28.12.2016

Työkokonaisuus


Älä koskaan aliarvioi luottokokonaisuuden merkitystä huonompana päivänä.

Olen viimeaikoina tuntunut pitävän samaa työkokonaisuutta ylläni jatkuvasti. Viime aikoina tarkoittaen noin suunnilleen viimeisen vuoden ajan suunnilleen. Farkut vaan ovat lopulta niin helpot, hyvin harvoin käännyn enää mekkojen ja hameiden puoleen. Joka sinällään on sekin outoa, kun kuitenkin tykkään niitä käyttää. Aamulla vaan etenkin se sukkahousujen päälle kiskominen tuntuu kovin vaikealta, niin housuilla pääsee paljon pidemmälle, Toisaalta taas, miksi stressata siitä asukokonaisuudesta jos on jo olemassa sellainen jossa viihtyy ja samalla tulee ostettua vaatteita, joita tulee varmasti käytettyä. Tämäkin jakku tuntui alkuun hintavalta hankinnalta, mutta sen verran usein on tullut pidettyä, että alkaa olemaan hintansa väärti. Enkä näe että käyttö on ihan heti loppumassakaan.

Toisaalta, tässä on myös sellainen valtava etuisuus, että kun on kerran tottunut tietyn tyyppisen kokonaisuuden aamulla päälleen pukemaan niin ei ole asukriisejä enää aamusta. Eikä tarvitse sinä huonompana aamuna miettiä, onko oikeasti mitään päälle pantavaa, aina on sopivat vaatteet kaapissa odottamassa.

Tarkkasilmäinen saattaa havaita uuden laukun kuvassa. Pääsin aika pitkälle vuotta ostamatta uutta Longchamppia, mutta niin siinä vaan käsi, että Barcelonan outletkylässä tuli sitten vastaan vanhemman malliston laukku josta haaveilin jossain vaiheessa vaan oikealla hinnalla sen ostaminen ei oikeastaan tullut kysymykseenkään. Nyt kun se oli varsin tukevassa alessa, vaikkakin silti hintava, niin loppui itsehillintä. Veropalautukset auttoivat kyllä huomattavasti päätöksen teossa.


Nyt välipäivinä on suhattu tässä samanlaisessa kokonaisuudessa. Lomaa en tässä kohdassa pidä vaan saan töissä kaikessa rauhassa tehtyä loppuvuoden rästit ja valmisteltua enemmän ensi vuotta. Se varsinainen loma sitten taas maaliskuussa. Sopivampi itselleni tämä tahti kuin se, että olisin tässä kohdassa useamman päivän lomalla. Vaikka toisaalta kyllä se aavistuksen korpeaa kovin monen muun ystävän ollessa lomalla. Se on näitä valintoja tämä. Toisaalta ainakin saa tehtyä eikä tule samaan kaaokseen joulun ja uuden vuoden vieton jälkeen.

Syksyn aikana rästiin jääneiden asioiden hoitamista siis enemmänkin, ehkä sekin jollekin kauhistus, mutta on kuulkaa mahtava tunne päästä aloittamaan uusi vuosi uudelta pohjalta ja kaikki tämän vuoden rästit hoidettuina pois. Tulee muuten salillakin käytyä samalla pieteetillä ja herkuttelukin jäi tasan jouluun. Hyötynsä se tässäkin.

Oletteko te vapailla välipäivät vai painetaanko siellä töitä?
Hyvää keskiviikkoa!


24.12.2016

20.12.2016

Viime viikon pyöritys


Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin liian kiireinen, jos haluat jotain, teet sille aikaa. 

Viime viikko niitä viikkoja, joita meistä jokaisella varmasti aika ajoin on. Niitä viikkoja kun koittaa vaan mennä eteenpäin ja saada kaikki sillä viikolla olevat asiat hoidettua. Niitä viikkoja, kun suurin osa asioista kaatuu samalle viikolle ja tekemistä on oikeastaan enemmän kuin mihin olisi lopulta aikaa. Kun sitä tekee aikaa juuri niille asioile, joista saa eniten voimia pakollisten asioiden suorittamiseen. Kaksi päivää töiden takia reissusa ei oikeastaan helpota ollenkaan tilannetta kun on muutenkin kiire. Toki siellä saa paljon aikaan ja hyvät naurutkin työkaverin kanssa siitä, että matkustuslookki on kohtalaisen samanlainen. Plussana toki sillä reissulla sai nukuttua kunnon yöunet, kiitos 04:00 herätyksen niin uni tuli todella nopeasti illalla. Eikä siitä treenistäkään tullut sitten oikeastaan tingittyä.

Sen sijaan vaikkapa asukuvista oli aivan turha edes haaveilla. Ainoat asuun viittaavatkaan kuvat ovat siis nuo meidän reissun matkustuskuvat ja ensimmäinen kuva eli perus mustaa toppatakkia ja Mulberryn suosikkihuivia. Perusvaatetuksella mentiin noin muuten, siis farkuissa, t-paidalla ja jakulla. Päivästä vaihdellen joko mustalla tai harmaalla. Ei kovinkaan mielikuvituksellista, mutta moiselle ei oikeastaan ollut aikaa. Mielikuvistukselle siis.

Yhdistettynä vielä viikonloppu täynnä menoa ja tekemistä, niin aikaa riitti juuri ja juuri treenaamiselle (josta siis en vieläkään osaa oikeastaan tinkiä).


Tällä viikolla se sitten iski maanantaina päin näköä, se todellisuus, että joulu on siis tänä viikonloppuna. Se tarkoittaa massiivista siivoamista vieraiden saapuessa joulupäivänä, toki myös jääkaapin täyttämistä sitä varten. On tunnustettava, että meillä on kertakaikkisesti ei yhtään joulukoristetta edillä edes tällä hetkellä. Lahjat tilasin marraskuussa ja niitä on haettu pitkin joulukuuta postista. En sinällään vastusta joulua, pidän siitä, mutta joulun tunnelma on jäänyt kyllä aika pitkälle tänä vuonna kaikkien muiden kiireiden jalkoihin. Eiköhän se sieltä kuitenkin hiljalleen jossain kohdassa tule sekin.

Kuvat kertovat omaa karua saldoaan siitä, miten viime viikko todellisuudessa kului, muutaman hassun kuvan voimin on tämäkin postaus mentävä. Vana hiljalleen se kiire hellittää, aattoaamuna viimeistään ellei aikaisemmin. Hiljentyminen ja rauhoittuminen tulee hyvään saumaan kyllä, vaikkakin sitten vain kolme päivää. Tosin päätöksellä tänä vuonna liikkua mahdollisimman vähän pois kotoa. Tähän päälle jos vielä yhdistäisi järjettömän ajamisen paikasta toiseen niin hulluksihan sitä tulisi vielä.

Sain jotain kuitenkin tässä tällä viikolla tehtyä, jota olen lykännyt hyvän aikaa. Kävin lounaalla maanantaina silmälääkärissä ja vaikka näkö ei ole pahemmin muuttunut, niin uudet lasit on laitettu tilaukseen. Edelliset kestivät kiitettävät neljä vuotta, mutta aika hitusen uusiutua. Tosin hengettömät ne uudetkin ovat, sen verran hyvin tässä mallissa on tullut viihdyttyä.

Miten teillä on sujunut joulunalus aika?
Mahtavaa jouluviikkoa!


14.12.2016

Barcelona


Matkustaminen - Ensin se jättää sinut sanattomaksi, sitten se tekee sinusta tarinankertojan.

Kävimme Kotinörtin kanssa nauttimassa auringosta Barcelonassa viime viikolla. Itsenäisyyspäivän ympärille sijoitettu loma antoi kolme kokonaista ja kaksi puolikasta upean aurinkoista päivää jonka aikana ehdittiin pakollisten nähtävyyksien ohella kiertämään niin outletkylää kuin nauttimaan rannasta ja maisemista. Itse nautin eniten kukkulalle kiipeämisen ohella rannasta. Välimeri on kaunis ja aurinko helli koko reissun ajan vaikka tuulta piisasi sitten samalla kuin aurinkoakin.

