Kevätjuhla.

En ole vuosiin ollut kevätjuhlassa. Tarkoitan nyt sellaista "kunnon" kevätjuhlaa, jossa lauletaan Suvivirsi. Tänään saan mennä sellaiseen kun Siskoni pyysi minut kevätjuhliinsa. Viimeinen oma "kunnon" kevätjuhlani oli keväällä 2000 kun kirjoitin ylioppilaaksi. Olen viimeksi ollut Siskoni kevätjuhlissa kun ne olivat ensimmäisen vuosiluokan kevätjuhlat. Nyt on edessä yhdeksännen vuoden kevätjuhla.

Minulle kevätjuhlat ovat aina olleet iso juttu. Lapsena kahden ja puolen kuukauden vapaus, vanhempana kahden ja puolen kuukauden kesäduuni, jotta sai omaa rahaa. Pelkään pahoin, että tänään on otettava mukaan nenäliina juhlaan mukaan.


Onnea kaikille kevätjuhlalaisille! Oli se sitten kesälomalle riento ja syksyllä takaisin tai kyseisen koulun päättäminen.

Today is the day, when kids end their school year. My Sister ends her school as well, so I'm honored to go and watch the "party".

Kommentit

  1. Kevätjuhlat on niin ihania ja siinä Suvivirressä vaan on sitä jotain. Kesä alkaa jotenkin siitä, vaikka ei loma alkaisikaan.

    Mä olen itse ollut viimeksi kevätjuhlassa juuri silloin kun pääsin ylioppilaaksi eli 5 vuotta sitten. Tänään meillä on juhlittavana kolme uutta ylioppilasta joten siinä on kerrakseen juhlaa tälle päivälle. Ihanaa se vaan on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli hienon kuuloista jälleen kerran. Lakkiaisia ei ole ollut muutamaan vuoteen itselläni, joten parina vuona on koulujen päättymispäivä mennyt ihan ohi. Onneksi tänään sai osallistua :)

      Poista
  2. ooh..onpa kulunut aikaa Suvivirrestä... Se on niin kaunis, ja mä pillitän vuolaasti kun se lauletaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Kyllä siinä vaan sai kyyneleitä niellä, heikohkolla menestyksellä. Onneksi miehellä oli nenäliinoja mukana.

      Poista
  3. Onnea siskollesi! Minäkin niin haluaisin kevätjuhliin. Pitäisi laittaa joku pakollinen suvivirren kuuntelu kaikille jonkun megafonin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannatan tätä megafoni-ideaa. Kyllä tuntuu ihan eri tavalla kesältä, vaikka itsellä on vielä lomaan aikaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!