31.1.2012

Ilta tyttöjen kanssa.

Viime torstaina oli pitkästä aikaa ilta, jolloin kalenterit sopivat yhteen ja kohtasimme shoppailun ja hyvän ruuan merkeissä tyttöporukalla. Arkeologin, Matemaatikon ja Pixien kanssa suuntasimme etsimään Matetaamatikolle tarvittavaa iltapukua ja mikä oli lopputulos: Kaikki muut ostivat aleista jotain muuta, paitsi Matemaatikko. Onneksi pukuja kuitenkin sai tilata sovitettavaksi, niin ei ihan tyhjin käsin liikkeistä pois lähdetty.


Morsmaikku on vaarallinen liike, kukaan ei sieltä etsinyt mitään muuta kuin sitä iltapukua, mutta kummasti sieltä vaan jokaiselle jotain mukaan tarttui. Itselleni tumman turkoosi huivi 20€ hinnalla. Minä kun elän näistä huiveista, niin tervetullut piristys kevääseen.


Ahkeran shoppauksen jälkeen oli vuorossa Casa Largon ihastuttavat ruuat:





Lammasta, maksaa ja muutama tapaslajitelma, näillä selvisimme "kevyestä iltapalasta". Pakko antaa ravintolalle tunnustusta, että todella hyvää oli niin ruoka kuin palvelukin. Me aiomme ehdottomasti mennä sinne uudelleen.


Jälkiruoka oli jännittävän kuuloinen vuohenjuustojäätelö hunajalla ja pähkinöillä. Mielenkiintoisen makuinen, mutta ihan toimiva ratkaisu. Ensi kerralla tosin otan sen hunaja-vuohenjuustotapaksen jälkiruuaksi. Toimii itselläni paremmin, mutta ei tämäkään pahaa ollut.

Kotinörtti otti valokuvat vielä sen päivän asusta kun suoriuduin illalla kotiin saakka:


Paita: Dublin
Vyö: Dublin
Neule: JackPot
Farkkukaprit: Your's
Saappaat: Gabor

Loistavat shoppausvaatteet ja sen verran hyvät päällä, että jaksoi kiertää. Edelleenkin tuon illan muistelu saa hymyn huulille ja mielelläni ottaisin sen mahdollisimman pian uusiksi.

Kiitos Ladyt <3

30.1.2012

Laatikoita ja haaveita.

Minä elän tällä hetkellä kahden asunnon välissä. Kotinörtit muutti joulukuussa PK-seudulle, mutta Turun asunnon tavaroiden ronttaus on ollut kesken. Mies tarvitsee vielä ensi kuussa asuntoa, joten sitä on sitten siirrelty hiljalleen, kuten viime viikonloppuna. Siksi laiminlöin blogiakin. Kannoin laatikoita, pakkasin laatikoita ja sunnuntaina vielä purinkin laatikoita sellaisella tahdilla, että voisi kuvitella, että olen aktiiviurheiluja.

Sen sijaan päätin, että tänään kerron teille haaveistani. Monessa blogissa on kiertänyt tämä haaste ja vaikka kukaan ei minua ole haastanut, niin tartuin silti tähän ja ajattelin sellaisen tehdä:

Jos minulla olisi rajattomasti rahaa, mitkä viisi asiaa hankkisin?

1. Loma-asunto Irlannin länsirannikolta


Tällainen pieni suloinen ihastuttava (sisältä tottakai huippumoderni) mökki, jossa voisin viettää lomiani vihreällä saarella ihastellen saaren kauneutta. Minuun kun vetoaa se karun kaunis maisema, jota tällä maalla on tarjota. Tottakai maisema olisi jotain tätä luokkaa:


Rauhassa voisi samoilla ja ihastella noita kauniita maisemia.

