28.12.2016

Työkokonaisuus


Älä koskaan aliarvioi luottokokonaisuuden merkitystä huonompana päivänä.

Olen viimeaikoina tuntunut pitävän samaa työkokonaisuutta ylläni jatkuvasti. Viime aikoina tarkoittaen noin suunnilleen viimeisen vuoden ajan suunnilleen. Farkut vaan ovat lopulta niin helpot, hyvin harvoin käännyn enää mekkojen ja hameiden puoleen. Joka sinällään on sekin outoa, kun kuitenkin tykkään niitä käyttää. Aamulla vaan etenkin se sukkahousujen päälle kiskominen tuntuu kovin vaikealta, niin housuilla pääsee paljon pidemmälle, Toisaalta taas, miksi stressata siitä asukokonaisuudesta jos on jo olemassa sellainen jossa viihtyy ja samalla tulee ostettua vaatteita, joita tulee varmasti käytettyä. Tämäkin jakku tuntui alkuun hintavalta hankinnalta, mutta sen verran usein on tullut pidettyä, että alkaa olemaan hintansa väärti. Enkä näe että käyttö on ihan heti loppumassakaan.

Toisaalta, tässä on myös sellainen valtava etuisuus, että kun on kerran tottunut tietyn tyyppisen kokonaisuuden aamulla päälleen pukemaan niin ei ole asukriisejä enää aamusta. Eikä tarvitse sinä huonompana aamuna miettiä, onko oikeasti mitään päälle pantavaa, aina on sopivat vaatteet kaapissa odottamassa.

Tarkkasilmäinen saattaa havaita uuden laukun kuvassa. Pääsin aika pitkälle vuotta ostamatta uutta Longchamppia, mutta niin siinä vaan käsi, että Barcelonan outletkylässä tuli sitten vastaan vanhemman malliston laukku josta haaveilin jossain vaiheessa vaan oikealla hinnalla sen ostaminen ei oikeastaan tullut kysymykseenkään. Nyt kun se oli varsin tukevassa alessa, vaikkakin silti hintava, niin loppui itsehillintä. Veropalautukset auttoivat kyllä huomattavasti päätöksen teossa.


Nyt välipäivinä on suhattu tässä samanlaisessa kokonaisuudessa. Lomaa en tässä kohdassa pidä vaan saan töissä kaikessa rauhassa tehtyä loppuvuoden rästit ja valmisteltua enemmän ensi vuotta. Se varsinainen loma sitten taas maaliskuussa. Sopivampi itselleni tämä tahti kuin se, että olisin tässä kohdassa useamman päivän lomalla. Vaikka toisaalta kyllä se aavistuksen korpeaa kovin monen muun ystävän ollessa lomalla. Se on näitä valintoja tämä. Toisaalta ainakin saa tehtyä eikä tule samaan kaaokseen joulun ja uuden vuoden vieton jälkeen.

Syksyn aikana rästiin jääneiden asioiden hoitamista siis enemmänkin, ehkä sekin jollekin kauhistus, mutta on kuulkaa mahtava tunne päästä aloittamaan uusi vuosi uudelta pohjalta ja kaikki tämän vuoden rästit hoidettuina pois. Tulee muuten salillakin käytyä samalla pieteetillä ja herkuttelukin jäi tasan jouluun. Hyötynsä se tässäkin.

Oletteko te vapailla välipäivät vai painetaanko siellä töitä?
Hyvää keskiviikkoa!


24.12.2016

20.12.2016

Viime viikon pyöritys


Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liian kiireinen, jos haluat jotain, teet sille aikaa. 

Viime viikko niitä viikkoja, joita meistä jokaisella varmasti aika ajoin on. Niitä viikkoja kun koittaa vaan mennä eteenpäin ja saada kaikki sillä viikolla olevat asiat hoidettua. Niitä viikkoja, kun suurin osa asioista kaatuu samalle viikolle ja tekemistä on oikeastaan enemmän kuin mihin olisi lopulta aikaa. Kun sitä tekee aikaa juuri niille asioile, joista saa eniten voimia pakollisten asioiden suorittamiseen. Kaksi päivää töiden takia reissusa ei oikeastaan helpota ollenkaan tilannetta kun on muutenkin kiire. Toki siellä saa paljon aikaan ja hyvät naurutkin työkaverin kanssa siitä, että matkustuslookki on kohtalaisen samanlainen. Plussana toki sillä reissulla sai nukuttua kunnon yöunet, kiitos 04:00 herätyksen niin uni tuli todella nopeasti illalla. Eikä siitä treenistäkään tullut sitten oikeastaan tingittyä.

