Verkkokaupat Briteissä.

Moni on varmasti huomannut, että tilaan paljon vaatteita Briteistä. Suurin syy siihen lienee verkkokaupan helppous. Vaikka rakastankin shoppailua, niin mielelläni se pitäisi tehdä niin, että kaupassa ei ole ketään muuta. Sehän tarkoittaa sitä, että verkkokaupat ovat helpompia paikkoja, saan rauhassa kotona selata läpi tuotteita. Tiedostan vartalotyyppini ja sen millaiset vaatteet minulle sopivat, joten senkin takia verkosta tilaaminen on mielestäni itselleni helppoa.

Yksi suurimmista syistä tilata ulkomailta (ulkomaasta oikeastaan) vaatteet on myös se, että pidän ideasta, että ihan jokaisella vastaantulijalla ei ole päällänsä samanlaista vaatetta. Onnekseni olen myös fyysisesti käynyt jokaisessa näistä kaupoista (Yourssia lukuunottamatta), niin osaan suunnilleen arvioida kokoni. Tottakai sivujen mittataulukot auttavat myös asiaa.

Vääjäämättä suurin syy on kuitenkin hinta. Koen saavani omiin tarpeisiini paremmalla hinta/laatusuhteella vaatteet Briteistä kuin Suomesta. Etenkin Brittien verkkokauppojen (ja ihan niiden fyysistenkin) alennusmyynnit lyövät Suomalaiset kaupat mennen tullen. -50% on perusalennus, välillä aarteita löytää jopa -80% alennuksilla. Koska varastoa on enemmän, myös oman koon löytäminen on helpompaa. Yhtenä syynä on mainittava myös tullirajat jotka tulevat EU:n ulkopuolelta tuleviin tuotteisiin, ei Briteistä tuleviin, siksi Jenkeistä tilaamiseni on hyvin vähäistä.

Miten minä sitten tilaan? Visa electronilla. Verkkopankissa voi muuttaa korttinsa asetuksia niin, että sillä voi tilata. En siis tilaa luottokortilla. Monet alla esittelemistäni kaupoista myös varmentavat kortin verkkopankkitunnusten avulla suoraan. Kun siis näppäilet kortin numeron ja varmenteen ja painat "jatka" niin oletkin yhtäkkiä Suomalaisen pankin sivuilla, jonne kirjautumalla Luottokunta varmentaa, että olethan se todella sinä, joka sen tilaukseen teet. Pidän siitä ominaisuudesta kyllä suuresti myös.

Mutta siis asiaan eli mistä eri kaupoista olen tilannut ja kokemukseni näistä kaupoista:

Mark's&Spencer.


Myönnän, ettei M&S ole sivustona se ehkä kaikkein helpoin ja yksinkertaisin lukea, mutta kyseessä on kuitenkin tavaratalo. Ja sen huomaa. Tilasin joululahjoista 80% täältä ja sain kyllä aivan kaiken tarpeellisen (ja tarpeettoman). Olen tilannut M&S.ltä niin mekkoja, paitoja kuin kotiin kynttilänjalkoja, keittokirjoja jne. Mitä nyt valikoimasta vaan löytyy (en toki huonekaluja, niitä eivät toimita Suomeen, eivätkä ruokaa). Ykkössuosikkinni verkkokauppana. Poikkeuksetta hinta ja laatu ovat kohdanneet. Miinuksena on sanottava, että hinnat ovat punnissa, että vähän saa aina mietiskellä, että mitäs ne olivatkaan euroissa. Koot ovat luonnollisestikin UK kokoja, mutta niin on kaikissa muissakin, eli netistä vaan koko opas auki, niin selviää niiden kanssa.

M&S on myös Kotinörtin mukaan paras paikka tilata kauluspaidat. Laatu on poikkeuksetta ollut aina hyvää. Etenkin juuri tätä miesten kauluspaitaa löytyy alennuksista todella hyvin ja sieltä onkin miehelle vino pino niitä tilattu. En oikein osaa kuin kehua kauppaa, vaikka sivut ehkä haasteelliset ensimmäistä kertaa ovatkin selata läpi. Siellä kun on niin paljon kaikkea.

