Kesäpukeutuminen ahdistaa

 

Uudet alut on usein naammioitu kivuliaisiin loppuihin.

Ei uskoisi kuvasta eihän? Ei uskoisi että olen ennen kuvan ottoa itkenyt ystävälleni muiten vihaan omaa kehoania, miten minulla on paha olla siinä ja toivoisin että kesä loppuu jotta pääsisin taas pukeutumaan syksyn vaatteisiin. Ei, kaikki se piilottuu kauniista kuvakulmasta otettuun kuvaan jossa asentokin on taiten valittu.

Olen vuosikausia, reilusti yli puolet elämästäni, koettanut opetella tulemaan oman kroppani kanssa toimeen. Ajatukseni ei todellakaan kohtaa sen kanssa mikä on todellisuus. Näen peilistä ihmisen jossa on vain vikoja. en näe mitään hyvää omassa kropassani ja tämä kaikki korostuu kesän myötä. Kun talvella saan verhottua fiksun pukeutumisen taakse kroppani ja mietittyä vaateyhdistelmäni sen mukaan että ne tosiaan peittävät liikoja kiloja niin kesällä vaatteiden vähyys estää saman.

Olen kärsinyt vääristyneestä kehonkuvasta vuosikausia. Olen ajatellut normaalipainoisena joka päivä treeneissä juoksevana teininä olevani läski. Se on jättänyt pysyvän jälkensä siihen millaisena koen ja koin itseni ja sen muuttaminen ei missään nimesäs ole ollut helppoa. Siinä missä talvella onnistun jo jotakuinkin pääemään pisteeseen jossa koen oloni hyväksi niin kesällä otan tässä asiassa ihan valtavasti takapakkia. Siksi teinkin tälle vuodelle itselleni lupauksen: Nyt loppui vastuullisuus.

Siis että anteeksi mitä?

Kaksi edellistä kesää etsni budjettiini sopivia kesävaatteita joissa olisin oikeasti voinut hyvin. Löysin yhteensä yhden, tuon ylemmän kuvan mustan mekon. Sen sijaan en halua edes laskea niitä kertoja kun itkin itseni uneen ja aamulla meinasin perua kaikki menot vain koska koin olevani vääränlainen ja koin olevani  lihava. Koin oloni niin pahaksi että huomasin miettiväni voisinko jättää jonkun ruuan syömättä, voisinko liikkua enemmän.Se on kuitenkin tapa jota yritin vuosikausia ja sain itseni kipeäksi. Se ensin itsensä näännyttäminen ja sitten ahmiminen on tapa jolla sain aikaan syömishäiriön ja jolla sain aikaan sen että en koskaan ollut tytyyväinen itseeni. Nyt olen edes niinä kuukausiina kun voin pukeutua peittävämmin.

Vaatteet eivät ole mikään pelastus, tiedän että ne eivät auta kehonkuvaan mutta totuus on se että kehonkuvan vääristymät siirtyvät herkästi vanhemmilta lapsille ja siksi päätinkin pistää joka kesäiselle itkulleni lopun. Päätin lopettaa hetkeksi vastuullisuuden ja avasin tavallisten pikamuoti kauppojen sivut. Tilasin sieltä muutamia istuvia pellava vaatteita joissa koen oloni hyväksi. Tilasin kaupasta joka ennen oli ykkössuosikkini etsiä vaatteita ja jonka pitkin hampain hylkäsin koska sen eettisyys on kaikkea muuta kuin edes siellä siedettävän tienoilla. Niin kauan kun budjetti kesti tuin kotimasia mutta kun vastaan tuli käytännössä koko kesävaatearmadan ostaminen niin se raha loppui vaan kesken.

En todellakaan ole tyytyväinen tähän valintaan. En olisi halunnut tätä. Olisin niin paljon halunnut olla se ihminen joka voi puhtaalla omalla tunnolla sanoa ostavansa vaatteensa eettisesti tuotetuilta merkeiltä jotka suojelevat maapalloa ja antavat ompelijalle mahdollisuuden elää sillä palkalla mutta ei. Oli jotain tärkeämpää, ainakin minulle tärkeämpää:

En halua siirtää tätä omaan lapseeni. En halua että hän 40 vuotiaana itkee omaa kehonkuvaansa ja sitä miten on onneton omassa kropassaan. Haluan että hän kokee äidin olevan tyytyväinen itseensä eikä haukkuvan itseään läskiksi ja rumaksi. Tiedän että en voi lasta suojella kaikelta mutta jos tältä onnistuisin mahdollisiman pitkälle varjelemaan. Minä kun kuulin kuusivuotiaana olevani pullea ja olen sitä siitä saakka mukanani kantanut. Jos edes muutaman vuoden pidempään saisin lastani suojeltua samalta vuosikausia raastavalta kivulta.

