Värikäs kesähuone - Parveke kesäkuussa 2020

Parveke kesäkuussa 2020

Värikylläinen kesähuone, sellainen jossa viihdyn vaikka jokapäivä.

Ylläoleva oli toiveeni liittyen tähän oikeastaan elämäni ensimmäiseen parvekkeeseen jossa on lasit ja jonka saisin laittaa ihan itse selaiseksi kun haluan. Aikaisemmin olen kertonut että viimeksi lasitettu parveke oli kotikotona asuessani, edellisessä asunnossamme puolestaan oli parveke, mutta niin oli välikatossa myös ampiaisen pesä joten sen parvekkeen laitto jäi vuosi vuodelta vähemmälle. Syyskuussa kun muutimme nykyiseen kotiimme tiesin kuitenkin että nyt minulla olisi se haaveilemavani kesähuone, en vaan tiennyt vielä millainen se olisi. Tammikuussa aloin keräämään Pinterestiin kuvia ja hiljalleen muotoutui parvekkeella olevien kalusteiden myötä ajatus siitä, millainen tästä kesähuoneesta sitten tulisi.

Syyskuussa, muuton yhteydessä ostettiin sohva, muutoin päätin että ainakin tämä ensimmäinen kesä mennään mahdollisimman pitkälle kalusteilla ja tekstiileillä joita on jo kotona tai ne ostetaan kierrätyskeskuksesta. Toki kasvit oli ostettava uutena, mutta muutoin ei partsilla ole kauheasti mitään, mikä olisi tullut meille uutena. Joitain juttuja kuitenkin.

Parvekkeen värimaailmaa lähtivät määrittelemään nuo sinne muutossa heitetyt matot. Ne olviat ennen toinen lapsen huoneessa ja toinen vanhempien huoneessa. Jossa mittausvirheen pauloissa olin ajatellut siirtäväni molemmat meille makkarin puolelle tähän nykyiseen asuntoon mutta ehei, en todellakaan siirtänyt. Ne olivat aivan liian isoja. Joku muuttajista sitten heitti ne tuonne parvekkeelle ja sinne ne sitten jäivätkin. Aikani katseltuani totesin että itseasiassa ne ovat siellä ihan kivat. Vaaleanpunaiset tyynyt ostettiin muuton yhteydessä myös parvekkeelle sohvan kanssa. Tuolit ja pieni pöytä sekä nuo huovat on sen sijaan kotona jo olemassa olleet. Siellä on lapsen vanha syöttötuoli eli Stokke, sekin jäi vähän vahingossa partsille muutosta, mutta toimii nyt sitten tasona. Pallit ovat olleet minulla ensimmäisestä opiskeluaikojen yksiöstä saakka, kaipaisivat kipeästi maalia päälleen, mutta toimivat noiden minttujen alustana.

Lyhdyt ovat osin vanhoja, osin ostettu kierrätyskeskuksesta. Tuo kastelukannu on puolestaan uusi. Olin tytön kanssa Ikeassa hakemassa muualle kotiin juttuja kun hetkeksi käänsin selkäni kukkaosastolla. Virhe! Siellä se lapsi roikkui puolesta välistä vyötäröä myöden sellaisessa isossa korissa jossa noita kastelukannuja oli. Äidin sydän suli kun hän nosti sen reippaasti kärryishin ja ilmoitti "Äiti, voin maksaa itse!" "Ei rakas, kyllä äiti maksaa sulle 3€ kastelukannun" . Sitä onkin käytetty ahkerasti ja koko ajan.

Parveke kesäkuussa 2020
Parveke kesäkuussa 2020

Ruukuista isoimmat alatakastelut on äidiltä, samoin useampi muu ruukku. Osa on ostettu kierrätyskeskuksesta, muutama sitten siltä Ikean reissulta. Isoin ongelma ei kutienkaan olleet ne ruukut vaan se, mitä niihin ruukkuihin laittaisi. Kirkkaana mielessä oli koko ajan ajatus siitä, että saisin hyötykasveja mahdollisimman paljon. En alunperin meinannut ottaa ollenkaan kukkia, mutta lapsi sinnikkäästi halusi muutaman, joten kolme olemassaolevaa valittiinkin sitten värin perusteella meille. En muuten tänäkään päivänä tiedä mikä tuo vaaleanpunainen varsin vauhdikkaasti kasvava kukka on enkä mikä tuonne sen varjoon jäävä keltainen on.

