Päiväjuhla eleganssia.

Minusta yksi ihanimmista juhlista pukeutua ovat kesäiset päiväjuhlat. Samalla niissä juhlissa on kuitenkin haasteensa. Talvella pidettävä iltajuhlahan on kaikin puolin helppo ja vaivaton pukeutua: pikkumusta, juhlasta riippuen vähän tai vähän enemmän kimaltavaa korua ja tummahko silmämeikki kunnon rajauksissa. Kesän päiväjuhliin noin ei vaan yksinkertaisesti voi pukeutua. Kesän juhlissa pääsee kuitenkin esim. meikin kanssa revittelemään kunnolla, tänään silmissä oli valkoista, kahta violettia sinistä ja turkoosia. Paljon ihania värejä. Huulipunassakin sai ajatella päiväjuhlaa ja huomattavasti vaaleampi valikoitui huulille saakka.

Koetan itse löytää mekkoja, jotka olisivat juhlissa vain asusteita muuttamalla kelvollisia eri vuoden aikoina. Yksi pitkän linjan suosikkini on tänään päälle valikoitunut violetti Esprit. Sen kanssa kaikki on kohdallaan, niin malli kuin värikin:



Mekko: Esprit
Bolero: YourFace
Laukku: Mango
Kengät: Mark's&Spencer (Lontoo)

Tuota samaa mekkoa käytän niin valkoisilla kuin mustillakin asusteilla. Ehdoton plussa mekossa on se, että sen voi pestä itse. Sen verran mielelläni tuon päälleni puen, että kallis olisi pesulalasku muuten. Suosin muutenkin itsepestäviä vaatteita niin pitkälle kun vaan ikinä mahdollista. Valitsin mustan boleron koska halusin ehdottomasti tuon uuden Mangon laukun kokeilun. Se on juuri sopivan kokoinen, menee vielä pikkulaukusta, mutta mahduttaa kuitenkin aimo määrän tavaraa sisälleen. Koska asusteet muutoin olivat mustia valikoituivat serkkuni häihin Lontoosta ostetut kengät kenkävalinnaksi. Kesän juhlakenkinä noista pidän suunnattomasti, korkoa on, mutta sopivan vähän, että jaksaa pidemmätkin juhlat.


Kamera vääristää mekon väriä, läheltä otettuna saa selvän siitä, minkä värinen mekko on oikeasti. Sisävalossa salamalla se kuvaantuu oikein, mutta luonnon valo ei näemmä tuota violettia väriä oikein suosi.


Hiuspuuteria, kevyt ponnari, hiukset pinnillä toiselle puolelle ja iso kukka peittämään kaikki pinnit ja loput irtihiukset, koko komeuden päälle kasa lakkaa. Olen todella laiska tekemään juhlakampauksia, jotenkin tukka ei todellakaan asetu kuten sen pitäisi silloin kun se tulisi asettua. Etenkään kahdeksalta sunnuntaina aamuna se ei kyllä tee mitään mitä tahtoisin. Ninipä minä käytän kesät talvet, arkena ja juhlassa näitä hiuskoristeita. Aivan kertakaikkisen mainioita. Juhliin on muutama tuommoinen "hienompi" joissa on enemmän härpäkettä, arkiversiot ovat vain perus kukkasia.


Kaulakoru on tuotu Lissabonista ja näin päiväjuhlaan se on kauniin siro. Vähällä käytöllä ollut koru pääsi pitkästä aikaan taas kaulaan ja kyllä se vaan mielestäni juhlaan sopii. Sopisi iltajuhlaankin yhtä hyvin kyllä. Korviin valikoituivat pienet kristallit, joista ei ole kuvaa. Eri sarjaa ovat, mutta ellei parin sentin päästä katso, niin ei sitä huomaa. Harva katsoo ihan parin sentin päästä.

Puku: Stockmann (merkkiä mies ei muistanut, mutta ei mikään design puku vaan ihan peruspuku)
Vyö: Dublin
Paita: Mark's&Spencer (verkosta)
Kengät: Stockmann (näidenkin merkki ihan hakusessa)

Kotinörtti pääsi helpolla. Noita violetteja paitoja on kaksi, ostettu juuri tuon ja toisen violetin mekkoni takia. Sopiva kyllä miehelle myös, sitä ei käy kiistäminen. Tykkää pukeutua myös niihin, söpösti mätsätään (asia josta kaveripiiriltä saa ajoittain kuulla kuittailua, mutta minua ei haittaa). Ilman kravattia näissä juhlissa, minusta hyvä noinkin. Ei Kotinörtti siis kravattia välttele, todettiin vaan aamusta, että olkoon tämän kerran ja jäi musta sitten henkarille odottamaan seuraavia juhlia.