En ole aikaisemmin Barcelonassa käynyt, joten aika perus turistijuttuja tuli koettua vaan senhän takia kaupunkeihin matkustetaan, että näkee ja kokee asioita. Olkoonkin että ovat vanhat kunnon ho on hop off bussit joilla kiertää ja kuulee nähtävyyksien ohella historiaa. Loppu aika tulikin sitten käveltyä niin paljon, että aktiivisuusranneke tuntui sekoavan välillä. Tärkeintä lieni kuitenkin se yhdessä vietetty aika miehen kanssa.

Alla muutama suosikkikuvani reissusta. Instassa muutamia enemmän.
Oletko käynyt Barcelonassa? Mikä on suosikkikohteesi matkustaa?
Upeaa viikon jatkoa!





11.12.2016

Kaksi vuotta elämäntapamuutoksesta


En ehkä ole siellä vielä, mutta olen lähempänä kuin eilen. 

Kaksi vuotta sitten kirjoitin tämän tekstin siitä, miten haluan olla terveempi ja miten haluan oppia syömään oikein. Kipuilin monen asian kanssa kroppani suhteen tuolloin ja teen niin ajoittain edelleen. Kerroin haluavani oppia syömään oikein, enkä ajatellut liikkumista ollenkaan. Kuvissa on vasemmalla puolella vuoden 2014 marraskuun kuvia, oikealla viimeisen kuukauden tai kahden aikana otettuja kuvia. Ihan rehellisesti, näytän onnelliselta noissa kahden vuoden takaisissa kuvissa, mutta en sitä ole. Kävin silloin läpi valtavia muutoksia työelämässä, itseasiassa se suurin pommi oli vielä tuossa vaiheessa tapahtumatta. Olin muuttanut kohtuu äskettäin ja elämässä moni asia oli vasta asettumassa uomiinsa. Aikaa porjektille ei oikeastaan olisi ollut.

Mutta olin niin kyllästynyt omaan kehooni, voin siinä niin pahoin, että halusin tehdä asialle jotain. Ajanpuute, jaksamisen puute... Kaikki ne olivat toissijaisia, aikaa olisi ja jaksamistakin riittäisi, jos vaan saisin syömiseni kuntoon. Uskoin oikeasti, että hoikkana minulla olisi enmmän aikaa. Taistelin aamupalan kanssa kauan, pääosin myös itselleni sopivan ruokarytmin kanssa. Olen mussuttaja ja ahmija. En tiedä pääsenkö koskaan niistä eroon, edelleen syöminen vaatii valtavan määrän keskittymistä jos haluan tehdä sen edes jotakuinkin oikein. Ja minun on tehtävä se oikein, rasva ei kropasta muuten lähde. Alusta saakka sanoin, että tämä on elämäntapamuutos, ei laihdutuskuuri. Sitä se on ollutkin, en ole jättänyt juhlimatta jos sellainen tilaisuus on tullut, halusin oppia tavat loppuelämääni varten enkä voi lopun elämääni sanoa "Ei kiitos, olen dietillä".

Sain opeteltua aamupalan syömisen, jugurttia ja marjoja on se, mikä sopii itselleni. Yhditettynä erilaisilla pähkinöillä, siemenillä ja muilla rouheilla. Edelleen saatan jättää aamupalan väliin, se on huono asia, mutta niin vahva on luontainen vatustus sille, että en sitä söisi, että en ala sen kanssa tappelemaan niinä aamuina kun en vaan pysty. Välipalat sen sijaan muistan arkisin kellon tarkasti, johtuen pääosin siitä että työkalenterissa on sille muistutus. Skyr on oma valintani sen kanssa, proteiinia sopivassa määrin. Joka maanantai haen kaupasta viisi niitä matkalla töihin. Tylsää ehkä, onneksi siinä on niitä makuvaihtoehtoja. Muun ruuan kanssa syön kotiruokaa, teen sen itse ja samalla mittaan kaiken ylös. Töissä syön eväät, mutta useammin kuin kerran viikossa menen myös ulos lounaalle. Senhän takia Helsingin keskustassa on upeita lounaspaikkoja, että niissä syödään eikö?


Vuoden 2015 syksyllä hankin vihdoin salijäsenyyden. Halusin pudottaa painoa ensin pois ja mennä vasta sitten salille. Suurin pelko ei ollut oikeastaan se, että hajottaisin itseni kuten koitin myös itselleni uskotella, suurin pelko oli korvien välissä. Läski salilla. Naurettaisiinko minut sieltä ulos? Se pelko, oli ensin voitettava ja painoa saatava pudotettua. Jälkikäteen ajatellen, tein siis edelleen sitä suurinta työtä nimen omana korvien välini kanssa, en kroppani kanssa. Menin kuitenkin salille ja kävinkin siellä, enemmän tai vähemmän ahkerasti aina 2016 kevääseen saakka jolloin edessä oli stoppi. En kyennyt, enkä jaksanut. Siinä vaiheessa töissä tulevat haasteet löivät jaksamisen kanssa polvilleen. Tunnistin oireet sentään ajoissa: Oli valittava oma pää ja sen jaksaminen, tai itsensä loppuun kiskominen pakottamalla salille. Sali jäi, kävin kävelyillä ja puursin läpi tuskallisen puoli vuotta töissä.

Kipuilin koko kesän liikumattomuutta (koitin mennä salille aika ajoin, kävelylle pääsin useammin) ja ruokailua, kunnes syyskuussa lopulta päätin, että menen takaisin ja jatkan oikein syömistä. Paluu oli yllättävän helppo, asiaa edisti huomattavasti Polarin aktiivisuusranneke, jonka kanssa liikuttua tuli enemmän ja enemmän. Hiljalleen, vaikeimman kautta ymmärsin, että liikunta on se joka saa minut syömään oikein. Edelleen en voi totaalikieltäytyä kaikesta, mutta voin olla kohtuudessa. Liikkuminen auttaa siihen, että sanon ei kiitos epäterveellisyyksille. En ole ihan varma missä vaiheessa näin tapahtui, mutta tapahtui kuitenkin. Liikunta pitää erossa siitä, että mussuttaisin koko ajan. Edelleen saatan aika ajoin ahmia herkkuja, mutta se jää siihen yhteen kertaa.

En ollut vielä tyytyväinen syksyllä, rehellisesti en ole vieläkään. Kuukausiin mitään ei ole tapahtunut vaa'alla, mutta se onkin ainut missä ei ole tapahtunut. Vaatekoko on pienentynyt, en olisi koskaan uskonut tätä sanovani, mutta osalla merkeistä on yläosassa käytössä koko M (alaosassa siitä saanee vain haaveilla, mutta elän lantioni kanssa). Senteissä mitattuna, vaikka vaka näyttääkin liki samaa lukua koko ajan syyskuusta saakka on muutos tapahtunut. Sentit ovat lähteneet vyötäröltä, lantiolta, käsistä ja jaloista. Tilalle ovat tulleet hartiat ja jaksavat lihakset, rinnanympärys on kasvanut eikä suinkaan rasvan takia. Lihakset jotka reipas vuosi sitten eivät jaksaneet nostaa penkissä edes 20kg tangon painoa tekevät lyhyitä sarjoja (vaikeasti, mutta tekevät) 40kg kanssa. Käytännösä vuodessa se, mihin pystyi vuosi sitten on yli tuplaantunut niin kyykyssä kuin maastavedossakin, joka ikisessä liikeessä. Ennen kaikkea tekniikka on puhdas ja liikkuvuus on parantunut valtavasti. Voimahakuisella harjoittelulla yhdistettynä kehonhallintaan tuskin voi odottaakaan, että paino putoaa vauhdilla. Vaikka epätoivo välillä iskeekin vaa'an kanssa, niin silti tämä on se sopivampi vaihtoehto. Salin väliin jättäminen ei ole. Se ei ole siinä määrin vaihtoehto enää, että otan työmatkoille mukaan jo lenkkikamat ja kun Barcelonassa oli vaihtoehtona sali hotellilla niin olin sielä kolmena aamuna.  Vihdoin, rutiini.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että voisin mennä vaatekaupassa ottamaan sen vaatekoon 42 jokaisella merkillä, alaosan 44:stä puhumattakaan. Ongelma vaan on vähän eriskummallinen: Jouduin lahjoittamaan pois kahdet farkut jotka mahtuivat kyllä lantiolta ja vyötäröltä, mutta reidet ja ennen kaikkea pohkeet eivät enää mahtuneet kunnolla. En silti luopuisi niistä lihaksista, unohdetaan ennemmin siis farkut jotka ovat tiukat myös pohkeista, onhan noita olemassa bootcuttejakin.


