30.5.2016

Pitsin ja nahan liitto


Elämä on aina hieman parempaa kun kaappi on täynnä pitsiä.

En varsinaisesti ole pitsi ihminen, monesti se on minusta liian hempeän oloista. Kankaassa tapahtuu liikaa omaan makuuni. Silti aina aika ajoin käännän katseeni kauppojen pitsimekkojen puolelle, eikä tämä kevät nyt oikeastaan ollut mikään poikkeus. Tämä mekko sen sijaan oli. Illalla otetut kuvat eivät tee oikeutta sille kuten ne voisivat, mutta pitkä mekko istuu valtavan hyvin ja väsyneenkin mallin päällä se näyttää vielä kohtalaisen hyvältä. Eikä ole ollenkaan liian hempeä, ei ainakaan yhdistettynä nahkatakkiin. Yksistään se muuten on vähän, no ehkä kesämorsian olisi oikea sana, mutta nahan kanssa siitä tulee jo paljon parempi.

KappAhl pääsi yllättämään vaatteillaan, niin moni muukin kauppa viimeaikoina. Vero Modasta ja Vilasta on tullut tehtyä löytöjä, joita varmasti saadaan blogiin ajan kanssa. Halusin kuitenkin aloittaa tästä mekosta, joka keräsi kiitosta ja ihailua koko päivän ajan. Istuuvuus on varmastikin se "juttu" tämän mekon kanssa. Niin toki jokaisen vaatteen kanssa tulisi olla, tässä mekossa se osui kohdalleen ainakin.

Mitä mieltä olette valkoisen pitsin ja mustan nahan liitosta? Moderni klassikko? Uslataako niin edes sanoa.

Upeaa maanantaita!

Mekko/Dress: KappAhl 
Takki/Jacket: Mango
Kengät/Shoes: Deichmann


29.5.2016

"Ota nyt vaan sitä pullaa..."


"Eikö sun pitänyt olla laihiksella?"

Olen pyörittänyt tätä aihetta nyt hetken jo päässäni. Kaksi lausetta jotka kuulin kummatkin saman viikon sisällä ja jotka jäivä painamaan mieltäni kumpainenkin. Ensimmäisellä kerralla, otsikon lauseessa, kieltäydyin siitä lounana jälkeen tarjottavasta pullasta. Olin syönyt hyvän salaatin ja ihan rehellisesti en halunnut edes sitä pullaa syödä. Otin kyllä tarjottua kahvia, mutta mitä ilmeisimmin myös se laitoskeittiön tuottama tusinapulla olisi pitänyt syödä siinä samalla. Teki sitä mieli tai halusi sitä tai ei.

Toinen kohta olikin sittenparia päivää myöhemmin kun tartuinkin skumppalasiin ja kilistin sitä. Pienet myrkylliset sanat tekohymyn keskellä hätkäyttivät. En siis olisi saanut ottaa tarjottua puolikasta lasillista ja kilistää onnistuneelle tilanteelle vaan pitäytyä vedessä ja olla orjallisesti dietillä? Olen alusta saakka sanonut laajemmallekin kuin ihan niille läheisille, että haluan muuttaa omaa oloani ja aloittaa hissuksiin elämäntaparemonttia. HIljaa tässä on mentykin. Aivan varmasti olisin saanut enemmänkin kuin 28kg pudotettua puolessatoista vuodessa, mutta iho on tullut perässä ja muutokset alkavat olemaan pysyviä. Kiloja ei myöskään ole tullut takaisin. Lihakset ovat kasvaneet salilla käydessä myös, painavat enemmän kuin se höttö läski.

Ylivoimaisesti suurin osa tutuistani, kavereista ja ystävistäni on suhtautunut tähän myönteisesti. Ymmärtänyt mitä haen takaa. Löysin jopa onnekseni lääkärin, joka ymmärsi, että elämän mittaista muutosta ei tehdä parissa kuukaudessa ja joka otti laajan verenkuvan pariinkin kertaa varmistaen, että se oma olo on oikea ja oma fiilis sen kanssa, että tätä jatketaan on keholle myös oikeasti parhaaksi.

