Keskiviikko ja uusi neule

Kuten jo kerroin toissa päivänä, tilasin Mark's&Spenceriltä itselleni myös neuleen. Sen laittaminen päälle olikin edessä sitten keskiviikkona. Heti alkuun on sanottava, että en ole tuon pehmeämpään materiaaliin ihan hetkeen törmännyt. Keinokuitua, mutta ihanan pehmeä ja se ei kutittanut, joten kaikki neuleelta vaaditut asiat ovat kohdallaan.

Kuvaajana on, kuten monissa muissakin, toiminut Mrs Canada.


Neule: Mark's&Spencer
Alla oleva paita: H&M
Hame: Next
Saappaat: Evans

Näillä siis mentiin. Perus vaatteilla, mutta ah niin ihanan lämpimillä sellaisilla. Hameen kanssa tosin pitäisi muistaa käyttää alushametta. Se kun on vuoreton. En muistanut, jos sitten taas ensi kerralla muistaisi.


Töiden jälkeen kävin vielä Pixien kanssa syömässä Kampin sushipuffetissa, oikein hyvää oli, ei käy valittaminen. Sinällään ihan tavallinen keskiviikko, ei mitään uutta tai ihmeellistä, mutta ihan normaali päivä.

Olen kirjoittanut teille valmiiksi huomiselle lyhyen postauksen, tänään on nimittäin vuorossa siirtyminen Turkuun ja siellä sen verran hektinen viikonloppu tulossa, että tuskin ehdin koneelle missään vaiheessa sen enempää. Tarkoituksena on vähän leivoskella asioita, juhlia yksiä tupareita ja siihen päälle vielä pakata Kotinörtin vanhan asunnon rippeet kasaan.

Näissä tunnelmissa siis oikein hyvää viikonloppua kaikille <3

Kommentit

  1. Oi miten kivan värinen tuo neule on ja kiva että materiaalikin tuntuu mukavalta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Se ei vaan tuo petroli meinaa värinä kuvautua mielestäni sellaisena kun luonnossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!