Red and some sun shine.

Kuvitelkaapa tämä: On perjantai aamu, olette juoneeet kahvin kaikessa rauhassa, hiuksetkin ovat noin suunnilleen asettuneet oikein ja meikkikin asettui naamaan ihan kohtalaisen hyvin. Kahvi on juotu ja aikaa lähtöön on noin puolisen tuntia. Oikeastaan voisikin mennä vähän aikaisemmin töihin, tehdä vähän sisään niin voi lomalle lähteä sitten vähän aikaisemmin ensi viikolla. Eväätkin on pakattu ja kahvikuppi huuhdottu ja aamupalalautanen samoin. aika siis enää vaan kiskaista vaatteet päälle ja kipaista ovesta ulos.

Sitten se iskee! Aivan hiukea vaatekriisi. Kaikki ne vaatteet, joita haluaisit käyttää ovat joko pyykissä tai ulkona vallitse tuuli huomioon ottaen aivan liian heppoisia ja ohuita. vaatekappale toisensa jälkeen päätyy sovituksen jälkeen lattialle tai tuolin päälle, mihin sattuu osumaan. Mikään kokonaisuus ei vaikuta toimivan vaan kaikissa on jotain vikaa.

Hieman reipas puoli tuntia myöhemmin päälläsi on asukokonaisuus, joka on ainut johon olet tyytyväinen. Kiskot jalkaasi talvikengät ja yllesi pitkän villakangastakin ja sigahdat ovesta ulos.

Nyt tälle jaksaa jo nauraa, perjantaina aamusta pinna oli hippusen kireällä. Olenko ainut, jolle tapahtuu tällaista? En varmaan, mutta koska asukuvia tässäkin blogissa vilisee, niin onhan se reilua kertoa, että se ei todellakaan ole aina helppoa!

Hyvää tiistaita!


Pusero/Blouse: Mexx
Jakku/Blazer: H&M
Farkut/Jeans: Evans
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot
Huivi/Scarf: Mango
Laukku/Bag: Longchamp

It was one of those mornings. I tought everything was quite fine. I had time and everything was good... until I realized I have "nothing to wear". After half an hour this was the outfit I wore. Safe one, but the best I could have on me that day.

Have a great Tuesday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Kiva kokonaisuus. Joo toi on ihan normaalia, joten ei hätää. Mulle käy usein niin, että illalla on kaikki katsottu valmiiksi ja aamulla ei tunnu enää ollenkaan siltä, että ne illalla katsotut vaatteet olisivatkaan oikeat. Sitten kauhealla kiireellä sovitetaan kaikki mahdolliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Olen kanssa huomannut, että tuppaan illalla valitsemaan toivorikkaasti liian viileitä vaatteita. Noh, kyllä näillä nyt pyristellään eteenpäin täällä :)

      Poista
  2. Voin kuvitella omalle kohdalleni ihan kaiken muun paitsi sen, että tukka olisi hyvin ja meikkiäkin olisin laittanut. Vieläpä etuajassa... :)

    Ikuinen vaatekriisi ja kasat tuolilla ja lattialla ovat enempi ominta osaamisaluettani.

    Tykkään ihan tosi paljon kirkkaanpunaisesta. Sekin näyttää sulle sopivan mainiosti. Mikäpä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä etuajassa oleminen tapahtuu noin suunnilleen kerran puolessa vuodessa, ei huolta, en todella ole aamuihminen ja yleensä en pääse noin mutkattomasti edes tuohon vaiheeseen saakka :)

      Kirkkaanpunainen on ihana väri, sopivissa annoksissa. Jotenkin ihan koko punaista vierastan. Ei mulle kaikki värit sovi, beige ja monet pastellisävyt imevät vähäisenkin värin naamasta ja näytän todella kalpealta. Siksi oppinut välttämään niitä myös :)

      Poista
  3. Liian tuttua:) Laitan yleensä seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, mutta aamulla olo voikin olla ihan toinen, tai sitten sää. Nyt ymmärrän, miksi tykkäsit blogini sinipunavalkoisista yhdistelmistä! Kokonaisuutesi on todella kiva, voisin käyttää itse. Paitsi että en ole onnistunut löytämään punaista bleiseriä. Laitan sellaisen ehdottomasti metsästyslistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin täällä laitetaan monesti valmiiksi, monesti aamulla mieli on aivan toinen kuin mitä illalla oli ja taas vaihdetaan :)

      Sini-puna-valkoinen on oikea kesän luottoniyhdistelmäni, turkoosi-valkoisen lisäksi. Näitä yhdistelmiä jaksaisin vaikka kuinka ja kanssa. Tuota punaista ei tosiaan taida enää H&Mltä saada (ostettu viime syksynä) mutta toivottavasti se oma punainen tulee vielä vastaan sieltä :)

      Poista
  4. Kyllä tuota samaa tapahtuu aina silloin tällöin, varsinkin jos on ajatellut laittaa jonkun uuden yhdistelmän sovittamatta sitä aikaisemmin ;-D. Joskus on kaiveltu likapyykkikoriakin hätäpäissään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on kyllä, pitäisi aina muistaa sovittaa niitä kokonaisuuksia eikä vaan päätellä, että kyllä tämä varmaankin sopii tuon toisen kanssa yhteen :)

      Poista
  5. Samaa tapahtuu joskus mutta olen oppinut siihen, että valitsen pari asukokonaisuutta jo illalla aamua varten ja sitten valitsen niistä. Muuten ois kauhee säästäminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan harkita aina, että olisi se suunnitelma B valmiina... Pistetään mietintään :)