Sen sijaan vaikkapa asukuvista oli aivan turha edes haaveilla. Ainoat asuun viittaavatkaan kuvat ovat siis nuo meidän reissun matkustuskuvat ja ensimmäinen kuva eli perus mustaa toppatakkia ja Mulberryn suosikkihuivia. Perusvaatetuksella mentiin noin muuten, siis farkuissa, t-paidalla ja jakulla. Päivästä vaihdellen joko mustalla tai harmaalla. Ei kovinkaan mielikuvituksellista, mutta moiselle ei oikeastaan ollut aikaa. Mielikuvistukselle siis.

Yhdistettynä vielä viikonloppu täynnä menoa ja tekemistä, niin aikaa riitti juuri ja juuri treenaamiselle (josta siis en vieläkään osaa oikeastaan tinkiä).


Tällä viikolla se sitten iski maanantaina päin näköä, se todellisuus, että joulu on siis tänä viikonloppuna. Se tarkoittaa massiivista siivoamista vieraiden saapuessa joulupäivänä, toki myös jääkaapin täyttämistä sitä varten. On tunnustettava, että meillä on kertakaikkisesti ei yhtään joulukoristetta edillä edes tällä hetkellä. Lahjat tilasin marraskuussa ja niitä on haettu pitkin joulukuuta postista. En sinällään vastusta joulua, pidän siitä, mutta joulun tunnelma on jäänyt kyllä aika pitkälle tänä vuonna kaikkien muiden kiireiden jalkoihin. Eiköhän se sieltä kuitenkin hiljalleen jossain kohdassa tule sekin.

Kuvat kertovat omaa karua saldoaan siitä, miten viime viikko todellisuudessa kului, muutaman hassun kuvan voimin on tämäkin postaus mentävä. Vana hiljalleen se kiire hellittää, aattoaamuna viimeistään ellei aikaisemmin. Hiljentyminen ja rauhoittuminen tulee hyvään saumaan kyllä, vaikkakin sitten vain kolme päivää. Tosin päätöksellä tänä vuonna liikkua mahdollisimman vähän pois kotoa. Tähän päälle jos vielä yhdistäisi järjettömän ajamisen paikasta toiseen niin hulluksihan sitä tulisi vielä.

Sain jotain kuitenkin tässä tällä viikolla tehtyä, jota olen lykännyt hyvän aikaa. Kävin lounaalla maanantaina silmälääkärissä ja vaikka näkö ei ole pahemmin muuttunut, niin uudet lasit on laitettu tilaukseen. Edelliset kestivät kiitettävät neljä vuotta, mutta aika hitusen uusiutua. Tosin hengettömät ne uudetkin ovat, sen verran hyvin tässä mallissa on tullut viihdyttyä.

Miten teillä on sujunut joulunalus aika?
Mahtavaa jouluviikkoa!


14.12.2016

Barcelona


Matkustaminen - Ensin se jättää sinut sanattomaksi, sitten se tekee sinusta tarinankertojan.

Kävimme Kotinörtin kanssa nauttimassa auringosta Barcelonassa viime viikolla. Itsenäisyyspäivän ympärille sijoitettu loma antoi kolme kokonaista ja kaksi puolikasta upean aurinkoista päivää jonka aikana ehdittiin pakollisten nähtävyyksien ohella kiertämään niin outletkylää kuin nauttimaan rannasta ja maisemista. Itse nautin eniten kukkulalle kiipeämisen ohella rannasta. Välimeri on kaunis ja aurinko helli koko reissun ajan vaikka tuulta piisasi sitten samalla kuin aurinkoakin.

En ole aikaisemmin Barcelonassa käynyt, joten aika perus turistijuttuja tuli koettua vaan senhän takia kaupunkeihin matkustetaan, että näkee ja kokee asioita. Olkoonkin että ovat vanhat kunnon ho on hop off bussit joilla kiertää ja kuulee nähtävyyksien ohella historiaa. Loppu aika tulikin sitten käveltyä niin paljon, että aktiivisuusranneke tuntui sekoavan välillä. Tärkeintä lieni kuitenkin se yhdessä vietetty aika miehen kanssa.

Alla muutama suosikkikuvani reissusta. Instassa muutamia enemmän.
Oletko käynyt Barcelonassa? Mikä on suosikkikohteesi matkustaa?
Upeaa viikon jatkoa!