Toimitus tulee Itellan kautta ja kaupan lupaamassa muutamassa viikossa. Tosin nämä, kuten monet muutkin koettavat laittaa vaatteet suureen kirjeeseen, eli posteljoonin kannettavaksi. Onneksi posteljooni kirjoittaa aina lapun, että noudettavissa on. Paketeista on sanottava, että nämä osaavat kuplamuovin käytön eli jokainen lasiesineeni on tullut ehjänä Suomeen.

Evans.


Evanssilta minäkin löysin uimapuvun, jota kehtaan käyttää. Sieltä olen tilannut myös farkut, jotka hämmästyttävää kyllä istuvat niin vyötäröltä, lantiolta kuin reisistäkin. Ovat myös riittävät pitkät kun otin pisimmällä lahkeella. Tutustuin kauppaan fyysisesti ensimmäisen kerran viime pääsiäisenä Irlannissa ja sen jälkeen olen uusinut kaikki farkkuni tilaamalla ne täältä. Samoin pellavahousut.

Kuitenkin kuten logosta näkee, koot alkavat Suomen koota 42, eli pienemmälle ihmiselle täällä ei vaatteita ole. En itse ole kauhean tykästynyt Evanssin yläosiin tai mekkoihin, mutta housutilanteeni tämä kauppa pelasti. Minulla on housuja nykyisin, jotka istuvat.

Miinukset tämä saa myöskin puntahinnoittelustaan sekä suurimmalta osalta kukkakuosisista vaatteistaan. En ole kuvioiden ystävä, mutta jos niistä pitää, niin suosittelen ehdottomasti.

Evan toimittaa paketit noin kahdessa viikossa, muovisissa pusseissa (Royal Mailin standardi pussukka), joka Suomessa luetaan suureksi kirjeeksi. Joten se koetetaan ensin toimittaa kotiovelle. Plussana on todettava, että kaikkiin paitsi farkkuihin olen saanut heiltä henkarit mukaan.

Next.


Käytän tätä kauppaa lähinnä mekkoihin. Koskaan ei Nextin tuotteista ole ollut itselläni valittamisen aihetta. Hinnatkin ovat euroissa. Kun muistaa ensin valita itsensä kansainväliselle puolelle. Eli etusivun alareunassa eri maiden lippuja, sieltä kun valitsee Suomen lipun niin johan pompahtavat eurot hintoihin. Valikoima pienenee myös. Täältä saa mielestäni varsin asiallisia ja hyviä työvaatteita, jotka kestävät kulutusta.Hameita ja paitoja sekä mekkoja on täältäkin tullut tilattua. Samoin itselle laukku ja Anopille joululahja-laukku.

Kotinörtti on mieltynyt Nextin vaatteiden laatuun myös, kuulemma hyvää tasoa. Kodin tuotteet (pyyhkeet jne.) valikoima on UK.n ulkopuolelle Nextillä kohtalaisen pieni, joten siitä ei suuremmin ole kokemusta, kun en niitä ole tilannut kuin yhden patakintaan (joka on kyllä toiminut vallan mainiosti).

Minä pidän tästäkin kaupasta, M&S.n kanssa melkein samalla tasolla ollaan. Next toimittaa DHL.llä muutamassa arkipäivässä, mikäli maksaa luottokortilla. He laskevat Electronin luottokortiksi. Nopeudesta siis aivan ehdottomasti plussaa.

New Look.


New Look on halpisketju ja sen huomaa vaatteiden laadussa, mutta niin myös hinnassa. Se mitä olenkin täältä tilannut on suuri määrä hiuskoristeita ja rihkamakoruja. Samoin täältä saa kenkiä, jotka omalle leveälle lestilleni sopivat kuin unelma. Tiedän toki, ettei laatu ole paras mahdollinen, mutta sen verran erilaisia kenkiä on tarjonnassa, että mielelläni selaan ne aina läpi. Se on sanottava, että sama on toimitus kuin muillakin postin kautta tulevilla ja niissä samoissa Royal Mailin standardi pussukoissa. Enkä sano, että kaikki täältä tilattavat vaatteet ovat huonolaatuisia, mutta ei niistä työvaatteiksi ole.