2.Walk in closet


Tarvitseeko tätä edes perustella. Kunnon kokoinen vaatekaappi, juuri näin, että perimmäisellä seinällä olisivat kengät. Tilaa jokaiselle vaatteelle, mekolle, kengille, laukuille, koruille. Aivan kaikille. Kunnolla tilaa jotta näkisin kaikki vaatteeni ja saisin pidettyä ne kunnollisessa järejstyksessä.

3. Mulberry Bayswater laukku


Tämä on vähän tämmöinen ikuisuushaave. Olen jo useamman vuoden tästä haaveillut ja monista säästöyrityksistä huolimatta epäonnistunut sen säästämisessä. Aina on tullut jotain muuta, yleisimmin se jotain muuta on ollut ulkomaanmatka. Vielä tämä on siis hankkimatta, mutta olen koettanut vakuuttaa, että jonain päivänä vielä hankin sen.

4. Linna Skotlannista


Koska oma linna on aina oma linna. En osaa tätä mitenkään sen suuremmin perustella, kun että se nyt vaan olisi tuollainen kiva. Toki sisältäisi ylläpidon koko ikäni ajan.

5. Audi TT


Auto joka miellyttää silmääni ja jota olen pidemmän aikaa tahtonut. Ei tosin kaikkein kätevin noihin asuntoihini nähden, mutta kaikkea ei voi saada, ennemmin se oma linna kuin kätevä auto...? Noh, tämä menee niihin mahdollisesti oikeasti joskus hankittaviin tuotteisiin.

Näin siis haaveissa maanantaina, huomenna taas paljon valokuvia, koska tämä kirjoittaminen jäänyt ihan rästiin, niin koetan vähän korvailla ottamillani kuvilla tätä puutetta.



26.1.2012

Nämä-On-Ihan-Pakko-Saada-Kengät sekä vähän muuta

Minä myönnän auliisti aina kysyttäessä, ja monesti muutoinkin, olevani todellinen kenkäfriikki. Lupaan vielä joskus tehdä postauksen kaikista kengistäni kunhan saan ne järjestykseen tavalla jolla haluan ne järjestykseen eli siis suomeksi sanottuna nätisti esille. En laita yksittäisiin avokkaisiin tai sandaaleihin rahaa kovin paljon vaan tuon mielelläni ulkomailta kenkiä. Vaikka Manolot ja muut kalliit kengät ovat kauniita, niin minulle enemmän kengässä pitää olla joku juttu kuin se, että se olisi sitä tiettyä merkkiä. En myöskään odota, että nämä (usein Saksasta tai Briteistä) raahatut kengät olisivat mitenkään pitkäikäisiä ja niiden kuluttua puhki heitän ne surutta myös roskiin.

Pitkään haaveilin pelkästään korkokengistä ja niitä tulikin sitten hankittua useampi pari. Etenkin kesäkengiksi en osannut jotenkin ostaa ollenkaan matalia kenkiä. Tässä kohdassa voitaneen mainita, että talvikengissä panostakin sitten jo laadukkaaseen kenkään ja niitä on huomattavasti vähemmän kuin kesäkenkiä. Nilkkureitakin taitaa olla vain kolmet vai mahdollisesti jopa neljät. Takaisin niihin kesäkenkiin... Käytän avokkaitani mahdollisimman aikaisin keväästä mahdollisimman pitkälle syksyyn, niin kauan kun vaan tarkenen. Siksi ajatus matalista kävelykengistä alkoi hiljalleen muotoutua päähäni.

Mietin pitkään millaiset tahtoisin ja lopulta päädyin oikeastaan tuliaisten muodossa alunperin ballerinoihin. Äiti toi niitä Saksasta tuliaisina ja viime kesänä hurahdin niihin kokonaan. Niin vaivattomat ja kätevät, säästävät jalkaakin vielä ettei aina niitä korkoja (joita käytän silti paljon). Ballerinoja on mustina ja ruskeinakin yhdet, mutta jäin kaipaaman sitä piristysväriäni eli punaista ja kun kerran törmäsin alle 10£ hinnalla näihin kaunokaisiin, niin en voinut olla tilaamatta:




Siellä ne nyt sitten odottavat vaan käyttöön pääsyä. ihanat uudet siloiset kirkkaan punaiset ballerinani. Tiedän että noiden aika ei ole vielä pitkään aikaan keväälläkään, ei ennen kuin maa on lämmennyt kunnolla, mutta silti tepastelin tässä yksi päivä noissa jo kotona. Saaden Kotinörtin jo aavistuksen hermostumaankin toimintaani. 

