Juhlavaatteiden käyttökerroista

Huikeat illat luovat parhaat muistot.

Juhlat ovat aina olleet itselleni tärkeitä ja niihin yhdistyvä juhlapukeutuminen sitä myöden tärkeää. Osallistun mielelläni juhliin ja samalla haluan myös pukeutua juhlaa kunnioittavalla tavalla. Samalla kuitenkin huomaan edelleen tuolla mielen perukoilla kolkuttavan ajatuksen "Mutta kaikki ovat nähneet tämän vaatteen jo" ja hinku ostaa uusi juhlavaate on valtava. Samalla tuottaisin siis valtavan määrän roskaa luontoon kun pitäisi jotain vaatetta vain kerran tai kaksi?

Oli aika kun ostin jokaisiin juhliin itselleni uuden mekon. Aika kun pelkästään polvi mittaisia juhlamekkoja oli kaapissa liki 20 enkä oikeastaan ollut pitänyt niitä kuin kerran tai kaksi, mekosta riippuen. Siinä missä monia muita vaatteitani käytin enemmän ja pidempään niin juhlat tuntuivat olevan syy uusia vaatteita huikeaa tahtia. Tähän kun yhdistää sen että makuni kallistui kallistumistaan niin totesin jossain vaiheessa - raha edellä - että nyt riittää.


Helppoa se missään nimessä ei ollut, ei todellakaan. Sain tankata aika kauan päähäni sitä että pakko ei ole aina olla uutta mekkoa. Pakko ei ole olla uusia kenkiä, laukkua, asusteita ja kaikkea muuta. Ensimmäisenä aloinkin pitämään samoja kenkiä ja laukkuja. Hiljalleen sitten ulotin tämän saman koskemaan myös vaatteitani.Sain itseni uskomaan että ketään ei haittaa vaikka oliskin samassa mekossa juhlsita toiseen. Tärkeintähän olisi ja on edelleen se että minä viihdyn siinä. Toisaalta en minäkään muista mitä kenelläkin on juhlissa päällä ollut, tai jos muistankin niin korkeintaan kommentoin että onpas kiva kun on jälleen se sama ihana mekko. Joten miksi minun pitäisi hommata uusia? Ei todellakaan pidä!

Näissä kuvissa on useampi malli-esimerkki useamman kerran pidetyistä vaatteista. Kengät ovat luottokorkkarini jotka ovat viittä vaille hajalla tällä hetkellä. Kaapissa on uudet odottamassa, olen niitä pitänytkin, mutta näiden voittanutta ei tunnu tulevan vastaan. Käyttökertojen määrää on mahdoton laskea, pidin näitä jossain vaiheessa ihan arkena töissä. Toinen pitkään käytössä ollut on tuo laukku, sain sen äidiltä tuliaiseksi ja vaikka noita juhlalaukkuja on useampia niin tämä on ollut itselleni se eniten käytössä oleva. Erikoisemman värisenä se kuitenkin tuntuu toimivan menossa kuin menossa ja minkä tahansa kokonaisuuden kanssa.

Sitten on tuo hame, olen omistanut sen kohta kolme vuotta ja pitänyt päällä yhteensä viisi kertaa. Kolme noista kerroista on joulu ja uskon sen tänäkin jouluna pukevani päälleni. Kahdesti olen kuitenkin koettanut siihen pukeutua muutenkin, on meinaan sen verran mukana kuminauhavyötärönsä kanssa. Tämä on kuitenkin hyvä osoitus siitä, että koska kaapissani edelleen on noita juhlavaatteita aika monta niin yksittäiselle ei käyttökertoja meinaa oikein löytyä. Olenkin tässä harkinnut sitä, että ottaisin nuo höyhenkoristeet pois ja vain tekisin tuosta simppelin mustan tyllihameen, olisiko sillä silloin enemmän käyttöä, tulisiko se puettua vielä useammin päälle?

Se mikä on enemmällä käytöllä jatkossa taas on tämä blogi. Blogiloma tuli vähän vahingossa. Se tuli töiden myötä kun niitä kasautui ja halusin pois koneelta. Nyt kuitenkin alkaa olemaan siinä jo tasapainoa joten täällä jälleen. Tosin tällä kertaa en lupaa julkaista postauksia enää kuin kahdesti viikossa. Haluan keskittyä niihin huolella ja toisaalta koen sen olevan varsin riittävä tahti. Nähdään siis uudemman kerran keskiviikkona, siihen saakka:

Ihanaa Sunnuntaita murut!


 Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Kommentit

  1. Kiva asu.
    Minä joutunen viemään luottojuhlamekkoni Konttikirppikselle, että olisi pakko jaksaa etsiä uusi :D Kahdeksan vuotta käytössä on jo liikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kahdeksan vuotta on kyllä pitkä aika ja tottahan niitä on välillä sinne kirppiksellekin vietävä, jossain vaiheessa se raja tulee vastaan.

      Poista
  2. Kaunis! Kelpaa käyttää useamminkin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko, Ihanat kengät. Oot kaunis :)

    VastaaPoista
  4. Tätä ihan samaa olen harjoitellut minäkin. Serkkuni häihin teki niin kovasti mieli hankkia uusi asu ja asusteet, mutta kaapista löytyi hyvä syyshäihin sopiva asu ja laukku, ja kengät löytyi äidiltäni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!