Kun katson noita vanhoja kuvia, en voi kuin miettiä, miksi koskaan päästin itseni kuntoon, jossa päivittäisten asioiden tekeminen oli raskasta? Lopulta, en koskaan tule varmaan olemaan ihannepainossani jos tuijottaisin vain painoindeksiä. Jo vuosi sitten lihakseni painoivat kehonkoostumuksessa sen verran kun olisi hyvä, että painaisin kokonaisuudessaan. Enkä ole valmis luopumaan niistä lihaksista. Vaikeinta on edelleen korvien välissä. Näen peilistä edelleen ajoittain sen saman kehon kuin noissa vasemmalla olevissa kuvissa. Näen edelleen vain painon. Näen sen, mitä joskus olin. Vasta kun laitan kuvat vierekkäin, viimeisessä mukana myös vuoden takainen kuva, niin edes näen sen eron. Enkä siltikään ole ihan varma ymmärränkö, en meinannut tunnistaa itseäni vasemmanpuoleisista kuvista.

Sokeus omalle kropalle on eittämättä se suurin haaste, voittaa oma korvienvälystä on se haaste, joka on edelleen voitettava. Kroppa haluaa liikuntaa ja se haluaa syödä terveellisesti. Vielä kun uskoisi itsekin, että kyllä se olen minä. Kaivoin kaapista erään vanhan suosikkihameeni tuolta ajalta, sellaisen jonka muistan olleen tiukka ja istuneen 2015 kesällä jotenkuten ok. 2014 loppuvuodesta se ei istunut oikeastaan ollenkaan ja se oli hyvin epämukava päällä (tämän postauksen hame). Kiskaisin hameen päälleni avaamatta edes nappia tai vetoketjua. Sen takia sen säästinkin, jotta kun on päivä kuten tuolloin ja kaikki tuntuu siltä, että en ole edennyt mihinkään voin sovittaa noita vanhoja vaatteita, edes tuota yhtä.

Kaksi vuotta sitten ajattelin, että haluan kropan, joka on hoikka ja se oli ainut tavoitteeni. Vuosi sitten halusin auttaa sitä prosessia liikkumalla. Tänä päivänä sanon, että se sama hoikkuusihanne, joka oli tuolloin on ihanne johon en halua enää palata missään vaiheessa. Haluan ennen kaikkea lihakset ja kehonhallinnan takaisin. Se ei tarkoita tikkulaihaa, siihen pääsisin vain nälkäkuurilla yhdistettynä pelkkään aerobiseen liikuntaan ja siihen en ole valmis. Sen verran rakastan ilmestyneitä hartioita ja selkälihaksiani (päärynävartalolle aika harvinaista herkkua), että pysyn voiman haussa edelleen. Yksi tavoite on pysynyt samana koko kahden vuoden ajan: Haluan olla terve. Se on edelleen se pääasiallinen tavoite, veriarvojen ja lääkärin mukaan sitä olenkin. Mutta se lienee tavoite josta ei voi lipsua missään vaiheessa.

Vaikka vielä on edessä matkaa, niin pitkälle on myös tultu. Hiljalleen.

Hyvää sunnuntaita!


6.12.2016

Yksinkertaisuuden kauneus


Omista vähemmän, tee enemmän.

Olen huomannut vaatemakuni muuttuneen hiljalleen. Kenenpä toki ei olisi? Omalla kohdallani se muutos on tapahtunut suuntaan jossa puen aina vain yksinkertaisempia vaatteita päälleni. Mekon kuvt on otettu jo lokakuussa, olivat uinuneet muistikortilla siitä saakka. Yksinkertaisuudessaan kaunis mekko jonka juttu ovat hihat. Kovin paljon korujakaan en sen kanssa halua pitää, pitkät korvikset koristavat kokonaisuutta hyvin ja muuta ei sitten oikeastaan ollutkaan. Rannerekoru joka on ollut kädessä siitä saakka kun sen kesällä sain. Mekko on alunperin ostettu keväällä, se on on niitä ostoksia, jonka tein ja joka jäi kaappiin odottamaan vain parempaa aikaa, sitä hetkeä jolloin pitää sitä. Kun sellainen sitten tuli lokakuussa niin olihan se ilo kaivaa kaapista toimiva ja istuva vaate.

Mekko kuvastaa oikeastaan sitä, miten pääosin valitsen vaatteeni nykyään: Yksinkertaista, mutta tulisi olla joku juttu. Tässä tapauksessa hihat ovat se juttu jonka takia mekko ei kovin paljon muuta seurakseen saanutkaan. Mitä sitä koruilla sotkemaan. Viisikin vuotta sitten olisin varmasti mallannut siihen niin korua, vyöt kuin jotain muutakin koristetta, nykyisin alan taipumaan enemmän ja enemmän minimalismin puolelle. Tai käytännöllisyyden, ihan miten tätä haluaa ajatella.

Harkitsin hetken, jos toisenkin, kuvien julkaisua, näyttäähän tuo vihreä tausta tähän aikaan vuodesta jo väärältä, mutta toisaalta, mihinkäs ne juhlavaatteet siitä muuttuisivat. Tämä tosin olisi niihin tämän illan kuvatuimpiin juhliin etiketin mukaan liian lyhyet. Täällä, kuten niin monessa muussakin kodissa varmasti ne katsotaan ruudun välityksellä.

rauhallista itsenäisyyspäivää!

Mekko: Veromoda // Kengät: Deichmann

3.12.2016

Lumen keskellä


Ensilumi ei ole vain tapahtuma, se on maaginen tapaus.

En varsinaisesti ole talven ystävä, en ole koskaan ollutkaan. Suuri määrä vaatteita ja niiden toppaaminen päälle ei ole koskaan ollut se suurin suosikkini. Kaipaan valtavasti myös kesän valoa. Tähän toki helpotti työpaikan fyysisen sijainnin vaihtaminen, nykyinen on valoisa ja avara paikka, joten sitä valoa näkee edes sen ikkunan läpi koko päivän. Voisin ottaa työmatkasta ja työpaikalta sisältä ulospäin kuvat, instassa ne toki ovat jo olleet, mutta ehkä tännekin saakka. Vaan se ei ei ollut aihe josta tänään olin ajatellut kirjoittaa. Vaikkakin töiden muutto on kyllä se syy, miksi blogiin en ole hetkeen päässyt. On ihan pikkaisen eventtiä siinä hommassa että konttori saadaan muutettua ja pakattua. Oli kyllä sen arvoista.

Aiheena piti kyllä tänään olla talvi. En ole koskana tykännyt talvesta, paitsi olen huomannut taipuvani siihen kun on semmonen kiva pieni pakkanen ja lunta niin talvihan on ihan kiva. Ainakin ne ensimmäiset lumipäivät. Etelessä taisi kuvien lumi kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen tulivatkin vaihdellen loska ja jää kelit. Nyt taitaa olla joissain kohdissa pienesti lunta tarjolla. Sen verran kuitenkin pysyi lumi, että ehdin ystävän kanssa Ruukinrantaan kävelylle ja vähän, no kuten alemmista kuvista voi päätellä, myös heittäytymään lapsekkaammaksi.