Dorothy Perkins.


Mekkoja, mekkoja ja vielä kerran mekkoja. Jos haluamaasi mekkoa ei löydy Perkinsiltä sitä ei ole olemassa (paitsi Debenhamsilta josta alla). Postin kautta pussukoissa toimittavan Perkinsin hinnat ovat puntina, mutta heidän alennusmyyntinsä on kyllä oikea aarreaitta. Perkins on käsittääkseni ihan profiloitunut mekkoihin ja sen huomaa valikoimastakin. On siellä muutakin, mutta mekkoa löytyy kaikkein eniten. Yhden laukun olen täältä tilannut noin mekkojen lisäksi ja kyllä se ihan hyvä laatuinen oli. Mekot ovat hyvää materiaalia ja kestäviä ja olen ollut jokaiseen todella tyytyväinen.

Debenhams.


Tämä, kuten M&S on myös tavaratalo. Kyseessä ei kuitenkaan ole Brittien halvin tavaratalo ja täältä en olekaan normaalihintaisia tuotteita tilannut. Jos kuitenkin on luottavainen ja tietää oman kokonsa, niin vilkaiskaa näiden juhlavaatteiden puoli.  Löytyy mekko niin arkeen kuin juhlavaankin iltapukujuhlaan. Itse olen sieltä tilannut vain kaulakorun, mutta miesten alennuksesta löytyi Kotinörtille paitoja joiden laatu on ehdottomasti M&S.n tasolla. Olen fyysisestä tavaratalosta muutamankin vaatteen Irlannista ostanut ja olen kyllä niiden laatuun ollut tyytyväinen. Alennukset ovat täälläkin mittavat ja ehdottomasti tutustumisen arvoiset.

Totutusti hinnat puntina ja niissä samoissa pussukoissa ainakin Kotinörtin vaatteet tulivat. Nyt on sanottava, että ne pussit ovat oikeasti kestävää materiaalia eivätkä vaatteet suinkaan ole "tuhannen" rypyssä niissä, joten siinä mielessä toivon, ettei niistä ole syntynyt tätä lukiessa väärää mielikuvaa.

Yours clothing.


Viimeisenä toinen "isojen tyttöjen" kauppa. Yourssista on sanottava, että he eivät kyllä tee mitenkään M&S.n tai Debenhamin laatutasolle yltävää vaatetta, mutta jos vaatekokonne on yhtään isompi niin vilkaiskaa ihmeessä kaupan valikoimat. Jos nimittäin Suomesta jotain puuttuu niin isommille naisille tyylikkäitä ja muodinmukaisia vaatteita joista ei tule ensimmäisenä mieleen "mummovaatteet". Niitä täällä todella piisaa ja mielestäni todella hyvällä valikoimalla. Siinä mielessä Yours on kuin mikä tahansa Suomen valtavirtakaupoista (tarkoitan nyt H&M, Seppälä jne). Laatu vaihtelee hyvästä huonoon ja vähän lukemalla materiaalista saa nopeasti selville, onko laatu hyvää vai. Tottakai laatu näkyy hinnassa, mutta isommalle naiselle kannatan tätä kauppaa kyllä sydämeni pohjasta. Toimitus heilläkin niissä pussukoissa.

En tiedä oliko tästä kenellekään mitään apua, mutta ainakin mielipiteeni ainakin näistä "omista" kaupoistani koetin tuoda esille. Kysykää ihmeessä, jos on jotain. Koetin antaa sellaisen pintapuolisen kuvan suosikeistani.

P.S. In case someone wants to know what I'm writing here, it's about my experience on ordering to Finland from these stores.