Niin tosiaan, oli siinä paketissa muutakin:


Eli näitä huonojen hiuspäivieni pelastajia, hiuskoristeita kolme kappaletta. Ihan hennon vaalean violetti, kirkkaan sininen ja tuollainen valkoinen hörsöjuttu, joka piti vaan saada. Nämäkin viestivät sitä odottamaani kesään. Samoin turkoosit sulkakorvikset, joihin löytyy sopiva kaulakoru kotia. Pinnejä taas ei voi koskaan olla liikaa ja koska hintaa oli se kaikki 50penceä niin mukaan lähtivät tilaukseen. Eivät kyllä mitään kovin hyvälaatuisia huomasin, mutta tulipahan kokeiltua.

Täällä odotetaan kesää jo suurella innolla, voisiko se jo hiljalleen saapua sieltä! Tai edes kevät! Tai sulaisi edes lumi pois!

Minäkö malttamaton? Ehkä hieman.

25.1.2012

Paluu takaisin arkeen.

Mies on siis tervehtynyt ja täällä päässä on palattu normaaliin arkeen eli siis kyllä, arkeen paluu aloitettiin siivoamisurakalla. Koska voitte kuvitella miltä asunto näytti kun toinen on vaan haahuillut täällä ja minä koettanut juosta perässä ja... nojoo, ei siitä sen enempää, nyt on taas kaikki hyvin, rauha maassa ja ruoka uunissa valmistumassa.

Aika siis esitellä viikonlopulta laittamatta jääneet asut samalla:


Paita: Dublin
Neule: Tuliainen Äidiltä Saksasta
Vyö: Dublin
Farkut: Evans
Kengät: Pertti Pahlmroot

Näissä vaatteissa lähdettiin jatkamaan synttärisankarin juhlintaa ihan illan istujaisten merkeissä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Istuessa ja jutellessahan se ilta sitten menikin. Kaikkineen siis rauhallinen lauantai.

Sunnuntaina alkoi Kotinörtit esittää kipeilyn oireita jo aamusta, mutta sinnikkäästi mies silti valokuvasi "äänestys asuni", minä kun en ollut jaksanut postin ennakkoäänestykseen jonottaa, kuten mies oli tehnyt:


Neule: Esprit
Huivi: Esprit
Housut: Your's
Saappaiden koristeet: River Island
Saappaat: Gabor

Pikkasen muuten oli viileä poseerata tuolla kaikkea muuta kuin lämpimässä ilmassa. Toisaalta oli ihana saada pitkästä aikaa ulkokuvia aikaan. Onneksi kohti kesää ollaan menossa, silloin on noita kuviakin niin paljon helpompi otella.

Näissä siis mentiin viikonloppuna, alkuviikoltakin on muutamia asukuvia (tosin esim. tältä päivältä ei), mutta esitellään ne huomenna, samoin kun vielä ne yhden kengät jotka oli ihan pakko saada ja jotka löytyivät runsaalla etsimisellä vihdoin netistä ja loistavalla hinnalla.

Näissä kuitenkin tänään, illalla vuorossa uudet jakson Svenska Hollywood Fruarnasta joten niitä tässä odotellessa. Katsooko joku muu samaista ohjelmaa? Itse olen vallan ihastunut sen seuraamiseen vaikka en muutoin mikään tosiTV ihminen olekaan.

23.1.2012

Mies sairastaa.

