Kun peiliin katsominen itkettää

Et ole koskaan liian vanha asettaaksesi uusia tavoitteita tai löytääksesi uusia unelmia.

Olen miettinyt jokusen viikon muutosta jonka olen tehnyt viimeisen vuoden aikana. Vuoden aikana olen lähtenyt muuttamaan monta juttua, nyt tuntuu että on hyvä katsoa taaksepäin. Vuosi sitten olin tyytymätön itseeni monella tavalla, peiliin katsominen pääosin itketti, tuntui etten elänyt niiden omien arvojeni mukaan, koin olevani huono äiti ja kaikkineen elämä sellaisena kun haluaisin sen olevan tuntui olevan kaikkea muuta paitsi sitä. Kävin vuosi takaperin vapun tienoilla itseni kanssa pidemmän keskustelun, päätin että on aika muutokselle. Monesti muutokset tehdään syksyllä, kun uusi lukukausi alkaa tai vuodenvaihteessa. Itse kuitenkin totesin, että en jää miettimään niin pitkäksi aikaa vaan aion tehdä muutoksen nyt.

Tein alkuun itselleni listan kaikista niistä asioista jotka halusin elämässäni muuttaa. Loin unelmista tavoitteita joita kohden lähdin hitaasti kulkemaan. En oikeastaan uskaltanut edes puhua niistä kenellekään, pelkäsin epäonnistuvani. Pelkäsin ettei tästä tulisi yhtään mitään. Suurin päätökseni kun liittyi hyvin kokonaisvaltaisesti siihen, että päätin pitää itsestäni parempaa huolta. Päätin panostaa itseeni ja omaan hyvinvointiini senkin uhalla että moni kiva asia jäisi tekemättä. Lopulta sitä on kuitenkin itse sen oman elämänsä supersankari ja itsensä kanssa joutuu elämään koko elämänsä.

Valtavan muutoksen arkeeni ja ajankäyttööni toi se, että reilu vuosi sitten vaihdoin työpaikkaa ja samalla vaihdoin myös alaa jolla työskentelen. Siinä missä aikaisemmin käytin päivittäin työmatkaan kaksi tuntia, lyheni matka puoleen tuntiin. Se vapautti valtavasti aikaa päiviin. Alan vaihto tarkoitti toki paljon uuden oppimista vuoden aikana, tiesin että tulisin olemaan väsynyt. Ensimmäisten päivien aikana kuitenkin tiesin jo olevani oikeassa paikassa ja oikealla alalla. Vuoden jälkeen tilanne on edelleen sama, suurimpana osana aamuista haluan mennä töihin. Tottakai mukana on huonoja aamuja, mutta pystyn laskemaan yhden käden sormilla tilanteet joissa se on johtunut töitä sen sijaan että se johtuisi niistä asioista joista yleensä nämä tilanteet omalla kohdallani johtuvat: huonosti nukutusta yöstä.

Sen lisäksi päätin panostaa fyysiseen hyvinvointiini. En voinut omassa kropassani hyvin, se ei tuntunut omaltani. Voin itse pahoin ja se tarkoitti, että jotain olisi tehtävä. Samalla haluisin lähteä haastamaan itseäni, mihin oikeastaan pystyisin? Voisinko treenata valmentajien kanssa? Olisiko muutos yksin tekemisestä ohjattuun tekemiseen mahdollinen? Halusin lähteä pyrkimään kohti tervettä elämää. Kohti sitä, että en siirrä itseinhoa lapselleni, nämä tuntemukset kun saattavat herkästikin siirtyä vanhemmalta lapselle. Aikataulutin tiukasti salit ja lenkit, ostin itselleni valmennuksen joka takasi valmiin ohjelman ja valmiin ruokavalion. Se tie ei ole ollut helppo, mutta kun katsoo itseään peilistä ja oma kuva alkaa itkettämään niin jotain oli tehtävä. Vaikeinta oli ja on edelleen hyväksyä että tämä on maratoni eikä pikajuoksua.  Olen treenannut viime elokuusta tavoitteena saada ennen kaikkea itselleni hyvä olo. Mielessä on koko ajan ollut tietty vaatekoko, tavoite mahtua M-koon vaatteisiin. Osalla merkeistä tämä toteutuu jo, matka on kuitenkin tarkoittanut kahden vaatekoon ja 15kg kilon pudottamista. Luvut kuvaavat ennenkaikkea sitä, että tilalle on tullut myös lihasta, kropan malli on muuttunut, se M koko ei ole mitenkään päin realisinen osalla merkeistä enää - hartiat eivät mahdu vaatteeseen eikä ole tarvekaan. Tukena ovat olleet ihanat valmentajat, olen huomannut että minulle verkkovalmennus sopii. Yksin en saa aikaan ja en saa tehtyä, mutta kun tukena on ihmiset jotka tekevät ruokavalion omaan arkeen sopivaksi ja kun sille treenille vaan etsii aikaa niin kyllähän sitä löytyy. En edes ajatellut että joku tsemppaamassa ja puskemassa eteenpäin huonona päivänä olisi näin tärkeää, mutta onhan se.