Kommentit

  1. Kiitos raportista. Tiedä vaikka itsekin uskaltautuisin tilaamaan ulkomailta. Monet tuota kehuu, mutta kun ei oo tullut itse kokeiltua niin jonkinlainen kynnys tuossa on….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, oletko palauttanut noihin mitään ikinä? Ja miten se toimi?

      Poista
    2. Ymmärrän kyllä kynnyksen, itsellä jotenkin helpotti se, että todella tarkistavat verkkopankkitunnusten kanssa tuon, että onko kortti sinun. Tuntuu ainakin turvallisemmalta kun jonkun luottokortin näpyttely jonnekin lomakkeelle.

      En ole koskaan palauttanut mitään, epäsopivat olen myynyt tai lahjoittanut pois (ne muutamat, yleensä muokkaan sopiviksi jos siihen on mahdollisuus). Palauttaessa joutuu itse maksamaan postimaksut ja se ei ole houkuttanut kun kovin usein alennustuotteista on kysymys. Sinällään siis kannatan sen kokotaulukon tavaamista ja mittanauhan käyttöä tilauksen kanssa.

      Poista
  2. Heip,
    tosi kiva kun laitoit näitä tänne blogiin. Itse olen tilannut vaatteita saksasta ja ne ovat tulleet tod nopeasti (mikäänhän ei ole niin jämpti kuin saksalainen...). Kaikkea muuta olen tilannut netistä paitsi huonekaluja ja alusvaatteita. Tänks!

    t: Satumaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,
      Ajattelin, että joku voisi hyötyäkn näistä ideoista. Itse en ole uskaltanut tilata kuin Briteistä koska ymmärrän englantia, Saksaa en. Toki jos Saksalaiset kapat ovat englanniksi, niin voisin mielenkiinnosta tutustua.

      Hyvä jos tästä oli apua :)

      Poista
  3. New Look on näistä ainoa, jonka verkkokaupassa ole käynyt ja jotain pientä (asusteita) tilannutkin.

    Komppaan ajatusta, että shoppailu on mukavaa ja aina parempaa, jos kaupassa ei ole paljon ihmisiä. Ahdistun jo Prismassa, jos siellä on perjantairuuhka. x) Stockmannin Hullut Päivät ovat minulle kirous. Toiset rakastavat sitä tönimistä ja tavaroiden etsintää, minua puistattaa jo pelkkä väkimäärään katsahtaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihan hyvin tuota ahdistusta, mulla on päivä riippuvainen haluanko jonnekin Hulluille Päiville tmv. vastaaville. Aika harvoin olen tönittävällä tuulella.

      New Look on musta oikein hyvä asustekauppa. Työvaatteita siellä ei oikein ole (ja niitä mä pääasiallisesti tilaan), mutta asusteita sitäkin enemmän :)

      Poista
  4. Täällä toinen ahkera verkkokauppatilaaja ;)! On se vaan kätevää, kun niin suuri osa tavarataloista toimittaa sekä Englannista että Jenkeistä Suomeen! Se vaan on niin mukavaa istuskella koneen ääressä ja valita ostoksia ja vaikka muuttaa mieltä. Hei, mihin "unohdit" Monsoonin..? :) Kiitos Marks&Spencer-vinkistä, se olikin uusi tieto mulle...kiva!

    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneen ääressä oleminen on vaan niin paljon helpompaa kun mennä sinne kauppoihin saakka itse. Jotenkin oikeassa kaupassa tuskastun ja otan vaan jotain, verkossa maltan valita.

      En oikeastaan unohtanut Monsoonia, en vaan ole tilannut sieltä vaan ostanut omani liikkeistä Irlannista ja Tanskasta. Siksi sitä tälle listalle oli paha laittaa, kun kokemusta tilauksen tekemisestä ei ole :)

      M&S on kyllä ihan huippu, nytkin sormet syyhyäisi muutaman mekon perään.

