26.11.2012

Our story.

Tänään on kihlajaistemme ensimmäinen vuosipäivä (ja mahdollisesti ainut jota juhlimme, eikö häiden jälkeen juhlita enää vain hääpäivää?) niin sen kunniaksi tahdon kertoa teille meidän tarinamme. Myös siksi, että toivoitte hääaiheisia postauksia aina joskus ja tämä ehkä selittää enemmän kuin mikään muu sitä, miksi olemme tässä tilaneessa jossa olemme nyt. Teksti on myös hyvin henkilökohtainen ja vaatii minulta rohkeutta kirjoittaa tämä. Kertoa mikä on meidän tarinamme.

Kuvat/Pictures: http://weheartit.com/


Joudumme menemään takaisin vuoteen 1996 tämän tarinamme kanssa. Kuten olemme todenneet, aikaan 15-vuotta ja vähintään 15 kiloa sitten. Loppukeväästä kohtasin erään nuoren miehen puistossa, itseäni vuoden vanhemman. Minä koko teinin sydämen kyllyydestä menin rakastumaan ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että edelleen tuo kesä on yksi elämäni parhaista. Niin täynnä se oli tunnetta, niin kiinni olin tässä kevarilla liikkuvassa pitkätukassa. Rakastin siitäkin huolimatta, että tiesin suhteen loppuvan syksyllä. Kotinörtti oli lähdössä Saksaan vaihtariksi, netti oli olemassa Suomessa jo, Saksassa se maksoi hunajaa ja vähän päälle. Muistatteko mitä silloin maksoivat lentoliput? Ja skypestä ei oltu vielä edes kuullut, puhelinlaskut olisivat olleet huimaavat. Ja ne vanhanaikaiset käsin kirjoitetut kirjeet... Ei, jo sen ikäisenä tiesin, että en missään nimessä ollut valmis kaukosuhteeseen. Silti en tiedä, olenko isoisäni hautajaisia lukuunottamatta, itkenyt koskaan niin paljon kuin sinä syyskuisena päivänä kun istuin bussissa matkalla pois Helsinki-Vantaan lentokentältä. Yhä edelleen se kipu pulppuaa jostain syvältä pintaan kun ajattelen, mistä silloin luovuin.

"Elämä antaa, elämä ottaa" sanoi nyt jo edesmennyt isoisäni ja oli oikeassa. Tuskallisen hitaasti aika paransi haavat. Menetetty yhteys ihmiseen harmitti, mutta enää ajatteleminen ei aiheuttanut automaattisesti itkutulvaa. Elämäni meni eteenpäin, lukiokin loppui, opiskelut opiskeltiin ja kaikkineen ihan tavallinen elämä oli edessä. Ylämäkineen ja alamäkineen. Jossain pienessä sopukassa säilytin sitä jo ajan kultaamaa muistoa ensirakkaudestani ja niistä ystävällisen hymyilevistä sinisistä silmistä. Yhteys oli kuitenkin menetetty ja minä elin elämääni eteenpäin. Kahdessa pitkässä ja vakavassa parisuhteessakin tässä ehdin olemaan välissä. Tai no, minusta kolme ja neljä vuotta ovat pitkiä aikoja, tästä saa toki olla eri mieltä. Niistä ei tullut mitään, opin kuitenkin paljon itsestäni ja kumpikin mies on edelleen hyvä ystäväni. Toinen jopa Kotinörtin yksi bestmaneista.

Jossain itsesäälin alhossa aina joskus kaipasin, kaipasinko nuoruuttani vai tätä ihastustani?


Joulukuu 2008. Siinä ne silmät katsoivat takaisin, ystäväni entisen asunnon keittiön pöydän ylitse. Yhtä ystävällisenä kuin silloinkin. Me olimme kuitenkin kumpikin elämänvaiheessa, jossa uuden suhteen aloittaminen on mahdotonta. Olin itse parisuhteessa, toisessa näistä pitkistä, jonka jossain syvällä sielussani tiesin olevan jo tiensä päässä. Minä kuitenkin halusin katsoa sen tien loppuun saakka, tämä oli mies, joka on läheinen ystävä niin minulle kuin Kotinörtillekin. Niinpä minä hautasin, hautasin ne kaikki tunteeni syvälle sisimpääni vaikka ne kuinka koettivat pyrkiä esille. Ystävyys, se on parempi monesti kuin rakkaus. 