Samalla luovuin monesta muusta, luovuin larppien tekemisestä aika pitkälle kokonaan. Pelasin kyllä edelleen, mutta kirjoittaminen ja järjestäminen jäivät. Tahto muuttua tarkoitti priorisointia treenille, priorisointia lapsen kanssa olemiseen treenin jälkeen. Se vaati ja edelleen vaatii keskittymistä ja ajan kanssa tetristämistä, mutta hiljalleen alkaa olemaan tasapainon tapainen. Alkaa olemaan tilanne jossa voin ja pystyn sanomaan että en enää itke kun katson peiliin. Siroa minusta ei saa koskaan mutta hei, olen ainakin suurimpana osana päivistä tyytyväinen siihen, miltä peilikuva näyttää.

Muutokseen halusin sisällyttää myös sen omien arvojen mukaan elämisen. Olin jo aikaisemmin päättänyt keskittyä ekologisempaan elämään, ottanut ne helpot askeleet. Nyt oli aika ottaa itselleni ne vaikeammat, vaihtaa ruokaa enemmän kasvispitoiseen ja siirtyä ostamaan suurempi osa vaatteista myös itselleni kirpparilta. Etsiä ne kotimaiset valmistajat joita haluan tukea. Se ei ollut helppoa, jokusen kirpparin läpikäytyäni ne omat suosikit löytyivät myös, itselle ja lapselle. Samalla etsin reseptejä jotka toimisivat ruokavaliossa ja jotka sisältäisivät enemmän kasvikunnan tuotteita. Hiljalleen löysin nekin. Se matka, sekä ruuan että vaatteiden kanssa on edelleen kesken, enkä tiedä onko se oikeastaan koskaan valmis. Edelleen olemme sekasyöjiä, edelleen ostan vaatteita myös uutena. Olen kuitenkin tietoisempi valinnoistani ja teen niitä eri tavalla kuin aikaisemmin. Se on minulle jo voittoa, tietoisuus omista valinnoista on tärkeä alku.

Vuosi muutospäätöksen jälkeen voin katsoa itseäni peiliin ja todeta että olen tullut vuoden sisällä aika pitkälle näiden muutosten kanssa. Elämä on muuttunut paljon, voin katsoa peiliin itkemättä. Treeni jatkuu, samoin ruokavalio. Nyt opetellaan syömään oikeita määriä oikeisiin aikoihin ja terveellistä ruokaa. Treeni ja ruokavalio antavat ihan valtavaa buustia jaksamiselle. En enää koe, ainakaan aktiivisesti, olevani huono äiti. Tottakai niitä päiviä on olemassa edelleen, varmasti monella vanhemmalla on sellaisia, mutta pääosin koen olevani ihan hyvä äiti, sellainen kuin itse haluan olla. Olen enemmän lapselleni aktiivisesti läsnä kuin vuosi sitten, teemme paljon enemmän yhdessä. En sano, ettenkö tehnyt vuosi sittenkin jo, mutta nyt suunnittelen erilaisia juttuja ihan kalenteriin saakka. Kun on energiaa enemmän keksin valmiiksi tekemistä, listan josta sitten valitsen kun mietin joku ilta "mitäs tänään tehtäisiin". Omat tiedostavat valinnat tuottavat iloa itselleni, koen eläväni enemmän omien arvojeni mukaisesti kun teen ostokset kuitenkin pääosin kirpparilta tai kotimaisilta valmistajilta. Tottakai edelleen ostan välillä muutakin, mutta en yhtä usein, en yhtä paljon.

Muutos ei ole ollut helppo, matkaa on vielä. Itsensä kehittäminen vaatii aina aikaa. Olen kärsimätön luonne, tällainen maratoni asenne ei ole mitenkään helppoa. Siksi joskus on hyvä katsoa taaksepäin ja huomata, että ihminen voi muuttua. Koskaan ei ole myöhäistä asettaa niitä tavoitteita ja tehdä unelmista totta.

Millaisia unelmia ja tavoitteita sulla on tällä hetkellä?

Aurinkoista torstaita!

Postauksen asukuvat: Teemu Salminen

Postauksessa puhutun treenin löydät: Same Goal Training

Mainitut suosikki kirpparini verkossa: Rekki.fi ja Zadaa