Yksi talviharrastus, joka uupuu oikeastaan kokonaan itseltäni on laskettulu (tai lautailu). Olen muutaman kerran käynyt kokeilemassa, mutta ei se vaan ole se oma juttuni. En tiedä olisiko se, jos olisin lapsena siihen tottunut. Olin hiihtolomat mummin ja ukin kanssa mökillä, enkä kyllä vaihtaisi niitä Tammisaaren hiihtolomia ja niiden muistoja pois mistään hinnasta. Mutta arvattavasti siellä ei pahemmin lasketeltu. Toisinaan mietin, pitäisikö lajia kokeillanäin aikuisena uudelleen. Sitten avaan Rukan tai jonkun vastaavan paikan sivut ja tuijotan hetken hintoja jonka jälkeen suljen sen välilehden kokonaan koneella. Josko kuitenkin priorisoisin sekä lomapäiväni että rahani johonkin muuhun. Pitäisi ehkä katsoa vähän lähempää kuin suoraan Lapista. Varsinkin kun haluaisin Lappiin myös kesällä kun on yötönyö ja syksyn ruskaan ja sitten haluaisin kuitenkin ulkomaille... Että joo, loppuu kyllä varallisuus jos vielä menee laskettelemaankin.


Joten siis lumesta tulee nautittua nimenomaan täältä etelästä käsin silloin kuin sellaista luksusta täällä on tarjolla. Kovin harvoin lopulta mutta kuitenkin yleensä sen kerran tai kaksi vuodessa. Niinpä siis tulikin tehtyä lumienkeliä ja kokeiltua klassikkoa lunta kuusen (oli kyllä mänty) oksalta kasvoille. Siis niitä tavallisia talvipäivän iloja joita sitä tuli koettua lapsenakin. Jos olisi ollut oma kotipiha olisin varmaan tehnyt lumilyhdynkin, mutta en sitten meren rannalle tehnyt, eipä tosin ollut kynttilääkään mukana.

Kaikkineen on kuitenkin myönnettävä, että etelän talvi, jossa pysyy pystyssä ja jossa ei ole lunta yleensä koko talvea polviin saakka sopii itselleni paremmin. Niin paljon kuin hetken aikaa lumesta nautinkin, niin mitä luultavammin kyllästyisin pitkässä juoksussa siihen lumen määrään. Toisaalta en ole tottunutkaan siihen. En muista oikeasti sitä, että edes lapsena olisi aina ollut lunta. Ehkä tammi- ja helmikuussa, mutta ehdottomasti ei kyllä jouluna ainakaan.

Millaisia muistoja teillä on talvesta? Oletteko te talvi-ihmisiä?

Hyvää viikonloppua!

Takki: Torstai // Pipo: Nike // Housut: Halti // Kengät: Partioaitta // Huivi ja hanskat: Vanhat

Kaikki kuvat: Teemu Salminen

21.11.2016

Lyhyt hetki irti arjesta


Kyse ei ole siitä "onko aikaa" vaan siitä tekeekö aikaa.

Edellisessä postauksessa puhuttiin jo hitusen priorisoinnista ja jatketaan siitä tässä postauksessa. Mistä ihmeestä sitä aikaa oikein saa kaivettua, miten ihmeessä aika riittää kaikkeen? Eihän se riitä, se on ihan totta. En voi mitenkään sanoa, että olisi enemmän aikaa käytössä kuin kenelläkään muullakaan. 24 tuntia on täälläkin vuorokaudessa käytettävissä ja kun siitä laskee pois nukkumisen niin hereilläoloaikakin on aika sama kuin muillakin (pyrin nukkumaan sen 7-8h joka yö). Töissä tulee vietettyä aikaa tietty aika, enemmän hyvin monena viikkona kun se 37,5 tuntia joka ei sekään välttämättä ole hyvä asia. Silloin sitä koittaa ottaa ilon irti näistä hetkistä jotka ovat olleet kohtalaisen harvinaisia: Lounas ystävän kanssa keskellä työpäivää. Kun tarkoituksella sanoo työkavereille, että on lounaalla ja lätkäisee puhelimen äänettömällä. Kyllähän sitä mailissa odottaa sitten ongelma jos toinenkin, mutta se 45 minuuttia totaalista vapaa-aikaa on aika luksusta. Enemmänkin lienee tosin tulossa työpaikan muuttaessa Helsingin keskustaan viikon sisällä. Vaan sitä ennen hyvä muistutus, että näinkin ehtii nopeimmat kuulumiset vaihtaa. Ja saada myös pitkästä aikaa asukuvat blogiinkin, vaikka mallin olo ei ollut kovin hehkeä.

Vaan mistä ihmeestä se aika sitten kiskotaan? Töihin ja salilla käyntii? Kyllähän se niin menee, että se on sosiaalinen elämä joka siinä jää vähemmälle. TV:n katsomisen voi unohtaa kokonaan, ainakin omalla kohdalla se on jäänyt niin arkena kuin viikonloppunakin. Samoin uutisten puolelta luen enää ns. uutiset. Jos joku kertoo jostain julkkiksesta, niin olen aivan pihalla mistä puhutaan. Itselleni turhaa informaatiota joka jää lukematta, vaikka muutoin selaankin Ylen ja BBC:n pääuutiset ja omalistan mukaiset uutiset joka päivä lisättynä jokusella talous ja IT puolen juttulla. Sen lisäksi karsimisen kohteeksi on jäänyt kodin hoitaminen ja ruuan laitto. Siivous tehdään mahdollisimman tehokkaasti kerran viikossa samalla kun pesukone rullaa kaikki vaatteet kerralla puhtaiksi. Ruokaa taas laitetaan kerralla viikon tarpeiden verran, eihän se kovin vaihtelevaa ruokaa ole syödä samaa kolmea iltaa putkeen, mutta ainakin on ruokaa. Viikonloppuna siis valmistellaan viikko kerralla.

Yksi karsinnan kohde on ollut shoppaus. Ennen vietin tunti tolkulla netissä ja vielä siihen kauppoja kiererllessä. Edelleen sunnuntai aamuisin vilkaisen verkkokauppoja, mutta vähemmän aikaa ja vielä harvemmin mitään saan lopulta tilattua. Kyllähän noilla sinisillä farkuilla, mustilla jakuilla ja valkoisilla puseroilla noita työpäivä menee vielä uudelleen ja uudelleen. Pitkästä aikaa kävin hetken pyörimässä ostoskeskuksessa pari viikkoa sitten ja kyllä olo oli kuin puulla päähän lyöty siellä vaatekauppoja kiertäessä. Ehkä Barcelonassa sitten lisää vaatteita.

Ja sitten sitä karsii niistä tärkeistä ja rakkaista, bloggaaminen on jäänyt todella vähälle vaikka tämä vetääkin monesti puoleensa. Ei kuitenkaan aivan yhtä paljon kuin salille meno tai muutama muu projekti. Kun ne voittavat niin tästä sitten karsii vähemmälle. Kun koneella ei ole aikaa enää istua joka päivä. En tiedä onko se huono asia, että istuu koneella vähemmän aikaa?

Mistä te karsitte? Mikä on teille sitä omaa aikaa ja pieniä taukoja arjesta?

Upeaa maanantaita ja uutta viikkoa!

Neuletakki: VILA // Pusero: Tommy Hilfiger // Huivi: Mulberry // Farkut: GAP // Laukku: Longchamp

Molemmat Kuvat: Teemu Salminen

18.11.2016

Salil eka, salil vika


Ainut huono treeni on treeni, jota et tehnyt.

Sain kyselyä, millaista treeniä oikeasti teen ja miten aika riittää treenaamiseen. Sanottakoon alkuun, että en ole millään tavalla liikunnan ja liikkumisen ammattilainen, joten kerronkin omasta näkökulmastani liikunnasta joka minulle sopii,. Oma lajini on ehdottomasti salilla käynti. Pyrin pääsemään salille sen kolme kertaa viikossa, kaksi on aivan ehdoton minimi, neljä alkaa olemaan luksusta. Miksi salilla käynti? Katsoa painojen nousevan, hitaasti mutta varmasti koko ajan treenatessa on se, joka antaa potkua harjoituksiin kerta toisensa jälkeen. Kun jalat jaksavatkin nostaa enemmän, kun kädet vaativat enempää painoja jotta lihaksissa tuntuu missään vaiheessa, kun selkälihakset ylipäätään edes tuntuvat olevan olemassa.

