2012.

Lienee aika palata ajassa taaksepäin ja katsella kuukausi kerrallaan, mitä olen tehnyt tänä vuonna. Kuvat ovat lähipäivinä otettuja, kertovat jokainen jotain kyseisestä kuukaudesta.

Tammikuu:


Vuosi vaihtui Korinörtin kanssa Kööpenhaminassa ja vuoden alussa blogia tehtiin kasvoja paljastamatta. Kesävaatteista haaveilin silloin kuten nytkin, tilasinkin niitä, kuten nyt. Asuminen Kotinörtin kanssa oli asettumassa aloilleen, toista kuukautta oltiin aloittelemassa ja arki astui hiljalleen mukaan kuvaan. Arki otti siis pieniä askeleita kerrallaan, hiljalleen edettiin yhdessä eteenpäin. Vietettiin Kotinörtin synttäreitäkin, ne kun sattuvat tammikuun puoleen väliin.

Helmikuu:


Kotinörtin asunto Turussa tyhjennettiin yhdessä viikonlopussa, paluuta vanhaan ei enää ollut. Hirvittikö? No voi kyllä. Jakkujen valtakausi kaapeissani alkoi Vilasta Tanskattaren löytyneen valkoisen jakun myötä. Se oli kuin ahaa-elämys, muitakin kuin mustia ja harmaita oli olemassa. Kynsilleni uhrasin myös, ainakin kuvista päätellen paljon aikaa. Minä talven inhoaja aloin heräilemään kohta koettavaan kevääseen helmikuun edetessä.

Maaliskuu:



Trenssit palautuivat talvitakkien jälkeen käyttöön, osa kesävaatteistakin löytyi kellarista takaisin käyttöön. Juhlimme Elinan syntymäpäiviä, samoin mummoni pyöreitä vuosia. Jostain salakavalasti iski myös sisustuskärpänen ja turkoosi löytyi sisustukseemme. Lienee paikallaan myös mainita, että toteutin pitkäaikaisen haaveeni ostamalla Mulberryn Bayswaterin. Se saapui kuun alussa ja muistan edelleen sen onnen tuneen istuessani paketti sylissä kotona.

Huhtikuu:


Huhtikuun lopussa avasimme piknikkauden. Lumet olivat sulaneet ja minä pidin keväästä. Kevät toi mukanaan kasvoni blogiini myös, suuri uudistus ainakin itselleni. Kokeilin myös asiallisempien tekstien kirjoittamisesta, miten pukea mitäkin vartalotyyppiä jne. Asukuvat taitavat olla enemmän oma juttuni, vaikka eiköhän noita vielä eteen tule. Matkustamisen osalta pääsiäisen vietin Irlannissa. Huhtikuu vaikuttaa olleen kovin kiireinen kuukausi. Kevät etenkin kuvista päätellen vauhdilla myös.

Toukokuu:


Toukokuussa kävin Kotinörtin kanssa Salossa, kuten koetamme aina toukokuussa käydä suhteemme alkutaivalta muistellen. Jakut valtasivat vaatekaappini. Valkoinen sai seurakseen turkoosin ja tumman sinisen. Opettelin myös käyttämään värejä muuten, mustan valtakausi alkoi taittua. Toukokuu oli lyhyiden reissujen kuukausi. Oli Salon lisäksi päiväreissu Tallinnaan, päiväretki Seurasaareen (kesän ensimmäiset irtojäätelöt) ja vielä Hviträskiinkin ehdimme kansainvälisen museopäivän kunniaksi.

Kesäkuu:


Kesäkuussa värjäsin hiukseni tummemmiksi ja leikkasin reippaammalla kädellä. Eivät kestäneet vaaleaa värjäystä enää nämä. Siskoni protuleirin päättäjäiset olivat kesäkuussa, samoin muutama mökkireissu ajoittui kohtalaisen sateisen kesäkuun ajalle. Aikaa riitti myös tyttöjen reissulle Porvooseen. Kesäkuun (kuten heinäkuunkin) olin töissä, loman ollessa vasta elokuussa. Kesäkuu aloitti sateista huolimatta kesän kunnolla Siskoni päästessä peruskoulusta ja minä kymmenen vuoden tauon jälkeen veisasin suvivirttä tippa linssissä omia kouluaikoja muistellen. Blogini täytti vuoden kesäkuussa.

Heinäkuu:
 

Tätä voisi kutsua nimellä polttarikuukauisi. Oli sulhasen polttareita ja oli morsiamme polttareita. Loma alkoi heinäkuun lopussa ja haipakkaa menoa riitti kun joka viikonloppu tuppasi olemaan jotain menoa. Muutamana kaksikin. Vietin myös ikimuistoisen ihanat synttärit heinäkuussa.