      Poista
  6. Darling you look beautiful in red!!
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com.es

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear. I love red on sun shine, it looks so good :)

      Poista
  7. I have a lot of those mornings when I don't have anything to wear!
    This blazer looks really great! :)

    callmemaddie.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maddie! I think we all have, some more than other, those mornings when there's nothing to wear :)

      Poista
  8. Joka aamu vaihdan vähintään paitaa, kun en ole tyytyväinen. Ja pahimmillaan vaihdan kaikki... Ihan hullua, mutta minkäs sille voi?!?
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, joku osa vaihtuu väkisinkin, kovin harvoin kokonaisuus kelpaa sellaisena kun se on valittuna henkarilla odottamassa :)

      Poista
    2. Kuulostaa niin tutulta...laittelen aina itseni ensin valmiiksi ja alan sitten valita asua- eikä se ole yhtenäkään aamuna helppoa ;) Yritän miettiä valinnat illalla valmiiksi, mutta kun olenkin aamulla ihan eri fiiliksellä niin uusiksi menee...Ihana punainen tuo jakkusi !

      Poista
    3. Kiitos. Punainen on monesti hyvä väri itselleni, sitten on niitä kausia kun en halua nähdäkään koko väriä :) Onneksi kaikkina aamuina kotiin ei jää röykkiötä vaatteita lattialle, joskus pääsee vähän helpommallakin :)

      Poista
  9. Onneksi noin käy harvoin :D Joinakin aamuina vaan kaikki menee pieleen ja silloin joku ihan hyväkin asu joutuu vaihtoon. Itselläni ssi johtuu jostain muusta kuin siitä asusta :)

    Punainen bleiseri näyttää raikkaalta farkkujen kanssa. Sinä sentään käytät muutakin kuin mustaa ja tummansinistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eittämättä perjantaille suunniteltu kokonaisuus olisi ollut ihan hyvä, se vaan ei perjantaina iskenyt noin ollenkaan muuten, joten vaihtoon. Se ja muutama muukin kokonaisuus siinä samalla :D

      Punainen on itsellesi perus väri, semmoinen jota joskus halajaa päälleen enemmänkin ja välillä ei kestä sitten ollenkaan. Aurinko tuo mukanaan värimielitekoja. Punainen vaikuttanut tänä keväänä nostaneen päätään turkoosin varjosta :)

      Poista
  10. Lohdullista kuulla, että noin käy muillekin. Lopputulos on kyllä kivan raikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä sattuu, enemmän varmaan kun voisi kuvitellakaan :)

      Poista
  11. I love the red blazer, so stylish! You look great! :)

    xo, Yi-chia
    Always Maylee

    VastaaPoista
  12. Mulla menee aikaa siinä, kun pällistelen vaatehuoneessa tangon edessä, että mitä laittais., kahvikuppi kädessä, kello tikittää ja henkarit menevät edestakaisin tangolla. Mutta sitten kun jotain otan, harvoin enää vaihdan. Mutta mulla menee aikaa vaatehuoneessa. No, onhan sekin yksi tapa viettää aamunsa, heh.

    Mulla on tänään tullut jo toinen juttu pakkoostaalistalle: eli tuo punainen bleiska. Aiemmin bongasin Sara s:n bligista vaalean trenssin. Huoh, tulipa kallis ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vaatekaapit pääosin eteisessä niin, että siinä ei kahvikupin kanssa pällistellä ellei halua olla toisen tiellä. Pitääkin ehdottaa, että jos se olisi mahdollista seisoskella siinä :)

      Poista
  13. Mulla käy usein just noin turhan usein- valitettavasti! Kuvittelen "hienosti" suunnittelevani seuraavan päivän vaatteet (+asusteet) esille ja aamulla sitten vain pukee ylleen, mutta nou-nou :(. Seuraava aamu onkin kylmempi kuin toivonut/uneksinut (heh), aamulle onkin mieli muuttunut vaatteiden suhteen...Hooh.

    Ja mun täytyy taasen kerran sanoa, että kiitos Dahlia ihastuttavista asukuvista ja ihana malli olet :)! Sinä osaat poseerata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan sama. Vaatteet on liian viileät tai sitten ne vaan ei istu mitenkään keskenään.

      Aika samalla poseerauksella se menee kyllä kuvasta toiseen, mutta hyvähän tuo jos se on sellainen sopiva asento :) Yritys ainakin on kova.

      Poista
  14. Rouva näppärä taas nopeilla näppiksillä...Tuo bleiseri on ihana, todella kauniin punainen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä kommentteja saa jättää :D Kiitos kiitos, se oli kyllä löytö :)

      Poista
  15. Tutulta kuulostaa. Paitsi, että mä en edes illalla katso niitä vaatteita valmiiksi - ajattelen kyllä. Sitten mä en aamulla löydäkään just oikeaa mustaa teepparia;)- mulla saattaa paino vaihdella parikin kiloa vuorokaudessa ja jotkut vaatteet vaan eivät sovi, silloin kun aamulla on vatsa kunnolla turvoksissa;) - ja tukka ei ole kuosissa oikein koskaan, meikitkin välillä hoidellaan vasta töissä - eikä aina silloinkaan;)
    Ja punainen on hyvä väri - sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään aina nosta valmiiksi, silloin se on ne suurimmat ongelmat edessä kun tietenkin se toivottu vaate on jossain muulalla kun puhtaana kaapissa :D

      Punainen on kyllä hyvä väri, sopii kovin monella. Itselläni on punaisia kausia kovin usein, joskus en sitten taas kestä väriä ollenkaan ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!