8.1.2013

Almost self made.

Minä en ole missään nimessä mikään Tee-se-itse-ihminen. Saan paljon loistavia ideoita mm. tauluja varten, mutta jostain syystä mielikuvani eivät koskaan piirry paperille sellaisena kun haluan. Käsitöiden kanssa olen aivan liian malttamaton (minulla on menossa saman kaulaliinan teko jo toista talvea) enkä kyllä mikään askartelun ihmelapsikaan ole. Vaatteiden ompelusta tai puutöistä lienee vallan turha edes keskustella minun kohdallani. Kotinörtti on meillä se, joka tekee ja kertoo, onko visioni mitenkään mahdollinen toteuttaa kun on kyse nikkaroinnista. Äitini ja muutaman ystäväni ompelutaitoja olen aina kunnioittanut suuresti.

Silti minä sinnikkäästi aina aika ajoin yritän. Milloin maalata, milloin tehdä koruja ja milloin mitäkin. Monesti hermoni pettävät kesken ja en saa tehtyä, edes ostettua tarvittavia tarvikkeita. Jos saan ostettua, tuherran jotain ja totean, että en osaa. Olen siis omien töideni suhteen totaalinen perfektionisti myös. Tällä kertaa päätin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden, meillä oli nimittäin keittiössä ongelma:



Kuivatavarakaappi. Jossa on myös astioita. Kyseessä on vaatekaapin levyinen, korkuinen ja syvyinen kaappi. Ei pidä käsittää väärin, se on oivallinen tavaran säilytyspaikka ja pidän siitä valtavasti, mutta nuo siniset korit ovat olleen siellä siitä päivästä saakka kun muutin tähän asuntoon (ensin siis omilleni, Kotinörtti ei tuonut mukanaan kaappiin sopivia koreja). Halusin sinne muutosta ja jostain merkillisestä syystä tahdoin välttämättä maalata itse sinne sopivat puiset laatikot.

Niinpä perjantaina hain Kotinörtin töistä ja suunnistimme kohti Bauhaussia. Tarkoituksena oli tehdä laatikot itse, mutta koska löysimme valmiita (eivät riittävän isoja, mutta silti sellaisia kuin halusin) niin ei kun laatikot kylppäriin ja sanomalehteä teipillä seiniin kiinni. Koska, kuten todettua, en ole mikään tekemisen ihmelapsi, niin Kotinörtti spereijasi laatikot valkoisella maalilla. Minä sen sijaan maalasin haluamani tekstit. Vapaalla kädellä ensin kirjoitin lyijykynällä ja maalasin sitten mustalla huonekalumaalilla päälle.



Voi mikä itsetekemisen riemu kasvoilta kuvastuukaan... Eilen töistä tullessa maalit olivat kuivuneet ja laitettuani huopanauhaa laatikoiden pohjaan etteivät hyllyt naarmuunnu sujautin laatikot paikoilleen. Vielä jäi purkkeja ja purnukoita tuohon viereenkin. Ylimpään laittelin kulhot kuten sillä hyllyllä muutenkin on. Eihän tuo vieläkään mikään siisteyden perikuva ole, mutta tarvitseeko kaapin sisällön olla? Ainakin itse löydän sen mitä etsin.

Olen suunnattoman ylpeä siitä, että kerrankin osallistuin itse visioni toteuttamiseen, vaikka sitten vain maalaamalla kolme sanaa laatikoiden kylkeen. Kotinörtti avusti ja kannusti tekemään ja olen pohjattoman iloinen, että edes tämä visio toimi alusta loppuun saakka kuten ajattelin.

Teettekö te mielellänne itse? Onko jollakulla muulla enemmän visioita kuin taitoja?

Tässä vähän sisustusta, myöhemmin sitten enemmän uusitusta asunnon ilmeestä! Hyvää tiistaita!

P.S. Kirpparilla alensin eilen kaikki loput -50% joten keskiviikko iltaan saakka mahdollisuus Akselilla tehdä löytöjä pöydästä numero 77.


I'm not your DIY person. Never been. I have so much visions but I just can't do them. This one I managed to do, my new kitchen boxes. Not muhc? Huge thing for me! We bought wooden boxes and my boyfriend painted them white. I painted letters my self. I know it souds like a small deal, but it's huge for me just to make even this much.

Are yo good with your hands? Hope you are all well!

22 kommenttia:

  1. Hienot laatikot olet väsännyt :)

    VastaaPoista
  2. Ihana idea! Helppo toteuttaa ja näyttää hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun hermojani koetteli maalin kuivumisen odottelu, mutta ei se maalaaminen kyllä vaikeaa ollut :)

      Poista
  3. Hyvä sinä, hieno lopputulos! Sama vika, etten koskaan tee käsilläni mitään, mutta nyt tuunasin penkin uudessa kodissa ja maalasin ihan itte! Hieno fiilis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On kyllä niin hieno fiilis saada saatettua joku projekti loppuun saakka kerrankin, että sitä ihan unohtaa, että oliko näissä pientä vikaakin :)

      Poista
  4. Oi onpas ihanat! :)

    www.elamankultahippusia.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Kivat laatikot! Voisinkin "kopsata" sua vähän ja käydä kans Bauhausista. Täältä Helsingin asunnosta puuttuu säilytyslootia :)

    Tykkään tehdä itse, mutta inhoan "pipertämistä"(hermo ei kestä), eli suuret linjat käy mulle, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienevät suuret linjat enemmän minuakin varten, näin Kotinörtti ainakin väittää. Tai sitten työnjohtaja pärjäisin ihmeen hyvin kuulemma :D

      En edes tiennyt, että Bauhaussissa on valmiita laatikoita, mutta käteviä ainakin olivat tuollaiset "maalaa vain päälle". Ihan kun olisi alusta saakka itse tehnyt ;) Sitten siinä liikkeessä oli ihan valtaasti kaikkea, mistä en ymmärtänyt en sitten niin yhtään mitään :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! Edelleen hymyilyttää katsella ihan itse maalattuja ruokakaapissa :)

      Poista
  7. ei vitis ihana tää sun blogi! ja tosi kivat noi sun koristelemat laatikot! (:

    http://juli-aaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Julia! Mukavaa, että viihdyt täällä :)

      Poista
  8. Todella kiva idea ja hyvä toteutus! :) Tykkään kovasti. Vitsit kun mäkin osaisin/jaksaisin väsätä itse juttuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään osaa hirveästi, sen takia niin suunnattoman ylpeä näistä olenkin :D

      Poista
  9. "Brio-tekemisen iloa!" Eikös olekin kivaa tehdä itse oman näköisiä? Ei kaiken tarvitse olla hienoa ja juhlavaa ollakseen coolia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kiva saada oman näkösiä tehtyä, vaikka sitten tekisikin vaan ihan vähän :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!