Onko kukaan muu teistä naispuoleisesta lukijoista huomannut samaa? Kun mies sairastaa niin koko talo on seis. Meillä Kotinörtti on toista päivä kipeänä ja kyllä mieleen tulee enemmänkin sairas lapsi. Niinpä minä siis pidän blogitaukoa vielä tämän ja mahdollisesti huomisenkin illan. Palaan takaisin taas viimeistään keskiviikkona kun toivon tuon körilään parantuneen siihen mennessä.

Nyt, keittämään lisää mustaherukka mehua ja leikkimään sisar hento valkoista.

21.1.2012

Muutama asu ja muutama ostos.

Eilen tuli juhlittua ystävän syntymäpäiviä. Niistä ei kuitenkaan valitettavasti ole kuvia, joten joudutte tyytymään torstaisiin työvaatteisiin sekä eilisen juhlavaatteisiin näin kuvien osalta. Samoin muutama ostos saapui eilen. Joten lyhyestä virsi kaunis:


Paita: Seppälä
Vyö: Dublin
Bleiseri: Dublin
Hame: O.I.S.
Saappaat: Gabor

Mrs Canadan ollessa poissa Kotinörtti otti kuvan torstaisesta työvaatetuksesta töiden jälkeen. Sen takia ulkokengätkin jalassa. Ihan perus vaatteita, joista ei sen suuremmin ole kerrottavaa. Perjantaisista vaatteista ole vielä kuvaa, pitää jossain vaiheessa kiskaista ne päälle, että näette nekin. Ei vaan kiireessä muistanut valokuvatakin niitä vielä kun edessä olivat juhlat joihin sitten sonnustautuminen oli seuraavanlainen:

Mekko: Mark's&Spencer
Neule: Seppälä
Kengät: Evans
Laukku: Longchamp

Yksinkertaisella tyylillä mentiin, jossain vaiheessa iltapäivää tuli sellainen olo, että haluan laittaa pikkumustan päälleni juhlia varten. Käytännöllisiä ja melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivia vaatteita.  Päälle tuli kiskottua samaa kuin näin talvella muutenkin eli viime jouluna lahjaksi saamani pitkä musta villakangastakki ja huivi, tällä kertaa se oli River Islandilta tilattu keinokarvainen versio:


Tuo takki on pelasti viime talvena monta kertaa kylmältä ja edelleen se on kylmemmän kelin takkejani. Tuppaan palelemaan ja pitkä takki lämmittää myös jalkoja. Ainut tämän miinus on toki sen pituus siinä vaiheessa kun pitäisi ajaa autoa, mutta se on pieni miinus.

Käytin muuten kengät suutarissa korkolappujen kanssa. Ihan sellainen tunne, että olisi uudet kengät kun nämä laitettiin taas kuntoon. Vaarallisiahan ne ovat tasaisten pohjien kanssa, mutta kyllä niillä juhliin viipottaa, arkisin taas turvallisempia Pahlmrootteja.

Tilasin myös alusvaatteita Mark's&Spenceriltä, joista ei sen enempää kuvia koska ne eivät edelleenkään mielestäni tähän blogiin kuulu. Sen sijaan tilaukseen mukaan tarttuneet tuotteet voin esitellä.


En ole mikään reseptien ideanikkari vaan toistan aika paljon aina niitä samoja vanhoja. Niinpä sitten ajattelin, että näin talveen voisivat pataruuat olla se toimiva vaihtoehto ja koska tällainen oli tarjolla, niin ainakin sitä voi kokeilla. Vielä ei ole testissä, mutta eiköhän ne ensiviikolla joku jo testaukseen pääse. 


En oikein tiedä, mikä helmissä on alkanut viehättää. Nämä luonnollisestikin ovat muovisia, mutta jotenkin niin kauniita ja sopivat eilisen illan asusteeseen hyvin.

Näin siis tällä kertaa. Täällä on katsottu CSItä koko aamun ja alkuiltapäivä, joten nyt koetamme vääntäytyä ulos ja vähän edes raittiiseen ilmaan.