Kevään, kesän ja syksyn aikana 2009 tein monia päätöksiä. Tein monia asioita ja kasvoin ihmisenä enemmän kuin aikoihin olen tehnyt. Ehkä voi sanoa, että aikuistuin. Hassua miten sitä voi olla opiskelut opiskeltuina ja muutenkin olla jo työelämässä ja silti vasta tuossa vaiheessa aikuistua. Kasvoin kuitenkin.

Olen joskus tainnut aikaisemminkin kertoa, että Salolla on kaupunkina erityinen paikka sydämessäni. Huhtikuun alussa 2010 matkustin sinne junalla. Halusimme tutustua uudelleen, ilman ennakko-odotuksia, mutta samalla olimme myös tilanteessa, jossa kumpikin olisi halunnut olla yli vuotta aikaisemmin, tai mielellään jo vuosikausia sitten. Aikaisemmin olimme olleet varovaisia näkemisten kanssa, enää sille ei ollut kahdella vapaalla ihmisellä tarvetta.


Astuin junasta pois Salon juna-asemalla. Katsoin autoon nojaavaa miestä sekunin ja se oli siinä. Koko se teini-ikäisen ensirakkauden huuma tuli takaisin kerralla. Rakastin taas yhtä paljon ja yhtä tosissani kuin silloinkin. Yhtä aidosti ja yhtä suurella rakkaudella. Kävelin vaikeasti sen jokusen metrin autolle. Sinä viikonloppuna kerroin rakastavani ja kuulin, että en ollut tunteideni kanssa yksin. Kuulin sen saman hellittelynimen kuin vuosia sitten. Ja sen jälkeen se on jäänyt, vain meille kahdelle. 

En edelleenkään ollut mikään kaukosuhdeihminen, mutta on Turku lähempänä kuin Saksa. Puhuimme pitkiä puheluita, istuimme koneilla yöhön saakka. Töihin menin kaikkea muuta kuin hyvin nukkuneena. Koetimme nähdä mahdollisimman paljon. Säteilin koko sen kevään ja kesän. Edelleen saamme kuulla, jos olemme samassa paikassa istumassa iltaa, että säteilemme kun katsomme toisiamme. Rakas ystäväni on parikin kertaa kommentoinut blogiini, että näytän kuvissa onnelliselta. Ystävä rakas, siihen on helppo vastaus: Kotinörtti on ottanut ne kuvat.


Kaukosuhteeseen tottuu, vaikkakin en osaa ajatella sitä kaukosuhteena. Meillä oli kaksi kotia, toinen täällä PK-seudulla ja toinen Turussa. Tarvitut asiat olivat muuten aina väärässä kodissa. Kotinörtin opinnot loppuivat Turussa, edessä oli muutto loppusyksystä 2011. Saman katon alle PK-seudulle, ei tainnut mies edes muualta töitä hakea. Joku voi sanoa, että nopeasti menimme kihloihin. Niin menimme, ellei tiedä tarinaa kaiken tämän takana. Tasan vuosi sitten Kotinörtti pujotti sormeeni sormuksen ja sen jälkeen se ei ole siitä poistunut. Kertaakaan. Sinällään kihlajaispäivä ei tullut yllätyksenä minulle, sormukset oli valmiiksi kaiverrettu ja kosinta Naantalin kylpylässä oli ns. uusinta. Se ensimmäinen, se oli yllätys, mutta se jääköön vain meille kahdelle.

Sovimme samantien myös hääpäivämme. Elokuu 2012 oli liian lähellä, elokuu 2013 ei. Siellä odottavat häät ihmisen kanssa, jonka kanssa haluan jakaa lopun elämäni. Minulle häät eivät ole spektaakkeli, emme sijoita niihin valtavia summia rahaa. Me yksinkertaisesti halumme vain kertoa ystävillemme ja sukulaisillemme (jotka tietävät sen muutenkin), miten valtavasti rakastamme toisiamme. Minä haluan avioliiton, en niinkään niitä häitä.