      Hyvää päivää sinnekin :)

      Poista
  5. Kiitos tosi paljon tästä postauksesta! En ole itse uskaltanut tilata ulkomailta mitään, mutta ehkä nyt uskaltaudun. Mark & Spencerin vaatteita minulla on ollut suoraan kaupasta ostettuna, ja niistä kyllä tykkään tosi paljon.

    t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tästä on ollut hyötyä ihmisille! Mietin pitkään kannattaako tällaisesta mitään kirjoittaa, että kaikkihan tilaavat kaiken ulkomailta. Näemmä eivät. M&S on ihan huippu kyllä, etenkin jos vanhat vaatteet antavat osviittaa koosta mittanauhan lisäksi, niin kannatan kokeilemaan.

      Poista
  6. Kiitos postauksestasi. Pitää oikein tutustua noihin verkkokauppoihin. Nyt mietin jo kiitostani uudelleen, rahan menoa ei vaan voi estää :D

    Mutta totta puhut. Suomen isojen tyttöjen vaatteet on mummomaisia. Itse ainakin koen tällä hetkellä, että en voi ostaa vaatteita jollaisia haluaisin käyttää vaan pitää valita päälle siitä valikoimasta mitä kaupassa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä valitettavasti taitaa käydä, että rahaahan noihin kauppoihin saa kulutettua vaikka kuinka :D

      Toivottavasti noista kaupoista löytyy sinulle myös hyviä ja kivoja vaatteita, jokaisella noista muistakin on olemassa joistain vaatteista isojakin kokoja, joten kannattaa nekin varmaan vilkaista läpi :)

      Poista
  7. Kiitti kiitti, pitääkin heti mennä kurkkaamaan tuolta m&s sivuilta josko löytyisi töihin jokin kiva mekko!
    Dorothy Perkinsiltä olen tilannut jotakin viime talvena, ihan hyvä oli laatu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M&Sn laatuun olen ollut todella usein tyytyvainen. Kertaakaan en ole pettynyt ollut, luen kylla hyvin tarkkaan sen, millaista materiaalia ovat ja koetan suurennuskuvista parhaani mukaan katsella, milt' kangas nayttaa. Toivottavasti loytyy mieleinen.

      Poista
  8. Hei loistava postaus. Mä olenkin vähän funtsinut, että onko sulla "toinen koti" Briteissä tai paljon työreissuja sinne, kun sun vaatteet on usein sikäläisistä liikkeistä. Mä en muuten tiennytkään, että Debenhamsillakin on nettiliike. Mun yksi suosikkitakeista on sieltä. Pitääkin käydä tutustumassa niiden sivuihin.

    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkinen toinen koti kylla, fyysista ei. Kummallakin on Kotinortin kanssa taalla ystavia, etta niin Britteihin kun Irlantiinkin koetetaan paasta mahdollisimman usein. Kylla Brittikaupoilla hyvin alkaa olemaan verkkosivuja ja Suomeen tilmaasmahdollisuus, ovat alkaneet ymmartaa, etta Suomessa tilataan paljon netista.

      Hyvaa paasiaista!

      Poista
  9. Kiitos tästä! Ehkäpä uskaltaudun tilaamaan joskus jotain...! M&S:n sivua olen selaillut mutta enpäs ole tajunnut, että myös Dorothy Perkinsillä on nettikauppa.

    Mukavaa Dublinin matkaa ja hyvää Pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyva. Toivottavasti loytyy jotain, jota uskaltaa tilata.

      Hyvaa Paasiaista myos sinne!

      Poista
  10. Kiitos ihan älyttömästi tästä postauksesta! :) Olen pitkään itse miettinyt että mistä niitä kauniita vaatteita löytyy, mutta tuoltapa ainakin!

    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylla mina ainakin olen ihatunut niin Brittien vaateiden tyyliin kuin siihen, etta tekevat omalle keholleni sopivia vaatteita.

      Oikein hyvaa paasiaista!