11.12.2016

Kaksi vuotta elämäntapamuutoksesta


En ehkä ole siellä vielä, mutta olen lähempänä kuin eilen. 

Kaksi vuotta sitten kirjoitin tämän tekstin siitä, miten haluan olla terveempi ja miten haluan oppia syömään oikein. Kipuilin monen asian kanssa kroppani suhteen tuolloin ja teen niin ajoittain edelleen. Kerroin haluavani oppia syömään oikein, enkä ajatellut liikkumista ollenkaan. Kuvissa on vasemmalla puolella vuoden 2014 marraskuun kuvia, oikealla viimeisen kuukauden tai kahden aikana otettuja kuvia. Ihan rehellisesti, näytän onnelliselta noissa kahden vuoden takaisissa kuvissa, mutta en sitä ole. Kävin silloin läpi valtavia muutoksia työelämässä, itseasiassa se suurin pommi oli vielä tuossa vaiheessa tapahtumatta. Olin muuttanut kohtuu äskettäin ja elämässä moni asia oli vasta asettumassa uomiinsa. Aikaa porjektille ei oikeastaan olisi ollut.

Mutta olin niin kyllästynyt omaan kehooni, voin siinä niin pahoin, että halusin tehdä asialle jotain. Ajanpuute, jaksamisen puute... Kaikki ne olivat toissijaisia, aikaa olisi ja jaksamistakin riittäisi, jos vaan saisin syömiseni kuntoon. Uskoin oikeasti, että hoikkana minulla olisi enmmän aikaa. Taistelin aamupalan kanssa kauan, pääosin myös itselleni sopivan ruokarytmin kanssa. Olen mussuttaja ja ahmija. En tiedä pääsenkö koskaan niistä eroon, edelleen syöminen vaatii valtavan määrän keskittymistä jos haluan tehdä sen edes jotakuinkin oikein. Ja minun on tehtävä se oikein, rasva ei kropasta muuten lähde. Alusta saakka sanoin, että tämä on elämäntapamuutos, ei laihdutuskuuri. Sitä se on ollutkin, en ole jättänyt juhlimatta jos sellainen tilaisuus on tullut, halusin oppia tavat loppuelämääni varten enkä voi lopun elämääni sanoa "Ei kiitos, olen dietillä".

Sain opeteltua aamupalan syömisen, jugurttia ja marjoja on se, mikä sopii itselleni. Yhditettynä erilaisilla pähkinöillä, siemenillä ja muilla rouheilla. Edelleen saatan jättää aamupalan väliin, se on huono asia, mutta niin vahva on luontainen vatustus sille, että en sitä söisi, että en ala sen kanssa tappelemaan niinä aamuina kun en vaan pysty. Välipalat sen sijaan muistan arkisin kellon tarkasti, johtuen pääosin siitä että työkalenterissa on sille muistutus. Skyr on oma valintani sen kanssa, proteiinia sopivassa määrin. Joka maanantai haen kaupasta viisi niitä matkalla töihin. Tylsää ehkä, onneksi siinä on niitä makuvaihtoehtoja. Muun ruuan kanssa syön kotiruokaa, teen sen itse ja samalla mittaan kaiken ylös. Töissä syön eväät, mutta useammin kuin kerran viikossa menen myös ulos lounaalle. Senhän takia Helsingin keskustassa on upeita lounaspaikkoja, että niissä syödään eikö?


Vuoden 2015 syksyllä hankin vihdoin salijäsenyyden. Halusin pudottaa painoa ensin pois ja mennä vasta sitten salille. Suurin pelko ei ollut oikeastaan se, että hajottaisin itseni kuten koitin myös itselleni uskotella, suurin pelko oli korvien välissä. Läski salilla. Naurettaisiinko minut sieltä ulos? Se pelko, oli ensin voitettava ja painoa saatava pudotettua. Jälkikäteen ajatellen, tein siis edelleen sitä suurinta työtä nimen omana korvien välini kanssa, en kroppani kanssa. Menin kuitenkin salille ja kävinkin siellä, enemmän tai vähemmän ahkerasti aina 2016 kevääseen saakka jolloin edessä oli stoppi. En kyennyt, enkä jaksanut. Siinä vaiheessa töissä tulevat haasteet löivät jaksamisen kanssa polvilleen. Tunnistin oireet sentään ajoissa: Oli valittava oma pää ja sen jaksaminen, tai itsensä loppuun kiskominen pakottamalla salille. Sali jäi, kävin kävelyillä ja puursin läpi tuskallisen puoli vuotta töissä.

