Minä rakastan koruja. Olen lapsesta saakka jo rakastanut kaikkea kimaltavaa ja kaunista. Pitkään ovat kuitenkin kauniit koruni vaeltaneet ilman rasioita ja korulaatikkoa. Sain joululahjaksi Kotinörtin sisaruksilta kunnon kokoisen korurasian ja eilinen menikin sitten (vihdoin!) siinä, kun koetin saada niitä edes jonkinlaiseen järjestykseen:
Hienoisen huhkimisen jälkeen sain kaikki läjissä olleet korut pakattua kahteen kylppärissä olevaan pieneen vetolaatikkoon, kahteen korurasiaani sekä muutamaan muuhun säilytystelineeseen. Jätin kuvaamatta kokonaan eteisen hyllykön päällä olevat arkikorut, koska ne tuli esiteltyä jo kun kerroin Iittalan Vitriineistä. Niiden takiahan ne todella ostettiin.
Lienee kuitenkin ensin paikallaan puolustuspuhe korumäärälleni. Rakastan niistä jokaista, en osaa luopua yhdestäkään. Olen lapsesta saakka kerännyt myös järjestelmällisesti hyvin erilaisia koruja. Olen myös lievästi allerginen erilaisille rihkamakoruille, joten joukossa on ollut pakko olla myös niitä, joissa on vähintään hopeiset koukut, vaikka itse koru ei olisikaan ollut millään muotoa aitoa korua. Siksi näitä onkin aikamoinen kasa, aina olen nimittäin toivonut vain uusia lahjaksi ajattelematta, että vanhojakin olisi. Nyt kun kasasin kaikki samaan rasiaan tajusin omistavani esim. lasi"timantti" koruja enemmän kuin kerkeän käyttämään. Silti luopuminen ei vaan tunnu onnistuvan.
Kotinörtti alkoi kyselemään noista koruista ja sainkin kerrottua liki jokaisesta tarinan, ainakin siitä mistä ne oli saatu, olinko ostanut ne itse vai oliko joku muu ne minulle ostanut. Osasinpahan kertoa myös siitä, missä olin niitä pitänyt ylläni, vaikka joskus tarina olikin "noin suunnilleen koko lukion tokan".
Siinä siis puolustuspuhe rakkailleni.
Vasemmassa vetolaatikossa on näitä erilaista vaatekaupoista ja vastaavista ostettuja rihkamakoruja. Ei aidon metalli häivääkään tässä muovin sinfoniassa. Pidän suunnattomasti kuitenkin esim. kesällä turkooseista koruista, joten niitä on olemassa sitten "muutamat". Joko rasioissa tai sitten tuollaisissa hääkarkkipusseissa. Tai askarteluliikkeen hääosastolta minä ainakin omani löysin. Äärettömän kätevää on myös viedä reissuun tuollaisessa noita, matkaversio kun puuttuu vielä rasioista.
Vihreässä rasiassa on sitten niitä "kalliimpia" rihkamaversioita eli mitä enemmän blinggiä sen parempi. Niitä statement kaulakoruja on kolme, kaksi kirkkailla "kivillä" ja yksi mustilla. Hyvin harvoin on juhlia, joihin niitä laitan, mutta silti ne on ollut pakko saada. Niistä en kuitenkaan vaan meinannut mitenkään saada onnistunutta kuvaa, joten se jää nyt välistä.
Sinisessä, näemmä myös pölyisessä, Iittalan Verna-kulhossa majailevat rihkama rintakoruni. En ole rintakoruihminen ja sen huomaa. Tuo pronssinen käärme ei toki ole rihkamaa, mutta silti se on samaan "vatiin" tuupattu. Loppui tila kesken jos kaikki olisi laittanut laatikoihin.
Valkoisessa rasiassa, jolla siis on olemassa kansikin, on lisä muovista ja halpismetallin ilosanomaa eli vähemmän aktiivisesti käytössä olevia rannekoruja. Näitäkin veikkaisin kesällä enemmän käyttäväni, etenkin tuo turkoosi tuolta huutelee jo puoleensa.
Lahjaksi saamani tilava rasia täyttyikin sitten niistä metallisista versioita. Kaikki muut ovat pääasiallisesti hopeaa, paitsi tuo varsin mittavaksi paisunut sormuskokoelmani. Kaksi ensimmäistä ovat toki nk. kalliimpia koruja, meripihkaisen hopeasormuksen toin Varsovasta ja sen vieressä on isältä vuosia sitten saatu valkokultainen sormus.
