The Versatile Blogger Award.

Sain ihanan tunnustuksen Riinalta, joka kirjoittaa Luksusta Arjessa blogia.


Ohjeet ovat seuraavat:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi.
3. Kerro seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Nimeä 15 bloggaajaa.
5. Ja kerro heille tunnustuksesta!

Olen tehnyt tämän tunnustusta seitsemän faktaa jutun jo muutamaankin kertaan ja koska blogini keskittyy vain tietyn kevyisiin aiheisiin, niin mitään hirveän suuria paljastuksia ei ole luvassa tälläkään kertaa. Koska tein viimeksi tämän matkustelu-teeman ympärille, niin tällä kertaa teemana päätin pitää tämän kesän suunnitelmat.

1. Varasin ensi lauantaille extempore Tallinnan risteilyn itselleni, Kotinörtilleni ja Siskolleni. Siis semmoinen pari tuntia maissa päiväkierros, kiitos ihanalle Elinalle lahjakortin lahjoittamisesta.

2. Kesäloman suunnitelmat ovat aika pitkälle valmiit, vielä on varaamatta lentoliput reissua varten, mutta sekin tapahtuu kohta. Siitä enemmän sitten kun olen reissun varannut.

3. Kesäsuunnitelmani mahdollista viikkoa ulkomailla sisältävät muuten Kotimaassa oloa, minusta Suomen kesä on vallan ihastuttava, kaunis ja aivan liian lyhyt missattavaksi.

4. Koetan tänä vuonna ottaa mukaani pikkusiskoani osaan kesäsuunnitelmistani, en kaikkialle, mutta enemmän kuin aikaisemmin. Taustoista miksi näin ei sen enempää, mutta kokemukset ovat minusta tärkeitä.

5. Käymme varmaan poimimassa tas sangollisen vadelmia Kotinörtin vanhemmilta <3 Vadelmat ovat kyllä ihan suosikkejani jugurtin kanssa, etenkin itsepoimitut keskellä talvea.

6. Kesän suunnitelmiin kuuluu myös ystäviemme häät ja niitä varten onkin jo majoitus varattuna (yhdessä samassa huonekompleksissa Kotinörtin, Elinan ja Arkeologin kanssa). Odotan niitä elokuisia häitä suuresti.

7. Vaikka rakastan kesää, niin jalkani turpoavat lämpimässä ja joudun syömään nesteenpoistokuuria koko kesän. Sinällään kuurista ei ole haittaa itselleni, ainut vaan, että jos se unohtuu niin jalat turpoavat ja sitten sattuu. Ikävä vaiva.

Tämä pitäisi jakaa eteenpäin, viidelletoista en tätä eteenpäin laita, mutta muutamalle kuitenkin. Tunnustuksen saa:

Anette
Petra Pauliina
Elina


Kommentit

  1. Kivoja kesäsuunnitelmia! Kohdasta 5 olen niin samaa mieltä: vadelmat ovat parhaita jugurtin kanssa! Pompin ilosta, kun äitini suunnitteli vadelmapensaan ostoa mökille herukoiden seuraksi. Mökillä kasvavista villivadelmista kun ei aina tiedä, antavatko ne yhtä rasiallista enempää satoa :D

    Kiitos paljon haasteesta, vastaanotettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat ovat kyllä ihan parhaita ja niitä pitää olla paljon. Hiljalleen alkaa pakastin olemaan täällä päässä tyhjillään niistä, joten kesän on aika saapuakin. Toivottavasti teille on vadelmia tulossa kunnolla pensaan muodossa kesällä, päätään talvella herkuttelemaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!