Muutama tomaatintaimi saatiin ystävältä, alunperin myös kurkun taimia mutta ne eivät halunneet lähteä sitten ollenkaan liikkeelle. Sen sijaan muutamat sisällä jo maaliskuussa ruukkuihin laitetut yritit lähtivät kunnolla kasvuun pihalla ja niin totesinkin, että meidän parvekkeesta tulee siis yrittitarha. Salaattia sentään laitoin edes vähän kasvamaan siemenistä saakka. Pääosin meillä on kuitenkin minttua, sitruunamelissaa, oregania, basilikaa, timjamia, salviaa, ruohosipulia ja vähän valkosipuliakin. Kokeilin muutamaa muutakin, kuten herneenversoja, mutta taidan niiden tilalle mätkäistä valkosipulia. Samoin korianterin määrä on alkanut mietityttämään, harkissannassa basilikan siirto niihin ruukkuihin, sitä nimittäin meillä menee ja paljon.

Yrtit kasveina sopivat itselleni ja perin kärsimättömälle luonteelleni varsin hyvin. Ne kasvavat nopeasti, niistä saa satoa nopeasti. Etenkin kun ne ostaa taimina, sain siis runsaan oloisen kesähuoneen samantien ja väriä sinne kerralla. Kauhean kokenut en tässä parveke hommassa ole, olen muutamia kertoja nettiä selannut, parvekkeen lasit avataan tasaisesti jotta ilma vaihtuu ja kastelua on nyt sitten useamman kerran viikossa tällä hetkellä, vähän keleistä riippuen. Kauniina päivänä tuolla nousee lämpötila aika nopasti aika korkealle.

Parveke kesäkuussa 2020
Parveke kesäkuussa 2020
Parveke kesäkuussa 2020
Parveke kesäkuussa 2020

Lisää väriä tuotiin parvekkeelle sitten noilla valoilla, mutta näin kesäkuussa parveke on vielä pahasti kesken siitä millaiseksi kuvittelin sen niinä ihanina elokuun sinisinä iltoina. Tarkoitus on vielä laittaa verhot, sellaiset ovat seisseet kaapissa muutosta saakka. Alunperin ostettu ihan muualle, mutta menevät parvekkeelle. Eivät itseasiassa niinkään siksi että sinne oikeasti tarvitsisi, rullaverhot jotka edellinen asukas on tilannut ovat hyvät, mutta kyseessä on enemmän se sisustuksen puoli. Valkoiset valoverhot, joihin ainakin kuvittelen tekeväni langoista leitttämällä kauniit jotkut pidikkeen tapaiset. Katsotaan mikä on lopulta se lopputulos tämän kanssa.

Uutena ovatkin sitten tulossa valot. noita värilamppuja on muutamat, ne killuvat katon amppelikoukuissa tällä hetkellä mutta kun verhot saa viritettyä niin nämä menevät kaikki katonrajaan ja tuohon kaiteen kohdalle tulee huurrevaloja. Kaikki aurinkokennolla toimivia sellaisi. Valot itsessään on ostettu jo, vielä pitää saada aikaa jostain toteuttaa tämä. Ne ovatkin ne ainoat oikeasti uudet jutut joita tuonne on ostettu. Sisustusta mietin sitten uudelleen joskus elo-syyskuussa kun on alet, mutta toisaalta haluan tietää olenko parvekkeella niin paljon kun kuvittelin ainakin olevani. Toistaiseksi ainakin vaikuttaisi siltä, mutta en halua lähteä tekemään investointeja jos sitten kuitenkaan en viihdy. Siihen riittävät nykyisetkin kalusteet varsin hyvin.

Tuota valkoista seinää koristamaan tein toullaisen oksan johon laitoin tupsuja jämälangoista. Joku ehkä sanoisi makramee, varmaan se lienee oikea nimitys. Halusin siihen jotain väriä, mutta en halunnut yhtään ylinmääräistä porattavaa tai muuta reikää seinään. Koska virkkausprojekteista noita lankoja on useamman langan verran niin tuohon noita riitti tosi hyvin. Ihan hauskasti tuo kuitenkin väriä mukanaan ja syntyikin parissa tunnissa.

Parveke kesäkuussa 2020
Parveke kesäkuussa 2020

Kaikkineen olen tällä hetkellä ihan valtavan tyytyväinen tuohon parvekkeeseen. Se on kaunis ja vietän siellä aika paljon aikaani myös, ihan iltapalan ja kirjan kanssa. Välillä siirrän toimiston sinne vaikka läppärin näytön scrollaaminen onkin joskus ärsyttävää. Hyttysverkot lähtivät tuolta sohvan päästä kuvien oton jälkeen ikkunoihin mihin ne kuuluivatkin, mutta siellä ne toistaiseksi vielä kekottivat.

Haaveissa on saada tuonne aikaan keijutalo. Ihastelin niitä jo viime syksynä Irlannissa, ajattelin että tuon Suomeen kun sinne nyt menemme... No se oli ajatus viime vuonna se, tänä vuonna totuus on vähän toisenlainen. Postikulujen noustessa 60£ kohdalle noiden kanssa totesin että antaa olla. Sittne näin Päden paja blogissa tämän Puutarha koriste postauksen jossa hän oli itse tehnyt tuollaisen keijutalon. Vähän aikaa Pintereistiä selattuani löysin noita ohjeita vaikka kuinka paljon lisää, tietenkin sen voisi tehdä myös itse. Niinpä aloitin minäkin projektin, joka toivottavasti saadaan juhannuksena loppuun. Runko on valmiina, massa on päällä, maalaus on vielä kesken. Asukit meillä sinne onkin, keräsin vuosia sitten pieniä lohikäärmeitä ja niiden lienee aika, ainakin osan, muuttaa tuosta vitriinistä parvekkeelle.