Tässä kuvassa näkee oikeastaan myös sen kaiken blingin alun, syyllisen jonka takia rakastan koruja. Tuossa alemmassa laatikossa on vasemmalla tuo sini-kirkas lasinen (kyllä lasinen) kaulakoru. Ostin sen ihan itse omilla (siis Äidin antamalla matkabudjetilla) rahoilla Venetsiasta Muranon lasiliikkeestä kun olin kahdeksan vanha. Käytin siihen koko matkabudjettini ja tänäkin päivänä olen korua käyttänyt hyvin vähän, mutta se ei vähennä silmissäni sen arvoa ollenkaan. Sen korun oston jälkeen ei sitten enää ollut paluuta. Korurakkauteni oli syntynyt.
Nämä molemmat on tuotu tuliaisina Saksasta, toinen Berliinistä joulutorilta ja toinen Hampurista samanlaiselta. Kumpaakin kannoin kaulassa, vasemman puolesta vielä kohtalaisen pitkään, kunnes oli hopeisten lohikäärmeiden aika siirtyä huilaamaan.
Korkvakoruja onkin sitten enemmän varmaan kun on terveellistä omistaa. On rippilahjaksi saatua Kalevalaa ja itse Varsovasta tuotua meripihkaa. Joukossa on ensimmäinen Shopbopin tilauksessa tulleet hemattiikorvikset sekä Pixiel joululahjaksi saadut violetit kaunokaiset. Kuten todettua, näitä on ja riittää, joskus liikaakin.
Puisen rasian päällä on kaksin kappalein rasioita, jotka eivät mahtuneet aarrelaatikkooni. Isän äidiltä rippilahjaksi saadut helmet korvakoruineen sekä viime uutena vuotena TieRackilta Helsingin kentältä ostettu setti (joka ei vielä ole suoriutunut käyttöön saakka, mutta kaikki aikanaan).
Sitten on vielä se aarrelaatikkoni eli oikeanpuoleinen vetolaatikko. Koruja omissa laatikoissaan. On Briteista tilattua hopeaa, on Irlannista tuliaisina kannettua hopeaa. Syntymäpäivälahjaksi saatu kultainen rannekoru sekä ne rakkaat Kalevalani:
Olen kerännyt, saanut lahjaksi, ostanut jopa muutaman itsekin. Kuvaan eivät mahtuneet kaikki ja äärimmäisen harvoin näistä mitään pidän, mutta joka ikistä rakastan sydämeni pohjasta.
Moni on sanonut minulle, että olen laukkufriikki koska vaadin laukuiltani kestävyyttä ja kuten tuli uusimman investointini kanssa todistettua myös toteutan niiden kanssa unelmani.
Toiset ovat sanoneet, että olen kenkäfriikki, sillä korkoja on asunto pullollaan ja erilaisia kenkiä on, voisi sanoa, melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Kuitenkin: Laukuista osaan luopua, etenkin vanhoista joille ei ole enää käyttöä. Kengät menevät surutta roskiin jos suutari ei niitä voi pelastaa...
Mutta...
Koruista en osaa luopua. Vihreässä rasissa samoin kuin aarrelaatikkoni takaosassa on koruja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin. En keksi mitään käyttöä niille, mutta sillä ne ovat, vakaasti rasiassa odottamassa, kun joku päivä luovutan ne mahdollisille lapsilleni tai kummilapsilleni. Siellä ne ovat kaikki, yhdestäkään en ole luopunut, enkä luovu. Niin paljon on noilla kaikilla tunnearvoa. Vaikka kokemusta keräämisestä ei ole vasta kuin 22 vuotta, niin on se tähän 30 vuoteen aika pitkä aika.
Ihanaa blingin täytteistä maanantaita jokaiselle <3
Hienoisen huhkimisen jälkeen sain kaikki läjissä olleet korut pakattua kahteen kylppärissä olevaan pieneen vetolaatikkoon, kahteen korurasiaani sekä muutamaan muuhun säilytystelineeseen. Jätin kuvaamatta kokonaan eteisen hyllykön päällä olevat arkikorut, koska ne tuli esiteltyä jo kun kerroin Iittalan Vitriineistä. Niiden takiahan ne todella ostettiin.