Jos voisin matkustaa ajassa takaisin päin, niin yhden ainoan teon tekisin. Menisin istumaan bussiin sen itkevän 15-vuotiaan viereen, sulkisin syliini ja kuiskaisin korvaan "Ihmeitä tapahtuu, muista kuitenkin elää elämääsi myös tässä välissä". Muuta en muuttaisi. Emme me olisi tässä jos olisimme teineinä tämän "aloittaneet". Vaadittiin paljon kasvamista aikuisiksi, että olemme tässä, astelemassa alttarille elokussa. Että tätäkin kirjoittaessa pysähdyn välillä katsomaan sormusta sormessani ja hymyilemään.

Loppukaneettina toimikoon erään ystäväni lausahdus keväältä 2010, ihan suhteen alkuvaiheilta:

"Miksi et uskaltaisi? Joskus se satu voi olla todellisuuttakin, tosi elämän Romeo ja Julia, onnellisella lopulla".

Oikein hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!


Here is a long story about how I met my boyfriends. It was one year ago today we got engaged and the wedding is on August 2013. Long story short: We met at our teens, life got us appart and met again after over 10 yeasr ago. Never stop believing in miracles!

Hope you are all well!

44 kommenttia:

  1. Kaunis tarina, ihanaa työpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi. Sitä samaa myös sinulle!

      Poista
  2. Voi miten ihana tarina! Huoks <3 :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tarinasta. Oikein ihanaa kihlajaispäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma, kotona vielä vähän juhlitaan :)

      Poista
  4. Valloittava tarina, oikein ihanaa kihlajaispäivää teille molemmille - kyllä minä muistan omani vielä 23 vuotta myöhemminkin, vaikken sitä juhlimalla juhlikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan molemmat niin lahopäitä päivien kanssa, että todetiinkin olevan onni, että sormuksessa on päivämäärä. Eittämättä muistan vielä vuosienkin jälkeen sen päivän kyllä <3

      Poista
  5. Voi miten kostettava tarina <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana tarina. Muakin alkoi hymyilyttämään kun luin tätä :) Ihmeitä tosiaan voi tapahtua, tämä on vähän kuin elokuvista ♥ Ihanaa, kun jaoit tämän kanssamme!

    Tuo oli hienosti sanottu, että "haluan avioliiton, en häitä". Niin mekin halusimme avioliiton, mutta siinä samassa saatiin ikimuistoiset bileet avioliittomme kunniaksi. Mullekin on sanottu monesti, että näytän kuvissa onnelliselta. No ne on ottanut rakas aviomieheni :)

    Ihanaa viikkoa sinulle Dahlia ja nauti hääsuunnittelusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina joskus tapahtuu ihmeitä näemmä :) Ajattelin, että vähän jaan tarinaamme, niin sitten voikin seuraavissa hääpostauksissa keskittyä paniikinomaiseen "tämä, tämä vai tämä" karkkirasia tyyppisiin aiheisiin ;)

      Näytät kuvissasi kyllä onnelliselta, niitä katsellessa tulee monesti hyvä fiilis <3

      Kiitos Reetta! <3

      Poista
  7. Kiitos jakamisesta - lemmen täyttämää kihlajaisten vuosipäivää sinulle ja kotinörtillesi; ootte kyllä ihkuleita♥

    VastaaPoista
  8. Ihana tarina!:) Onnea kihlajaispäivänä!

    VastaaPoista
  9. Ihana tarina teillä.