Oikein hyvää lauantaita!

P.S. Jäin tässä oikein miettimään, että koska olisin ostanut normaalihintaisen tuotteen Suomesta fyysisesti kaupasta itselleni. Lainaan työkaverini P:n kommenttia "Taidat olla koukussa nettishoppaukseen". Kyllä, niin olen, mutta se on onneksi karsinut fyysisesti shoppausta muualta. Onneksi näin jo lompakonkin kannalta. Rakastan pakettien odottamista ja saan tavaraa jota ei ole jokaisella vastaantulevalla.

20.1.2012

Välähdyksiä viikolta

Tietokoneellani olevassa blogiin tulevassa kansiossa on jokunen kuva viikolta. Ne eivät oikeastaan liity mitenkään toisiinsa vaan ovat ihan välähdyksiä noin tavallisista arkipäivistä joita täällä päässä eletään. Mitenkään erikoinen viikko ei siis ole takana, mutta mukava sellainen. Edessä on juhlan täytteinen viikonloppu, joten näissä viikon välähdyksissä rauhallisempaa toimintaa:


Sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa kauralastuja. Olin kuitenkin lahjakkaasti unohtanut, että ne leviävät vielä uunissakin, joten saimme sitten pellillisen kokoisen yhden isomman kauralastun ensimmäisestä pellillisestä. Nopeasti nuokin katosivat kuitenkin ns. parempiin suihin vaikka tokihan minäkin sain niistä osani. Suosikkituotteeni leipoa ja joka kerta ihan yhtä taivaallisen makuisia.


Alkuviikosta mentiin tällaisilla vähän sinne päin kynsillä. Ei mitenkään hienot, mutta vähän edes siihen suuntaan yritetty näiden kanssa. Josko tämäkin innostus tässä vielä laajenisi jossain vaiheessa kunnolla.


Kyllästyin töissä kantamaan vettä aina kävelymatkan päästä, joten toin töihin vesikannun, joka sitten on tarkoitus tyhjentää aina päivän aikana. Ihan ei ole vielä onnistunut, vähän reipas litra siinä on kuitenkin juotavana. Samassa kuvassa töissä nautittavat vitamiinit ja muut vastaavat. Sekä näemmä kaikkea muuta kuin ihan siisti työpiste. Noh, ehkä senkin voi jossain vaiheessa siivoilla. 


Kävin päivittämässä puhelinliittymäni ja Sonera-kauppias tunki sitten mukaani uuden puhelimen, koska tein kahden vuoden sopimuksen. Sama operaattori on ollut käytössä siitä saakka kun se oli vielä Tele ja puhelimet olivat halon kokoisia, joten en usko, että kahdesta vuodesta muodostuu mikään sen suurempi ongelma. Tällainen on siis uusi versio.


Kaamos taittui tällä viikolla ja samalla minä bongasin Prismasta tulppaaneja. pakko se oli mukaan ottaa yksi kimppu. Olen huono kukkien kanssa, mutta leikkokukkia saan kuitenkin "hoidettua" eli ymmärrän heittää ne roskiin kun kuihtuvat. Nämä koristamassa keittiön pöytää tällä hetkellä.


Viikolla siivosin myös tämän aina hieman ongelmana olevan keittiön pöydän päällä olevan hyllykköjutun. Pöytä on siis lyhyestä sivustaan kiinni seinässä ja tämä siinä päällä. Ainakin jos ei ole vieraita, silloin pöytää vedetään keskemmälle. Kasasimme tähän sitten Kotinörtin kanssa kummallekin tärkeitä esineitä ja asioita lähtien ihan useammankin vuoden takaa. Myös mm. Tanskasta tuodut megakokoiset mukit pääsivät pehmoineen tähän kokoelmaan. Ne ovat toki käytössä kumpikin, mutta välisäilytyspaikkana. Samoin on Kotinörtin Autot muki käytössä eli ihan vaan koristeista ei ole kyse.