Lienee kuitenkin ensin paikallaan puolustuspuhe korumäärälleni. Rakastan niistä jokaista, en osaa luopua yhdestäkään. Olen lapsesta saakka kerännyt myös järjestelmällisesti hyvin erilaisia koruja. Olen myös lievästi allerginen erilaisille rihkamakoruille, joten joukossa on ollut pakko olla myös niitä, joissa on vähintään hopeiset koukut, vaikka itse koru ei olisikaan ollut millään muotoa aitoa korua. Siksi näitä onkin aikamoinen kasa, aina olen nimittäin toivonut vain uusia lahjaksi ajattelematta, että vanhojakin olisi. Nyt kun kasasin kaikki samaan rasiaan tajusin omistavani esim. lasi"timantti" koruja enemmän kuin kerkeän käyttämään. Silti luopuminen ei vaan tunnu onnistuvan.
Kotinörtti alkoi kyselemään noista koruista ja sainkin kerrottua liki jokaisesta tarinan, ainakin siitä mistä ne oli saatu, olinko ostanut ne itse vai oliko joku muu ne minulle ostanut. Osasinpahan kertoa myös siitä, missä olin niitä pitänyt ylläni, vaikka joskus tarina olikin "noin suunnilleen koko lukion tokan".
Siinä siis puolustuspuhe rakkailleni.
Vasemmassa vetolaatikossa on näitä erilaista vaatekaupoista ja vastaavista ostettuja rihkamakoruja. Ei aidon metalli häivääkään tässä muovin sinfoniassa. Pidän suunnattomasti kuitenkin esim. kesällä turkooseista koruista, joten niitä on olemassa sitten "muutamat". Joko rasioissa tai sitten tuollaisissa hääkarkkipusseissa. Tai askarteluliikkeen hääosastolta minä ainakin omani löysin. Äärettömän kätevää on myös viedä reissuun tuollaisessa noita, matkaversio kun puuttuu vielä rasioista.
Vihreässä rasiassa on sitten niitä "kalliimpia" rihkamaversioita eli mitä enemmän blinggiä sen parempi. Niitä statement kaulakoruja on kolme, kaksi kirkkailla "kivillä" ja yksi mustilla. Hyvin harvoin on juhlia, joihin niitä laitan, mutta silti ne on ollut pakko saada. Niistä en kuitenkaan vaan meinannut mitenkään saada onnistunutta kuvaa, joten se jää nyt välistä.
Sinisessä, näemmä myös pölyisessä, Iittalan Verna-kulhossa majailevat rihkama rintakoruni. En ole rintakoruihminen ja sen huomaa. Tuo pronssinen käärme ei toki ole rihkamaa, mutta silti se on samaan "vatiin" tuupattu. Loppui tila kesken jos kaikki olisi laittanut laatikoihin.
Valkoisessa rasiassa, jolla siis on olemassa kansikin, on lisä muovista ja halpismetallin ilosanomaa eli vähemmän aktiivisesti käytössä olevia rannekoruja. Näitäkin veikkaisin kesällä enemmän käyttäväni, etenkin tuo turkoosi tuolta huutelee jo puoleensa.
Lahjaksi saamani tilava rasia täyttyikin sitten niistä metallisista versioita. Kaikki muut ovat pääasiallisesti hopeaa, paitsi tuo varsin mittavaksi paisunut sormuskokoelmani. Kaksi ensimmäistä ovat toki nk. kalliimpia koruja, meripihkaisen hopeasormuksen toin Varsovasta ja sen vieressä on isältä vuosia sitten saatu valkokultainen sormus.
Tässä kuvassa näkee oikeastaan myös sen kaiken blingin alun, syyllisen jonka takia rakastan koruja. Tuossa alemmassa laatikossa on vasemmalla tuo sini-kirkas lasinen (kyllä lasinen) kaulakoru. Ostin sen ihan itse omilla (siis Äidin antamalla matkabudjetilla) rahoilla Venetsiasta Muranon lasiliikkeestä kun olin kahdeksan vanha. Käytin siihen koko matkabudjettini ja tänäkin päivänä olen korua käyttänyt hyvin vähän, mutta se ei vähennä silmissäni sen arvoa ollenkaan. Sen korun oston jälkeen ei sitten enää ollut paluuta. Korurakkauteni oli syntynyt.
Nämä molemmat on tuotu tuliaisina Saksasta, toinen Berliinistä joulutorilta ja toinen Hampurista samanlaiselta. Kumpaakin kannoin kaulassa, vasemman puolesta vielä kohtalaisen pitkään, kunnes oli hopeisten lohikäärmeiden aika siirtyä huilaamaan.
Korkvakoruja onkin sitten enemmän varmaan kun on terveellistä omistaa. On rippilahjaksi saatua Kalevalaa ja itse Varsovasta tuotua meripihkaa. Joukossa on ensimmäinen Shopbopin tilauksessa tulleet hemattiikorvikset sekä Pixiel joululahjaksi saadut violetit kaunokaiset. Kuten todettua, näitä on ja riittää, joskus liikaakin.
