Lily Lolo Bronzer.

Olen tainnut joskus mainitakin, että käytössäni poskipunien osalta on kesästä saakka ollu mineraalimeikki merkki Lily Lolo. Tilasin samaan sarjaan aurinkopuuterin edellisen hajottua ja nyt kuukauden verran sitä naamaan sudittuani lienee hyvä kohta kertoa mielipidettäni tästä tuoteesta. Oma tuotteeni on siis Mineral Bronzer sävyssä Waikiki. Tuotteessa on 8g jauhetta, joka varmasti kuulostaa vähältä, mutta kyllä se aika suuri purkki on. Aloitetaan purkista itsestään, sehän nyt ei ole mikään kovin kaunis tai krumeluurinen kaikessa valkoisuudessaan, mutta tarvitseeko sen olla? Kosmetiikkayritykset saavat (tämä on siis oma käsitykseni!) pidettyä tuotteiden hinnat kurissa osittain silläkin, että käyttävät tämmöisiä perus valkoisia tai mustia muovipurkkeja vaikka lasisten sijaan. En itse kaipaa hienoa purkkia vaan hyvää sisältöä ja muutenkin toimivaa tuotetta. Sinällään siis valkoinen purkki ei ole ongelma.


Sisältä se käyttäytyy samalla tavalla kuin mineraalipuuterit ja poskipunatkin joihin olen itse törmännyt. Eli kun kannen avaa niin saa vielä käännellä tuota läppää joka estää koko tuotetta olemassa purkin kannessa ja sen jälkeen omistajansa sylissä. Hyvä. Tuo kansi kääntyy helposti ja minusta on ainakin toimiva ratkaisu. Jos jostain on valitettava, niin kierteet pitää ajoittain (aamulla ennen kahvia) keskittyä laittamaan tuon valkoisen korkin osalta paikalleen. Ei voi vaan huitaista sinne päin. Minusta aika pieni miinus kuitenkin. Sen lisäksi siis, että mukana ei ole omaa vippaa/sutia/muuta levitysvälinettä eikä pakkauksessa ole peiliä. Toisaalta en ole muutenkaan mineraaleissa näitä nähnyt, joten onko se puute? Päättäkää te.

Tuote itsessään saa minulta vain kehuja. Tässä nimittäin on pigmettiä sopivasti, mutta silti se levittyy kauniisti, eikä jätä liian selvää rajaa. Tämä myöskin hohtaa, ei kimalla. Eli siis ei glitteriä, jee! Minulla kesti poskipunien kanssa opetella laittamaan Lily Lolon tuotetta ennemmin pari kerrosta kun kerralla sopivasti, kovin helposti nimittäin tulee liikaa. Opettelussa meni ehkä kolme päivää, joten sinällään ei mikään paha homma. Meni aurinkopuuterin kanssa sitten jo omalla painollaan.


Tilaan nämä tuotteet, kuten muutkin mineraalini Feeluniquelta, jonka kohdalla kannattaa aina muistaa se, että tuotteet tulevat Jerseyn saarelta. Alv-raja on siis se vähän yli 21€. Toisaalta ilmaiset postikulut tarkoittavat, että vaikka jokaisen tuotteen voi tilata erikseen. Pakkaavat nimittäin ne erikseen kyllä. Postimies vaan ei taida oikein tykätä. Toisaalta en minä ainakaan niin montaa pakettia kerralla sieltä ole tilaillut, että olisi alkanut harmittamaan. Korkeintaan kaksi.

Kaikkineen olen Lily Lolon aurinkopuuteriin tyytyväinen, sopiva itselleni. Vähän arpapelillä meni tuo sävyn valinta, mutta otin varuksi vaaleimman ja hyvinhän se sitten omaan nassukkaani istui. Merkillä itselläänhän on vaikka kuinka mineraalimeikkejä. Pitänee tutustua jossain vaiheessa tarkemmin muuhunkin valikoimaan. Ainakin siinä vaiheessa kun ilmenee jotain puutteita, tällä hetkellä kaikkea vaikuttaa olevan.

Onko merkki teille tuttu?

Hyvää keskiviikkoa!


I first met Lily Lolo products when trying their blusher last summer. I've been really happy about it and since my old bronzer run out I wanted to try this one. Not a pretty box, but the product it self is great! It's good fur my skin to have minerals and with this one I'm happy. Have you tried Lily Lolos products?

Have a great Wednesday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Don't know that brand but it sound interesting!!
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's really good, try dear! You can get them in London :)

      Poista
  2. Olen käyttänyt Lily Lolon meikkejä ja ihan tyytyväinen olen ollut.
    Merkillä on myös omat nettisivut, joiden kautta saa tilattua. Nyt en pysty sanomaan, onko ne Jerseyllä vai manner-Englannissa. Tilaisin, ennenkuin tämä alv-uudistus tuli. Toimitus sujuu sieltä myös ihan mallikkaasti, mutta jonkin sortin postikulut niissä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin itsekin, että saisi sieltä tilattua. Sen verran edullisiahan nuo ovat, että menevät kirkkaasti ainakin nuo poskien tuotteet alle nykyisenkin alv-rajan. Pitänee tutkia tarkemmin noita omia sivujaan.

      Poista
  3. Oh that looks really good! I really like your blog! I'm glad that I found it! It would be nice if you could stop by my blog sometime too (I'm from England) as I post my outfits, personal style, likes and much more :) :)

    www.raindropsofsapphire.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Lorna! I actually visited your blog already and totally fell in love for it!

      Poista
  4. Mulla on niitä pieniä luomivärejä. Ovat hyviä, mutta purkeissa ei ole sen "sihdin" päällä muuta suojaa kun kalvo joka poistetaan avatessa. Eli siihen onttoon tilaan korkin alle kertyy aina kasa jauhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah tuo on kurjaa kyllä! Luomivärejä en ole kokeillut vielä, en jotenkin osaa valita vaan yhtä tai kahta :D

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavasta vinkistä! Tykkään kovasti mineraalimeikeistä, kuten muistanet mun "mainostaneen" Youngbloodin mineraalimeikkejä ;).

    Mä en olekaan pitkään aikaan tilannut feeluniquelta, aiemmin tilannut erityisesti Decleorin tuotteita.

    Mulla on siinä Youngbloodin aurinkopuuterissa peili- tykkään, että kätsy..mutta kyllä sitä pikkupeililläkin pärjää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole vieläkään edistynyt sinne apteekkiin saakka Youngbloodin kanssa! Pitää koettaa saada aikaan, ripsiväri on seuraavana listalla :)

      En itse kanna aurinkopuuteria (tai poskipunaakaan) mukana päivisin, niin sinällään peilin puute ei haittaa. Ajattelin mainita kuitenkin, koska huomannut olen, että peli on kuitenkin ihan kätevä kapistus olla mukana :)

      Poista
  6. Itsekkin haluaisin kokeilla noita LilyLolon kosmetiikkatuotteita :) Ovat kuulema todella hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ainakin näitä aurinkopuutereita ja poskipunia. Muistakin olen kuullut hyvää sanottavan. Toivottavasti saat kokeiluun :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!