Elina-aikaa.

Meillä on Elinan kanssa tapana kutsua aikaa toistemme kanssa toistemme nimillä. Hänelle siis kanssani vietetty aika on Dahlia-aikaa ja minulle hänen kanssaan vietetty aika Elina-aikaa. Tällä viikolla olen saanut nauttia tästä luksuksesta sekä eilen että tänään töiden jälkeen. Näistä kahdesta päivästä siis alla kuvausta:



Rucolapitsaa minulle, sienisalaattia Elinalle. Meidän kohtaamisiamme voisi luennehtia hyvin pitkälle erilaisilla ruuilla. Rakastamme kumpikin hyvää ruokaa ja se näkyy näissäkin kuvissa, pahoittelut siis jos jollekulle tulee nälkä.


Jälkiruuiksi cappucinot joiden ääressä parannettiin maailmaa kauan. Hiljalleen kotiin köpötellessäni totesinkin miten onnekas olen, kun niin hieno nainen kuuluu elämääni.
 

Hiuskoriste: Dublin
Bleiseri: Vila
Paita: Tuliainen Äidiltä Saksasta
Kaprit: Yours
Kengät: Tuliainen Äidiltä Saksasta

Asukuvat puolestaan otti Kotinörtti kun kokonaan ne Mrs Canadan kanssa unohdimme. Tai minä unohdin pyytää häntä ottamaan kuvat, sen verran kiireinen oli päivä. Illalla ei ollut sellainen olo, että olisin ihan suoraan kameraan tahtonut katsoa, joten sen takia päätä tuli käänneltyä.

Tänään ajoin Elinalle vieraaksi töiden jälkeen. Hän on vasta muuttanut ja sain luvan kuvata kauniita yksityiskohtia mitä ihanimmasta asunnosta.





Kaunis ihminen ansaitsee kauniin asunnon ja tämä on todella sellainen. Hän on myös todella vieraanvarainen, joten iltani täyttyi mitä ihanimmista ruuista, joita eteeni kannettiin:




Pääruokana oli täytettyjä sieniä, salaattia sekä fetakuutioita. Kauniisti aseteltua ruokaa ja kieltämättä on ihana pitkän työpäivän jälkeen istua valmiiseen pöytään.


Kuvasin myös ystävämme Nna Elinalle neulomat villasukat. Eivätkö ole kauniit? Voi kun olisi itsellä edes jotain kädentaitoja. Siinä kohdassa minun on kuitenkin luotettava Äitiini.



Jälkiruuaksi oli latte sekä brietä omenoilla ja kekseillä. Geishapatukka on oikeastaan laukussani mukana tällä hetkellä, ajattelin sen huomenna nauttia töissä jälkiruuaksi. Siinä vaiheessa varmaan tulee tarpeeseen pieni hemmottelu viikonlopun kunniaksi.

Näin ihanat illat on siis tällä päästy viettämään, toivottavasti teillä on ollut myös hyvät päivät.

Kommentit

  1. Oi miten ihanat kengät nuo musta-valkoiset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin itsekin niihin aivan samantien. Niissä on huikaiseva piikkikorko, mutta onneksi niitä voi ihastella kuvissa, itse kun varmaan tuiskahtaisin naamalleni niillä.

      Poista
  2. Ihanaa mä teenkin huomenna täytettyjä herkkusieniä. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat kyllä todella hyvän makuisia, oikeita herkkuja :)

      Poista
  3. Oi oi, rakastan brieta. Just suolakeksien ja hieman kirpeiden hedelmien kanssa. Sopii vaan ihan täydellisesti. Sulla näköjään uudet kengätkin pääs heti jalkaan, kiva asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brie on kyllä herkkua täälläkin, Kotinörtti ei onneksi siitä välitä, niin minä saan kaikki briet.

      En osaa oikein uusia kenkiä pitää hyllyssä jos vaan kelit sallivat. Koskee muitakin uusia vaatteita, että heti vaan päälle kokeiluun, ellei ole jotain suurempaa syytä olla niitä pitämättä (esim. juhlavaatetta tiettyyn tilaisuuteen ei kyllä töihin laiteta).

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!