Vähän erilainen Dahlia

Ajattelin kertoilla tässä aavistuksen verran siitä, millainen ole muuten kuin pelkästään muotiin, asuihin, asusteisiin, kosmetiikkaan ja muuhun sellaiseen keskittyvänä ihmisenä. Esitellä erilaisen puolen itsestäni. Ymmärrän, että kirjoitan blogia, jonka tarkoitus on perehtyä edellä mainittuihin asiaan, mutta tänään haluaisin kertoa teille eräästä osasta elämääni joka on kaikkea muuta kuin hömppää. Minä nimittäin olen myös nörtti. Nörtti en niinkään tietokonemielessä, sen takia minulla on olemassa rakas Kotinörtti, joka tietää kyllä sitten aivan kaiken mahdollisen (ja usein tuntuu että myös mahdottoman) tietokoneista. Minun nörttiyteni esiintyy enemmänkin rakkautena fantasia kirjallisuuteen sekä elokuviin.


Työpisteelläni nököttää tuo paperi ja sen kanssa eräältä ystävältäni aikanaan saatu lohikäärmepatsas joka on kulkenut mukanani jo useammassa työpaikassa. Tätä eivät todellakaan kaikki työkaverini ymmärrä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että onneksi heidän ei tarvitsekaan. Pidettäköön tätä minun omituisuutenani.

Rakkauteni fantasiaa kohtaa alkoi kun olin 13. Enoni yllytti silloin lukemaan Tolkienin Taru Sormusten Herrasta kirjan ja sen jälkeen olin kirjaan ja koko Tolkienin maailmaan koukussa. Olen siitä saakka lukenut kirjan joka ikinen vuosi. Kyllä, luitte oikein, joka vuosi. Sekin olkoon omituisuuteni siis. Samoin olen lukenut vinot pinot fantasiaa niin suomeksi kuin englanniksikin.



Nämä otokset kirjahyllystäni kertonee omaa tarinaansa sekin. Ei siinä ole lähellekään kaikkia, mutta koska hyllyt ovat jotenkin niin sekaisessa järjestyksessä uuden hyllyn tulon myötä, niin en nyt pahemmin alkanut niitä teitä varten järjestämään jotta voisin ottaa parempia kuvia.


DVDni ovat yleensä valkoisissa laatikoissa laatikoissa, koska niitä on monta, mutta näitä en ole sellaiseen hennonnut laittaa. Huomatkaa täälläkin lohikäärmeet edustettuna.


Kuten eteisen uuden hyllyn kanssa otetusta kuvasta voi havaita myös, niin sielläkin on tätä, hyllyn yläpuolelta siis nämä löytyvät. Tapa se on tämäkin sisustaa, onneksi Kotinörtti on samanlainen kuin minäkin tämän asian kanssa.

Minua voi siis pitää joko nörttinä tai friikkinä tämän asian suhteen, mutta minä hyvän mielikuituksen omaavana arvostan kuitenkin aina hyvää tarinaa ja siihen liittyviä asioita.

Miksi ihmeessä kirjoitan tällaista nyt? Koska tänään sain sen kaivettua ja katsottua, uuden Hobitti elokuvan ensimmäisen trailerin <3 Olin myyty ja juuri nyt toivon, että aika ensi jouluun menee nopeasti ja saan nähdä elokuvan. Trailerin pääsee katsomaan ainakin täällä.

Onko täällä muita, jotka ovat hurahtaneet yhtä pahasti fantasiaan/Tolkieniin tai muuhun?

P.S. Kiitos blogin tämän iltaisesta päivitysideasta Days of V blogin päivällä ilmestyneelle merkinnälle, joka myös koskee samaa aihepiiriä (joskin huomattavan vähemmän nörttimäisen kuvan antaen väittäisin.

Kommentit

  1. "joskin huomattavan vähemmän nörttimäisen kuvan antaen" :D

    ...en paljastanut, että lukioaikaan olin kirjoittanut (koneella, erikoisfontilla) parhaita pätkiä kirjasta pienille revityille paperinpaloille ja kiinnittänyt seinälle kaikkien tsh-julisteiden sekaan. Ja osasin tottakai ne kaikki ne sormus-lorut ulkoa niin suomeksi kuin englanniksi jne. "One ring to rule them all".. Nörtteyttä on monenlaista :D

    VastaaPoista
  2. Onneksi on ja onneksi voi olla aivan rauhassa nörtti ilman, että kukaan suuremmin protestoi tätä :)

    Vielä parempi huomata, että ei ole asian kanssa yksin ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!