Näin siis täällä, ei mitään ihmeellisempää, pieniä arkisia kommelluksia.

Nyt jokaiselle oikein hyvää viikonloppua!

19.1.2012

Ihanat punaiset kengät sekä harmaa asukokonaisuus

Kaikki tietävät ne Minna Parikan punaiset kengät. No juuri ne kiiltonahkakengät, joissa on ne sydämet. Minulla kesti todella kauan totutella ajatukseen sellaisista kengistä ja nykyisin pidän niistä. Parikat eivät vaan missään nimessä ole mitenkään halvat kengät. Olin tässä taannoin parisen viikkoa sitten verkkoshoppaamassa ja törmäsin versioihin niistä kengistä, jotka sopivat itselleni, omaan tyyliini ja ennen kaikkea lompakolleni paljon paremmin. New Look on (verkko)kauppa Briteissä, josta saan ostettua itselleni sopivia kenkiä kun valitsen leveän lestin kengät. Se on vähän kuin Saksassa Deichmann. Mitkä tahansa koon 5 kengät laitan jalkaani, niin New Lookilla ne sopivat aina kuin valettu. En todellakaan valita tästä faktasta vaan nautin edullisista kengistä. Mitenkään kalliita ja sen seurauksena huippulaadukkaitakaan sen liikkeen kengät eivät ole, mutta minulle ne sopivat vallan loistavasti.

Uusimmat sieltä tulivat odottamaan jo talven loppumista ja lumien sulamista:
(pahoittelut tuosta hintalapun näkymisestä ensimmäisessä kuvassa)




Ihanat suloiset kankaiset kenkäni. Tällä hetkellä odotan niin paljon sopivia kelejä noiden käyttämiselle että. Hinkuan muutenkin jo pääsyä avokasvalikoimani kimppuun, niissä kun on niin paljon enemmän vaihtoehtoja kuin muissa kengissäni.

Tokihan sitä keskiviikkona kuvattiin työvaatteitakin, perinteisesti Mrs Canadan kanssa studiokuvaussessio aamupäivästä:


Paita: O.I.S
Bleiseri: Mexx
Vyö: Dublin
Hame: Lindex
Kengät: Deichmann

Vaikka sitä kuinka koetin taistella jo talvea vastaan, niin kyllä se harmaa vaan vetää silti vielä puoleensa. Välillä siis värikkäämmillä vaatteilla, eilen se oli tavallista harmaata päällä. Toisaalta viihdyn kyllä hyvin tuossa kokonaisuudessa ja hame on edelleen yksi suosikeistani ja se on varmaan huomannut sen käyttömäärästäkin. Toisaalta, mitä sitä itselle mieluista tuotetta kaapissakaan hautomaan, lopulta vaatteet on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi.

Hyvää torstain jatkoa kaikille!

18.1.2012

Villaa, villaa, villaa sekä vähän kanaakin

Maanantaina meillä on kylmä toimistolla. Johtuneeko siitä, että suurta toimistorakennusta ei pidetä yhtä lämpimänä viikonloppuna vai mistä, mutta maanantaisin saa pyntätä aina huomattavasti enemmän vaatetta päällensä kuin viikon muina päivinä. Tällä viikolla valinta osui seuraaviin vaatteisiin:


Bleiseri: Mexx
Neule: Mark's&Spencer
Hame: Konkurssiin menneeltä ompelijalta
Kengät: Mark's&Spencer

Niinpä sitten testasin tuota kesällä ostettua villahamettakin ensimmäisen kerran käytössä. Kyllä se vaan tuppaa olemaan toimistoon aivan liian kuuma. En ihan tiedä missä sitä olisi tarkoitus pitää, koska kapeutensa takia en voi romanttisesti ajatella, että luistelemassa tietenkin. Niinpä se nyt edelleen taitaa jäädä kaappiin. Luopua en siitä kuitenkaan aio, niin kaunis ja lämmin ja ennen kaikkea hyvin istuva se on, että vielä sille jotain käyttöä keksin.