Siksi lopulta, kaksi kesää etsittyäni ja yritettyäni löytää budjettiin sopivaa päätin tänä kesänä että nyt loppuu. Ostin itselleni sopivat vaatteet ja vaikka se ei pelasta kaikkea niin siitäkin huolimatta ensimmäistä kertaa pariin kymmeneen vuoteen en odota kesää kauhulla vaan innolla. Odotan että pääsen pitämään kauniita pellava paitojani ja housujani.

 Joten jos olet samaa miettinyt ja kipuillut niin: Osta ennenkaikkea itsellesi sopivaa. Kukaan ei vaadi perfektionismia, paitsi ehkä sinä olet. Sinä olet kaunis, älä kadota sitä kauneutta vain koska joku sanoi että on pukeuduttava näin tai noin. Ja vaikka some olisi pullollaan kauniissa kesävaatteissa hymyileviä ihmisiä niin muista että se on hetki jonka he ovat valinneet jakaa. Ei hetki ennen sitä, eikä hetki sen jälkeen.

Vaikeasta aiheesta huolimatta ihanaa sunnuntaita!



Kommentit

  1. Näinhän se on, että ei tule aina ulospäin näytettyä sitä mitä oikeasti sisällään tuntee. Olet upea, toivottavasti opit sen näkemään itsekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, monet asiat voi peittää kaiken muun alle ja tämä on kyllä ollut yksi niistä. On olo on ollut niin kammottava että ei sitä ole halunnut julki aikaisemmin edes tuoda. Opin kyllä, hiljalleen, mutta se vie aikaa ja kesän takapakki on aika mittava.

      Poista
  2. Voi Satu, tuntuu tosi pahalta se, miten vääristynyt kehonkuvasi tosiaan tuntuu olevan/olleen, kun minä täällä ruudun toisella puolella näen sut pelkästään kauniina ja elinvoimaisena ja ennenkaikkea omana Satumaisena itsenäsi <3.
    Siksi iloitsen siitä, millaisia päätöksiä olet tehnyt tälle kesälle ja toivotan paljon iloisia, kauniita kesäpäiviä ja kukkamekon helmojen heiluntaa kesätuulessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se osittain edelleen ja todennäköisesti se tulee aina olemaan kun se sitä tässä välissä sen 30 vuotta jo oli. Matka on kuitenkin alkanut ja sitä on tässä edetty hyvän aikaa, ei kesä kaikkea peruuta mutta jotain kuitenkin todennäköisesti.

      Onneksi huonoja päiviä ei ole enää koko ajan, eikä edes joka viikko. Se auttaa ja helpottaa paljon sekin. Kun huomaa hiljalleen että itsensä eteen tehty työ tuottaa tulosta myös.

      Poista
  3. Surullista jos sinulla on häiriintynyt kehonkuva ja kärsit siitä itkuun asti. Voin sanoa - olen 55-vuotias - että vanheneminen tekee ihmisestä armollisemman ja lempeämmän itseään kohtaan. Toivon myös sinulle näin käyvän. Ihanaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja kauniista kommentistasi <3 Tuo kehonkuvani vääristymä on alkanut jo lapsena, ammattikasvattajan varomattomista sanoista ja jatkunut siitä eteenpäin. Olen sama ahuomannut että olen nykyisin armollisempi mutta vielä siihen lempeyteen on aidosti matkaa.

      Ihanaa kevättä Marja!

      Poista
  4. Toivottavasti saat helpotusta kehonkuvasi hallintaan. Minusta näytät hyvältä!

    Minä olen kerännyt ylipainoa 30-vuotiaasta eteenpäin aika reippaasti. Tokihan se, että aika harva vaate näyttää päällä hyvältä väliltä ärsyttää ja hihattomat mekot ne vasta ärsyttävätkin, mutta noin yleisesti ottaen olen aika sinut tilanteen kanssa.

    Elämäni hoikkana ei ollut yhtään sen parempaa kuin elämäni pulskana. Silloin oli jotain muita tyytymättömyyden kohteita. Ainoa asia mitä todella kaipaan hoikista vuosistani on se, että olin paremmassa fyysisessä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos olipa kauniisti sanottu! <3

      Näin se lienee, murheiden määrä tavallaan on vakio ne vain vuosien aikana muuttuvat erilaisiksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!