Salilla käynti on myös ns. no excuse - laji itselleni. Se, että sali on kalenterissa niin sinnehän mennään juuri silloin. Jos kävisin jossain ryhmäliikunnassa tiettyyn aikaan niin skippaisin nämä herkästi. Ei siihen tarvittaisi kuin yksi pidempi työpäivä, jäisi yksi kerta väliin niin kappas kun jäisivät loputkin. Tunnen itseni liian hyvin. Sali on auki ilta yhteentoista, ei ole mitään tekosyytä olla menemättä vaikka työpäivä venyisikin sen ratkaisevan 15min, mahdollisesti jopa 30min.


Käytännössä salilla käynti ei kaiketi ole se maailman paras laji painon pudottajalle joka haluaa tuloksia välittömästi samantien. En halua puhua laihduttamisesta, oikeastaan oikein olisi mielestäni puhua rasvan kadottamisesta. Kovin moni painon pudottaja kun seuraa tätä rasvan katoamisen prosessia vaa'an kanssa ja niin myös minäkin jossa kohtaa lyhyellä tähtäimellä lihasten kehittäminen ei ehkä ole se paras tapa saada paino laskemaan. Kun paino pysyy liki grammalleen samana joka ikinen päivä yli kuukauden ajan niin alkaa sinä hiljalleen tuntumaan, että ihan sama mitä tekee niin mitään ei tapahdu. No tapahtuuhan sitä, vaaka vain on väärä paikka siinä kohdassa. Mittanauha käteen osoittaa kyllä selkälihasten levinneen useamman sentin ja senttejä lähteneen niin vyötäröltä kuin lantioltakin. Aluksihan paino kyllä räsähti alaspäin. Salilla itselläni on alusta saakka tavoitteena ollut nostaminen ja painon lisääminen siihen paljonko rautaa nousee, niin kyllä se niin menee, että omaa painoa on turha tuijottaa vaan ennemmin vaatekokoja ja senttejä. Kyllä se lihas sitä rasvaa pois työntää sieltä kehosta, tuppaa vaan painamaan enemmän. Vielä kun muistaisi sen itsekin...

Ihan pelkkaa nostamista ei viikoittainen treeni tällä hetkellä sisällään pidä. Olen äärettömän huono kehonhuollossa, mutta koitan parhaani mukaan edes kahdesti viikossa venytellä vähän pidempään ja ennen kaikkea rullata foam rollerilla selkää auki paremmin ja paremmin. Läheskään aina tämä ei onnistu, pääosin keho kyllä muistuttaa sitten, että unohdin venytellä. Yleensä jalkapäivän jälkeisenä päivänä kun portaisen alas kävely on hyvin tuskaisaa. Kolmesta salikerrasta yhden vähintään 30min teen pelkällä kahvakuulalla, kiireviikkoina tämän teen kotona. Erityyppinen treeni pitää mielen virkeänä ja toisaalta syke on hyvin eri lukemissa nopeatempoisessa treenissä kuin nostaessa painoja. Tämän lisäksi sitten hissuksiin kävelyitä sen mukaan kun on aikaa.


Mistä se aika sitten löytyy? Karsimalla kaikesta muusta. TV:n katsominen oli ensimmäinen joka jäi pois. Hyvin monet arkena syömisreissut ystävien kanssa jäivät myös lauseen "Käykö sulle kahvittely, ehtisin salille ensin?". Voin kertoa, että yksikään ystävä ei ole sanonut, että ei käy, haluan kanssasi ennen kaikkea syömään enkä voi odottaa että käyt urheilemassa. Säännölliset salipäivät myös auttavat, maanantai, keskiviikko ja perjantai ovat ne omat päiväni. Eihän siellä salilla asua tarvitse (vaikka instafeedinistäni voisikin ajatella, että asun siellä).

Kaikkineen tein tietoisen päätöksen vuosi sitten, että aikaa salille on riitettävä. Se päätös hajosi kevään ja kesän aikana syistä, jotka voisi tiivistää: Työt ja siellä vaadittava puolen vuoden venyminen. Nyt kun se on ohitse, palasin päätökseen. Vielä oikeastaan sinnikkäämmin kuin aikaisemmin.

Sellainen siis se minun liikkumiseni, saan kaikkein eniten intoa sitä rautaa saa nousemaan enemmän ja enemmän ja hiljalleen saavuttaa niitä omia haamurajojaan. Millainen sinä olet liikkujana?

Hyvää perjantaita ja viikonloppua!

P.S. Jos haluat vilkaista enemmänkin liikuntaan liittyviä kuvia ja juurikin näitä samoja salikuvia muiden kuvien seassa, niin seuraa blogin somea (varsinkin instaa): Facebook, Instagram


Kaikki postauksen kuvat: Teemu Salminen (kurkatkaapa se Teemunkin insta, lisää salikuvia)

9.11.2016

Villaa talven keskelle


Tervetuloa talven lumiset päivät.

Täällä ne taas ovat, talven lumiapäivät. En kyllä ihan oikeasti odottanut niiden alkavan jo marraskuun alussa, mutta pukeutumiskysymys tämä kuitenkin lopulta on. Aavistuksen harmissani olen että syysvaatteet sai pakata pois, nahkatakin käyttö jäi aika lyhyeen, mutta lumella mennään siis. Etelässä saa oikeastaan kahlata hangessa, kuvat ovat viikonlopulta. Sunnuntain jälkeen lunta  on tullut vain lisää.

Kylmällä luotan itse ennen kaikkea villaan. Toki myös sekoitteisiin, mutta kyllä ne Irlannista kannetut ja Äidin tekemät neuleet vaan pääsevät juuri nyt oikeuksiinsa ja ahkeraan käyttöön samantien. En ole kyllä mikään talven ystävä pidemmän päälle, mutta tällä mennään kun tätä nyt on. Sää nähdä kauanko kestää.


Sinällään keli on kaunis ja lumi antaa valoa. Lenkkeily tosin on haasteellisempaa mutta muuten ei liikunnassakaan eroa tule. Kävely lumessa on kyllä tehokasta liikuntaa, vaelluskengissä tuntui sujuvan yllättävän hyvin. Hölkkääminen sitten vähemmän hyvin, mutta onneksi salilla voi hikoilla ulkona olevasta kelistä huolimatta.

Millainen talvi sillä suunnalla on?
Upeaa keskiviikkoa!

Neuleet: Aran sweater market
Farkut: GAP
Kengät: Deichmann
Laukku: Longchamp

5.11.2016

Marraskuun alku


Kuulumisia, voi niin pitkästä aikaa kuulumisia. Aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Riikasta palauduttiin ehjinä takaisin kotiin saakka. Autossa lastina kiitos urheiluliikkeiden alet useampi kuin pakollinen Niken tuote. Vaan onpahan treenikassi ja pipo ja uudet lenkkarit lenkille ja salille. Käyttöön kaikki ovat menneet samantien. Aikuisena ihmisenä voinen myös todeta että kyllä mukana oli myös se puolen vuoden satsi skumppaa. Eipähän tarvitse miettiä mitä vaikka tämän päivän tupareihin vie mukanaan.

Riikan reissun jälkeen olinkin sitten viikon kipeänä. Tiukasti istuva flunssa alkoi jo laivassa takaisin ja sitä sitten keskitikin sen viikon verran. Yskää vieläkin pidempään, toivoa sopii että hetkeksi aikaa olisivat siinä nämä taudit tältä vuodelta.


Pääosin jos joku nykyisin kysyy mitä kuuluu niin vastaan arkea. Arki ei ole huono asia. Arki on pieniä iloja joita on myös kerennyt muutamia tässä olemaan. Syyskuu töissä oli hektistä ja kahden ihmisen työt hoitaen. Vaan lokakuussa odotti palkkio kun uskomattoman hienojen ihmisten kanssa vietettiin yhdessä Lintsin valokarnevaalissa aikaa. Minähän en siis laitteisiin juuri mennyt, mitä nyt vuoristorataan, vaan huomasi päässä kun katsookin vaan niitä pahimpia. Kaunishan lintsi oli valojensa kanssa syksyllä.

Mukaan on mahtunut myös ystävien kanssa musikaalireissu ja Helsingin kaupunginteatterin Shrek. Huikea kokemus, olkoon kuinka lasten musikaali niin on se silti vaan ihan mielettömän hieno. Nauraa sai vedet silmissä ja hyvillä mielen sitä todella teatterista poistuikin.