Näissä tunnelmissa sunnuntai täällä päässä, miten siellä on sujunut?

Today we went to my Sisters party and basicly I have been selebrating her all day. Only pictures are unfortunately from our outfits, but I don't think that matters. Lovely sunday with a lot's of laughing and lot's of smiling.

Kommentit

  1. Nättinä on oltu taas siellä. Musta on jotenkin ihanaa, kun pariskunnat näkevät "vaivaa" juhla pukeutumisessaan siten että kuuluvat tavallaan yhteen. Kuten teilläkin tuo lila väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on se onni, että kaksi blondia vaaleilla silmillä, joten väri menee molemmille. Myönnettävä on, että pidän itsekin tuosta yhteensopivuudesta, juhlissa etenkin. Liila on meillä se juttu kyllä, kummankin suurimpia suosikkivärejä muutenkin :)

      Poista
  2. IHANA hiuskoriste! Just tätä tarkoitan - kun ois pitkät hiukset vois käyttää tuollaisia. Nysse ei käy :(
    Muta hei, tosi nätteinä olette molemmat olleet (vai voiko miehestä sanoa nättinä?) No, joka tapauksessa. Kivaa kun asut mätsää yhteen. Kyllä mäkin yritän vähän katsoa, että kun mennään juhlimaan, niin edes miehen skraka olis jotenkin sopusoinnussa oman vaatetukseni kanssa. Niin, nimenomaan niin että hänen vaatteensa sovitetaan minun vaatteisiin, eikä toisinpäin, hihih..

    Päivä mennyt kaappeja siivotessa, kierros golffia päälle ja kahvit pihalla, kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kai lyhyisiin laittaa jonkun hillitymmän joka on pannassa kiinni? Minä kun en pantoja voi käyttää, jotenkin pääni ei vaan sovellu niiden pitämiseen :)

      Kotinörtti sanoi, että voi luonnehtia myös nätiksi, joten kiitos kummaltakin :) Minusta on kiva, kun on vähän samaa vaatteissa ja kyllä se täälläkin menee sen mukaan, mitä minä laitan päälleni. Miehen kravaatti tai paita kun on niin paljon helpompi valita kun minun mekkoni :D

      Kaappien siivous olisi täälläkin edessä, kovasti olen kyllä koettanut niitä välttää, mutta lienee hiljalleen pakko ;)

      Poista
  3. Kyllä vain kauniina on oltu,ei käy kiistäminen!
    Minun pitäisi petrata enemmän tuossa yhdistämisessä,jotenkin sitä on niin sokea.
    Hienosti olet ajatellut meikit ja kampaukset.Useiden luomivärien yhdistäminen vaatii taitoa jota sinulta ei varmaan puutu.
    Mie kans tykkään, että pariskunnilla on jokin yhdistävä tekijä pukeutumisessa.Jo usein kravatin valinta riittää,ainakin meillä. Silloin ,kun lapset oli pieniä,juhliin katsoin ja valikoin tarkkaan, että pennut sopivat keskenään tyylillisesti ja vielä vanhempiinkin.
    Pakko nolona tunnustaa, että mulla on päivä ja ilta meikki melkein sama:) Illalla on hieman enenmmän luomiväriä sekä tummempaa huulipunaa.En osaa tehdä mitään rajauksia,en edes näe tehä niitä ja toisekseen luomvärin levittäminen ja varjostuksien tekeminen-->onnetonta suorastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomiväreillä on minusta kiva leikkiä juhlissa, arkena kun laiskana käytän vaan suosikkipalettiani, jolla syntyy sitten joka aamu samanlainen arkimeikki.

      Tummempi puna riittää usein meikin muuttamiseksi, samoin tummempi rajaus. Ei siihen mitään sen suurempaa tarvita. Jos on innostusta, niin voisin koettaa tehdä jonkun laista ohjeistusta siitä, miten varjostuksia teen, se kun on lopulta helppoa, minusta ainakin. Rajauksissa olen minäkin huono ja siksi vain juhliin niitä laitan, menee niin kauan kun niitä laittaa kun nysvää.

