Ostoksia saarilta

Olen aikaisemminkin kertonut, että Mark's&Spencer on yksi suosikkikaupoistani. Sinne on tullut tehtyä yksi jos toinenkin tilaus ja tässä viimeisintä. Posti muuten ei tästäkään tilauksesta toimittanut saapumisilmoitusta, joten totesin, että jatkossa seuraan lähetykset suoraan netistä jos se vaan on mahdollista, koska vaikuttaa olevan mahdoton ilmoittaa paketin tulleen perille. Toivottavasti tämä on ollut vain joulun ongelma.

Kuvia otettu niin salamalla kuin ilmankin, kellertävämmät ilman salamaa. Toivottavasti näistä saa nyt jotain selvää kuitenkin.



Omistan jo yhdet varsin toimivat olohousut, mutta kun nämä olivat vielä tuota 12£ alennetut niin, että hinnaksi jäi 9£ niin mukaan lähtivät. Pehmeä fleece on ihana materiaali ovat nämä vaan niin hyvät jalassa. Toki eri kuosilla sentään kuin edelliset. Mahdollisimman vähä jouluiset otin, niin on käyttöä pidemmän aikaa.


Koskahan minä osaisin olla ostamatta kun sellaisen näen jonka tahdon? En ikinä. Tämä varsin hyvin niin työ kuin juhlavaatteeksi menevä tuli tilattua liki ajattelematta. Kotinörtti kuvasi kiltisti tämän rapussa samantien kun van kiskoin sen päälleni. Jalkaan kiskaisin ensimmäiset korkokengät hyllystä ja polvisukatkin jäivät jalkaan kun tänään oli töissä housut niin ei sukkahousuja tarvinnut.


Selittely sikseen, mekko on minusta todella kaunis. En tiedä ihan varmasti miten se tekee sen, mutta jotenkin se onnistuu nipistämään kiloja pois lantiolta. Ehdottomasti menee sinne suosikki mekkojen pariin tämäkin. Levenevä helma tasapainottaa minusta kivasti.


Myös hameessa oleva vuori on pelkkää plussaa, ei tarvitse erillistä alushametta, joka on hyvä.


Oma suosikkikohtani, kuten monen muunkin vaatteen kanssa on tuo fakta "konepestävä".  Olen kohtalaisen tarkka sen kanssa, että suuren osan hankkimistani vaatteista saa pestyä koneessa. Olen todella huono viemään asioita kuivapesuun.



Vielä oli pakettiin eksynyt tämä pelimateriaalia oleva tuikkulyhty, joka sai heti oman paikkansa. Arvatkaa vaan harmittaako, kun en tilannut kuin yhden, mietin jo, että pitääkö niitä tilata toinenkin, mutta toistaiseksi mennään tällä yhdellä.

Tällainen tilaus siis tällä kertaa, itse ainakin rakastuin suunnattomasti jokaiseen tuotteeseen.

Kommentit

  1. Mekko istuu todella kauniisti sinulle, joten on kyllä erittäin hyvä ostos. Kuten tietenkin kaikki muutkin. :)

    VastaaPoista
  2. Minustakin tuo mekko näyttää istuvan ihan täydellisesti. Aikamoinen tuurinkantamoinen, jos tosiaan tilasit netin kautta. Hihat näyttää olevan just eikä melkein ja tosiaan vyötärö menee kanssa ihan prikulleen. Todella monikäyttöinen mekko, jota voi tosiaan asusteilla säätää monenmoiseen menoon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Myönnettävä on, että tiedän mikä on tuossa liikkeessä kokoni, sen verran monta kertaa olen Briteissä niillä käynyt, että tiedän vaatteiden vaan istuvan. Yhdeksi suosikiksi tuo mekko nousi kyllä samantien.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!