The Häät

Olen siitä saakka kun aloin tätä blogia kirjoittamaan kesäkuussa tiennyt itselleni hyvin läheisen ja rakkaan pariskunnan naimisiin menosta. Aina välillä kyseiset häät ovat vilahdelleet myös tämän blogin puolella, joten mielestäni häille kuuluu omistaa kokonainen sunnuntai. Joten jos siis tuntemattomien ihmisten häät eivät kiinnosta, niin ymmärrän vallan hyvin, jos haluat skipata tämän merkinnän lukemisen.

En ole tuntenut mitenkään lapsuudesta saakka hääparia, mutta muutaman vuoden kyllä. Voisin sanoa olevani kummankin kanssa jollain tasolla tekemisissä viikoittain, melkein jomman kumman kanssa ainakin päivittäin. Kyseessä siis itselleni sekä Kotinörtille todella rakkaiden ihmisten liiton solmimistilaisuus.

Itselläni ja Kotinörtillä oli suuri kunnia saada olla hääauton järjestäjinä (sekä muutamalla ystävällä ilahduttavasti sydäntä avustaa bensakuluissa siihen päälle). Päätimme Kotinörtin kanssa pitää auton salaisuutena hääpäivään saakka ja olen ilahtunut siitä, että auto oli pariskunnan mielestä sopiva. Noh, se siitä autosta (josta toki vielä kuvia lisää).

Pariskunta meni naimisiin syksyn ruskan väreissä ja omalla tyylillään. Viihdyimme Kotinörtin kanssa pitkälle yöhön saakka häissä nauttien joka hetkestä ja kaaduimme kumpikin väsyneen onnellisina nukkumaan vietyämme ensin Arkeologin ja Pixien koteihinsa.

Totesin kirkossa, että tällaisissa tilaisuuksissa olisi järkkässä ihan puolensa. Minähän kuvaan siis tavallisella pokkarikameralla, joka ei ole mitenkään omiaan ottamaan onnistuneita kuvia sisätiloissa, ei etenkään zoomin kanssa. Siksi pääasiassa nautinkin vain kauniista seremoniasta, jossa Pixien tarjoaman nenäliina tuli kyllä tarpeeseen.

Koska olimme ajoissa paikalla ehdin kuvaamaan myös tämän pienen yksityiskohdan kun kahta eri violettia lakkaa kerrostamalla sain lopulta aikaan riittävän lähellä mekkoa olevan sävyn. Muistanette, että tarkoitus oli vielä koristellakin kynnet, mutta ei tätä kauniin syvää lakkaa malttanut mitenkään sitten koristella. Tosin tässä kirjoittaessa kuivuu cracle kärkilakkaus samaisen lakan päälle. Minusta tämä vaan sopi häihin paremmin tällaisenaan.

Kirkko-ohjelman takakansi sekä juhlalaukkuni. Niin kaunis kun se hopeinen laukku olisikaan ollut, niin se oli ehdottomasti liian bling. Selitykset tälle alemmissa kuvissa, pukuni oli riittävästi. Pidin kutsuissa ja ohjelmissa toistuista yksinkertaisen elegantista kuvasta suunnattomasti.

Takalasille sydän ja muutoin hohtavan puhtaaseen ja vahattuun autoon oranssit nauhat niin auto oli valmis. Pakko sanoa, että en ymmärrä autoista kovin paljon, mutta ymmärrän kun moottori jyrähtää kauniin kuuloisesti, että siinä on riittävästi tehoja. Tässä autossa niitä oli joten toteutuivat niin morsiamen kuin sulhasenkin toiveet auton suhteen. Sydän takalasissa ja että se potentiaalisesti menee kovaa (ymmärtääkseni se 290km/h on kovaa, minulle ainakin). Kiitos auton lainasta omistajalleen ja kuskille, joka autoa lähti ajamaan.