Puisen rasian päällä on kaksin kappalein rasioita, jotka eivät mahtuneet aarrelaatikkooni. Isän äidiltä rippilahjaksi saadut helmet korvakoruineen sekä viime uutena vuotena TieRackilta Helsingin kentältä ostettu setti (joka ei vielä ole suoriutunut käyttöön saakka, mutta kaikki aikanaan).
Sitten on vielä se aarrelaatikkoni eli oikeanpuoleinen vetolaatikko. Koruja omissa laatikoissaan. On Briteista tilattua hopeaa, on Irlannista tuliaisina kannettua hopeaa. Syntymäpäivälahjaksi saatu kultainen rannekoru sekä ne rakkaat Kalevalani:
Olen kerännyt, saanut lahjaksi, ostanut jopa muutaman itsekin. Kuvaan eivät mahtuneet kaikki ja äärimmäisen harvoin näistä mitään pidän, mutta joka ikistä rakastan sydämeni pohjasta.
Moni on sanonut minulle, että olen laukkufriikki koska vaadin laukuiltani kestävyyttä ja kuten tuli uusimman investointini kanssa todistettua myös toteutan niiden kanssa unelmani.
Toiset ovat sanoneet, että olen kenkäfriikki, sillä korkoja on asunto pullollaan ja erilaisia kenkiä on, voisi sanoa, melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Kuitenkin: Laukuista osaan luopua, etenkin vanhoista joille ei ole enää käyttöä. Kengät menevät surutta roskiin jos suutari ei niitä voi pelastaa...
Mutta...
Koruista en osaa luopua. Vihreässä rasissa samoin kuin aarrelaatikkoni takaosassa on koruja, joita en ole käyttänyt vuosikausiin. En keksi mitään käyttöä niille, mutta sillä ne ovat, vakaasti rasiassa odottamassa, kun joku päivä luovutan ne mahdollisille lapsilleni tai kummilapsilleni. Siellä ne ovat kaikki, yhdestäkään en ole luopunut, enkä luovu. Niin paljon on noilla kaikilla tunnearvoa. Vaikka kokemusta keräämisestä ei ole vasta kuin 22 vuotta, niin on se tähän 30 vuoteen aika pitkä aika.
Ihanaa blingin täytteistä maanantaita jokaiselle <3
Hieno upea kokoelma ja mikä hienointa, sinulla on todella tarinoita korujen takaa. Se tekee niistä varmasti moninverroin arvokkaampia. Minulla on tarinoita muutamista, mm. puolisoni ostamista koruista ,mutta useimpiin minulla ei ole mitään tunnesiteitä, kunhan vain olen nähnyt jotain nättiä ja ostanut.
VastaaPoistaKenkiin minulla sitten taas on ihan oma suhteeni...ne ovat kolunneet monia katuja ja nähneet paljon, eli tunnesiteitä niihin löytyy :)
Kiitos <3 Ne ovat kyllä kaikki rakkaita, nyt järjestyksessä olleessaan tulee käytettyäkin varmasti enemmän kuin kasassa ollessaan.
PoistaJoskus toivoisin, että kengillänikin olisi samanlaisia tarinoita kuin koruillani, mutta kaikilla ei vaan ole, etenkin kun raahaan niitä useamman parin kerrallaan aina ulkomailta. Minusta on ennenkaikkea hienoa, että jokaisella on jotain, johon liittyy enemmän tunnearvoa kuin sitä todellista rahallista arvoa ja ihana nähdä, miten erilaisia nämä kohteet ihmisillä ovat.
Kenkäkokoelmastasi lukisin mielelläni joku päivä? :)
Ymmärrän sinua paljon.
PoistaTv: se joka tahtoo tuollaisen paljon lokerikkoja sisältävän korurasian.
Järjestys helpotti kyllä suunnattomasti elämää, jos vaikka muistaisin käyttääkin muita kun aina vaan samoja korujani ja muistaisin, että omistan useamman setin kauniita koruja.
PoistaMahtava korukokoelma sulla! Tulee varmaan paremmin käytettyä noita kun on järjestyksessä. Ite oon ihan hurahtanu helmipaikan koruihin ja sama kans et matkoilta tulee ostettua muistoja.
VastaaPoistaKiitos. Ongelmaksi on noussut se, että teen itse koruja myös, alkaa olemaan aika huisit määrät jo itse tehtyjäkin, mutta vielä ovat pysyneet järjestyksessä :)
Poista