Kipuilin koko kesän liikumattomuutta (koitin mennä salille aika ajoin, kävelylle pääsin useammin) ja ruokailua, kunnes syyskuussa lopulta päätin, että menen takaisin ja jatkan oikein syömistä. Paluu oli yllättävän helppo, asiaa edisti huomattavasti Polarin aktiivisuusranneke, jonka kanssa liikuttua tuli enemmän ja enemmän. Hiljalleen, vaikeimman kautta ymmärsin, että liikunta on se joka saa minut syömään oikein. Edelleen en voi totaalikieltäytyä kaikesta, mutta voin olla kohtuudessa. Liikkuminen auttaa siihen, että sanon ei kiitos epäterveellisyyksille. En ole ihan varma missä vaiheessa näin tapahtui, mutta tapahtui kuitenkin. Liikunta pitää erossa siitä, että mussuttaisin koko ajan. Edelleen saatan aika ajoin ahmia herkkuja, mutta se jää siihen yhteen kertaa.

En ollut vielä tyytyväinen syksyllä, rehellisesti en ole vieläkään. Kuukausiin mitään ei ole tapahtunut vaa'alla, mutta se onkin ainut missä ei ole tapahtunut. Vaatekoko on pienentynyt, en olisi koskaan uskonut tätä sanovani, mutta osalla merkeistä on yläosassa käytössä koko M (alaosassa siitä saanee vain haaveilla, mutta elän lantioni kanssa). Senteissä mitattuna, vaikka vaka näyttääkin liki samaa lukua koko ajan syyskuusta saakka on muutos tapahtunut. Sentit ovat lähteneet vyötäröltä, lantiolta, käsistä ja jaloista. Tilalle ovat tulleet hartiat ja jaksavat lihakset, rinnanympärys on kasvanut eikä suinkaan rasvan takia. Lihakset jotka reipas vuosi sitten eivät jaksaneet nostaa penkissä edes 20kg tangon painoa tekevät lyhyitä sarjoja (vaikeasti, mutta tekevät) 40kg kanssa. Käytännösä vuodessa se, mihin pystyi vuosi sitten on yli tuplaantunut niin kyykyssä kuin maastavedossakin, joka ikisessä liikeessä. Ennen kaikkea tekniikka on puhdas ja liikkuvuus on parantunut valtavasti. Voimahakuisella harjoittelulla yhdistettynä kehonhallintaan tuskin voi odottaakaan, että paino putoaa vauhdilla. Vaikka epätoivo välillä iskeekin vaa'an kanssa, niin silti tämä on se sopivampi vaihtoehto. Salin väliin jättäminen ei ole. Se ei ole siinä määrin vaihtoehto enää, että otan työmatkoille mukaan jo lenkkikamat ja kun Barcelonassa oli vaihtoehtona sali hotellilla niin olin sielä kolmena aamuna.  Vihdoin, rutiini.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että voisin mennä vaatekaupassa ottamaan sen vaatekoon 42 jokaisella merkillä, alaosan 44:stä puhumattakaan. Ongelma vaan on vähän eriskummallinen: Jouduin lahjoittamaan pois kahdet farkut jotka mahtuivat kyllä lantiolta ja vyötäröltä, mutta reidet ja ennen kaikkea pohkeet eivät enää mahtuneet kunnolla. En silti luopuisi niistä lihaksista, unohdetaan ennemmin siis farkut jotka ovat tiukat myös pohkeista, onhan noita olemassa bootcuttejakin.


Kun katson noita vanhoja kuvia, en voi kuin miettiä, miksi koskaan päästin itseni kuntoon, jossa päivittäisten asioiden tekeminen oli raskasta? Lopulta, en koskaan tule varmaan olemaan ihannepainossani jos tuijottaisin vain painoindeksiä. Jo vuosi sitten lihakseni painoivat kehonkoostumuksessa sen verran kun olisi hyvä, että painaisin kokonaisuudessaan. Enkä ole valmis luopumaan niistä lihaksista. Vaikeinta on edelleen korvien välissä. Näen peilistä edelleen ajoittain sen saman kehon kuin noissa vasemmalla olevissa kuvissa. Näen edelleen vain painon. Näen sen, mitä joskus olin. Vasta kun laitan kuvat vierekkäin, viimeisessä mukana myös vuoden takainen kuva, niin edes näen sen eron. Enkä siltikään ole ihan varma ymmärränkö, en meinannut tunnistaa itseäni vasemmanpuoleisista kuvista.

