Mistä saan inspiraation pukeutumiseeni?


Minulla ei ole mitään päällepantavaa!

Pastellinsävyinen ja kaunis toukokuu on inspiroinut kuvaamaan enemmän kuin aikaisemmin. Olen ollut ulkona sen verran paljon että kuviakin on tullut otettua eri tavalla. Valoisat päivät ja aurinko tuntuivat herättävän horroksesta tuossa parisen viikkoa sitten ja havahduin selaamaan vaatekaappiani ja samalla miettimään nykyisten vaatteiden kanssa sopivia asuja. Listasin viime viikolla uusien vaatteiden haaveita ( Tämän hetken vaatteidenhankinta listallani ) ja vaikka erilaisia on tullut kokeiltua niin aika vähän on jäänyt kaappiin sitten kuitenkaan. Muutamia kyllä, muutamia tulossa testiin lisää. Turhauttavaa kokeilla ja lähettää takaisin ainakin omaan makuuni, mutta toisaalta olen ihan nauttinut etsimisestä.

Samalla aloin tutkimaan entistä enemmän Pinterestiä, kunte niin usein tässä tilanteessa teen. Etsin olemassa oleville vaatteille yhdistelmiä, joissa viihtyisin. Inpiraatiota eri vaihtoehtoihin. Itse etsin useammalla eri tavalla noita, mutta pääosin otan jonkun vaatekappaleen, kuten vaikka kuvissa olevan pnikin collegepuseron ja etsin sen ympärille kokonaisuuksia. Tämä on aika pitkälle varma keino omalla kohdallani löytää uutta inspiraatiota, jotta tuo alun lainauksen tapainen tilanne ei pääse tapahtumaan yhtä herkästi kun se muutoin tapahtuisi. Oma mielikuvitus ei riitä, Pinterestin kuvien tulva tulee apuun.

Samalla sitten järjestän ne kansiot sen mukaan mistä vaatekappaleesta on kyse. On siis yksi isompi kansio "Outfit ideas" jonka alla on sitten useampia alakansioita, omansa mm hameille ja omansa housuille. Ajatuksena on juuri sen yhden tietyn tyylisen vaatteen ympärille rakentaa useampia noita ideoita.

Pinterest itsessään onkin minulle se paikka josta saan inspiraatiota eniten pukeutumiseeni. Joskus vastaan tulee muualla verkossa tai jopa ihan livenä (sillä kerran viikossa kauppareissulla) kivoja kokonaisuuksia, mutta ehdottomasti eniten käännyn noiden omien kuvakansioideni puoleen. Postauksen lopussa on linkki suoraan oikeaan kansioon.

Sitten on tilanteita kuten tämän kuvien asun kanssa kävi, että tiesin tuon vaaleanpunaisen joulukussa ostetun collegen joutuvan kohta "Myy pois" pinoon ellen kesisi asuja joiden kanssa pitää sitä. Koetan olla armoton vaatteiden kanssa, jos en pidä niitä ne joutavat myytäväksi. Tämä on ollut viimeisen vuoden aikana harvoja heräteostoksia ja siksi päätinkin, että on aika myös pitää tätä päällä kunnolla, useamman kerran. Oli siis etsittävä asuja, joihin tämä sopisi, kokonaisuuksia joihin yhdistää ja tässä niistä yksi. Rennon hameen kanssa paita toimi nätisti. Käyttämättä se on jäänyt lähinnä koska on ollut viikattuna liian kaapin perälle, nyt nostin sen eteen jossa muistan. Ne valkoiset sen takana nimittäin muistan kyllä ihan muistuttamattakin.

Mistä te ammennatte asuinspiraatiot? Onko teillä vaatteita joille ei meinaa olla aina käyttöä vaikka se onkin omaan tyyliin sopiva ja menee monen vaatteen kanssa?

Aurinkoista torstaita½


Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Käy vilkaisemassa, miltä se Pinterest näyttää: Outfit ideas

Kommentit

  1. Aika paljon saan ideoita ihan vain kaupoissa kierrellessä ja nettikaupoissa surfatessa. Olen jotenkin niin löytänyt oman tyylini, että on helppo vaan mennä kauppaan ja valita vaatteita.
    Ihanalta sinun asusi aina näyttävät Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaupoissa kiertely on kyllä hyvä keino myös, itse harvemmin jaksan kauppoihin saakka edes enää mennä, mutta kieltämättä oma tyyli kun on tiedossa niin ostaminen on kyllä helppoa!

      Kiitos Outi <3

      Poista
  2. Mielestäni asusi näyttävät aina hyviltä. Ja miten saatkin huivit aseteltua rennon mutta silti viimeistellyn näköisesti. Minun on yllättävän vaikeaa saada huiveja asettumaan niin että olisin tyytyväinen lopputulokseen.
    - Seijahannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Seijahannele <3 Olen 2013 tehnyt pienen postaussarjan huivien sidonnasta, aika pitkälle samalla tavalla laitan edelleen nuo huivit paikoilleen:
      https://xlelamaa.blogspot.com/search/label/Huivin%20sidonta

      Poista
  3. Pinterest on kyllä hyvä väylä, jota itsekin välillä käytän. Värit on tärkeät, ja saan yhdistely ideoita kankaiden printeistä tai vaikka kuviollisista huiveista. Kun haluan tavoittaa jotain vanhaa /uutta yhdistävää katson miten vanhoissa sarjoissa esim.frendit on pukeuduttu ja mietin miten muunneltuna saan sen toimimaan minulle,nyt.
    Toki kaapissa on vaatteita jotka ovat juurikin periaatteessa tyyliäni, mutta jostain syystä ovat vähällä pidolla. Olen vain arvellut että ne eivät vain jostain syystä täysin täytä kriteereitäni juuri nyt,mutta ovat niin kivoja että uskon innostuvani niistä. Mutta pidemmän päälle en ala niitäkään hilloamaan kaapissani , vaan ne saavat uudet omistajat. Hyvää kevättä lumisesta Lapista T:Hanna-Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanna-Mari ja kiitos kivasta kommentista!
      Tuo vanhan ja uuden yhdistäminen on kyllä haasteellista, mutta todella vahoista sarjoista saa hyviä ideoita siihen miten tehdä siitä nyt itselle sopivaa, etenkin jos kaapissa sattuu jotain vanhempaa vaatetta kuitenkin olemaan.

      Minulla on myös noita vähemällä käytössä olevia vaatteita, joskus ne toimivat ja joskus tuntuu että en käytä niitä "ikuisuuksiin". Sitten pidän näitä päiviä kun erikseen keskityn jonkun tietyn vaatteen pitämiseen kuten tässä.

      Ihanaa kevään jatkoa täältä etekän "auringosta " (siis raekuuron keskeltä...)!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!