Yksi viikonloppu tuli myös vietettyä ystävien kanssa vapaa-ajan toimintaa ja sen organisointia miettien. Hyvä seura takasi tehokkaan arjesta irtoamisen sekin.

Töiden vastapainoa on myös tarjoillut liikkuminen johon viikon kipeilyn jälkeen palasi enemmän kuin mielellään. Nelisen kertaa viikossa tulee jotain tehtyä, enemmänkin voisi vaan muutakin elämää kun on niin itseasiassa sehän on vallan hyvä määrä.

Edessä olisi tämän vuoden puolella vielä yhdet isommat syntymäpäivä juhlat, yhdet tuparit, viiden päivän Barcelonan reissu ja vaikka mitä ja kaikkea. Työpaikkakin muuttaa Helsigin keskustaan ja matkustaminen julkisilla on hiljalleen sekin edessä viiden vuoden autoilun jälkeen.

Sellaista tänne? Miten siellä on lähtenyt marraskuu liikkeelle?

Aurinkoista lauantaita!

Täällä suunnataan DigiExpon puolelle hämmästelemään ennen illan juhlia.


16.10.2016

Matkustusviikko päättyi Riikaan


Elämän parhaat hetket jaetaan ystävien kanssa.

Tällä viikolla on tullut matkustettua lähimaihin ns riittävästi. Keskiviikon Ruotsin reissun edustaminen alkoi aamu 4:30 heräämisen jälkeen edustamisella 7:50 Tukholman kentältä ja kotona samana yönä oltiin 00:50. Työllä on hintansa, joskus se on kutistunut määrä vapaa-aikaa mutta toisaalta se on sen muuten sen verran kivaa että nämä itselleni ainakin extreme päivät kestää kyllä.

Perjantai loppuikin sitten lautan ja ajon kautta Riikassa. Viikonlopun mittainen reissu ystävien kanssa ja paluu maanantaina. Reissua etsittiin suunnittelemaan kauan, edeltävästä onkin se yli 5 vuotta. Upea päästä edes hetkeksi reissuun yhdessä ystävien kanssa.


Riika on kaunis pieni kaupunki jonka vanhan kaupungin ja keskustan muutenkin ehdimme kävelemään jo eilen läpi. Tänään sitten auton tuoman vapauden turvin vähän pidemmälle. Huomenna vielä aamupäivällä shoppailua edessä ennen ajoa Tallinnaan ja lautalla takaisin Suomeen.

Sää suosi eilen myös matkaajia. Tuuli oli kiitettävän navakka mutta aurinko ainakin paistoi koko päivän. Eilisen shoppailusaldona olikin sekä itselle että miehelle uudet talvitakit. Paikallinen Stocca tarjoili Hullarit myös täällä ja miehen rennompi veden kestävä talvitakki oli tukevassa Hullaritarjouksessa. Itselleni löyty normaalihintainen takki mutta kun sopiva on niin sopiva otetaan. Tällä kertaa sopiva molemmille olikin sitten tukevasti kotimaista Luhtaa.


Muutoin päivää vietettiin puistossa, miehitysmuseossa, vanhassa kaupungissa ja Zeppelin halleilla. Ostettavaa olisi vaikka kuinka ollut tarjolla, etenkin miehelle, mutta aika vähissä määrissä pysyttiin. Korkokengät ostin itselleni vielä takin ohessa ja päivän aikana toki syötiin ja juotiin hyvin.

Kaikkineen Riika on mainio viikonloppu kaupunki ja vielä lähellä Helsinkiä. Autolla tai lentämällä.

Täällä siis viikko pitkää päivää töissä ja viikonloppu seikkailua. Millainen viikko siellä on ollut?

Hyvää sunnuntaita!


9.10.2016

Viikon kuulumiset


Pilvisenäkin päivänä aurinko paistaa jossain.

Tämä viikko on ollut sillä hyvällä tavalla kiireinen. Töissä on tullut tehtyä paljon juttuja ja siellä onkin tullut oltua vähän tavallista pidempää päivää. Se tulee tasoitettua alkavan ja sitä seuraavan viikon aikana joten sinällään pitkät päivät eivät ole ongelma. Toisaalta olen myös onnekas ja aidosti pidän myös työstäni ja se haastaa aivojani juuri sopivalla tavalla ja haasteita on annettu hyvissä määrin lisää tasaisesti.

Viikolla on myös tullut liikuttaa joka päivä. Salilla käytyä muutaman kerran ja yhden reippaamaan kotijumpan lisäksi on tullut ulkoiltua ja etenkin pururata on tullut koluttua hyvin. Huomaa tosin kehon tottuvan hyvin tiettyihin nousuihin, lienee siis paikallaan kiertää se eri suuntaan tässä ensi viikon aikana ettei pääse tottumaan liikaa. Aurinko on suosinut kyllä ulkoliikkumista urakalla, aurinkoa on tullut tankattua hyvin myös. Kohtahan sille mollukalle saa jo sanoa heihei.


Yllättävän vähän menoja sisältänyt viikko sisälsi maanantaina uuden auton oston. Ei mitään jännittävää tosin, ns ihan perus Fordi, mutta toki sellaisessa ei ole mitään vikaa. Uusi auto oli varsin tarpeen ja kun mies onneksi jotain niistä autoista ymmärtää niin minähän olin lähinnä vain mukana.

Muutoin olen nähnyt ystäviä paljon ja viettänyt aikaa myös heidän kanssaan liikkuen joka sekin on tervetullutta. Samoinon tullut pelattua erinäisiä lautapelejä viikonlopun aikana eli varsin rauhallisissa merkeissä mennyt Tämä viikko.


Rauhallinen viikko olikin tervetullut tähän väliin. Seuraava viikko onkin sitten tiukemmalla aikataululla varustettu. Sen verran tiukalla aikataululla että totesin liikuntojen menevän aamuille. Niinpä lauantaina tehtiinkin ruokaa valmiiksi viikolle ja selvittelin samalla uimahallin aukioloaikoja. Puoli 7 aamulla ei ole kyllä suosikkiaikani liikkua mutta liikkumalla jaksaa. Perjantaina onkin edessä reissu Baltiaan josta palaan vasta maanantaina. Eikä se edes ole viikon ainut reissu vaan edessä on myös Ruotsiin ja takaisiin lennähdys keskiviikkona. Baltia ja pieni pako arjesta tulee myös tarpeeseen.

Kaikkineen siis mahtava viikko takana ja upea viikko myös edessä. Hyvällä tavalla kiirettä ja aikaa liikkumiselle on onneksi jäänyt myös.

Millainen viikko sinulla on ollut?
Aurinkoista sunnuntaita!


5.10.2016

Rakkaudesta ulkoiluun


Unohda itsesi löytäminen, mene tekemään itsesi. 

Edelisessä postauksessa totesinkin, että treenaaminen on entistä lähempänä sydäntä koko ajan. Yksi parhaista tavoista itselleni liikkua on mennä ulos. Totuushan on se, että jotta kehittyisi pitää mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitää tehdä kovaa jotta kehitys näkyy missään ja mielellään vielä vaihtaa ohjeimiakin joita tehdä. Tarkoittaen siis omalla kohdallani lähinnä sitä, että pyrin käymään salilla sen kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja siihen päälle reippailla kävelyillä pururadan ylämäki - alamäki maastossa.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että meillä on kivenheiton päässä useampikin mahtava paikka joissa ulkoliikkua. Ulkona tekeminen kun on enemmän se oma juttuni kuin sisällä. Salilla kyllä, mutta ryhmäliikuntatunneilla koen oloni täysin avuttomaksi, etenkin sellaisilla tanssillisilla joissa huidotaan eri suuntiin. Menen aina aivan eri tahdissa kuin kaikki muut. Toisaalta huomaan myös vältteleväni säännöllisiä aikoja jolloin treenata. Se tuntuu aiheuttavan enemmänkin semmoisen "No en ehdi, en mene" reaktiota. Kun taas salille kun menee ja sen kaletenriin laittaa että töiden jälkeen on se edessä niin on aivan sama onko töissä kahteen vai ilta seitsemään. Se sali odottaa siellä kyllä.