Sokeus omalle kropalle on eittämättä se suurin haaste, voittaa oma korvienvälystä on se haaste, joka on edelleen voitettava. Kroppa haluaa liikuntaa ja se haluaa syödä terveellisesti. Vielä kun uskoisi itsekin, että kyllä se olen minä. Kaivoin kaapista erään vanhan suosikkihameeni tuolta ajalta, sellaisen jonka muistan olleen tiukka ja istuneen 2015 kesällä jotenkuten ok. 2014 loppuvuodesta se ei istunut oikeastaan ollenkaan ja se oli hyvin epämukava päällä (tämän postauksen hame). Kiskaisin hameen päälleni avaamatta edes nappia tai vetoketjua. Sen takia sen säästinkin, jotta kun on päivä kuten tuolloin ja kaikki tuntuu siltä, että en ole edennyt mihinkään voin sovittaa noita vanhoja vaatteita, edes tuota yhtä.

Kaksi vuotta sitten ajattelin, että haluan kropan, joka on hoikka ja se oli ainut tavoitteeni. Vuosi sitten halusin auttaa sitä prosessia liikkumalla. Tänä päivänä sanon, että se sama hoikkuusihanne, joka oli tuolloin on ihanne johon en halua enää palata missään vaiheessa. Haluan ennen kaikkea lihakset ja kehonhallinnan takaisin. Se ei tarkoita tikkulaihaa, siihen pääsisin vain nälkäkuurilla yhdistettynä pelkkään aerobiseen liikuntaan ja siihen en ole valmis. Sen verran rakastan ilmestyneitä hartioita ja selkälihaksiani (päärynävartalolle aika harvinaista herkkua), että pysyn voiman haussa edelleen. Yksi tavoite on pysynyt samana koko kahden vuoden ajan: Haluan olla terve. Se on edelleen se pääasiallinen tavoite, veriarvojen ja lääkärin mukaan sitä olenkin. Mutta se lienee tavoite josta ei voi lipsua missään vaiheessa.

Vaikka vielä on edessä matkaa, niin pitkälle on myös tultu. Hiljalleen.

Hyvää sunnuntaita!


6.12.2016

Yksinkertaisuuden kauneus


Omista vähemmän, tee enemmän.

Olen huomannut vaatemakuni muuttuneen hiljalleen. Kenenpä toki ei olisi? Omalla kohdallani se muutos on tapahtunut suuntaan jossa puen aina vain yksinkertaisempia vaatteita päälleni. Mekon kuvt on otettu jo lokakuussa, olivat uinuneet muistikortilla siitä saakka. Yksinkertaisuudessaan kaunis mekko jonka juttu ovat hihat. Kovin paljon korujakaan en sen kanssa halua pitää, pitkät korvikset koristavat kokonaisuutta hyvin ja muuta ei sitten oikeastaan ollutkaan. Rannerekoru joka on ollut kädessä siitä saakka kun sen kesällä sain. Mekko on alunperin ostettu keväällä, se on on niitä ostoksia, jonka tein ja joka jäi kaappiin odottamaan vain parempaa aikaa, sitä hetkeä jolloin pitää sitä. Kun sellainen sitten tuli lokakuussa niin olihan se ilo kaivaa kaapista toimiva ja istuva vaate.

Mekko kuvastaa oikeastaan sitä, miten pääosin valitsen vaatteeni nykyään: Yksinkertaista, mutta tulisi olla joku juttu. Tässä tapauksessa hihat ovat se juttu jonka takia mekko ei kovin paljon muuta seurakseen saanutkaan. Mitä sitä koruilla sotkemaan. Viisikin vuotta sitten olisin varmasti mallannut siihen niin korua, vyöt kuin jotain muutakin koristetta, nykyisin alan taipumaan enemmän ja enemmän minimalismin puolelle. Tai käytännöllisyyden, ihan miten tätä haluaa ajatella.

Harkitsin hetken, jos toisenkin, kuvien julkaisua, näyttäähän tuo vihreä tausta tähän aikaan vuodesta jo väärältä, mutta toisaalta, mihinkäs ne juhlavaatteet siitä muuttuisivat. Tämä tosin olisi niihin tämän illan kuvatuimpiin juhliin etiketin mukaan liian lyhyet. Täällä, kuten niin monessa muussakin kodissa varmasti ne katsotaan ruudun välityksellä.

rauhallista itsenäisyyspäivää!

Mekko: Veromoda // Kengät: Deichmann

3.12.2016

Lumen keskellä


Ensilumi ei ole vain tapahtuma, se on maaginen tapaus.