      Poista
  4. Piti vielä lisätä, että se mitä ei voi itse pestä,ei sitä kannata ostaakaan:)
    Paitsi olen mie pessyt mm.UGG:t villaohjelmalla eikä käynyt kuinkaan:) paitsi puhtaat tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, poikkeuksena talven villakangastakit, niitä en uskalla pestä itse. Kaiken muun mielelläni pesen kotona ja tarkistan aina ostaessa, voiko tuotetta pestä vai onko se vietävä pesulaan. Mielellään vielä jos voi vaan pestä ja kuivata ilman silittämistä, niin johan ollaan minun maun mukasissani vaatteissa. Valitettavasti kauluspaidat on pakko silittää, mutta noin muuten vältän mielelläni :)

      Poista
  5. Olet kyllä näyttävä nainen upeine mekkoinesi!! Ja tosiaan hiuskoristeella saa asun kuin asun "juhlallistettua". Minäkin olen menossa häihin elokuussa ja haaveilen mekon kaveriksi sopivasta hiuskoristeesta. Olen jopa harkinnut sellaisen teettämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Hiuskoristeet ovat ihan luottotuotteitani etenkin juhlissa. Teettämistä en ole vielä ajatellut, mutta sekin ehdottomasti vaihtoehto. Onneksi verkkokaupat tuovat Brittien puolelta hiuskoristeita Suomeen, siellä kun niillä vaikuttaa olevan huomattavasti suuremmat markkinat.

      Poista
  6. Ihana mekko. Olette ollut tosi hyvännäköinen pari siellä juhlissa. Violetti selvästi sopii sinulle, varmasti miehellesikin.

    Enpä ole muuten koskaan ajatellut, että talvijuhliin pukeutuminen olisi jotenkin helpompaa. Mutta totta tosiaan, että silloinhan lähes aina mennään pikkumustasta, sopivasti blingblingiä asusteina ja tummassa silmämeikissä. Mikä näyttää talvijuhlissa hyvältä, voikin olla hieman hullunkurinen valinta esim hääkirkkoon keskellä kaunista kesäpäivää :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, koetamme ainakin juhlissa edustaa :)

      En minäkään sitä pahemmin miettinyt, kunnes noihin juhliin lähtiessä tajusin, että omistan useamman kesäjuhlaan sopivan mekon (joista saa mustilla asusteilla kyllä talveen sopivan), mutta talvijuhliin on vain se pikkumusta. Ei se kesähäihin ja vastaaviin kepeisiin juhliin minusta oikein sovi se liian tumma meikki ja/tai mekko, etenkin päiväjuhlassa omituisen näköistä minusta :)

      Poista
  7. Olettepa molemmat olleet tyylikkäänä! Kaunis tuo mekkosi ja hiuskoriste on todella upea. Kesäjuhlat on mun mielestä myös ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kesäjuhlat on ihan parhaita kyllä, vaikkakin tuppaa tulemaan näin naisenakin kuuma, saati sitten miehillä pukujen kanssa :)

      Poista
  8. Tyylikäs pari, ja upea hiuskoriste.

    VastaaPoista
  9. Wau! Miten täydellistä voi kommentoida? Ihana mekko, koru (tuollaista siroa olen koittanut itsekin katsella), hiuskoru ja miehen paita samaan sävyyn. Ai niin, avokkaat oli musta todella kivat ja hyvä valinta asun kanssa! Näyttäviä meikkejä olis kiva kokeilla, mutta eihän siitä juhlapäivän aamuna mitään tule! Silloin ne menee aivan varmasti pieleen kun on kiire...:(( Niiden teko pitää opetella ihan erikseen etukäteen... Mulla on nestemäisen rajausvärin käyttö opettelussa, siksi sitä löytyy naamasta myös puutarhapäivänä. Siihen pitää saada rutiini ja sormet oppimaan. Olen alkanut tykkäämään siitä, sillä saa kivasti lisää näyttävyyttä. Olen meikin kanssa laiska, muuten on perusmeikki aina käytössä. Beiget ja ruskeat sävyt. Ripsiväriäkään en käytä kuin juhlissa, suosin kestovärjäystä, säästyy aikaa kun ei tarvitse aamulla laittaa erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, täällähän ihan punastuu kehuista <3

      Meikkiä on kyllä hyvä harjoitella etukäteen, etenkin niitä rajauksia. Opiskeluaikoina saatoin ilmaantua kouluun hyvinkin näyttävässä meikissä jos oli juhlat tulossa, sitä kun treenasi kouluaamuna, niin meni se jotenkin juhla-aamunakin.

      Rajaus avaa aina katsetta, omasta mielestäni ainakin. Kestovärjäys olisi varmasti kiva, joskus sellainen olikin ja se oli kyllä kätevää. Itse laitan aina ainakin sen ripsivärin jos en muuta :)

      Poista
  10. Upeat värit! Ja aivan mahtava hiuskoriste kuten tässä muutkin ovat todenneet. Olettepas olleet tyylikkään näköinen pariskunta! :)

    Elena, http://myotajavastamaessa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, välitän kehut myös Kotinörtille teenpäin <3 Etenkin juhliin tykkäämme laittautua vähän paremmin, juhlien kohdetta kunnioittaaksemme ja muutenkin on välillä kiva pukeutua paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!