Luottoasu pukeutuminen


Siis koko kaappi voisi olla pelkkiä luottoasuja!
 
Yllä oleva ajatus riivasi itseäni noin kaksi vuotta sitten. Olin siihen saakka ahminut erilaisia kirjoja liittyen siihen mikä olisi juuri minulle sopiva tapa pukeutua. Mietin ja pohdin läpi kokemiani muutoksia, tyyli jota olin rakastanut ennen raskautta tuntui olevan aikan liikaa nykyisin. Olin ollut jo vuoden hukassa oman tyylini kanssa... Entä jos voisinkin täyttää kaappini pelkillä suosikkivaatteillani?
 
Kolme vuotta sitten aloin miettimään enemmänkin vaatekaappiani ja sen sisältöä. Tapa jolla olin siihen aikaisemmin panostanut ei tuntunut mielekkäältä. Olin ostanut uutta pahimmillaan joka ikinen viikko, mutta en halunnut tehdä tätä enää. En halunnut käyttää rahoja siihen, että ostan koko ajan uutta, mutta en myöskään siihen, että se olisi samanlainen kun se oli siihen saakka ollut. Olin aina rakastanut koruja ja pienen vauvan kanssa jokainen koru tuntui olevan liikaa. Olin vuosikausia imenyt vaikutteita uusimmasta muodista, katsonut läpi eri catwalk näytöksiä. Lähtien Sinkkuelämän Carrien ihanan runsaasta pukeutumisesta inspiroituneena tyylini oli todella runsas ja ehdottomasti se sisälsi enemmän kaikkea. Muutin ja hienosäädin tyyliäni myös vuodenajan ja vallitsevien trendien mukaisesti.

 
Tämä tapa muuttaa tyyliä oli suorastaan harrastus ennen raskauta. Kun pieni ihminen saapui maailmaan mullistuivat mukana myös arvot. Niistä puhun kuitenkin myöhemmin. Arvojen mukana mullistui myös tyyli. Mullistui tapa jolla ajatella pukeutumista. Samalla alkoi muuttumaan myös kroppa. Vaikea raskaus oli turvottanut sitä valtavasti ja nyt kun panostin sen kuuluisan oman aikani ennen kaikkea omaan jaksaamiseeni kroppa alkoi muuttumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Olin hukassa tyylini kanssa enkä aidosti tiennyt mikä olisi ollut se parasta tapa pukeutua.

Niinpä aloin ahmimaan erilaisia pukeutumiseen liittyviä teoksia, kapselipukeutumista, Must have listoja ja viimeiseksi törmäsin uniformu pukeutumiseen. Jokaisesta näistä sain itselleni jotain ja muodostin sen mihin nykyisin uskon eniten: Luottoasu pukeutuminen.

Formaattina kyse on oikeastaan uniformu pukeutumisesta, joskin laajennetusta sellaisesta. On kyse siitä että muodostan vuoden mukaan kapseleita joissa toistuvat samat uniformut. Minulla on kuitenkin useampia uniformuja, oikeastaan kolme. Se tekee niistä itselleni luottoasuja sen sijaan että ajattelisin puhtaasti yhtenä unifromuna. En ole tyyppiä joka pukeutuu pelkästään mustaan mekkoon tai mustaan t-paitaan ja farkkuihin. Tiedän monen näihin pystyvän mutta minulle se rajoittaa liikaa sitä miltä haluan näyttää ja miten haluan leikitellä eri tyyleillä. 

Niinpä muodostin kolme eri luotto kokonaisuutta:
1. Mekko + huivi
2. Hame + neule + huivi
3. Farkut + pusero + huivi

Jokaiseen kokonaisuuteen liittyy kiinteästi huivi, niitä vaatekaapissa olevissa lipaston laatikoissa on olemassa yhteensä yli viisikymmentä. Mummini opetti rakastamaan huiveja ja sen jälkeen olen niihin pukeutunut, myös niihin häneltä perittyihin. Kaikkiin näihin voidaan yhdistää myös neuletakki tai jakku. Ennemmin nykyisin neuletakki, koen sen olevan enemmän tyyliäni kuin jakku. Jakkuja toki on edelleen kaapissani useita. Farkuista on sanottava sen verran, että kesällä ne vaihtuvat usein pellavahousuihin. Kesän tyyli on kyllä muutenkin oma postauksensa aihe lähempänä kesää.
 