Paita: O.I.S
Mekko: Mango
Vyö: Halonen
Kengät: Mark's&Spencer

Taisin viimeksi väittää, että tuo trenssin vyö on Aleksi 13:sta, rupesin muistelemaan, niin kyllä se vaan Haloselta on. Pahoittelut tästä sekaannuksesta, josko tokko se mikään sekaannus oli. Tämä Mangon mekko on toinen, jota en oikein osaa käyttää, empire linjansa takia, mutta yritelmiä löytyy tästäkin. Tämän kun sain ystävältäni lahjoituksena, niin en ole ainakaan vielä hennonnut heittää poiskaan.

No se mitä noista kuvista puuttuu, ovat muuten vakiovarustukseni. Olen ihminen, joka palelee jatkuvasti, etenkin ruuan jälkeen tämä on selvästi havaittavissa. Niinpä olen kantanut töihin erilaisia varusteita:


Kun työpisteeltään ei tarvitse nousta, niin nilkkurit lämmittävät kummasti. Kyllä näissä voi pitkin konttoria kävellä, katsoo vaan ettei kukaan muu kuin työkaverit näe.



Käsiin on löytyneet nämä oivalliset lämmittimet. Tulevat siis juuri ja juuri palasen verran ylöspäin, mutta pitävät kädet lämpimänä ja antavat mahdollisuuden kirjoittaa kunnolla. Nämä yksilöt on neulonut Nna. Näiden lisäksi on vielä varmuuden varalle olemassa puoleen väliin reittä tuleva sellainen täysin muodoton villaneule, joka on niille päiville kun on oikeasti kylmä. Tarpeen vaatiessa vielä kun laittaa kaulaliinan jalkojen lämmittimiksi (käytän yleensä leveämpää versiota kaulaliinoista) niin johan on koko nainen toppautunut ja kykenevä työskentelemään.

Tein maanantaina myös oivallista kanaa ja siihen kylkeen kasviksia ja ajattelin tämän reseptin kanssanne jakaa. Kana resepti ei ole minun vaan ystäväni S.n kehittämä.


S.n vuohenjuusto kanaa ja kasviksia Dahlian tapaan:


4kpl kanan maustamattomia fileitä
1 pötkö vuohenjuustoa
1pkt pekonia
suolaa
pippuria


1 purjo
3 salaattisipulia
1pkt kirsikkatomaatteja
yrttejä


Mausta kanafileet suolalla ja pippurilla kummaltakin puolelta. 
Pilko vuohenjuustosta noin 0,5cm paksuisia viipaleita kanaviipaleiden päälle.
Kiedo pekonia ympärille ja nostele fileet uunivuokaan.


Pilko purjo, salaattisipuli ja puolita kirsikkatomaatit. Laita kaikki uunipussiin ja mausta yrteillä. Heiluttele aavistuksen verran edestakaisin, että aineet sekoittuvat. Leikkaa pussin kulmaan reikä, että höyry pääsee ulos.

Nosta sekä uunivuoka että paistopussi 200 asteiseen uuniin ja anna kummankin olla noin 30min.


Ihanan helppoa ja nopeaa ruokaa joka maistuu todella hyvältä. Tosin vaatihan tämä sitä, että pitää sipulista, mutta meillä siitä pidetään. Paprikaa ei voi Kotinörtin allergian takia ruokiin laittaa, muuten olisin sitäkin varmasti yhden mukaan silpunnut.

Näin on mennyt täällä alkuviikko, ihan tavallista arkea edetty. Paitsi että sain tänään uudet kengät postissa, mutta niistä lisää huomenna.