Elokuu:


Kolme ensimmäistä viikkoa olin lomalla. Ensin matkustimme yhdessä Irlantiin viettämään viisi päivää vihreällä saarella josta palasimme parahiksi polttarisankareiden häitä varten takaisin Suomeen. Koska rakastan matkustamista niin suunnistin vielä viimeisellä lomaviikollani Tallinnaan yhdeksi yöksi itsekseni naapurimaan pääkaupunkia ihmettelemään. Loman päätti lyhyt reissu Turkuun. Loppu elokuu menikin ensin töissä, josta onnistuin saamaan jonkun pöpön. Makasin pitkästä aikaa ns. kunnolla kuumeessa kuusi päivää kestäneen kuumeen kourissa.

Syyskuu:


Syyskuussa palasivat neuleet takaisin vaatetukseeni, samoin takit. Mulberryn villahuivi saapui kotiin. Syyskuussa asukuvat täyttivät blogin ja totesin niiden varmasti olevan eniten se juttuni kuitenkin. Pettymyksiä ruokamyrkytyksen muodossa tuottanut matka Turun Caribbeaan tehtiin myös tällöin. Jos minä saan päättää, ei koskaan enää sinne. Syyskuussa opettelin käyttämään myös kapealahkeisia housuja enemmän.

Lokakuu:


Lokakuussa tulivat kylmät kelit ja ensilumet. Teimme viikonloppureissun Tukholmaan risteillen, vettä tuli kuin aisaa, mutta reissu sinällään oli hyvä. Kävimme myös Porvoossa ystäväni luona vierailemassa, ihastelimme kaupunkia muutenkin samalla. Uusia silmälaseja sain lokakuun lopussa kaksin kappalein, kumma kun taas näki kunnolla. Lokakuuhun mahtui myös sieniä ja anoppilassa vierailua.

Marraskuu:



Marraskuussa vietimme kihlajaistemme vuosipäivää Tallinnassa yöpyen yhden yön yli. Uudet Mulberryt löysivät lahjoina omistajansa. Esittelin teille vähän kotiamme ja jopa paljastin meikittömät kasvonikin haasteen yhteydessä.

Joulukuu:


Tässä kuussa on menty haipakkaa ja tehty erilaisia asioita. On myös hiljennytty ja vietetty joulua rakkaiden kanssa. Oltu todella kilttejä joululahjoista päätellen ihan koko vuosi. Aika siis aloittaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Tänään se alkaa teatterilla kun edessä on Viulunsoittaja Katolla Helsingin Kaupungin teatterissa.

Tahdon samassa myös kiittää teitä kaikkia lukijoitani, että olette pysyneet mukana. Blogi on vuoden aikana muokkautunut oman näköisekseni, kiitos teille, että olette pysyneet menossa mukana. Toivottavasti pysytte jatkossakin vielä. Ilman lukijoita ei olisi blogiagaan.

Paljon hyvää ja sydämiä teille kaikille vuodelle 2013! <3


Here is a short summary (with huge pictures) about my year 2012. Quite much everything. On Janyary and Febryary I dremt of spring and we moved together with my boyfriend since his studies in other city ended. On March and Febryary it was more colour to my wardrobe and travelling to Ireland. The whole summer was one party after another party. We had something to do every weekend. Autumn came with new eyewear and some new Mulberry scarf. Back to knitwear as well. On November we had one year engament anniversary and on December it has been lot's of parties as well. Today it's of to theater in the evening, Fideller on the roof.

Most important thing is to say thank you to all my readers and you are most welcome to come back in 2013 as well!

All the best for the year 2013!

Kommentit

  1. Kiitos tästä - ihana postaus. Oikein hyvää vuodenvaihdetta sinulle ja Kotinörtille ja hauskaa teatteri-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos itsellesi, että luet ja kommentoit niin ahkerasti tänne aina.

      Varmasti vietämme hyvän vuoden vaihteen, oikein hyvää vuoden vaihdetta myös sinne!

      Poista
  2. Beautiful pictures, especially the one with the ship! Amazing. *.*
    I'm following you now. :) Happy New Year, dear, and hope you stop by! :)

    http://the-wandering-heart.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Than you Jelena! I will most sertanly visit you blog!

      Have a great new year as well!

      Poista
  3. Kiva postaus! Kiitos sinulle kaikista ihanista blogijutuista tänä vuonna ja kaikkea hyvää vuodelle 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle kuluneesta vuodesta ja kohtaamme taas ensi vuonna! Oikein hyvää alkavaa vuotta!

      Poista
  4. Thank you Patricia dear! I wish all the best for your new year! <3

    VastaaPoista
  5. Kiva vuosi sinulla on ollut ja toivottavasti tuleva vuosi on vielä hienompi :) Oikein oikein ihanaa uutta vuotta sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän tästä uudesta vuodesta tule hyvä myös! Samoin Sinulle hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Dahlialle sydämiä ja haleja vuoteen 2013!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa Vuotta 2013 sinulle ja kotinörtille! On ollut ihana seurata tätä blogia ja tehdä matkaa kanssanne...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3 Tervetuloa seuraamaan matkaa jatkossakin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!