Rakkaudesta neuletakkeihin


Luksuksen kuuluu olla mukavaa päällä, muutoin se ei ole luksusta.
- Coco Chanel -

Tiedättekö, olen hylännyt suurimman osan jakuistani roikkumaan kaappiin. Olen ihastunut, jälleen kerran, näihin pehmeisiin ohuisiin neuletakkaihin. Tunnun kulkevan sykleissä tämän kanssa, puen välillä päälleni vain jakkuja, oli kyseessä hameet, mekot tai housut. Sitten taas käännyn näiden mukavien neuletakkeiden puoleen ja puen vain niitä ylleni.Se on myös syy miksi kaapissa on olemassa molempia näitä. Pehmoisia neuletakkeja että niitä jakkuja. Yksi uusimmista neuletakeista on tämä Andiatan musta jonka ostin second handina jokunen viikko takaperin. Siitä se ihastus oikeastaan sitten jälleen aukesi ja kaappiin löytyi nopealla tahdilla kaksi muutakin neuletakkia.

Olen pitkään ollut vaan niin ja näin näiden takkien kanssa. Jossain vaiheessa pidin vain näitä, mutta pitkään koin olevani pelkästään jakkujen käyttäjä. Koin sen olevan työelämässä tarpeen vaan eipä se sitä oikeasti ole. Myös näistä mukavan pehmoisista vaatteista saa oikein kivoja työvaateyhdistelmiä ilman, että se näyttäisi varsinaisesti siltä, että päälläni on supermukava vaate. Vaikka se sitä toki on. Kokonaisuudesta tulisi aavistuksen asiallisempi vielä tarpeen vaatiessa mustalla mekolla tämän alla. Siis sellaisella pyjamamekolla joita on useamiakin tarjolla kyllä kaapissa. Kuvissa mennään kuitenkin mustalla puserolla ja farkuilla. Se kaikkein omin kokonaisuus ehkä näin - ainakin vappaalle.

Mietin viikonloppuna blogin Facen puolella näitä kirpparilta ostamisia ja avasin omaa ajatustani siitä, miten ostan vaatteita, laukkuja ja asusteita kirpparilta. YLEn juttu jälleenmyynti arvoa omaavista tuotteista tämän ajatusketjun kirvoitti päässäni. Katsoessani tätä kokonaisuutta totesin, että tässä on aika paljon second handia tässäkin. Ja tässä kokonaisuudessa näkyy myös se ero ostopaikkojen suhteen. Andiatan neuletakki ja tuo kaulassa oleva Balmuirin huivi ovat molemmat kotimaisista paikoista. Neuletakki kivijalasta ja huivi verkosta. Sen ijaan Mulberryn laukku, jonka kohdalla puhutaan jo runsaammasta kolminumeroisesta summasta on ostettu verkkokaupasta joka varmistaa tuotteen aitouden ja sen kunnon ennen asiakkaalle lähettämistä.

En ole itse koskaan joutunut huijatuksi verkkokirppiksellä, mutta tiedän että maailma on täynnä niin erilaisia yrittäjiä ja monet koettavat parhaansa myydä väärennettyjä aitoina enkä minä osaa hyvää väärennöstä aidosta erottaa. Sen takia maksan ennemmin siitä, että ammattilainen tarkistaa. Etenkin kun en todellakaan tee näitä luksusostoksia kovin usein. Tämäkin laukku oli haavelistalla aika monta vuotta ennenkuin sen kotiutin.

Oletteko te joutuneet kirpparilla tuoteväärentäjän uhriksi?

Kivaa keskiviikkoa!

Neuletakki: Andiata (second hand) // Pusero: Uniqlo // Huivi: Balmuir (second hand) //
Laukku: Mulberry (second hand) // Farkut: GAP // Kengät: Scandinavian Outdoor

Kuvausavustajalla oli hulvattoman hauskaa juosta takaisin kuviin ja pois niistä sitä mukaan kun äiti kääntyili kuvien ottoa varten.

Kommentit

  1. Mä oon aika vähän ostanut mitään arvokkaampaa merkkitavaraa kirppiksiltä ja niiden suhteen on käynyt hyvä tuuri, ei oo huijattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen muutamia ostanut ja koskaniitä samoja tarinoita on kuullut niin haluan olla extra varovainen niiden kanssa.

      Poista
  2. En osta yleensä mitään merkkituotteita merkkien vuoksi ainakaan, joten en ole kohdannut huijareita. Olen kyllä kuullut useamman huijaustarinan ja ne kyllä aina pistää vihaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen valitettavan viehättynyt ollut viimeiset 15+vuotta Longchampin laukkuihin ja niissä on useampia huijausksia tullut kuultua. Samoin toi Mulberryn Alexa, laukku jonka niin monta vuotta halusin on varmistettu aitous ihan juuri siksi että en halunnuthaavetta toteuttaessa tulla huijatuksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!