5.11.2016

Marraskuun alku


Kuulumisia, voi niin pitkästä aikaa kuulumisia. Aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Riikasta palauduttiin ehjinä takaisin kotiin saakka. Autossa lastina kiitos urheiluliikkeiden alet useampi kuin pakollinen Niken tuote. Vaan onpahan treenikassi ja pipo ja uudet lenkkarit lenkille ja salille. Käyttöön kaikki ovat menneet samantien. Aikuisena ihmisenä voinen myös todeta että kyllä mukana oli myös se puolen vuoden satsi skumppaa. Eipähän tarvitse miettiä mitä vaikka tämän päivän tupareihin vie mukanaan.

Riikan reissun jälkeen olinkin sitten viikon kipeänä. Tiukasti istuva flunssa alkoi jo laivassa takaisin ja sitä sitten keskitikin sen viikon verran. Yskää vieläkin pidempään, toivoa sopii että hetkeksi aikaa olisivat siinä nämä taudit tältä vuodelta.


Pääosin jos joku nykyisin kysyy mitä kuuluu niin vastaan arkea. Arki ei ole huono asia. Arki on pieniä iloja joita on myös kerennyt muutamia tässä olemaan. Syyskuu töissä oli hektistä ja kahden ihmisen työt hoitaen. Vaan lokakuussa odotti palkkio kun uskomattoman hienojen ihmisten kanssa vietettiin yhdessä Lintsin valokarnevaalissa aikaa. Minähän en siis laitteisiin juuri mennyt, mitä nyt vuoristorataan, vaan huomasi päässä kun katsookin vaan niitä pahimpia. Kaunishan lintsi oli valojensa kanssa syksyllä.

Mukaan on mahtunut myös ystävien kanssa musikaalireissu ja Helsingin kaupunginteatterin Shrek. Huikea kokemus, olkoon kuinka lasten musikaali niin on se silti vaan ihan mielettömän hieno. Nauraa sai vedet silmissä ja hyvillä mielen sitä todella teatterista poistuikin.


Yksi viikonloppu tuli myös vietettyä ystävien kanssa vapaa-ajan toimintaa ja sen organisointia miettien. Hyvä seura takasi tehokkaan arjesta irtoamisen sekin.

Töiden vastapainoa on myös tarjoillut liikkuminen johon viikon kipeilyn jälkeen palasi enemmän kuin mielellään. Nelisen kertaa viikossa tulee jotain tehtyä, enemmänkin voisi vaan muutakin elämää kun on niin itseasiassa sehän on vallan hyvä määrä.

Edessä olisi tämän vuoden puolella vielä yhdet isommat syntymäpäivä juhlat, yhdet tuparit, viiden päivän Barcelonan reissu ja vaikka mitä ja kaikkea. Työpaikkakin muuttaa Helsigin keskustaan ja matkustaminen julkisilla on hiljalleen sekin edessä viiden vuoden autoilun jälkeen.

Sellaista tänne? Miten siellä on lähtenyt marraskuu liikkeelle?

Aurinkoista lauantaita!

Täällä suunnataan DigiExpon puolelle hämmästelemään ennen illan juhlia.


6 kommenttia:

  1. Höh tuota flunssaa, mutta iloissani katselin teidän Riian kuvia. Sydän on aina siellä. <3 Mukavaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa on kyllä ikävä kun tuntui vaan kestävän ja kestävän eikä ikinä loppuvan. Onneksi lopulta kuitenkin loppui.

      Poista
  2. Itse olin kauheassa yskässä juuri kun olin lomalla. Tukholman reissu meni buranan ja nenäliinan voimalla.
    Mulla on myös tapana vastata mitäkuuluu kysymykseen että perusarkea kuuluu..siitähän se ihmisen elämä on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se perusarkea on kyllä mahtava vastaus, sitä kuitenkin tulee todella suurin osa mentyä läpi, pienillä juhlahetkillä sitten välissä.

      Poista
  3. Ihania kuvia - erityisesti tuota ylintä ihastelin jo instassa!
    Flunssasta huolimatta hyvältä kuulostaa arkesi ja loppuvuodeksikin tuntuu olevan suunnitelmissa vaikka mitä!
    Hyvää viikonloppua sinulle ja ihanalle Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia on kyllä tullut otettua, mutta vähemmän kameralla enemmän mobiililla. Sentään jotain kuitenkin.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!