Ikean pihassa


Ihmiset sanovat, että olen pihi. Eikä minua haittaa se.
- Ingvar Kamprad, Ikean perustaja

Ikea on jännittävä paikka. Jossain vaiheessa saan siitä aina tarpeekseni mutta on siellä kaikkea tarpeellista ja mielenkiintoistakin. Moni viettää siellä aikaa mielellään ja tekee paljon heräteostoksia. Itse taidan olla tässä joukkiossa jonkun tyyppinen poikkeus. En nimittäin viihdy siellä oikeastaan ollenkaan, teen valmiin listan ja ostan sen mukaisesti. Yleensä toki heräteostoksen kanssa, pääosin se on aina sama heräteostos: pakastinpussit. Viimeksi tosin myös muutama kasvi ruukkuineen.

Meillä on tehty aika tietoinen päätös että uudet jutut ovat aika pitkälle Ikeaa. Suurimpana syynä on oikeastaan juuri se hinta. Meillä ei ole ihan vielä kaikista huonekaluista varmuutta mitä haluamme, joten Ikea antaa kuitenkin huonekalun tilaan johon huonekalu halutaan. Esimerkkinä kirjahyllyt. Haluaisin tietyn tyyliset lasioviset hyllyt, mutta hinta on aika huimaava ja pahimmillaan viisinumeroinen. Ikeasta sai oikein kauniin ratkaisun kuitenkin aikaan. En silti pidä Ikeaa valiaikaisena ratkaisuna, monet huonekaluista ovat aidosti mieleeni ja muutamakin asia on kotona joista en todellakaan halua luopua.

Tällä kertaa Ikeasta haettiin säilytyskoreja vaatekaappeihin ja vaatehuoneeseen, päällä oli varsin syksyyn sopiva työkokonaisuus. Käytän noita villaisia puseroita lähinnä takkina vielä syyskuussa, sitten ne menevät hetkeksi huilaamaan kunnes on riittävän kylmä niitä pitää ihan takkienkin alla. Lämpimiähän ne toki ovat, mutta toisaalta olen myös ihminen joka palelee helposti. Harmaa hame on ikivanha, tai ainakin omalla mittapuullani. Se on ostettu yli 15 vuotta sitten, mutta palvelee edelleen etenkin syksyllä tunnun kaivavan sen joka kerran esille.

Millainen teillä on suhtautuminen Ikeaan? Käyttekö mielellänne vai tarkan listan kanssa?
Ihanaa keskiviikkoa!


Kommentit

  1. Minä tykkään Ikeasta. Teen kyllä sieltä aina jotain heräteostoksia :) Yleensä kuitenkin menen sinne hakemaan jotain määrättyä tavaraa. Taidan siis tehdä kumpaakin, menen listan kanssa ja muuten vaan :)
    Ihana neulepaita sinulla! Mukavaa keskiviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Minä tein ennen heräteostoksia, mutta huomaan kun siellä käy useammin että menee vain tiukasti listan kanssa. Tulee semmoinen Ikea ähky :D

      Poista
  2. Kyllä se oli suuri onni, että Ikea tuli Suomeen ja loppui Askon ja Iskun ja kalliiden huonekaluliikkeiden monopoli. Olisi se toista ollut silloin muuttaa kotoa, jos olisi ollut Ikea. Eli fanitan, aivan nerokas konsepti.

    kivaa viikkistä Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta kyllä, saa inhimillisellä hinnalla noita huonekaluja. Ja onhan ne oikeasti hyvin suuniteltukin suurin osa ja kun on valikoimaa niin jokaiselle jotain :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!