Kun on vielä kelejä ja pystyy käymään niin menen ulos harrastamaan. Hiihto ei ole lajini, joka tarkoittaa että lumien tultua ulkomahdollisuudet kapenevat jossain määrin. Vaan niin kauan kun mahdollista, niin suunnistan ehdottomasti ulos. Jätemäen portaille ei kovin kauaa aja (kävelee kyllä niin kauan, että autolla sinne on mentävä). Porrastreenin saa tehtyä hyvin nopeasti ja ainakin oma kunto tuntuu loppuvan ensimmäisellä kierroksella jo kesken, tarkoittaa siis lisää liikkumista siltä osin. Samoin lähellä on Leppävaaran urheilupuisto joka tarkoittaa aivan mielettömän hyvää pururataa (en tiedä onko siellä yhtään tasaista suoraa) ja siihen lisäksi ulkosalia. Mahdollisuuksiahan paikka tarjoaa paljon enemmänkin.

Nämä kuvat puolestaan ovat viikonlopun suosikistani. Reipas kävely Ruukinrannan puolelta Munkkaan, vähän omalla painolla harjoittalua päälle laineiden iskiessä vain metrien päähän salista. Marraskuussa todennäköisesti tuolla on jo aivan liian kylmä, mutta siihen saakka koitan ainakin saada nautittua salista parhaani mukaan myös ulkona. Tämä ei kyllä omalla kohdallani ole sitä mukavuusalueen ulkopuolelle menoa ja kovaa treenaamista, mutta aika ajoin myös se perustreeni matalammalla sykkeellä on tarpeen. Olen huono menemään sen mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ulkona viihtyisin sitäkin useammin. Joku tasapaina kun löytyisi vielä, tiedostan itsekin että kehitys stoppaa jos pysyn vain siellä missä on kivaa.


Juuri senkin takia, että se mukavuusalueelta poistuminen on niin vaikeaa, niin koitan tehdä arkena sitä reipasta urheilupuiston pururataa ja jättärin portaita ja säästää tämän Munkan ihanuuden vain viikonlopulle. Ei siis siksi, ettenkö nauttisi tästä vaan juuri siksi, että tämä on mukavuuden puolella ja siinä kohdassa kehitys jää. Mikä sitten on se kehityksen kohde kysyt? Se on tällä hetkellä yksi hame. Siihen on matkaa. Tottakai se on terveellisyys ja hyvä olo ja jaksaminen, mutta juuri nyt, ihan rehellisesti, se on halu mahtua hameeseen joka olikin kokoa pienempi enkä halua sitä Britteihin palauttaa vaan ennemmin olen hameen vaatimaa kokoa.

Siitä huolimatta, että itselleni tämä on mukavuusaluetta, niin kyllä taas nautin viime lauantaina tästä treenistä. Salimaisema kun on merta, aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta niin kyllä siinä tulee liikkumisestakin ilo. Ja vaikka laitteisiin ei voi painoa lisätä, niin antaa se oma paino kuitenkin jotain vastusta. Itselleni siis rakkaudesta ulkoiluun on löytynyt myös se hyvä palauttava treeni jossa lihakset saavat vähän muistutella miltä tuntuu kun painot eivät ole maksimeissa ja seuraavana aamuna ei satukaan niin paljon.

Oletko sinä sisä- vai ulkoliikkuja?

Aurinkoista keskiviikkoa!

P.S. Tänään taas salille ja kovempaa painoa kehiin, Munkkaa sitten viikonloppuna enemmän.

30.9.2016

Ohi syyskuun, läpi repalaisen lokakuun


Syksy on uuden alku.

Syksyllä alkavat koulut, syksyllä aloitetaan uusia asioita. Vähän niinkuin uutena vuonnakin. Tänä vuonna syksy ja etenkin syyskuu tarkoitti hyvin paljon uusia asioita joihin tartuttiin suurella tarmolla. Se vanha joka seurasi mukana oli treenaaminen. Tältähän minä yleensä näytän kun töistä tulen. Ei siinä mitään työvaatteita katsella vaan töistä salille ja kotiin suihkuun joten nämä vaatteet ovat ne jotka pääosin päällä ovat kun töistä tulen. Koita tässä sitten asukuvia ottaa, ainakaan sellaisia joissa olisi jotain muutakin kuin mustan ja harmaan eri sävyjä.

Osittain tästäkin johtuen mietin pitkään syyskuun aikana myös sitä, jatkanko blogia enää ollenkaan. Reipas viisi vuotta on pitkä aika kirjoittaa blogia. Aluksihan tämä oli kerran tai jopa kaksi päivässä. Vasta viime vuonna hellitin sen tahdin kanssa ja tänä vuonna tahti on hidastunut vielä enemmän. Blogi oli alunperin se paikka, jonne suoltaa kaikki se intoilu muodista joka minulla oli. Elämäntapamuutoksen jälkeen aikaa ei ole muodille ja uudelle kosmetiikalle ollut läheskään samalla tavalla. Vapaa-aika on rajallista ja siihen aikaan kun puskee treenaamista niin yllättäen sitä aikaa kaikelle muulle onkin vähemmän. Kyllä sitä edelleen on, mutta ei samalla tavalla.

Töissä kiskaistiin kesän aikana läpi raskaita päiviä vaativia asioita. Vaan toisaalta on sanottava, että onneksi on töitä, joista on tullut ennemminkin jo intohimo kuin pelkkä työ. Moni kysyy töistä ajoittain, jotkut ystävät hämmästelevätkin miten jaksan tehdä 10h päivää (tarpeen vaatiessa pidempääkin). Koitan selittää, että kun se on puhdasta intohimoa sitä kohtaan mitä tekee, niin päivät menevät nopeasti. Toki tasapainotan sitä sitten sillä, että pidän ajoittain vapaapäiviä tai puolikkaita päiviä.


Vaan kun elämä on töitä ja treeniä (johon vielä vasta hankittu Polarin aktiivisuusranneke oikein kannustaa) niin muulle elämälle jää aika vähän aikaa. Siinä kohdassa on sitten valittava, kirjoitanko blogia, julkaisenko instaan kuvia, siivoanko, laitanko ruokaa vai kenties näenkö ystäviä. Yleensä viimeinen voittaa, siivoamistakin on kyllä joskus tehtävä. Kaikkea ei ehdi harrastamaan vaikka mieli kovasti tekisikin.

Toisaalta mietin sitäkin, että onko kerran tai kaksi viikossa ideaa päivitellä. Etenkin kun ne omat jutut alkaa olemaan enemmän tai vähemmän liikuntapainotteisia hiljalleen. Tai ulkolua tai mitä tahanda muuta, mutta harvemmin enää niitä asuja. Toisaalta sitten mietin sitäkin, että blogihan on minun eikä kenenkään muun. Sisältö samoin on omaani. Joten siis kun ollaan elämän vaiheessa, jossa elämänmuutos on edelleen se joka vie aikaa ja nousee korkealle prioriteetissa niin siitähän sitä sitten kirjoitetaan. Töistä kun en tänne ala kirjoittamaan, ne pidän siellä IT kuplan sisällä.

Joten senkin takia salivaatteita olisi tarjolla, tai oikeastaan ulkoiluvaatteita, salikamat noiden alla sitten, työvaatteet viikattuina salikassissa. Tai salisäkissä kuten ystäväni totesi. Onhan se vähän säkki, mutta mahtuu muuten Aivan Kaikki (ja paljon päälle ;) ).

Postauksen idea? Ensinnäkin sanoa, että olen elossa, vähän höpötellä kuulumisia ja todeta, että sisältö jatkossa ei varmaan etenkään tekstin kannalta ehkä ole jokaiselle ominaista, mutta toisaalta ehkä jollekin sitten enemmänkin sitä mitä oikeasti haluaa lukea. Tällaista elämä täällä suunnassa, miten siellä?

Upeaa alkavaa lokakuuta!

Paita: Penneys, Irlanti
Housut: Partioaitta
Kenfät: Fred Perry
Sininen laukku: Shirui 

28.8.2016

Kesä ja terveellisemmät elämäntavat?


