Gluteeniton soodaleipä


Salainen ainesosa on aina rakkaus.

Koronan takia kotona olo on aiheuttanut vihdoin sen, että monen viikon mietinnän jälkeen sain leivottua leipää. Etsin jokusen viikon reseptiä, joka olisi omaan makuuni riittävän helppo, yksi suurimmista kriteereistä oli se, ettei leipään tulisi hiivaa eikä sitä tarvitsisi kohottaa missään välillä. Käytännössä jäljelle jäivät siis erilaiset soodaleivät. Vana kun sen pitäisi olla vielä kaiken päälle gluteeniton ohje.

Mitä enemmän selasin ohjeita, sen enemmän totesin haasteelliseksi löytää ylipäätään hyvän gluteenittoman leivän ohjeen. Kunnes älysin kirjoittaa googleen sanan joulu. Itse rakastan makeaa piimään ja siirappiin leivottua joululimppua, jossa maistuvat pekaanipähkinät, rusinat ja fenkoli. Järkeilin kuitenkin, että tuskin mitään kammottavaa tapahtuu jos korvaan yhden tyyppiset siemenet toisilla ja yhden tyyppiset pähkinät toisilla ja jättäisin sen itse jouluun yhdistämäni fenkolin kokonaan pois. Kaivoin kaapista esille siis pinjansiemeniä joita syön muutenkin joka aamu aamupalassa ja pussillisen cashew pähkinöitä. Ajatuksena oli vaihtaa rusinat kuivattuihin karpaloihin tai puolukoihin, mutta kaupassa vastaan tuli vain rusinoita, joten siinä mielessä jouluisa ohje edelleen.

Alkuperäinen ohje on Kotilieden gluteeniton joululeipä, alla se versio jonka itse siitä tein. 


Ainekset:

5dl piimää
1dl öljyä
2tl ruokasoodaa
5dl karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
1dl pellavansiemeniä
1dl pinjansiemeniä
2tl suolaa
1dl siirappia
2dl rusinoita
2dl cashewpähkinöitä pienenä rouheena (mitattu kokonaisina)
Voita vuuan voiteluun

Lisäsin siis alkuperäiseen nähden noita cashewpähkinöitä desillä. Pääosin itseasiassa siksi, että en tajunut katsoa mikä terä blenderissä oli ja kun ne sitten surahtivat todella pieneksi rouheeksi, osittain jauheeksi niin laitoin desin lisää.

Ohje puolestaan on ehkä helpoin koskaan näkemäni leipäohje:

1. Voitele vuoka, laita uuni lämpiämään 175 asteeseen
2. Sekoita kuivat aineet keskenään
3. Sekoita piimä, siirappi ja öljy
4. Lisää kuivat aineet muutamassa osassa nesteen sekaan
5. Kaada seos vuokaan ja laita uuniin
6. Paista reilu tunti, itse annoin olla 1h15min uunissa

Nostin leivän jäähtymään ja peittelin sen. En tiedä onko tuolla tuoreen peittelyllä niin merkitystä, ilmeisesti kuoresta tulee vähän vähemmän rapsakka tuolla tavalla. Kaiketi tämä on asioita jotka teen koska "Niin kuuluu tehdä". En tiedä kuuluuko, mutta teen kuitenkin.

Millaisia leipojia te olette?
Onko kotona olo saanut teidät leipomaan enemmän?

Aurinkoa päivään ja ihania leivontahetkiä!


Kommentit

  1. Itsetehty leipä on niin hyvää :) Itsekin leivoin juuri focacciaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä parasta, ihan eri makuista kun kaupan leivät!

      Poista
  2. moi!
    tulipa niiiiin hyvää että!! ja helpolla :)
    sovelsin hieman ohjetta (siemenien osalta ja lisäsin myös kauralesettä) ja tästähän voi vaikka joka kerta tehdä erilaisen version.

    terv Tiina



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mahtava kuulla!
      Joo tämä on kyllä niin sovellettava ohje että joka kerralla saa vähän erilaisen leivän sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!