Painon pudotuksen haittapuolista

"Siis miksi sä teet tota?"
"Voithan sä nyt yhden pullan ottaa?"
"Mikä ongelma se on että joutuu ostamaan uusia vaatteita?"

Kaikki nämä ovat kysymyksiä joihin olen saanut vastata tässä raskauden jälkeisen painonpudotuksen urakan keskellä. Siinä missä puurtaminenm, ruokavalio ja treeni ovat itselleni arkipäivää niin ne herättävät monissa ihmisissä kysymyksiä. Tänään ajattelin pureutua niihin, etenkin noihin kolmeen kysymykseen jotka tuntuvat olevan ne kaikkein yleisimmät näistä.

Miksi teen tätä?

Tässä kohdassa sanon jo valmiiksi: Tämä koskee nyt itseäni. Koen näin vain ja ainoastaan itseni kohdalla. Tämä ei ole missään nimessä kenenkään muun tuomitsemista.

Ihan puhtaasti terveyden takia. Haluan olla lapsen elämässä mahdollisimman pitkään ja ylipainoisena riskit saada erilaisia sairauksia kasvavat. Haluan osallistua aktiivisesti juoksemalla lapsen kanssa, hyppimällä tämän kanssa. Tottakai joudun minäkin käyttämään aika ajoin lausetta "äiti ei nyt jaksa", mutta haluan olla aktiivinen ja jaksaa. Raskaana ollessani sain raskausdiabeteksen ja sen seurauksena opin mitä verensokerin jatkuva mittaaminen voi olla. Vielä siihen päälle kun suvussa on kakkostyypin diabeteksen riskiä todettu niin olen aika valmis pitämään itseni kunnossa mahdollisimman pitkälle niin että en mittaukseen joutuisi.

Osa kysymyksestä liittyy aivan varmasti myös siihen, miksi teen nytkin tätä 12 viikon rutistusta jossa liikun normaalia enemmän ja syön kurinalaisella ruokavaliolla. Siihen oikea vastaus on "Haluan haastaa itseni, haluan tehdä tämän itselleni". Halusin syksyllä kokeilla pystyisinkö tähän ja näemmä pystyn, joten otin tämän uudelleen tämän saman haasteen. Kehittää enemmän voimaa samalla kun saan painoa pois ja ennen kaikkea niitä vyötärön senttejä. Siihen tämä treeni kun on varsin toimiva ja sisäelinrasvan pois lähtö on yksi motivaation lähde itselleni. Tasaisemminkin voisi tehdä  mutta totesin tarvitsevani sen valmentajan ja kun verkkovalmennuksen kautta sellainen oli mahdollista saada niin lähdin kokeilemaan.

Pohjimmiltaan se syy on kuitenkin siellä omassa terveydessä ja lapsessa. Motivaatiossa osallistua ja olla läsnä oman jaksamisen mukaisesti.

Voit kyllä ottaa yhden pullan?

No en itseasiassa voi. Kyllä, olen syönyt hillitysti juhlissa herkkuja, mutta useammin kieltäydyn kun sanon että tottakai voi ottaa. Pääosin siksi että tunnen itseni, jos repeän syömään enemmän niin se on vaikeampi pysäyttää. Etukäteen suunniteltuna se vielä onnistuu, kuten nyt vaikka viime viikonlopun juhlissa, mutta extempore harvemmin moiseen lähden.

Toisaalta myös, ei tee myöskään mieli. Ei tee mieli syödä, en halua samalla tavalla enää makeita herkkuja. Kärsin joka ikinen kerta makean syönnin jälkeen. Joko vatsa turpoaa tai ihon kunto heikkenee tai mitä tahansa. Näen sen sokerin kropassani ja vaikka tottakai ajoittain silti syön niin se ei tarkoita että haluaisin edes tehdä sitä jatkuvasti.

Ruuan tuputtaminen on muutenkin asia jossa oma sietokykyni on heikohko. Voin ottaa sitä mukaan juhlista, se ei ole ongelma, mutta kahvipöydässä aloitettu "ota vielä yksi" saa aina näin kuvainnollisesti verenpaineen nousemaan.Jokainen syököön sen mitä haluaa, etenkin herkkujen kanssa. Toisaalta sama koskee meillä kotona myös ihan ruokailua. Jokainen syö minkä haluaa, välissä ei napostella välipaloja ja ruokaa syödään ruoka-aikana. Aina ei kuitenkaan jaksa syödä samaa määrää ja silloin syödään vähemmän.

Uusien vaatteiden jatkuva ostaminen?

No, pidän onneksi shoppaamisesta, mutta pakko on sanoa että alkaa se olemaan hiljalleen ongelma kun kaapissa olleet ennen raskautta säästetyt vaatteet alkavat olemaan liian suuria tai vaikka istuisivat muuten niin salilla käynnin tuloksena kiristävät hartioista. On ihanaa ostaa uusia vaatteita mutta kun joutuu ostamaan niitä joka koossa lisää niin rehellisesti se tulee kalliiksi.Siksi huomaankin suosivani tällä hetkellä kirppareita, eettiset syyt painavat myös, mutta niin painaa sekin että lompakko ei kestä jatkuvaa uusien ostamista uutena.

Muutaman klassikon olen ostanut uutena, viimeisenä valkoisen palmikkoneuleen vanhan ollessa kaksi kokoa liian suuri. Palmikkoneule on muutenkin vaate, joka tuntuu olevan vaatekaappini kulmakivi. Sellaiselle tulee käyttöä. Otetaan kuitenkin esimerkkinä vaikka housut: Ennen raskautta ostin muutamia housuja joita ehdin käyttämään kerran tai kaksi. Ne olisi ihana saada uudelleen käyttöön taas. Salilla käynnin seurauksena vaan kroppa on muovautunut sen verran että reidet eivät aina mahdu. Asiaa ei auta raskauden aikana levinneet lantion luut. Paitoja ei tarvitse edes ajatella pitävänsä kaikkia samoja.

Eikä tämä mikään valtava ongelma olekaan, lähinnä tämä on turhautumista siitä että kaapissa ei ole vaatteita. Etenkin kun tätä samaa on nyt tehty tässä useampi vuosi... Nautin kuitenkin kauniista vaatteista ja onneksi niitä on kirppareilla paljon enemmän nykyisin. Silti ajoittain se harmittaa kun ostaminen on jatkuvaa.

Silti, ne positiiviset puolet voittavat heittämällä nämä vähemmän positiiviset. Terveyden eteen olen valmis tekemään töitä ja onhan siellä kaapissa vielä aarteita vaatteiden puolesta. Kuten tämä kuvissa oleva harmaa lähemmäs kymmenen vuotta vanha Mexxin jakku jonka ostin Tapiolan Sokoksen loppuunmyynnisrä.Nyt se jälleen on vaate joka on talven luottojakku.

Ihanaa sunnuntaita <3

Jakku: Mexx // Paita: H&M // Farkut: GAP //

Huivi: Balmuir // Laukku: Mulberry (second hand)

Käykääs vilkaisemassa sama jakku asukuvissa vuodelta 2011:

Taannoisen perjantain asua

Maanantain asua