Kollaasia keväälle.

Tein eilen aamulla Nellyn kautta tilauksen uudesta neuleesta. Ihastuin viime keväänä raitaneuleisiin Pixien kanssa ostamani Espritin neuleen myötä. Olin pitkään vältellyt raita neuleita ja paitoja siksi, että Äitini piti niitä. Senpä takia arkailin tämänkin oston kanssa. Siksi ihastuinkin sen käyttöön varmaan niin suunnattomasti, minulle kokonaan uusi vaatealue: Raidat.

Olen hetken aikaa jo hinkunut sopivaa toista neuletta ja onneksi niitä kaupoissa riittääkin. Jotenkin niissä on kuitenkin aina joku tökkinyt ja en ole meinannut itselleni sopivaa löytää. Sitten törmäsin Mrs V:n kirjoittamassa Stricly Style - blogissa neulekollaasiin, joissa bongasin Nellylla olevan neuleen. En oikein osaa tilata Nellystä, eivät ole kovin minun tyyppisiäni vaatteita ja usein hameiden helmat liian lyhyitä. Tämän tiesin kuitenkin samantien haluavani:

Kuva: www.nelly.com

Minusta omaan tyyliini vallan hyvin istuva neule, jota tosin kyseisten shortien kanssa en itselleni yhdistäisi. Sen sijaan tein teille Polyvorella ideanpoikasta siitä, että millaisia tuotteita sen kanssa yhdistäisin. Näistä jokainen löytyy jollain tavalla kotoani, joten ei voi sanoa, että olisin juuri näitä tiettyjä hankkimassa, mutta kuitenkin tämän tyylistä asua olin ajatellut:

For the Spring


Näissä kevät haaveissa täällä. Onko teillä koskaan tapana suunnitella kokonaisuuksia tiettyjen vaatteiden ympärille ennen kuin edes ostatte niitä?

P.S. Näemmä en osannut käyttää Pollyvorea heti alkuun kun meni postaamaan tänne muitakin tekemiäni kollaaseja ja oli Mapsi ainakin ehtinyt jo kommentoimaan. Ei hätää, nekin ovat tulossa esille vielä, mutta se postus oli pakko poistaa, että sain näitä vähän järjestykseen jossa olin ajatellut niin tekeväni.

Kommentit

  1. No tämä on aivan yhtä pirteä kuin se kommentoimani :)
    Iiiihanat korkkarit ja valkoinen jakku toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos :) Tosiaan sekin kollaasi on tulossa esille vielä joka täällä vilahti, innostuin noista sen verran, että laittelin useamman esille, etenkin kun muita valokuvia ei oikein ole. Nyt vaan odottamana kelejä, joihin tuollaiset korkarit ja jakut sopivat

      Poista
  2. Tosi kivasti tuovat nuo korkokengät väriä raikkaaseen vaateyhdistelmään. :) Itse pyrin valitsemaan omat asukokonaisuuteni siten, että eri vaate- ja asustekappaleiden värit/sävyt sopisivat suht hyvin toisiinsa niin kuin sinäkin tunnut tekevän. :) Eli kaipa sitä itse sitten on pukeutujana jossain määrin sellainen hieman suunnitelmallinen. Tosin joskus menevät omat päivän asut tosiaan ihan vaihtoon, jos ei olekaan sillä tuulella kuin kyseinen asu "vaatisi". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Rakastan punaisia kenkiä ja sitä miten paljo väriä ne tuovat muuten ehkä värittömään kokonaisuuteen. Samalla tavalla minäkin katselen vähän värien kanssa yhteen, en sen enempää ajattele.

      Ja tunne kun aamulla onkin aivan toisen lainen olo kuin edellisenä iltana, niin se asu menee täälläkin suoraan vaihtoon. Siinä sitten pähkään uutta asua ja kello vaan käy :D

      Poista
  3. Todella tyylikäs kollaasi ja tilaamasi raitapaita on varmasti aika ihana! Tuostakin kollaasista tulee niin ihanan raikas ja keväinen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ensi viikolla pitäisi saapua, juuri olivat lähettäneet mailin, että tulossa on. Keväisiä kollaaseja on tehtynä enemmänkin, taitaa olla iso ikävä kevättä täällä päässä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!