radio ihminen, että pidän sen aamulla aina auki. Hesarin uutiset ja podcastit viihdyttää työmatkoja, lenkkejä ja mm illan siivousta. Siinä pysyy sen verran maailman tapahtumista perässä kun tällä hetkellä siihen kapasiteettia riittää.

Mutta rehellisesti, en minä aina jaksa. On sunnuntai päiviä kun kiroan itseni alimpaan jonnekin miettien miksi haluan tehdä tätä. Haluan urheilla, haluan tehdä kaiken. Sitten muistan ne lopulliset tavoitteet, jotka ovat nyt niin lähellä. Isompi oma koti, jossa on sisustettu niinkuin haluan ja jossa on monia puoli joita unelmakodissani on. Mies saa haluamansa korkeakoulututkinnon, jota kautta pääsee hyvin erilaisille työmarkkinoille ja uralle jolle on haaveillut pidemmän aikaa pääsevänsä. Tiedostan nukkuvani ja jaksavani enemmän koska liikun, tottakai salilla on sitten omat tavoitteensa. Mutta heikkona hetkenä usein peilaan taaksepäin. Koetan nähdä sen mihin on tultu. Mistä oikeasti tähän kaikkeen lähdettiin. Koetan mieltää kodin järjestämisen niin, että teen sen itselleni enkä marmattaa miehelle kun jättää kahvikupin "tiskausalueelle" (mikä hemmetin tiskausalue? joko ne on siellä missä kaikki tiskit tai ne ei tiskaannu!).

Ja onhan tässä niitä valoisia puolia, siksi valitsen myös olla optimisti. Ei ole kerta eikä kaksi kun Neidin kanssa on menty lenkille, mies onkin tehnyt läksyt nopeammin ja ehtinyt imuroimaan ja siivoamaan kunnolla. Tulla siistiin kotiin on aina ihanaa. Puhumattakaan siitä, että toinen tekee joka ikinen ilta iltapalan valmiiksi. Arjen rakkautta, arjen luksusta. Neiti oppii koko ajan uutta ja niin ylpeänä katsoin korkean tornin rakentumista tai miten hienosti toinen menee muskarissa ohjeiden mukaan jo muiden mukana. On se päivä kun ne farkut jotka olivat keväällä tiukat menevätkin jalkaan ja vielä kiinni. Ne hetket ovat niillä joilla jaksan ne huonommat hetket.

Tottakai olen luopunut monesta asiasta, mutta se ei tarkoita että olisin luopunut niistä lopullisesti. Juuri nyt on tärkeämpiä asioita joihin panostaa aikaansa ja joita opetella. Olkoon kuinka ruuhkavuodet, mutta uskon että näistäkin selvitään voittajana vielä. Marraskuussa voin sitten katsoa taaksepäin tätä hullunmyllyä ja todeta että huh, selvittiin.

Tätä siis oikeasti kuuluu tällä hetkellä. Kiirettä, ruuhkavuosia, pieniä ja isoja onnen hetkiä. Unelmista on tehty tavoitteita ja nyt ne tavoitteetkin alkavat hiljalleen täyttyä. Niitä kohden mennään kovaa!

Ihanaa sunnuntaita!

Postauksen asusta otetut kuvat: Teemu Salminen