Kaikkineen kaapissa olevat vaattet ja sitä kautta asut ovat myös jokainen elämäntyyliini sopivia. Koruja olen vasta viimeisten parin kuukauden aikana tuonut korvisten muodossa näihin kokonaisuuksiin mukaan, pidin kaksi vuotta samoja koruja. Jakut ovat pudonneet satunnaisempaan käyttöön kuin koskaan aiasemmin. Tirkoomekossa ja villatakissa on paljon mukavampi nostaa kolme vuotias syliin kuin jakussa. Samasta syystä vaatteet ovat myös vesipestäviä ja monta muutakin asiaa, joihin palaan myöhemmin postauksessa jossa käsittelen sitä, miten koen elämäntyyliin mukaisen pukeutumisen vaikuttavan tyyliini tällä hetkellä.
 
 
Miten tässä hommassa sitten pääsin alkuun? Miten sain kaappiini niin monta luottoasua?

Omalla kohdallani se tärkein lienee ehdottomasti kuvien kerääminen Pinterestiin. Minua auttoi valtavasti se, että aloin hakemaan hakuja tyylillä "farkku asu" tai "Spring outfit". Nopeasti olin kerännyt ensin sekalaisen kansion ja sen jälkeen käynyt ne läpi löytäen ne vaatteet joista tunnnuin pitävän. Mekot, tietyn mittaiset hameet ja farkut. Farkut on siitä jännä vaate että ne ovat olleet kaapissani aina, teinistä saakka vaate jossa olen viihtynyt. Kaikki muu onkin keikahtanut tässä vuosien aikana.

Tämän jälkeen kävin sen oman vaatekaappini oikeasti läpi. Sovitin kaiken ja jätin kaappiin vain ne joissa itse viihdyin. En usko pukeutumisneuvojien "pidä tätä jos olet päärynän mallinen" ohjeisiin, minusta vaatteen kuuluu näyttää omaan silmään hyvältä. Niinpä sitten jätin sen mikä näytti itsestä hyvältä ja aloin tekemään listaa. Listaa niistä vaatteista joita oli pitämissäni kuvissa useampia. Hiljalleen, parin vuoden aikana on siis muodostunut vaatekaappi, jota edelleen päivitän ahkerasti mutta joka kuitenkin perustuu edelleen näihin kolmeen luottoasuun.
 
Edelleen johtoajatus on itselleni sama: Sen asun täytyy tuntua hyvältä päällä, sen täytyy olla sellainen että koen oloni se päällä hyväksi. Jos joudun nykimään helmaa, jos koen oloni valjuksi väristä johtuen, jos koen oloni yhtään epämukavaksi ei sellainen vaate päädy kaappiini. Tähän on päädytty yrityksen ja erehdyksen kautta. Nykyisin olenkin aika tiukka tämän homman kanssa.

Millainen on sun luottoasu? Mikä on se kokonaisuus puet päälle kun on tarve sille luottovaatteelle?

Ihanaa sunnuntaita!

Blogiin tulee hiljaksiin, kerran viikossa toivottavasti, näitä tekstejä jälleen. Silti se pääkanava lienee instagram jonka IG TV:ssä puhunkin tästä samasta luottoasu pukeutumisesta eilen.

Ota siis seurantaan: Life with Satu Instagram
 

Kommentit

  1. Olet kyllä selvästi löytänyt oman tyylisi. Minun arkinen luottoasuni on usein tunikamekko, neuletakki ja leggarit, jaloissa lenkkarit tai maiharit. kun pitää pukeutua vähän paremmin, valitsen päälleni maximekon.
    Ihanaa helmikuuta sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylimatka on kyllä ollut jännittävä ja monesti miettinyt, miten erilaiseksi se on muodostunut verrattuna siihen mitä se aikaisemmin oli. Kuulostaa kyllä hyvältä tuo sinun luottoasusi ja se miten monikäyttöinen se on!

      Ihanaa helmikuun jatkoa Outi! <3

      Poista
  2. Ihailen sun kykyä käyttää huiveja simppeleiden asujen kaverina. Erityisesti mekkojen. Ja kuinka paljon vähemmän tilaa kaapissa vie 50 huivia kuin 50 vaatetta. Siinäpä mulle mallia pohdittavaksi. Kiitos Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka <3 Tuo on kyllä totta, vievät ne vähemmän tilaa, mutta on noita mekkojakin sellainen kymmenkunta kaapissa valittavana, että ihan pienimpään mahdolliseen tilaan eivät nekään kyllä mahdu ;)

      Poista
  3. Sinulla on niin upea vartalo, että tuntuu, että mikä tahansa vaate sopisi sinulle. Kauniita nuo sinun vaatteet. Itse olen lähellä sinun pukeutumista, mutta en osaa käyttää huiveja. Sinä osaat todella hyvin. Tykkään paljon koruista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marja, todella kauniisti sanottu ❤️ Huivit opin mummiltani, hänellä oli aina huivi joten niihin on kasvanut. Korut monesti, etenkin pukukorut, kyllä ajavat samaa asiaa kuin huivit, tuovat sitä jotain asuun.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!