Connemara syyskuun alussa

Irlanti on runoilijoiden, legendojen, unelmoijien ja kapinallisten maa.
- Nora Roberts-

Minulle Irlanti ja etenkin Connemara on pala sielua. Se on paikka jossa voin rentoutua ja jossa voin nauttia rakastamastani merestä ja sen suomasta kelistä. Olen kokenut kaatosateen, kovat tuulet, mutta myös nähnyt Atlantin tyynen rauhallisena ilman tulen virettäkään kirkaan siniseltä taivaalta. Connemara on hyvin erinäköinen kuin muu osa Irlantia, se on niemi, jonka eristää "vuoret". Suomalainen sanoisi kukkula, mäki tai ehkä vaara, mutta paikalliset sanovat vuoriksi. Se on karua luontoa, jossa kasvaa paljon vähemmän mitään vihreää kuin muualla Irlannissa. Monelle olen sanonutkin, etä Connemara on meidän Lappi. Se on paikka, jossa ollaan luontoa lähellä.

Tällä kerralla kokonaisia päiviä reissuun mahtui vain neljä, mutta siinä ajassa ehti kyllä näkemään paljon. Maanantaina aloitettiin itseasiassa Connemaran ulkopuolelta eli Cliffs of Moherilta. Mikä niissä kivissä oikein viehättää? Yksinkertaisesti niiden koko. Kyllä, ne ovat täynnä turisteja. Ne on markkinoitu tukkoon, mutta ne ovat juuri sen arvoiset. Kerran olen nähnyt ne veneestä alhaalta ja silloin sen vasta oikeasti tajuaa, miten valtavan kokoiset ne ovat.

Cliffsin jälkeen ehdin vielä illalla nappaamaan auringonlaskusta kuvaa kun seuraavana päivänä suunnattiin ennen iltapäivän shoppailukierrosta Galwayssa Brigits gardenin keijumaailmaan. Ehkä perinteisempää vihreää Irlantia, mutta niin ihana ja lapsille mitä mainioin paikka. Eri vuodenajoille on omat puutarhansa ja sitten on se keijujen oma maa. Siellä on myös metsä, sellaisena kun se joskus peitti koko Irlannin ennenkuin Englantilaiset halusivat että se hakataan laivojen materiaaliksi. Näin karrikoidusti sanottuna historia. Lapsi meillä oli valtavan innoissaan etsimässä kaikki keijuovet, jotka oli mahdollista löytää.

Kylemore Abbey on paikka jonne toivon pääseväni uudelleen ja uudelleen. Se on rauhoittumisen paikka, sen maisemat hellivät joka kerta. Se on rakennettu alunperin yksityisperheen taloksi 1800-luvulla, toiminut sen jälkeen kouluna nunnien johdolla. Koulu on lakkautettu, paikasta on tehty museo, mutta nunnat asuvat tuolla edelleen. Heille ollaan rakentamassa uusia tiloja ja hyvä niin, 1800-luvulla edistynyt talo on auttamatta vanhentunyt ja hyvä museoksi mutta ei asumiseen.

Tämän jälkeen ajettiin vielä Clifdenissä Sky Road ja ihasteltiin näkymää. Tämä on yksi Irlannin suosikeistani, se on kaunis vaikka vettä sataisi kuinka. SkyRoad loop on osa Wild Atlantic Wayta joka murkittelee koko saaren rannikon ja ehdottomasti ajamisen arvoinen. Nimensä se saa, legendansa mukaan siitä että turistit ovat kysyneet jo 1800-luvulla "That road, where does it leave?" ja paikalliset ovat vastanneet tyynesti "Up to heavens". Siltä se tuntuikin maisemana. Samana iltana nappasin vielä violetista auringonlaskusta kuvan hotellilla.

Viimeisenä kokonaisena päivänä olikin sitten edessä Diamond Hill eli Connemaran kansallispuisto ja keskellä Connemaraa olevat järvet sen jälkeen. Edellisen päivän huikea tuuli tarkoitti että en voinut kiivetä koko vuorta, vain osan siitä, osa polusta oli tullut alas tuulen mukana. Mies ja lapsi jäivät puiston puolelle leikkimään ja ihmettelemään laiduntavia lehmiä kun meikäläinen otti kuntokuurina reippaan tunnin kävelyn navakassa ristituulessa.

Lounas syötiin kansallispuistossa ja sen jälkeen hurautettiin kävelemään tuonne järville vielä kävelemään tunniksi. Upeat oli sielläkin maisemat kyllä, Connemara on muutakin kuin merta. Se on myös kauniita syviä, kirkkaita sinisiä järviä. Ainakin nykyisin, ei ollut vielä kolmisen vuotta sitten kun roskaa oli puolissa paikoista. Irlanti teki kerralla ryhtiliikkeen kierrätyksessä ja siellä lajitellaan hyvin nykyisin Suomessakin tutusti bio, paperi, pahvi, muovi ja sekajäte erikseen. Pyynnöstä saatiin hotellihuoneeseenkin biokippo erikseen, taaperon kanssa kun sitä banaaninkuorta ja tulee iltapalan jäljiltä. Teki pahaa heittää samaan jo ensimmäisenä iltana ja kävinkin kysymässä saadaanko erilliset purkit noille niin ne tuotiin meille samantien. Ja miksi ei olisi tuotu? Maassa on laki joka velvoittaa kierrättämään.

Samalla kun maa alkoi kierrättämään se aloitti siivoamisen ja itku melkein oli silmässä tajuta, että kolmen vuoden aikana roskat on siivottu pois. Siellä täällä on yksittäinen vielä, mutta järvet olivat jälleen kirkkaat ilman roskia rannalla. Myös niiltä kohdin kun kävimme hiekkarannoilla oli roskat viety pois ja Atlantti, sekin oli roskaton. Ei näin jokapaikassa ole, ei edes Irlannissa. Mutta kun käy harvemmin niin sen eron näkee konkreettisesti. Mikä ilo nähdä jälleen puhdasta sinistä kirkasta vettä ja roskaton luonto.

Voisitko sinä kuvitella lajittelevasi lomalla hotellissa jätteet?
Laittavasi bion eri roskiin, paperit ja pahvit yhteen muovin toiseen sekajätteen kolmanteen?