Turkki: Stockmann

Mekko: Dorothy Persink
Kegät: New Look

Kun hääparia kuvattiin virallisiin kuviin, niin totesin Kotinörtille, että nyt on oikea aika ottaa asukuvat blogia varten. Niinpä me livahdimme aavistuksen syrjemmälle kuvaamaan ihan vain teitä lukijoita varten. Turkki on keinoversiota, mutta hyvin tehtyä sellaista. Sain sen Äidiltä joululahjaksi sinä jouluna kun paria kuukautta sen jälkeen oli vanhojentanssit. Olen siis omistanut turkin nyt 13 vuotta ja on sanottava, että sen käytölle on ollut aivan liian vähän tilaisuuksia. Itse kun miellän noin hienon takin vain juhlakäyttöön, joten yleisesti ottaen oopperassa käynti kerrat sekä muutamat talven juhlat se on nähnyt. Silti se on nahkatakkini ohella rakkain takkini ja todistanut oikeaksi, että halvalla ei kannata ostaa, laatu säilyy pitkään.

Mekonhan tilasin jo ennen elokuun Dublinin matkaa Dorothy Perkinsiltä ja jaksoin säilyttää sen kaapissa koskemattomana häihin saakka vaikka monta kertaa sitä hiplailinkin. Kerta kaikkiaan rakastan noita hihoja. Osittain niiden takia vaihtui laukku hillitympään kuten myös korut. Aiemmin tilaamani olivat hyvät, mutta lopulta liian räikeät, joten Dorothy Perkinsin koruilla ja vanhalla laukulla mentiin.

Jonkun merkillisen aivovamman saattelemana päätin torstaina, että minä askartelen vielä kortinkin hääparille. Suuntasimme silloin Matemaatikon kanssa ostoksille takaisin Sinelliin hakemaan korttipohjan ja nauhan, terälehtiä ja hileliimaa kun oli jäänyt edellisestä askartelusta.

Korttiin valitsin Hovikuvaajani avustuksella seuraavan runon:

"Anna minulle anteeksi, sillä olin väärässä"
on tärkein kuuden sanan lause.
"Sinä onnistuit siinä todella hyvin"
on tärkein viiden sanan lause.
"Mitä mieltä sinä olet?"
on tärkein neljän sanan lause.
"Minä rakastan sinua"
on tärkein kolmen sanan lause.
"Me yhdessä"
on tärkein kahden sanan lause.
"Minä"
ei ole lause enää ollenkaan.

 

Hääkarkit ja kauniit osat kattausta oikeuttivat myös ehdottomasti omiin kuviinsa. Ruskan värit oli minusta toteutettu kauniisti ja tyylillä sekä kunnioittaen hääpaikkana toimivaa hirsirakennusta. 

 

Morsian oli kaunis ja sulhanen tyylikäs. Morsiammen laahuksen toki sai onneksi kiinnitettyä pukuun taakse. Tuollaisenaan se oli ymmärtääkseni hivenen haasteellinen liikkua. Kukapa sitä nykypäivänä kovin usein muutenkaan pitäisi mitään laahuksia.

 

Ruokaa oli alkupalojen muodossa tarjolla jo heti hääpaikalle saavuttaessa, joka oli mielestäni loistava idea. Tässä oma valikoimani pääruuista, joista etenkin sienisalaattia olisi voinut syödä kauha kaupalla. Tutut ystäväpiirin kokit tekivät jälleen erehtymättömän hyvää ruokaa jota riitti pitkälle iltaan saakka. 

 

Valkosulkaa-tyrni-juustokakku, joka sopi ihanasti häiden teemaväreihin. Oli myös erinomaisen maittava kakku. Joskin myönnän suoraan, että tyrni ei ole mikään suurin suosikkini. Valkosuklaa osio ja keksipohja puolestaan olivat suussa sulavia. Kakun koriste oli persoonallinen ja pariskunnalle sopiva. Morsian muuten polkaisi ensimmäisenä.

 

Morsuisneidon kimpulla koristeltu menu oli kuvattava myös. Kuten voitte arvata, kuvia on vaikka millä mitalla näiden lisäksi, mutta ne ovat menneet jakoon häissä olleiden kesken. 

Vielä meidän iltamme päätteeksi muutama Pixien napsaisema tunnelmakuva. Tähän mennessä oli tanssittu valssia, humppaa ja montaa muuta tanssia. Naurettu ja viihdytty ensiluokkaisessa seurassa sekä kohotettu monta maljaa hääparille ja vuodatettu muutama onnen kyynelkin siihen päälle vielä.

 

Onnea tuoreelle avioparille!

Rakkaudella,

Dahlia ja Kotinörtti