Tällä hetkellä tällainen, katsotaan mitä tästä vielä tulee ja millainen on parveke sitten elokuussa kun valoille on jo oikeasti tarve ja kun yritit ja tomaatit ovat saaneet kasvaa kunnolla.

Millaisia kesähuoneita, parvekkeita, terasseja, pihoja teillä on? Onko kaikki hankittu uutena vai hyödynnättekö kierrätystä tai tuunausta näiden sisustamisessa?

Leppoisaa Sunnuntaita!

Parveke kesäkuussa 2020

Muutamat kuvat parvekkeelta aikaisemmin postauksessa:
Kun toimisto siirtyi parvekkeelle

Kommentit

  1. Voi mitä väriloistoa ja upea yrttitarha. Olet saanut parvekkeesta aikaan todellisen kesäkeitaan. Tupsukoristekin on mitä mainioin. Toivotan ihanan kesäisiä hetkiä Satu sinulle kauniilla parvekkeella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Kyllä tässä on tuolla tullut aikaa vietettyä ja reerattua edes takas ensin huonekaluja ja sitten noita kasveja, jotta sai sellaisen missä viihtyy.

      Ihanaa kesän jatkoa Jani! <3

      Poista
  2. Ihanan värikäs kesähuone sinulla siellä on ja kiva tuo tekemäsi tupsuoksa!
    Meillä on pieni takapiha, joka on todella kuuma koko päivän. Sinne pitäisi hankkia iso aurinkovarjo tai jonkinmoinen katos. Meillä on takapihalla kierrätyspöytä ja vanhat taittotuolit sekä pari aurinkotuolia. Pihasta suurin osa on jättikokoisten tuijien valtaamaa, joten ei olla nyt kesäkukkia enemmän sinne mitään tehty. Juuri eilen leikkelin ruohikon ja tänään aamusta nautin aamukaffet siistillä pihalla.
    Kaunista sunnuntai-iltaa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koko päivän paahde kuulostaa jo ihan kasvienkin kannalta kovin ongelmalliselta, tai ainakin siltä että saa olla tosi kuumaa kestävät kasvit sitten pihamaalla ettei ole tarve aamusta iltaan niitä kastella. Oma piha olisi kyllä ihana, mutta luulen että oma into noiden kasvien kanssa on juuri sopiva tämän parvekkeellisen verran :D

      Upeaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  3. On kyllä ihana kesäkeidas ♥ Ja hyvänkokoisia kasveja sulla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku <3 Ne on vielä kasvaneet tosta vaikka kuinka, mielenkiinnolla odotan saako pidettyä ne elossa elokuuhun saakka ja jos niin millainen viidakko tuolla on elokuun lopussa :D

      Poista
  4. Ihana kesäkeidas. Keltainen kukka on huovinkukka ja vaaleanpunainen lienee peruna. Hyvää parvekekesää 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan mahtava tietää noiden kukkienkin nimet. Vaaleanpunainen lähti tosiaan todella nopeaan kasvuun, hauska katsoa minkä kokoinen siitä vielä tulee :D

      Poista
  5. Ihanan värikästä ja näyttää niin ihanalta kaikki vehreys, viherkasvit ja kukat. Partsi on mahtavaa olla ja muistan miten aikoinaan rakastin aivan älyttömästi omaa partsia, jonne hankin sähkögrillin, hehe luin Hobbia ja kuuntelin Lord of the Dancea, joka sopi hyvin Hobbin henkeen. <3 Michael Flatleytä myös.

    Ihanaa juhannusviikkoa Satu teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta, Lord of the Dance sopiii Hobbiin todella hyvin! Itsekin tykkään tuolla oleilla kyllä, tulee joka päivä istuttua, viimeksi eilen partsin lattialla iltapalalla. Sohvallakin voisi istua, mutta lapsi halusi istua lattialla niin siinä sitten oltiin.

      Ihanaa Juhannusviikkoa sinulle ja koko perheelle Tiia <3

      Poista
  6. Ihana värikäs parveke <3 Ja todellakin, kylläpä sinulla kasvaa yrttejä ;) Tänä kesänä erityisesti on ihanaa, kun on oma turvallinen kesäkeidas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneolosuhteet ovat ilmeisen otolliset sille, että yrtit kasvavat ja sopivat lyhylle pinnalle kun saa kerätä sanoa melkein joka viikko. Tuolla tulee kyllä viihdyttyä tosi paljon.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!