Pyrin muuten myös olemaan ns helppo vieras. Ellen ole allerginen tarjottavale ruualle niin syön mielelläni. Oli se sitten salaattia tai voissa ja kermassa uitettua mitä ikinä. Otan tarjotun jälkiruuan, saatan ottaa entistä pienemmän annoksen, mutta en vieraana halua tehdä asioita emännälle tai isännälle hankalaksi. Sitäpaitsi mitään terveellisyyttä tuskin tuhoaa ystävien kanssa vietetty ilta jälkiruuan parissa. Meilläkin juhlittaessa tarjolla on kyllä laidasta laitaan kaikkea, toki salaatti tuntuu menevän kaupaksi kun se on esillä, mutta menee se kakkukin kyllä.


Puolen vuoden sisällä olen havainnut kaksi aivan uutta ilmiötä. Toinen on "Ota nyt sitä pullaa kun kerran oot laihtunutkin" ilmiö. Eikö se paino ole pudottunut juuri sen takia, että olen jättänyt ne pois. Omassa ruokavaliossani etenkin vehnä on joutunut todella syyniin. Pääosin sen takia, että se turvottaa minua ja väsyttää, ei yksinkertaisesti vaan sovi. Mutta myös siksi, että kalorit siitä saatuina ovat aika turhanpäiväisiä. Kun siis en ota pullaa kuten se toinen, niin sydämistytään ja loukkaannutaan. Joka on minusta omituista. En minä kritisoi sitä, että joku syö pullan tai syö mitä haluaa. Oli tämä ihminen sitten normaalipainoinnen tai ei, oli ihminen pudottanut painoa tai ei. Omalla tavallaan varmaan saan syyttää itseäni koska kerroin niin julkisesti aloittavani elämän muutoksen, se kai joidenkin päässä tekee asiasta sellaisen jota saa kritisoida koko ajan.

Anteeksi mitä? Oikeastiko joku ajattelee näin? Jos joku haluaa olla terve ja onnistuu kääntämään syömistään terveydelle parempaan suuntaan niin saat julkisesti parjata. Vaikka alusta saakka olen myös sanonut, että paino pudonnee hiljalleen jos putoaa, tärkeämpää on olla terve. Tottakai tiesin, että paino putoaa, mutta määrällä ei ole itselleni merkitystä, kun jaksan paremmin ja elämä on mielekkäämpää. Selvisin myös talvesta ilman lievän kaamosmaksennuksen lääkkeitä. Tiedättekö se merkitsee paljon enemmän kuin mikään painon pudotus. Itselleni talvi ilman lääkekuuria oli henkilökohtainen voitto johon tällä tähtäsinkin. En siihen, että tuputetaan pullaa koska "oothan sä nyt jo laihtunut"...

... Tai siihen, että sihahdetaan ne myrkylliset sanat korvaan kun ystävän onnelle skoolaan. Tietenkin. Senkin kuvittelin tehneeni alusta saakka selväksi todella monelle, että en aio lakata elämästä ja punnita jokaista suupalaani. Se ei ole minulle, jollekin muulle aivan varmasti, mutta minua varten se ei yksinkertaisesti ole. Edelleen tartun skumppalasiin, edelleen syön jopa pastaa (aika harvoin kyllä), ostankin karkkia... Ei se tarkoita, että jos pääosin vahdin syömistäni ettenkö voisi herkutellakin. Vai tarkoittaako? Tarkoittaako se, että kun viikolla syön lopulta kohtalaisen kurinalaisesti (vaikkakin ihan kotiruokaa), että en voi nauttia jälkirukaa tiistaina ja kohottaa sen yhden lasin lauantaina? Oikeastiko joka ikinen suupala pitäisi sitten punnita ja laskea? Olisin muuten pudottanut painoa paljon enemmän jos olisin näin toiminut... ja aika varmasti kokenut joutuvani luopumaan useammasta asiasta. Nythän sanon aina, että en ole luopunut mistään ja oikeasti todella tarkoitan sitä.