En varsinaisesti ole talven ystävä, en ole koskaan ollutkaan. Suuri määrä vaatteita ja niiden toppaaminen päälle ei ole koskaan ollut se suurin suosikkini. Kaipaan valtavasti myös kesän valoa. Tähän toki helpotti työpaikan fyysisen sijainnin vaihtaminen, nykyinen on valoisa ja avara paikka, joten sitä valoa näkee edes sen ikkunan läpi koko päivän. Voisin ottaa työmatkasta ja työpaikalta sisältä ulospäin kuvat, instassa ne toki ovat jo olleet, mutta ehkä tännekin saakka. Vaan se ei ei ollut aihe josta tänään olin ajatellut kirjoittaa. Vaikkakin töiden muutto on kyllä se syy, miksi blogiin en ole hetkeen päässyt. On ihan pikkaisen eventtiä siinä hommassa että konttori saadaan muutettua ja pakattua. Oli kyllä sen arvoista.

Aiheena piti kyllä tänään olla talvi. En ole koskana tykännyt talvesta, paitsi olen huomannut taipuvani siihen kun on semmonen kiva pieni pakkanen ja lunta niin talvihan on ihan kiva. Ainakin ne ensimmäiset lumipäivät. Etelessä taisi kuvien lumi kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen tulivatkin vaihdellen loska ja jää kelit. Nyt taitaa olla joissain kohdissa pienesti lunta tarjolla. Sen verran kuitenkin pysyi lumi, että ehdin ystävän kanssa Ruukinrantaan kävelylle ja vähän, no kuten alemmista kuvista voi päätellä, myös heittäytymään lapsekkaammaksi.

Yksi talviharrastus, joka uupuu oikeastaan kokonaan itseltäni on laskettulu (tai lautailu). Olen muutaman kerran käynyt kokeilemassa, mutta ei se vaan ole se oma juttuni. En tiedä olisiko se, jos olisin lapsena siihen tottunut. Olin hiihtolomat mummin ja ukin kanssa mökillä, enkä kyllä vaihtaisi niitä Tammisaaren hiihtolomia ja niiden muistoja pois mistään hinnasta. Mutta arvattavasti siellä ei pahemmin lasketeltu. Toisinaan mietin, pitäisikö lajia kokeillanäin aikuisena uudelleen. Sitten avaan Rukan tai jonkun vastaavan paikan sivut ja tuijotan hetken hintoja jonka jälkeen suljen sen välilehden kokonaan koneella. Josko kuitenkin priorisoisin sekä lomapäiväni että rahani johonkin muuhun. Pitäisi ehkä katsoa vähän lähempää kuin suoraan Lapista. Varsinkin kun haluaisin Lappiin myös kesällä kun on yötönyö ja syksyn ruskaan ja sitten haluaisin kuitenkin ulkomaille... Että joo, loppuu kyllä varallisuus jos vielä menee laskettelemaankin.


Joten siis lumesta tulee nautittua nimenomaan täältä etelästä käsin silloin kuin sellaista luksusta täällä on tarjolla. Kovin harvoin lopulta mutta kuitenkin yleensä sen kerran tai kaksi vuodessa. Niinpä siis tulikin tehtyä lumienkeliä ja kokeiltua klassikkoa lunta kuusen (oli kyllä mänty) oksalta kasvoille. Siis niitä tavallisia talvipäivän iloja joita sitä tuli koettua lapsenakin. Jos olisi ollut oma kotipiha olisin varmaan tehnyt lumilyhdynkin, mutta en sitten meren rannalle tehnyt, eipä tosin ollut kynttilääkään mukana.

Kaikkineen on kuitenkin myönnettävä, että etelän talvi, jossa pysyy pystyssä ja jossa ei ole lunta yleensä koko talvea polviin saakka sopii itselleni paremmin. Niin paljon kuin hetken aikaa lumesta nautinkin, niin mitä luultavammin kyllästyisin pitkässä juoksussa siihen lumen määrään. Toisaalta en ole tottunutkaan siihen. En muista oikeasti sitä, että edes lapsena olisi aina ollut lunta. Ehkä tammi- ja helmikuussa, mutta ehdottomasti ei kyllä jouluna ainakaan.

Millaisia muistoja teillä on talvesta? Oletteko te talvi-ihmisiä?

Hyvää viikonloppua!

Takki: Torstai // Pipo: Nike // Housut: Halti // Kengät: Partioaitta // Huivi ja hanskat: Vanhat

Kaikki kuvat: Teemu Salminen