17.1.2012

Vihreä saari odottaa

Monelle lukijalle se on varmaan selvää, mutta kerrataan vielä: Täällä päässä ollaan vallan hurahtaneita Irlantiin. Sen lisäksi, että siellä on yksi Kotinörtin rakkaimmista ystävistä, niin siellä on allekirjoittaneelle vaikka millä mitalla kauppoja, nähtävää ja sitä rakasta Guinessia.

Niinpä tässä sitten tehtiin päätös ja ratkaisu: 5.-10.4. eli pääsiäisenä odottaa Dublin <3

En osaa edes kirjoittaa mistään muusta kun vaan intoilen täällä, että pääsen takaisin.


Juuri nyt en malttaisi odottaa, mutta onneksi tulee vielä jokunen palkka josta säästää lisää reissurahaa niin voi sitten urakalla shopata ne päivät kun kaupat ovat auki ja muina päivinä nauttia paikallisesta menosta täydestä sydämestä.

16.1.2012

Neule projekti

Aloitetaan nyt siitä, että olen neulonut viimeksi jotain valmiiksi saakka viime vuosituhannella koulussa kun se oli pakollista. Neulominen ei ole minua varten, olen sen verran "mulle nyt kaikki heti" ihminen että neulominen ei ole se asia, josta jaksaisin nauttia. Aloitin joskus kaksi vuotta sitten jonkun merkillisen mielleyhtymän takia kaulaliinan ja maatessani selkäni kanssa loppiaisviikolla kotona kaivoin vanhan neuletyöni esille. Ajattelin että tuo kaksi oikein kaksi nurin neulos saattaisi saada toimettomuuden oloani hälvennettyä. Niin minä sitten jatkoin sitkeästi neulomistani.



Niin minä sitten neuloin ja neuloin ja neuloin. Neuloin sen valmiiksi ja tämän villasukkalangaksi tarkoitetusta langasta. Yksiväristä en olisi mitenkään jaksanut tehdä, ainakin luulisin niin. Niinpä tämä hauskasti kuvioitu lanka sitten muodostui valinnakseni ja jännää oli katsella lopputulosta. Kotinörtti sai vapaa-ajan kaulaliinan jota en miehen olettanut koskaan pitävän missään muualla kuin vaikka mökillä. Siinä se nyt sitten pitää tätä kuulemma aina vapaallaan (pitäisi arkenakin ellen olisi kieltänyt, GANtin versio on asiallisempi). Kuulemma on ylpeä tekeleestäni ja kantaa sen ylpeänä.

Niin olen kyllä minäkin, jopa niissä määrin ylpeä, että arvatkaa mitä ostin eilen Prismasta?



Joku pieni ääni sisälläni sanoi, että voisin tehdä itsellenikin samanlaisen. Niinpä minä sitten menin ja ostin uuden kerän lankaa. Saas nähdä kauanko tämän neulomiseen menee. Kotinörtti oli vakaasti sitä mieltä, että saan tämän vuodessa valmiiksi, jolloin jokaisella kerällä puolittaisin neulomisajan ja kuulemma saatan edetä jossain vaiheessa villasukkiin saakka. Itse epäilen vakaasti, että näin tulisi tapahtumaan.


Otin kuvan myös siitä, mitä tästä langasta saisi aikaan, jos siis tästä tekisi villasukat. Minä en vielä sellaisista uskalla edes haaveilla, kantapää kuulostaa kamalan haasteelliselta. Mutta jos nyt sen toisen kaulaliinan tekisi tässä ensin. 


Tämän verran sain aikaan odotellessa ruuan valmistumista uunissa sunnuntaina. Eli siis olen hidas neulomaan. Noin viitisen senttiä on lisää tullut, joten ehkä se siitä hitaasti vielä etenee. Näin siis täällä päässä, minusta on selvästi tulossa jotain, mitä en koskaan kuvitellut olevani. Neulon ja askartelen. Olenko tulossa vanhaksi vai mistä tässä oikein on kyse?

Hyvä alkuviikkoa täältä neulonnan parista!