Salaisuus onnellisuudelle on se, että hyväksyt sen, missä olet elämässäsi nyt ja teet parhaasi sen kanssa mitä sinulla on juuri nyt. 

Kesä ja terveellinen elämäntapa vai kesä ja skumppa? Omalla kohdallani jälkimmäinen ja pakko myöntää että arkeen paluu oli myös kropalle arkeen paluu. Kesä oli hyvä ja kesällä tuli tehtyä paljon asioita joista jäi paljon muistoja. Samalla se kuitenkin tarkoitti vääjäämättä turpoamista. Keho keräsi nestettä ja niitä höttöhiilareitakin tuli syötyä oikein urakalla. Myönnän tovin jos toisenkin rypeneeni itsesäälissä kun vaakalukemaa maanantaina aamulla katsoin mutta lopulta totuus oli se, että ihan itse sen lukeman sinne saakka sain. Pääosin, onneksi, siellä oli vain nestettä joka on helpompi saada pois kuin se varsinainen paino. Jota sitäkin tullut se kilo tai kaksi.

Vaan päätin samalla, ja juuri tämän postauksen kuvia katsoessani, että ihan turha sitä on tässä alkaa sen suuremmin miettimään. Fakta on se, että kesällä treenaaminen oli vähäisempää ja enemmän kävelyyn painottuvaa. Syöminen oli mitä sattui. Vaihtaisinko niitä kuumia kesäpäiviä mattolaiturilla pois? En. Vaihtasinko jalkapallon kisakatsomoita nachoineen pois? En. Vaihtaisinko aurinkonousun katselua ystävien kanssa skumppalasit kädessä pois? En.

Jos totta puhutaan, niin olisin voinut, todellakin olisin voinut elää tiukemmalla kuurilla ja samalla kieltäytyä monesta ja silti olla ystävien kanssa. Kohtuudessa pysyin hyvin usein, kun sanon skumppalasi kädessä niin tarkoitan lasillista, en koko pulloa. Kun sanon syömistä mattolaiturilla, en tarkoita pelkkää höttöä vaan mm rapuja. Silti nesteet pamahtivat kehoon ja laiskottelulla on hintansa.


Se hinta on ollut se, että olen tämän viikon ollut todella hankala. Oikeasti. Kun palaa takaisin vähähiilarisempaan, lähtee salille (vaikka ei huvita) ja lähtee kävelylle (vaikka ei huvita) niin kyllä siinä on ollut yhden jos toisenkin hermot koetuksella. Eniten ne omat. Keho huutaa sokerin ja vehnän perään ja jatkuvasti on nälkä vaikka kaloreita ja ruoka-arvoja katsomalla ruoka riittää varsin hyvin. On jopa määrällisesti enemmän kuin keväällä. Mutta kun ei ole sokeria niin johan temppuillaan. Pelastuksena ovat olleet Läkerolin salmiakkipastillit ja Jenkin hopeatoffee purkka. Vahvat maut työntävät sitä nälän tunnetta pois. En minä nälkää näe, sen verran voin sanoa että kalorisaanti on 1600-1700kcal päivässä eli missään nimessä kyse ei ole mistää nälkäkuurista.

Syksy ei menojensa puolesta ole mitenkään helpompi. Suinkaan en ole kotosalla viikonloppuja vaan jokainen niistä menossa. vaan päätös on selvä, herkkuja ei syödä eikä juoda. Se ei tarkoita, että olisin jättänyt syömättä eilisissä Venetsialaisissa ruuan, tietenkin söin ja vielä punnitsemattakin kaiken päälle, mutta ennen sitä tehty lenkki ja puutyöt kyllä söivätkin kaloreita. Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että ei se perus kotiruoka ole se, joka minua on lihottanut vaan se vuosia kestänyt väärin syöminen ja napostelu. No aamupalan syön edelleen töissä (kun lähtö on 07:30 kotoa niin en vaan saa muuta kuin vettä kurkusta alas). Sentään kuitenkin syön sen, johan tässä mentiin se 15 vuotta syömättä aamupalaa oikeastaan ollenkaan. Jo viikossa keho taas tottui siihen, että hei on aamulla nälkä.


Samoin kunnon lounas ja välipala. Välipala onkin sitten asia, jonka kanssa olen tapellut jo keväällä ja tappelen edelleen. Aamupalalla menee rasvaton maustamaton jugurtti (ajoittain myös skyr) ja siihen lisänä mustikkaa ja/tai vadelmaa sekä para- ja cashew pähkinää ja pellavansiemen rouhetta. Joka ikinen aamu tämä sama. Lounaalle salaattia (tomaattia, pinaattia, retiisiä, paprikaa, kurkkua, salaattia, sipulia... jotain näistä sekoitettuna) ja jotain proteiinia. Yleensä kanaa tai jauhelihaa, pääosin aina raejuustoa mukaan myös, vähintään kerran viikossa kalaa. Päivällinenkin on samaa kaavaa noudattava, vähän proteiinipastaa (raakapainona ehkä 30-35g) ja salaattia, raejuustoa ja vielä sitten jotain proteiinia. Joskus se pasta jää pois. Iltapalana usein kahden munan munakas, pääosin permesan/pecorino raasteella jamausteilla. Minulle tämä sopii, monelle muulle illan ruokajuomana oleva maito tuottaisi ongelmia mutta oma kehoni sen kestää ja sitä mielelläni juon. Sanoivat ne eri tutkimukset nyt mitä tahansa maidosta.

Toki itselläni taustalla on, kuten olen aikaisekkinkin sanonut, laaja verenkuva ennen elämäntavan muutosta ja säännöllinen tarkkailu. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että hyvin harvalle sopii identtinen ruokavalio kuin jollekin muulle jonka takia olen halunnut omani varmistaa lääkärillä. Aina se, että tuntuu hyvältä ei tarkoita, että arvot olisivat parantuneet. Minulla ovat ja siksi tiedän syöväni omalle keholleni oikein. Tai ei kai sitä kukaan koskaan täysin tiedä, mutta lääkärin mukaan syön, joten noudatan tätä.

Mutta se välipala, se tässä oli asiana. Se on ollut jotenkin kaikkein vaikein. Olen kokeillut hedelmää ja rahkaa. Olen testannut olemista ilman välipalaa ja kokeillut leivästä lähtien kaikkea. Joko se on liian raskasta tai liian vähän. Kunnes vahingon kautta opin eräänä kiireisenä toukokuun päivänä, että se oikea on itseasiassa proteiini jauhe veteen sekoitettuna. Kuulostaa oudolta eikö? Mutta se on itselleni se, jossa on sopiva määrä sitä energiaa jota kehoni siinä vaiheessa kaipaa. Kun juoksi palaverista toiseen ja kaivoi salikassista sinne otetut proteiinit niin sen jälkeen sujui treenikin ja nälkä pysyi hyvin päivälliseen saakka poissa. Siis ilta kuuteen joka on se meidän perus päivällisaika (ensin sali, sitten ruoka vasta). En sano, että tämä sopisi kaikille, mutta minulle kyllä, kaikkein parhaiten.


Vaan nyt on sitten aika tarttua niskasta itseä sen verran kiinni, että palaa normaaliin. Lopulta aika hyvin elokuun alkuun saakka mentiin siihen nähden että välillä oli kurinpalautuspäiviä. Mutta elokuussa ja lomalla sitten kaikki repesi. Mutta hei, nyt ollaan takaisin arjessa ja projekti jatkuu. Tätä se elämäkin on, joskus jotain muuta ja sitten paluuta takaisin siihen arkeen. Sen myöntäminen itselleen oli se varmasti kaikkein vaikein kohta. Todeta, että se kaiken maailman superdiettien laihtuminen ei ole se, mihin haluan  vaan tässä menee aikaa, mutta toivottavasti se tulos sitten pysyykin. Lopulta muutama kilo (siis rasvaa, ei niitä nesteitä) kesällä lisää tarkoittaa, että aika hyvin sain kuitenkin syötyä ja jotain edes liikuttua. Enemmänkin siis jo tapa joka on se positiivinen asia.

Miten teillä syksy on alkanut? Joko on palattu takaisin arkeen?

Aurinkoista sunnuntaita!