Onko kyse jostain perus kateudesta tässä kohdassa? Ensin koitetaan tuhota se painon pudotus ja jos sanon ei kiitos, niin sen jälkeen vahditaan joka ikinen suupala. Jos se vaikka sortuisi ja pääsisi siitä sanomaan. Mikä ihmeen logiikka tämän takana on? Koska minä en ymmärrä. Vai onko kyse vaan siitä, että huomauttajalla itsellään on huono olla ja jonnekin se pitää kääntää? Vaikka sitten siihen toisen ihmisen syömiseen. Jos kyse on siitä, niin en paljon voi kuin todeta: Voi huhhuh.

Olenko ainut jolla näitä kokemuksia on? Mistä nämä oikein kumpuavat?
Energistä sunnuntaita!


25.5.2016

Sinistä vapaalle


Ystävät tekevät hyvistä hetkistä vielä parempia ja vaikeammista helpommin kestettäviä.

Olen viimeaikoina saanut nauttia useampaan otteeseen upeiden ystävieni seurasta enemmänkin. Nähnyt useampaa ja tämä viikko ei ole siitä mikään poikkeus. Instasta saattoikin vilkaista jo viime lauantain mustanpuhuvaa kokonaisuutta, jossa kyse oli siis juhlasta, ei suinkaan ikävämmästä tilaisuudesta vaikka vaatetus olikin kokonaan musta. Samoja ihania ihmisiä on tullut nähtyä ihan eiliseen iltaan saakka, jolloin "tulen hetkeksi kokikselle" vaihtui "oot kuitenkin autolla, tässä puolikas lasi skumppaa" iltaan. Ei sillä, että alkoholi olisi se paras tapa juhlia, mutta välittämisen määrä kun ylipitkän työpäivän jälkeen istahdat alas ja ensimmäisenä saat lasit nenäsi eteen sai kyllä hymyilemään. Eikä edes voi sanoa, että kyseessä olisi kamalan paljon vaikeampi tilanne tällä hetkellä, jokainen tietää mitä työpäivien venyminen tarkoittaa kodin siisteydelle ja muulle elämälle. Se toinen venyy sitten sinunkin edestäsi. Onneksi tilanne on ohi menevää, samaan kahden viikon pätkään vaan tuppasi sattumaan paljon ja kaikkea.

Kesä ei tunnu antavan periksi tahdin hidastamiselle alkuunkaan, joka sinällään ei haittaa. Tänään ja huomenna on vuorossa ystävien näkemistä (tänään mm. valitaan silmälaseja). Viikonloppuna vaihdetaan maisemaa päivän verran toiseen kaupunkiin. Kaikkineen siis kiire, mutta hyvällä tavalla kiire. Omakin aika on ehditty huomioimaan, unohtamatta sitä parisuhdeaikaa. Mitenhän sitä oikein ehtii tätä kaikkea? Huomaa kyllä, että elän aurinkoenergialla.

Se mihin on jäänyt vähemmän aikaa on blogi ja sen lisäksi vaatteiden valinta. Aika samoilla mennään koko ajan. Toisaalta haitanneeko tuo ollenkaan kun on mukavat kokonaisuudet. Farkuissa vaihdettiin kokoa pienempään pari viikkoa sitten jotta ovat istuvat kunnolla. Alkaa olemaan muutenkin vaatteiden uusinta edessä jälleen. Hiljalleen elämän muutoksen kanssa siis edeten. Tahti on viime vuodesta hidastunut, suunta on edelleen kyllä sama, mutta oli odotettavissa että paino ei enää hulahda samalla tavalla alas kuin alkuvaiheessa. Eikä se puolikas skumppalasi silloin tällöin kyllä painon putoamiseen auta. Ilta ystävien kanssa siihen henkiseen jaksamiseen kyllä, ja se edellä mennään edelleen.

Mitä teille kuuluu?
Aurinkoista keskiviikkoa!


Takki/Jacket: Mango
Pusero/Blouse: Tommy Hilfiger
Farkut/Jeans: H&M
Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger
Laukku/Bag: Longchamp
Huivi/Scarf: Stockmann