Tanskattaren kanssa ulkona sekä uusi ihana löytö.

Olin tosiaan eilen rakkaan Tanskattareni kanssa syömässä sekä aavistuksen shoppaamassa. Mitään sen suurempaa ei ollut tarkoitus edes ostaa. Mielessäni on hetken aikaa jo pyörinyt jo kamelin väriset kapea lahkeiset housut. Niitähän saa H&M:ltä 20€:lla. Järkeni sanoi, että ne eivät voi mitenkään päin sopia minulle, minä sanoin että kukut ja suunnistin silti kokeilemaan. Järkeni oli oikeassa mutta tämä oli kuitenkin niitä kertoja, kun on pakko vaan päästä kokeilemaan, ennen kuin uskoo. Ei siis sen värisiä housuja tähän talouteen.

Sunnuntain kunniaksi eilen oli aavistuksen rennompaa vaatetusta päällä ja liikkeelle suunnattiin seuraavassa Kotinörtin kuvaamassa vaatetuksessa:


Alempi paita: H&M
Kauluspaita: Seppälä
Vyö: Dublin
Farkut: Evans
Käsikorut: H&M
Kengät: Pertti Pahlmroot
Laukku: Michael Kors

Eli siis ihastuttavissa sunnuntai vaatteissa. Vaikka pidän suunnattomasti työpukeutumisestani, niin on silti myönnettävä, että nautin vapaapäivieni rennommista vaatteista myös suuresti. Kesäkuukausina tosin työpukeutumiseni kevenee myös, koska pellavahousut vaan ovat oman kevääni ykköset liki vuodesta toiseen. Se kesäpukeutumisesta, takaisin asiaan...



Omat ostokset ylemmässä kuvassa, Tanskattaren alemmassa. On oltava samaa mieltä Tanskattaren avokin kanssa, kun tämä oli koettanut vakuuttaa, ettei osta reissultamme mitään. Vastaus oli ollut "Sä menet Dahlian kanssa, tottakai sä ostat". Myönnän, minulla on välillä huono vaikutus ihmisiin, mutta ai että rakastan olla makutuomarina. Koetan myös sanoa, jos joku asia ei istu/sovi ja joku istuu/sopii. Ainakin noin omasta mielestäni.

Ruokapaikkana meillä oli ensin eri paikka mielessä, mutta yksi ehdoton suosikkini, eli Kaarna voitti sitten ruokapaikka "kilpailun".


Maisemat ovat kerrassaan mainiot, toki tämä ei vedä Tornin maisemille vertoja, mutta kyllä tästä paikasta lompakkokin tykkää huomattavasti enemmän.


Ruoka oli jälleen kerran hyvää, se tuossa paikassa ei petä koskaan. Pidän konstailemattoman yksinkertaisista mauista (kuten varmaan on jo Dahlian herkuista käynyt ilmi) joten omat sienitäytteiset kaalikääryleeni punajuurilla oli mitä mainioin sunnuntai päivällinen. Tämän jälkeen vielä yksien viinilasillisten kautta suuntasimme kumpikin kotiin, ihan loistava iltapäivä ja alkuilta siis.

Mietin, että laittaisin tämän ostoksen toiseen postaukseen, mutta enhän minä malttanut: 


Ostin sen, mitä oli tässä jo hetken aikaa haaveillut ja päättänyt, että jollei Suomesta löydy niin Irlannista se on sitten huhtikuussa löydyttävä. Meinasin pudota penkiltä kun huomasin tämän kaunokaisen Vilassa.



Sain siis kaipaamani valkoisen bleiserin. En tätä ole mitenkään vuosia haaveillut, mutta jokusen kuukauden ja nyt omistan sellaisen. Vieläpä varsin kohtalaiseen hintaan, minusta kun 39.95€ ei ole mikään suunnaton hinta istuvasta bleiseristä. Vilan mallit yleensä sopivat minulle, siksi mielenkiintoista onkin, miksi niitä ei ole kaapissa enempää? Noh, nyt on se valkoinen.

Kiitos vielä Tanskattarelleni illasta ja lukijoilleni oikein hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa!

Kommentit

  1. Hei!

    Sinulla on tosi ihana blogi. Löysin sen muutamia viikkoja sitten, ja siitä lähtien olen seurannut sitä säännöllisesti. Sinulla on kiva tapa kertoa asioista ja ihan parasta antia ovat asukuvat. Olen myös xl-kokoa, ja olenkin saanut tosi paljon vinkkejä omaan pukeutumiseeni. Ja olen myös kenkäfriikki, ehdottomasti! Jatkathan samaan malliin!

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Tervetuloa lukemaan blogiani, ihana saada uusia lukijoita. Mukava lukea, että on saanut annettua vinkkejä jolle kulle pukeutumista varten, koetan siis jatkossakin laittaa säännöllisesti noita asukuvia joka viikko esille.

      Ja kenkiä, niitä ei koskaan voi olla liikaa ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!