My spring.

Kuten eilen lupasinkin, on tänään luvassa muutama kollaasi. Alkuun on todettava, että minä en ole mikään ihmeellinen kollaasien tekijä ja kuvankäsittelyohjelmat eivät todellakaan ole allekirjoittaneen suosikkijuttuja. Toivottavasti kuitenkin näistä saa selvää.

Idea koettaa väkertää kollaasia lähti Jonnan blogissa olleesta kevään must have jutuista. Sitä ennen päätin kuitenkin pysyä päätöksessäni ja niinpä minä eilen tyhjensin kaappeja lisää. Halusin kaappiin tilaa ja monesta vanhasta päätin luopua vaikka se joskus kirpaisikin. En tiedä noudatinko niinkään 20 pois, yksi tilalle vaan kannoin kaikki hajonneet ja nuhjuiset roskiin ja kasasin huhtikuulle varattua kirpparia varten kolme isoa Ikean kassillista vaatteita. Vielä on kellarin laatikoissa olevat kesävaatteet käymättä, mutta tiedän, että sieltäkin lentää tavaraa kirppikselle, todennäköisesti myös roskiin.

Kevään vaatteiden osalta itsellä on kohtalaisen selvät sävelet. Halusin puuvillaisen paksumman takista hyvin menevän jakkuni tilalle uuden. Valkoisena tai sinisenä. Mahdollisesti jotain raitaa (jota on kaapissa kyllä olemassakin) ja ehdottomasti ripaus vaaleansinistä lisää.

Todettakoon tässä kohdassa, että linkit eivät ole mainoslinkkejä.

Paidan ja mekon kuvat lainattu H&M:n sivuilta
Jakkujen kuvat lainattu Elloksen sivuilta

Olin jo hetken aikaa katsellut H&M:tä tuota sinistä henkäyksen ohutta paitaa ja nyt sain sitten laittaa sen tilaukseen. Lisää sinistä siis luvassa. Puuvillainen mekko on H&M:n tilauksessa mukana myös, alennuspuolelta tosin. Minä ajattelin kyllä pitää tuota kyllä tunikana, ainakin mallin päällä näytti sen verran lyhyeltä. Muutoin raidallisia neuleita on raivaamisen jäljiltä kaksi, puseroita kaksi ja jakkujakin yksi, joten ne saavat hetkeksi riittää. Vaakaraidallista jakkua tosin harkitsen, mutta en ole vielä alkanut katselemaan edes.

Jakut ovat samaa mallia ja kumpikin on tulossa Ellokselta sovitukseen. Sinällään en osannut valita kumman haluan, ennemmin kokeilen kumpaakin ja lähetän takaisin. En ole Ellokselta aiemmin pahemmin vaatteita katsellut, mutta siellähän oli paljon kaikkea kivaa. Pitää perehtyä tarkemminkin, nyt etsin vain noita jakkuja.



Laukun kuva lainattu Longchampin sivuilta
Huivin ja balleriinojen  H&M:n sivuilta

Hih. Kirjoitusvirhe keskellä kollaasia. Noh, uutta en laiskuuksissani alkanut tekemään. Asusteissa mennään samalla linjalla kuin viimekin vuonna eli turkoosia ja turkoosia. Tätä huiviakin olin aikaisemmin katsellut ja balleriinojen tiedän sopivan jalkaan, viimevuotiset siniset vain kävelin jo loppuun. Toisaalta eipä näissä hinta päätä huimaa.

Ostamatta vielä, mutta haaveissa on valkoinen canvas laukku Longchampilta (rakkauteni merkin laukkuihin ei ota laantuakseen, oli se sitten kuinka poissa muodista tahansa niin minä ihastun niihin koko ajan uudelleen). Haluan hypistellä oikeaa kokoa, muistui taas lauanataina mieleen, miten käteviä nuo ovat ja toiselle on tarvetta, mutta enemmän myös puhdasta halua. Ei välttämättä pitkillä hihnoilla, mutta ehdottomasti canvasmallisena ja valkoisena. Kotinörttikin on tälle luvan antanut, huolimatta laajasta laukkukokoelmastani.

issä tunnelmissa ollaan siis täällä suuntaamassa kohti kevättä. Sininen ja turkoosi ovat omat värini valkoisen ohella tälle keväälle ja kesälle. Kuviona raita. Näillä mennään täällä kevättä.

Miltä teidän keväänne näyttää?

Antoisaa tiistaita!

Here are some things that I ordered for this spring. First I love stripes. But I have quite much of them already, so I only made order for that dress, wich I think I will use as tunic. It looked a bit short, but it was on sale and I like the idea of it as tunic. I'm also loving light blue shades with with or navy, so light blue blouse, and white and navy jacket for me to try on. I'm really hoping they fit me.

I'd like to get white Longchamp canvas bag. I will as well, I just don't want to order that on like, I'd rather try it on to see wich one is the right size. Turquoise is my favourite this time of year, so new ballet flats and I think there's always room for a new scarf. With my old white trousers and stripes I think I'm quite ready for the spring to come. Snow just needs to melt down first.

What are your keye peaces for spring?
Hope you are all well?

