5.10.2016

Rakkaudesta ulkoiluun


Unohda itsesi löytäminen, mene tekemään itsesi. 

Edelisessä postauksessa totesinkin, että treenaaminen on entistä lähempänä sydäntä koko ajan. Yksi parhaista tavoista itselleni liikkua on mennä ulos. Totuushan on se, että jotta kehittyisi pitää mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitää tehdä kovaa jotta kehitys näkyy missään ja mielellään vielä vaihtaa ohjeimiakin joita tehdä. Tarkoittaen siis omalla kohdallani lähinnä sitä, että pyrin käymään salilla sen kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja siihen päälle reippailla kävelyillä pururadan ylämäki - alamäki maastossa.

Olen siinä onnellisessa asemassa, että meillä on kivenheiton päässä useampikin mahtava paikka joissa ulkoliikkua. Ulkona tekeminen kun on enemmän se oma juttuni kuin sisällä. Salilla kyllä, mutta ryhmäliikuntatunneilla koen oloni täysin avuttomaksi, etenkin sellaisilla tanssillisilla joissa huidotaan eri suuntiin. Menen aina aivan eri tahdissa kuin kaikki muut. Toisaalta huomaan myös vältteleväni säännöllisiä aikoja jolloin treenata. Se tuntuu aiheuttavan enemmänkin semmoisen "No en ehdi, en mene" reaktiota. Kun taas salille kun menee ja sen kaletenriin laittaa että töiden jälkeen on se edessä niin on aivan sama onko töissä kahteen vai ilta seitsemään. Se sali odottaa siellä kyllä.


Kun on vielä kelejä ja pystyy käymään niin menen ulos harrastamaan. Hiihto ei ole lajini, joka tarkoittaa että lumien tultua ulkomahdollisuudet kapenevat jossain määrin. Vaan niin kauan kun mahdollista, niin suunnistan ehdottomasti ulos. Jätemäen portaille ei kovin kauaa aja (kävelee kyllä niin kauan, että autolla sinne on mentävä). Porrastreenin saa tehtyä hyvin nopeasti ja ainakin oma kunto tuntuu loppuvan ensimmäisellä kierroksella jo kesken, tarkoittaa siis lisää liikkumista siltä osin. Samoin lähellä on Leppävaaran urheilupuisto joka tarkoittaa aivan mielettömän hyvää pururataa (en tiedä onko siellä yhtään tasaista suoraa) ja siihen lisäksi ulkosalia. Mahdollisuuksiahan paikka tarjoaa paljon enemmänkin.

Nämä kuvat puolestaan ovat viikonlopun suosikistani. Reipas kävely Ruukinrannan puolelta Munkkaan, vähän omalla painolla harjoittalua päälle laineiden iskiessä vain metrien päähän salista. Marraskuussa todennäköisesti tuolla on jo aivan liian kylmä, mutta siihen saakka koitan ainakin saada nautittua salista parhaani mukaan myös ulkona. Tämä ei kyllä omalla kohdallani ole sitä mukavuusalueen ulkopuolelle menoa ja kovaa treenaamista, mutta aika ajoin myös se perustreeni matalammalla sykkeellä on tarpeen. Olen huono menemään sen mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ulkona viihtyisin sitäkin useammin. Joku tasapaina kun löytyisi vielä, tiedostan itsekin että kehitys stoppaa jos pysyn vain siellä missä on kivaa.


Juuri senkin takia, että se mukavuusalueelta poistuminen on niin vaikeaa, niin koitan tehdä arkena sitä reipasta urheilupuiston pururataa ja jättärin portaita ja säästää tämän Munkan ihanuuden vain viikonlopulle. Ei siis siksi, ettenkö nauttisi tästä vaan juuri siksi, että tämä on mukavuuden puolella ja siinä kohdassa kehitys jää. Mikä sitten on se kehityksen kohde kysyt? Se on tällä hetkellä yksi hame. Siihen on matkaa. Tottakai se on terveellisyys ja hyvä olo ja jaksaminen, mutta juuri nyt, ihan rehellisesti, se on halu mahtua hameeseen joka olikin kokoa pienempi enkä halua sitä Britteihin palauttaa vaan ennemmin olen hameen vaatimaa kokoa.

Siitä huolimatta, että itselleni tämä on mukavuusaluetta, niin kyllä taas nautin viime lauantaina tästä treenistä. Salimaisema kun on merta, aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta niin kyllä siinä tulee liikkumisestakin ilo. Ja vaikka laitteisiin ei voi painoa lisätä, niin antaa se oma paino kuitenkin jotain vastusta. Itselleni siis rakkaudesta ulkoiluun on löytynyt myös se hyvä palauttava treeni jossa lihakset saavat vähän muistutella miltä tuntuu kun painot eivät ole maksimeissa ja seuraavana aamuna ei satukaan niin paljon.

Oletko sinä sisä- vai ulkoliikkuja?

Aurinkoista keskiviikkoa!

P.S. Tänään taas salille ja kovempaa painoa kehiin, Munkkaa sitten viikonloppuna enemmän.

6 kommenttia:

  1. Minä olen ryhmäliikkuja, pesäpallo ollut aivan ehoton ykkönen koko nuoruuteni. Viime vuonna sain järkättyä pesisporukan, mutta tänä vuonna pelikentällämme on kouluparakit ja olisi pitänyt löytää jokin muu pelipaikka.
    Salille koppeudun mieheni mukana, pyöräily on ihan kivaa, koiran kanssa kävelen päivittäin. Pallopelit olisi mukavia, jos jostain löytyisi peliporukka.
    Tsemppiä hame-projektiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesis olisi kyllä kiva kokeilla, ei ole tullut lapsuuden jälkeen mailaan tartuttua. Niinköhän sitä osuisi edes palloon enää :D

      Aurinkoista viikonjatkoa!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! :) Itsekin kirjoittelin juuri ulkoilusta ja kuinka sitä voi lisätä. :)
    http://ssiiripilketta.blogspot.fi/2016/10/syysulkoilua-ja-vinkit-lenkkeilyn.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Pitääkin käydä julkaisemassa tuo vielä viikonlopun aikana :)

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  3. Upeat ulkoilumaastot siellä onkin! Ulkoilu on minun juttuni - kävely lähinnä, sillä juoksu on kielletty (salaa kyllä välillä muutaman juoksuaskelenkin otan). Salille minua ei ole saanut enää vuosiin - eikä ryhmäliikuntatunneille. Mutta kotona on kuntoiluvälineitä - kun vain saisi aikaiseksi niitä käyttää.
    Vaikka ryhmäliikunnasta en pidäkään enää - nuorempana kävin jumpassa ja tanssin jazzbalettia - niin joukkuepeleistä tykkään - erityisesti koripallosta, jota aikoinaan harrastin enemmänkin - ja tutkailin tässä syksyllä jo, alkaako täällä meillä päin aikuisten koripalloharjoitukset. Alkoivat kyllä, mutta aika oli sellainen, ettei se sopinut.
    Tsemppiä - tuolla menolla se hame mahtuu pikemmin kuin arvaatkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koris olisi se laji kyllä täälläkin. Päästä heittelemään olisi kaivattua vaihtelua. Ongelma on enemmän saada aikaan, sali on helppo. Menee vaan.

      Toivotaan hameen kanssa parasta. Ehkä hiljalleen :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!