    Itse en ole aikoinaan ollut mitenkään erityisesti hääjuhlaihminen. Siitä huolimatta järjestimme häät ja näin 10+ vuoden jälkeen voin sanoa sen olleen yksi elämäni ihanimmista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voin uskoa, että päivä on ikimuistoinen, kyllä mekin siihen panostamme, mutta emme valtavia summia (useita kymmeniä tuhansia) kuitenkaan. Edullisemmallakin saa varmasti muistorikkaan hääjuhlan :)

      Poista
  10. Voi hyvänen aika miten ihan ja koskettava tarina <3 En ikinä oikein jaksa lukea rakkaustarina-juttuja tai tällaisia kohtaamispostauksia mutta tiedätkö, tämän luin alusta saakka ihan loppuun, vaikka tiesin, että mun ei pitäisi edes olla blogimaailmassa, vaan kouluhommien parissa. Kyllä nyt koulutehtävät saivat odottaa kun tämän luin, ja tää oli IHANA! Siis tiedätkö, tää tuntui ihan joltain kirjalta - tai sadulta, kun ihan mieletöntä, että kuinka tollasta voi edes tapahtua, että miten tapasittekin uudelleen monen vuoden jälkeen... Tosi ihana tarina, ja onnea kihlajaispäivänä - toivottavasti teillä on ollut ihana päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinua! <3 Sitä joskus itsekin jää miettimään, että miten on elämässä onnistanut näin suuresti ja saa olla näin onnellisessa asemassa kuin nyt olen.

      Eiköhän tästä ihan kiva ilta muodostu, päivä on mennyt molemmilla töissä pakertaessa :)

      Poista
  11. Vaikka olen kuullut näistä asioista ennekin, yhä edelleen tarina nostaa hymyn huulilleni. Ja et tiedäkkään, millaisella innolla jo odotan teidän häitä. Päätin tässä muutama viikko sitten, että ensi vuonna ajon keskittyä omien asioiden murehtimisen sijaan teidän ja serkkuni häihin. Varokaa vain, ehditte vielä kyllästyä.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittaako tämä nyt ystävä rakas sitä, että minun pitää juosta pakoon jonnekin? En usko, että jaksan kyllästyä sinuun. Itse odotan enemmänkin kauhulla, joten hyvä että joku odottaa innolla <3

      Poista
  12. Voi miten ihana tosi tarina... Ihan liikutuin, taisi kyyneleitäkin vähän tulla. Kauniita olette, ihanat..

    VastaaPoista
  13. Voi mikä romanttinen tarina. Joskus elämä antaa toisen mahdollisuuden. Pitäkää siitä kiinni ja toisistanne! Kiitos kun jaoit tämän kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me pidämme, toista kertaa en aio päästää enää irti. Kiitos Sari!

      Poista
  14. Suloinen tarina<3 Ihmeitä todella tapahtuu , olen itsekin niin kokenut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi tapahtuu <3 Kiitos Anneaulikki!

      Poista
  15. Olipa ihana tarina! <3 Onnea vuosipäivästä, ihanat lahjatkin vaihdoitte! Ja me vietimme tänä vuonna 10v kihlapäivää, vaikka vietimme elokuussa myös 7v hääpäivää, pienet muistamiset yms. tekevät arjesta juhlaa ja näitä päiviä on kivaa muistella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Humn, pitänee harkita, josko kihlajaisia sittenkin juhlisi, kun eivät ole nyt ihan häiden perässä, on siinä pari kuukautta tyhjää ;)

      Poista
  16. Voi kuinka ihana stoori, kiitos että jaoit sen meidän kanssamme! Ja hyvää kihlajaispäivää näin jälkikäteen!

    t. Nina

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana tarina ja sen kertojasta huokuu, miten samalla voi olla niin tavattoman järkevä ja hyväksyä jo tapahtuneet asiat ja kuitenkin tuntea sydämensä kyllyydestä. Paljon, paljon onnea teille ja muistakaa, paras on vielä vasta edessäpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sanoistasi Anna. Kiitokset kummaltakin meistä! <3

      Poista
  18. Ihana tarina, kyyneleet nousivat silmiin :). Ihmeitä tosiaan tapahtuu, oma tarinani on hieman samanlainen, nuorena rakastuin mieheeni, tuli elämä, ajoi eri suuntiin, oltiin vuosia erossa ja tavattiin uudelleen melko mahdottomassa elämäntilanteessa, siitä huolimatta olemme nyt olleet kihloissa kohta 19 vuotta ja naimisissa niistä 12. Onnea tulevalle morsiammelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Kaunis tarina siis teilläkin, ihmeitä tapahtuu.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!