Kommentit

  1. Ihanan keväisiä vaatteita olit löytänyt kollaaseihin! Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuommoisia miun maun mukkaan valittuja turvallisen väriskaalan vaatteita :) Hyvää päivää sinne myös!

      Poista
  2. Oijoi, kevättä ilmassa! Kaunista, tyylikästä ja dahliamaista :) Tuo pusero on etenkin tosi ihana!

    Mä en ole vielä oikein osannut asennoitua kevääseen, kun lunta tulee koko ajan lisää... Kävin kuitenkin klikkaamassa muutamat mekot ostoskoriin Dorothy Perkinsin alesta - etsin viime viikolla kaunista "illallismekkoa" kaupungilta ja turhauduin ihan hirvittävästi, kun mitään istuvaa ja kaunista ei löytynyt :D

    Ainiin, ja minunkin pitäisi hankkia uusi Longchamp, ehkäpä tänä keväänä voisi harkita jotain vaaleaa väriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä täällä odotetaan kevättä jo niin paljon saapuvaksi! Kevyempiä vaatteita ja kenkiä etenkin :)

      Perkinsillä on kyllä kivoja ja kauniita mekkoja. Sieltä olen monesti itselleni löytänyt. Mekolle ei vana oikein ole tarvetta, niitä on ihan vaan "muutama" :D Toivottavasti tilaamasi ovat hyviä ja oikea mekko löytyy!

      Ensimmäistä kertaa minäkin ajattelen jotain muuta kuin mustaa tai ruskeaa Longchamppia. Suorastaan radikaalia tämmöinen ;)

      Poista
  3. Yeah stripes are so popular right now! I wish spring would come sooner!

    callmemaddie.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maddie! I know, I just have so much stripes allready that I don't want to get too much more of them :)

      Poista
  4. Voi kaikki niin sun näköisiä! Ja onko blogin ulkoasukin jotenkin muuttunut? Älä vaan sano, että jo kuukausi sitten, hih...
    Mulla kans ajatuksissa vaakaraitainen bleiska.. jotenkin tekis mieli odottaa Pariisin reissua ja ostaa sieltä, mutta toisaalta ois kiva olla päällä jo siellä... Seppälässä ainakin oli yks nätti, jos sinäkin sellaista haet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! On tämä muuttunut, otin mainokset pois muutama viikko sitten ja sitä ennen muutin jo ulkonäköä joo, noin kuukausi sitten ellen väärin muista :D

      Mä odotan kanssa, että jos Irlannista löytyisi (kuitenkin löytyy yhtä jos toista!), Seppälän bleiseri näytti hyvältä. Elloksella oli kanssa. Onko sille tarvetta? No ei, mutta kiva se olis ;)

      Poista
  5. Kivoja valintoja kevääseen:) Pakko kyllä mainita, että niitä kirjoitusvirheitä on enemmän kuin yksi - ainakin 8 noissa kollaaseissa yhteensä.

    -P-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hyvä huomio, lukihäiriöisenä en tuppaa näkemään niitä, ehkä siis onneksi niinkin ;)

      Poista
  6. I also love stripes and they will be in my closet for the new season for sure!! Florals and bright colors too!!
    xoxo
    Patricia

    http://misstopteimage.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm so waiting to see you in bright colours, they look so great on you!

      Poista
  7. Ihanat kollaasit! Toi valkoinen longchampin laukku on ihan täydellinen <3

    www.trucollection.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä, kaikin puolin kesäksi vallan sopiva! <3

      Poista
  8. really great basics and I want a white bag so much as well:)
    xx Kate

    The Style Department

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I already have a white bag... couple of them, but that ones is just perfect for my collection! I might have just a bag or two too much :D

      Poista
  9. Mä haluaisin myös tummansinisen bleiserin, sellainen olisi kovin kiva!

    Lisäksi valkoinen laukku olisi täydellinen ja Longchamp näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummansininen näyttää olevan uusi mustani tällä hetkellä ja ihan hyvä niin. Ei aina niin tummaa kokonaisuutta, jota mustan kanssa tulee.

      Valkoinen laukkuhan minulla on jo, H&M:n aleista tilattu, mutta kevyelle Longchampille on tarvetta ja toivetta. Enemmän varmasti jälkimmäistä kuin ensimmäistä ;)

      Poista
  10. Voisin ottaa omaan vaatekaappiin nuo kaikki! Ja ihanan raikkaalta näyttää noi H&M:n turkoosit balleriinat ja huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulivat eilen ja huivi on ihan valtavan kokoinen! Aivan ihana ja yllättävän lämmin näin talvikelilläkin!

      Poista
  11. Saako longchampilta tilattua netistä suomeen? Paljon postikulut?:) tai satutko tietämään paljon longchamp le pliage koossa M maksaa stockalla pitkillä hihnoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saa, mutta en ole tarkemmin perehtynyt mistä se olisi mahdollista. Suoraan sivuilta ei ainakaan ja omani olen joko ostanut Stoccalta tai lentokentältä tai saanut lahjaksi. Le Pliagen olen ostanut viimeksi liki 10 vuotta sitten, joten menen itsekin mielenkiinnolla katsomaan mitä eri hintaiset mahtavat nykypäivänä maksaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!