      Poista
  11. Minäkin liityn kuoroon ja käyn kiittämään :)

    Nuo kaikki ovat fyysisistä kaupoistaan tuttuja ja nyt en voi kuin miettiä että miksi en ole yrittänytkään käyttää nettiostamista! Käyn Briteissä yleensä useamman kerran vuodessa ja yleensä palaan laukut turvonneina! Täytynee vilkaista nettikauppojakin, jospa joskus löytäisin jotain ihan alestakin! :)

    Yksi fyysisistä kaupoista tuttu vielä vinkkinä: M&co on ollut aika hyvä paikka erikoiskokoihin. Sieltä löytyy Plus ja Petite mallistot. Olisikohan niilläkin nettikauppa? Liikkeitä ei oikeastaan ole Lontoon keskustassa. Tai tämä tieto on jo vähän vanhaa, en ole ainakaan vuoteen osunut liikkeen läheisyyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :)

      Myönnän nyt ihan suoraan, että en minäkään noita tajunnut edes vilkuilla ennen kuin viime kesän alussa. Tilasin aluksi todella varovasti, mutta kun kävin ihan kokeilemassa noissa varsinaisissa kaupoissa kokojani elokuussa, niin on helpottanut tilaaminen.

      Lontooseen/UK.n puolelle ei ole ainakaan näköpiirissä reissua, mutta ehdottomasti pistän tuon vinkin korvan taakse ja kyllä myönnän, että sormet syyhyävät kaivamaan mahdollista verkkokauppaakin jo.

      Poista
  12. Evans muuten toimittaa nykyään kaikki pakettinsa kuriirilla, eli kotiin kannetaan suoraan, ja pitää olla paikalla kuittaamassa, muuten eivät jätä pakettia. Vähän hankalaa, kun toimivat vain arkisin virka-aikaan... Yritin sieltä kysellä josko voisi saada paketin postin kautta, mutta kuulemma ei onnistu nykyään.

    Oletko muuten testannut ASOSin vaatteita? Myös brittinettikauppa, ja minun kokemukseni mukaan todella nopea. Vaatteet ovat saapuneet parhaimmillaan kolmessa päivässä. Curve-mallistossa on kokoja 54 saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuo on kyllä ikävää kuulla, että toimivat nykyisin kuriirilla. En minä ainakaan ole virka-aikoina kotona niin, että voisin olla vastaanottamassa pakettiani. Harmittavaa.

      ASOSilta olen vaatteita katsellut, mutta en koskaan ole tilannut. Tiedän heidän toimittavan nopeasti, mutta jotenkin en ole sieltä koskaan sopivia löytänyt. Pikkusikolleni kyllä olen tilannut sieltä joululahjan, mutta koska en itselleni, niin ajattelin, ettei siitä kirjoittaminen ole relevanttia, koska tilaukseni sen ainoan kerran sisälsi kaulakorun ja meikkejä, joten vaatteiden laadusta jne. ei ole kokemusta.

      Poista
  13. Mielenkiintoinen postaus! Tulen varmasti ottamaan tämän kirjoituksen esiin, kun seuraavaa nettitilausta harkitsen. Esim. nyt pitäisi löytää joku musta jujullinen tunika, jota ei suomenmaasta ole löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ihanaa kuulla, että tästä on ihmisille oikeasti jotain hyötyäkin. Toivottavasti tunika löytyy, Evanssilla mielestäni on ihan kivoja tunikoita, samoin Yoursilla, mutta ne saattavat olla liian suuria :)

      Poista
  14. Ohhoh, en tiennytkään että debenhams, marks and sparks ja next toimittaa suomeen! tai sitten ne on aloittanut ne joskus. Huomasin kenkäpostauksestasi muuten, että meillä on samoja kenkiä nimenomaan New Lookista :) luottokauppani!
    (t. uusi lukija :P)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tervetulija lukijaksi :)

      Ei minunkaan kuuluisi tietää, että ne toimittavat Suomeen, olisin säästynyt monelta laskulta :D Toisaalta myös valtava määrä suosikkivaatteitani olisi jäänyt saamatta, joten olen onnellinen kuitenkin siitä, että toimittavat.

      New Look on ihan mahtava kauppa kenkien suhteen, myös hiuskoruja olen sieltä ostellut useampia. Kauheasti en muuta vielä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!